1 minute read

LIIKENNEMERKIT 100 VUOTTA

KIRSTI LEHTOMÄKI

ENSIMMÄINEN LIIKENNEMERKKI

Advertisement

Vuonna 1921 Suomessa otettiin käyttöön ensimmäinen liikennemerkki. Se oli metrin pituisista valkoisista laudoista maalattu avoin varoituskolmio. Sillä varoitettiin kaikista mahdollisista vaaroista kuten mutkasta, kuopasta ja risteyksestä. Kolme vuotta myöhemmin kolmiota pienennettiin, ja se maalattiin punaiseksi.

1920-luvulla yksi liikennemerkki, avoin kolmio, varoitti tiellä
liikkujia vaaranpaikoista. Varoituskolmio Mikkeli–Juva-maantiellä vuonna1923.

1920-luvulla yksi liikennemerkki, avoin kolmio, varoitti tiellä liikkujia vaaranpaikoista. Varoituskolmio Mikkeli–Juva-maantiellä vuonna1923.

Kuva: Väylävirasto/Mobilia

Liikennemerkit tulivat tarpeelliseksi, kun autoliikenne yleistyi maanteillä. Vuonna 1924 ohjeena oli, että varoituskolmio asetetaan vain todellisiin vaaran paikkoihin, jotta autonkuljettajat ja muut liikennöitsijät eivät tulisi välinpitämättömiksi varoitusmerkeistä, eivätkä ne siten menettäisi tehoaan.

LIIKENNEMERKKIEN MÄÄRÄ KASVAA JA LISÄKILVET KÄYTTÖÖN

Varoitusmerkkejä Turun Kakskerrassa 1990-luvun alussa.

Varoitusmerkkejä Turun Kakskerrassa 1990-luvun alussa.

Kuva: Väylävirasto/ Mobilia

Vuonna 1937 liikennemerkit oli jaoteltu Valtioneuvoston päätöksellä varoitusmerkkeihin, kieltoa ja rajoitusta osoittaviin merkkeihin sekä huomio- ja tiedotusmerkkeihin. Uusia merkkejä oli 30 kappaletta. 1950-luvulla otettiin lisäkilvet käyttöön rajaamaan ja täsmentämään liikennemerkkejä. Vuonna 1957 liikennemerkkejä ja lisäkilpiä oli yhteensä 73 kappaletta. 1960-luvulla sinivalkoiset viitat ja suunnistustaulut yleistyivät Suomen teillä. Liikennemerkeissä käytetyt värit olivat punainen, keltainen ja sininen. Vihreät moottoriteiden merkit otettiin käyttöön vuonna 1982. Vuosina 2007–2013 matkailuun ja nähtävyyksiin liittyvät opastusmerkit muuttuivat sinisistä ruskeapohjaisiksi.

Vuonna 1921 autoja oli alle 2000, yksi liikennemerkki riitti varoittamaan tiellä kulkijaa. Nykyisin autoja on yli kolme miljoonaa ja liikennemerkkejä, lisäkilpiä sekä ohjaukseen tarvittavia merkkejä on yhteensä 366.

Liikennemerkkien historiaa juhlistetaan Mobilian Liikennemerkit 100 vuotta -näyttelyssä, jossa on esillä muun muassa 1920-luvulla kaikista mahdollisista vaaranpaikoista ilmoittanut varoituskolmio.

LIIKENNEMERKIT 100 VUOTTA MOBILIASSA 16.4.–19.12.2021

This article is from: