EI SE KUITENKAAN OLE MITÄÄN VAKAVAA

Sukupuolten välinen tasa-arvo saavutetaan YK:n pääsihteerin mukaan vasta 300 vuoden kuluttua. Esimerkkejä sukupuoleen perustuvasta syrjinnästä löytyy Suomestakin niin työelämän, koulutuksen kuin terveydenhuollon piiristä.

Oletko koskaan tullut käännytetyksi lääkärin vastaanotolta sillä perusteella, että kuvailemiasi oireita pidetään hysteerisenä vouhotuksena? Entä onko sinua kieltäydytty tutkimasta, koska hoitohenkilökunta epäilee kokemasi kivun johtuvan lisääntymiselimistäsi, joille kivun tuottaminen on väitetysti olennaista niiden toiminnan kannalta?

Liian moni nainen vastaa kysymyksiin myöntävästi.

“Terveydenhoidon tuottajat ja terveydenhoitojärjestelmä eivät suhtaudu vakavasti naisten kivun, varsinkaan kroonisen kivun, merkkeihin ja hoitamiseen”, kirjoittaa tohtori Elinor Cleghorn vuonna 2020 julkaistussa teoksessaan Sairas ja viallinen – naiset lääketieteen historiassa. “Vinoutuneet sukupuoliodotukset vaikuttavat suoraan siihen, miten todellisena, vakavana ja hoitoa tarvitsevana naisen kipua pidetään.”

Suomen terveyskeskuksissa ei esimerkiksi ole valmiutta hoitaa endometrioosia sairastavia siitäkään huolimatta, että arviolta 200 000 suomalaista kärsii sairaudesta. Endometrioosi on sairaus, jossa kohdun limakalvon kaltaista kudosta alkaa kasvaa muualla kehossa, minkä seurauksena kudokseen syntyy krooninen tulehdusreaktio. Tavallisin oire on voimakas alavatsakipu.

Myös muut naistentaudit, kuten munasarjojen monirakkulaoireyhtymä (PCOS) ja vulvodynia, diagnosoidaan usein väärin “kivuliaiksi kuukautisiksi”. Epäluottamus naisten kertomuksia ja kokemuksia kohtaan on kietoutunut syvälle lääketieteeseen jo vuosisatojen ajan.

Yle haastatteli aiheeseen liittyen Väestöliiton asiantuntijalääkäri Miila Halosta vuonna 2019. Halosen mukaan on hämmentävää, ettei naisten kipuja oteta vieläkään tosissaan, vaikka esimerkiksi kuukautiskipu voi olla “infernaalista ja verrattavissa kivultaan sydäninfarktiin.” Lisäksi noin joka kymmenes nainen kärsii voimakkaista kuukautiskivuista, joten on erikoista, että terveydenhuollon kuluja lisätään edelleen jättämällä naiset ilman kunnollista hoitoa – vaivahan ei häviä mihinkään, vaan todennäköisesti vain pahenee ajan kanssa.

Endometrioosia sairastavalle Maria Hietapakalle lääkärissä ravaaminen on tuttua puuhaa.

“Hakeuduin runsaiden kuukautisten vuoksi ensimmäiseksi Kokkolan terveyskeskukseen. Siellä lääkäri ultrasi kohdun seudun, mikä on varmasti hyvin poikkeuksellista terveyskeskuslääkärille tällaisessa tapauksessa, ja totesi, että kohdun seinämä näyttää paksuuntuneelta. Hän vilautti siinä endometrioosin mahdollisuutta ja oli sitä mieltä, että olisi hyvä hakeutua Keski-Pohjanmaan keskussairaalaan naistentautien poliklinikalle tarkempiin tutkimuksiin.”

Keskussairaalassa Hietapakalle ilmoitettiin, että hänelle pitäisi asettaa kierukka. “Yritin vastustella tätä, sillä minulla oli taustalla ikävä kokemus aiemmasta kierukasta. Minulle kuitenkin vakuuteltiin, että kierukka tulee ratkaisemaan kaikki ongelmani, ja suostuin tähän lopulta pitkin hampain. Yritin kierukan laiton jälkeen vielä puhua gynekologille endometrioosiepäilystäni. Siihen gynekologi totesi, ettei sitä tutkita ollenkaan, koska se on niin vaikea löytää.”

Hietapakka sinnitteli kierukan kanssa vuoden ajan uskoen siihen, että se alkaisi jossain vaiheessa helpottamaan hänen oireitaan. Näin ei kuitenkaan käynyt.

“Lähdin lopulta etsimään Korento ry :n tukiryhmän kautta tietoa siitä, ketkä gynekologit täällä Kokkolan alueella ovat erikoistuneet endometrioosin hoitoon”, Hietapakka kertoo.

“Sain diagnoosin yksityisen gynekologin kautta, ja muutamaa vuotta myöhemmin olin leikkauksessa, jossa poistettiin myös pätkä suolta. Suolikirurgi sanoi operaation jälkeen, että tilanne suolistossani oli hengenvaarallinen. Siinä vaiheessa minua pisti niin vihaksi se ensimmäinen gynekologi, joka sanoi, ettei minua tarvitse tutkia. Hoitoon pääsyni viivästyi merkittävästi sen vuoksi.”

Myös kaksi muuta naista kertoivat kokemuksistaan terveydenhuollossa Lapin ylioppilaslehdelle. Heidän nimensä on muutettu aiheen arkaluontoisuuden vuoksi.

Ilonaa ei suostuttu tutkimaan aluksi ollenkaan.

“Vuonna 2020 asuin Raahessa ja hakeuduin toukokuun lopussa päivystykseen kovien vatsakipujen takia. En ollut ikinä aiemmin käyttänyt hormonaalista ehkäisyä, mutta minulla on aina ollut erittäin runsaat ja kivuliaat kuukautiset. Kipu oli niin kova, ettei alapääni toiminut. Vessassa käyminen oli erittäin kivuliasta, enkä pystynyt kävelemään tai seisomaan suorassa.”

Nuori mieslääkäri kävi katsomassa Ilonaa hänen maatessaan kovissa kivuissa käytävän petipaikalla, ja totesi: “Varmaan naisten vaivoja, tule takaisin parin päivän päästä, jos ei mene ohi.” Ilona kertoo, ettei muistaakseen saanut mitään särkylääkkeitä, eikä hänelle tehty verikokeiden lisäksi muita tutkimuksia. Verikokeissa ei näkynyt mitään tavallisesta poikkeavaa.

“Muistan, että kivut olivat niin kovia, että itkin. Pari päivää kovissa kivuissa oltuani menin takaisin päivystykseen ja sain diagnoosiksi munasarjakystien puhkeamisen. Mahaani oli kerääntynyt monta desiä verta enkä voinut edelleenkään käydä vessassa. Sain lähetteen OYS:aan gynekologian poliklinikalle lisätutkimuksiin sekä leikkauksen heti seuraavalle päivälle, kuten myös PCOS-diagnoosin ja reseptin e-pillereille.”

Tehy-lehden mukaan diagnoosin tekeminen endometrioosin kaltaisesta sairaudesta voi Helsingin yliopistollisen sairaalan Hyksin naistentautien ja synnytysten tulosyksikön osastonlääkäri Aila Tiitisen mukaan kestää jopa seitsemästä yhdeksään vuotta kipujen alkamisesta. THL:n tutkimusprofessori Mika Gissler puolestaan listaa blogissaan 10 syytä, miksi naiset käyttävät terveydenhuollon palveluja enemmän kuin miehet. Yksi syistä on se, ettei naisten kipua oteta vakavasti.

“Saadakseen tarvitsemansa hoidon nainen joutuu käymään vastaanotolla useammin”, kirjoittaa Gissler. “Tästä on selvää tutkimusnäyttöä naisten sydänvaivoista.”

Lapin Ylioppilaslehdelle tulleissa kokemustarinoissa korostuu lannistuneisuus, suru ja epätoivo. Roosa kertoo omasta hoitopolustaan seuraavaa: “Minulla on mielenterveysongelmia sekä hormonihäiriö, ja siihen liittyviä erilaisia terveysvaivoja, joita ei ole otettu ollenkaan tosissaan. Lääkärit vaihtuvat joka kerta ja kaikilta saa kuulla samat vähättelevät vastaukset. Olen kuulemma niin nuori, ettei tämän ikäisellä pitäisi olla tällaisia vaivoja, ja neuvotaan ostamaan samoja itsehoitolääkkeitä, jotka on jo moneen kertaan todettu tehottomiksi. Joka kerta myös vihjaillaan psyykkeen ongelmiin.”

Roosasta tuntuu, ettei ketään terveydenhuollossa kiinnosta auttaa tai perehtyä hänen terveysasioihinsa. “On vain ilmeisesti helpompi laittaa kaikki psyykeongelmien piikkiin. Olo on tosi nöyryytetty, ja tämä terveydenhuollon kohtelu on vaikuttanut itsetuntooni ja mielenterveyteeni tosi negativiisesti. Koen itseni arvottomaksi. Elämälläni ja sen laadulla ei tunnu olevan mitään väliä.”

Pitkään jatkuva, toistuva kipu tekee arjesta äärimmäisen raskasta. Kaiken väsymyksen keskellä naisten tulee liian usein jaksaa itse hakea apua vaivaansa yksityiseltä puolelta. Elleivät rahat riitä yksityiseen lääkäriin, saattaa kipujen kanssa joutua elämään vuosia pelkkien vahvojen särkylääkkeiden voimalla. Kaiken huippuna yksityinenkään lääkäri ei välttämättä lähde ajamaan asiaa eteenpäin – artikkelin kirjoittajalla itsellään on kokemusta siitä, kuinka yksityiseltäkin puolelta saatetaan kannustaa teini-ikäistä hankkimaan lapsia ratkaisuna kipuihin.

Naisten kohtelu terveydenhuollon piirissä on vaikea ja vaiettu ongelma. Lukemattomia alan asiantuntijoita pyydettiin haastatteluun artikkelia varten, mutta kukaan ei suostunut kommentoimaan asiaa omalla nimellään.

“Vasta nyt, kun kohtu ja munasarjat ja kaikki on leikattu pois, voin hyvin ensimmäistä kertaa elämässäni vähän reilu nelikymppisenä”, Hietapakka kertoo LY:lle. “Kelatessani omaa polkuani taaksepäin mietin sitä, miten en ole pystynyt sanoittamaan nuorena omia oireitani, eikä näistä asioista ole voinut puhua avoimesti. Toivoisin yhteiskunnallista muutosta avoimuuden suhteen, jotta nuoret tytöt uskaltaisivat puhua oireistaan. Ennen diagnoosia en esimerkiksi tiennyt, että minulla on jotenkin poikkeuksellisen kivuliaat ja runsaat kuukautiset, koska siitä, mikä on normaalia ja mikä ei, ei ole puhuttu. Minullekin on toitotettu sitä, että kipu nyt vaan kuuluu kuukautisiin.”

Hietapakka vannottaa haastattelussaan, ettei aio koskaan ottaa oman tyttärensä kipua kevyesti. Hoitoon on päästävä ja asianmukaista hoitoa on saatava ja vaadittava. “Kaiken tämän jälkeen minulle on jäänyt jonkinlainen tutkimuskammo. Saatan saada sisätutkimuksen aikana paniikkikohtauksen, ja jouduin viimeisimmässä tutkimuksessa pyytämään rauhoittavaa lääkettä. Olen sen ikäinen, että minulla on varhaisteini-ikäinen nuori nainen kotona, ja hänen kauttaan olen miettinyt omaa polkuani hänen iässään uudelleen. Kannustan myös nykypäivän äitejä hoksaamaan sen, että jos lapsi tai nuori saa heti alusta asti äidin tuen ja hyvän hoidon, ei ehkä jouduta siihen pisteeseen, mihin itse jouduin: 36-vuotiaana vasta saadaan diagnoosi ja ollaan jo hengenvaarallisessa tilanteessa.”

Olemme alistaneet luonnon tarpeidemme palvelijaksi ja nyt tarvitsemme askeleen taaksepäin

Yhteiskuntamme kohtaa jatkuvasti enemmän ilmastonmuutoksen ja luonnonvarojen rajallisuuden tuomia haasteita. Vaikka yritykset kestävyysstrategioineen ja yksilöt vihreine valintoineen ovat pyrkineet vastaamaan näihin haasteisiin, kytkeytyvät ratkaisut edelleen vahvasti kuluttamiseen.

Ilmaston lämpeneminen ja luonnonvarojen rajallisuus näkyvät jo selkeästi jokaisen suomalaisen arjessa. Kotiemme pihoilla tai niiden läheisyydessä sijaitsevat kierrätysastiat kehottavat meitä lajittelemaan jätteemme, jotta kulutettuja luonnonvaroja voitaisiin uusiokäyttää mahdollisimman tehokkaasti. Kauppojen kassoilla sekä hedelmä- ja vihannesosastoilla on muovipussien lisäksi tarjolla myös biohajoavia pusseja ja paperisäkkejä Tietoisuus kasvisruokavalion positiivisista vaikutuksista hiilijalanjäljen pienentämiseen kasvaa jatkuvasti ja kauppojen hyllyvalikoima muokkautuu tämän tietoisuuden ja kiinnostuksen mukaan. Lomamatkaa varatessa yhä useampi joutuu ajattelemaan matkansa kustannuksia ympäristölle, kun lentoyhtiöt muistuttavat hiilijalanjäljen kompensaatiomahdollisuudesta lisämaksua vastaan. Kotimaanmatkailu ja ekoturismi ovat nyt kasvavia trendejä.

Yritykset eivät kilpaile enää ainoastaan edullisimman hinnan kanssa, vaan kilpailuun on astunut mukaan laadukkuuden, kestävyyden, ja ympäristöystävällisyyden trendit. Vaikka kehitys on tietenkin ilmaston lämpenemisen ja luonnonvarojen rajallisuuden kannalta positiivinen, se kytkeytyy edelleen vahvasti kuluttamiseen. Siirtymä kohti kestävämpää yhteiskuntaa on uhka yritysten kulutukseen perustuvalle menestykselle ja vaatii myös meiltä kuluttajilta uhrauksia niiden mukavuuksien suhteen, joita pidämme jo itsestäänselvyyksinä.

William ja Mapes-Martin kertovat artikkelissaan, että asiaan havahtuminen on saanut yritykset investoimaan epäilysten herättämiseen ilmastonlämpenemisen tieteellisestä totuudesta. Myös poliitikot, muun muassa Yhdysvaltojen edellinen presidentti Donald Trump, käyttävät samoja keinoja vedotessaan kansaan. Koska mukavuuksien karsiminen tuntuu epämielekkäältä, ilmastonmuutoksen todellisuus kiistetään ylikulutuksen ja talouskasvun turvaamiseksi.

Näiden saatesanojen perusteella on selvää, että nyky-yhteiskuntaamme leimaa vahvasti lisääntyvä tietoisuus luonnonvarojen rajallisuudesta. Tietoisuuden lisääntyminen heijastuu politiikkaan ja päätöksentekoon ympäristöpoliittisena keskusteluna, jonka määrässä ja laadussa on kuitenkin aikakausikohtaisia eroja. Aidosti kestävän yhteiskunnan rakentaminen vaatisi asenteiden muutoksen ja ympäristön huomioon ottamisen jokaisessa keskustelussa, päätöksenteossa ja tavoitteessa. vaikkei Lockea voidakaan pitää nykyisen kaltaisen ylikulutuksen varsinaisena kannattajana, 1700-luvun geneveläis-ranskalaisen filosofin, Jean-Jacques Rousseaun , ajatukset olivat edeltäjäänsä ympäristöystävällisemmät. Rousseau näki maan arvokkaana jo sellaisenaan ja puhuukin kirjoituksissaan muun muassa maan luonnollisesta hedelmällisyydestä. rousseaun tapaa ajatella tulisi hyödyntää nykyisessä ympäristöpoliittisessa keskustelussa ja päätöksenteossa. Asenteen muutos ihmiskeskeisestä ajattelusta kohti ihmistä osana luontoa voisi saada aikaan kaipaamamme muutoksen luonnonvarojen riittävyyden takaamiseksi ja ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi.

1600 -luvun englannissa vaikuttanut filosofi John Locke näki ihmisen moraalisesti luonnon yläpuolella. Hän kirjoitti tutkielmassaan Second Treatise of Civil Government (1690), että kaikki mitä maa päällään kantaa, oli annettu ihmiselle hänen olemassaolonsa tueksi ja mukavuuksiksi.

Ei voida kuitenkaan suoraan väittää, että Locke olisi kannattanut nykyisen kaltaista luonnonvarojen rajatonta käyttöä. Jos otamme huomioon hänen esittämät ehdot, huomaamme, että noudatamme Locken teoriaa vain siltä osin, mikä sopii itsellemme parhaiten. Näiden ehtojen ylenkatsominen onkin johtanut meidät nykyisen kaltaiseen tilanteeseen, jossa meitä uhkaa ilmaston jatkuva lämpeneminen ja luonnonvarojen riittämättömyys.

Locke siis esitti teorialleen kaksi keskeistä ehtoa. Hänen mukaan Jumala antoi ihmiselle kaikkea runsaasti, mutta jokaisen osuus tästä yhteisestä omaisuudesta olisi vain sen verran, mitä hän pystyy itse hyödykseen käyttämään ennen sen pilaantumista. Jumala ei siis antanut mitään ihmiselle tuhottavaksi tai pilattavaksi. Toine ehto oli, että yksilön tulee jättää tarpeeksi myös muille.

John Locke ajatteli ihmisen olevan siis luonnon yläpuolella. Hänen mukaan Jumalan luoma maa oli tarkoitettu ihmisen hyödynnettäväksi, joka tekee ihmisestä dominoivan suhteessa luontoon. Tätä ajatusta vahvistaa Locken kirjoitukset siitä, miten maan arvo lisääntyy (ihmisen) sitä työstäessä. Toisin sanoen, maalla ei ole itseisarvoa ilman ihmisen työtä. Sama jäsennys on nähtävissä edelleen nykyisessä yhteiskunnassamme: olemme alistaneet luonnon ja eläimet tarpeidemme palvelijoiksi.

Toiseksi hän väittää tällaisen (koskemattoman) hedelmällisen maan tarjoavan suojan ja varaston kaikille eläinlajeille, ei siis vain ihmisille. Rousseau ei näe ihmistä suoranaisesti eläinkunnan yläpuolella vaan heidän vertaisinaan. Ajatusta vahvistaa Rousseaun vetoava kommentti ”You are lost if you forget that the fruits are everyone’s and the earth is no one’s,” jossa hän korostaa näkemystään siitä, ettei maata ole luotu kenenkään omistettavaksi, ja sen anti on yhtä lailla luotu eläimille kuin ihmisille.

Masaki kertoo artikkelissaan, että Rousseau näki ihmisen ja luonnon välisen suhteen hyvin erilaisena kuin Locke. Heidän ajattelunsa primäärinen eroavaisuus on ihmiskeskeisyydessä, antroposentrismissä. Locke näki ihmisen luonnon yläpuolella ja tuottavan maalle sen arvon. Rousseau päinvastoin näki ihmisen ja eläimet tasavertaisessa moraalisessa asemassa, eikä hänen ajatuksissaan maata oltu annettu yksistään ihmisen käyttöön. Häntä onkin pidetty myös nykytulkinnan mukaan radikaalina ympäristönsuojelijana.

Elon ja Karimäen tutkimuksessa 2021 tuotiin esiin ympäristöteemaisten puheenvuorojen kasvua eduskunnan täysistunnoissa 1960-luvulta 2020-luvulle. Tutkimuksen mukaan ympäristöteemainen puhe on lisääntynyt viimeisen 60 vuoden aikana. Kasvu ei kuitenkaan ole ollut tasaista, vaan siinä on ollut radikaaliakin vaihtelua. jos talouden suhdanteet vaikuttavat eduskunnan ympäristöpoliittiseen keskusteluun, elämme todennäköisesti lähempänä Locken jäsentämää antroposentristä kuin Rousseaun biosentristä tapaa. Ihmiskeskeinen ajattelumme ilmenee siinä, miten ympäristöasiat jäävät taka-alalle talouden suhdanteen kääntyessä laskuun. Toisin sanoen varmistamme ensin oman hyvinvointimme takaamalla talouden noususuhdanteen - ympäristön kustannuksella - ja vasta sen jälkeen voimme keskittyä ympäristön hyvinvointiin. Noususuhdanteessa olemme taas valmiita nostamaan ympäris- töasiat keskusteluun. kysymys kuuluukin , miten siirtymä luonnonvarojen ylikuluttajista vastuullisiksi luonnon kanssaeläjiksi toteutetaan? Jotta riittäviä toimia voitaisiin saada aikaan, tulisi siirtyä Locken kaltaisesta ajattelutavasta enemmän Rousseaun ajatuksia myötäileväksisiis sopeutua ajatukseen, jossa ihminen on osa luontoa, eikä sen yläpuolella. Tämän kaltainen ajattelu saisi meidät toimimaan myös sen mukaan ja arvottamaan luonnon kanssamme samalle moraalitasolle. Toisin sanoen tarvitsemme siirtymän ihmiskeskeisestä ajattelustamme anti-ihmiskeskeiseen ajatteluun. Kun ihminen nähdään luonnon omistajan sijaan sen kanssaeläjänä, ympäristökeskustelu ei rajoitu vain ”hyville aikakausille,” vaan on osana jokaista poliittista keskustelua ja päätöksentekoa, ajasta ja paikasta riippumatta. Muutos vaatii työtä sekä vahvoja ja rohkeita linjauksia poliitikoilta, mutta myös kansalaisten tahtotilaa muutoksesta ja valmiutta luopua totutuista mukavuuksista.

Elon ja Karimäen tekemistä kaavioista on huomattavissa taloussuhdanteiden vaihtelun vaikutukset ympäristöteemaisten puheenvuorojen määrään. Muutos on huomattavissa niin ympäristöpuheen kokonaismäärässä kuin puoluekohtaisessakin kaaviossa. Kaavioissa näkyy selkeä nousu puheenvuorojen määrässä noususuhdanteessa ennen 1990-luvun lamaa sekä ennen vuoden 2008 finanssikriisiä. Samoin puheenvuorojen määrä on laskenut laskusuhdanteessa näiden kriisien jälkimainingeissa ennen taittoa uuteen noususuhdanteeseen.

Luontoa ja ympäristöä ei siis arvosteta samalla tavalla ihmisen kanssa, vaan ihminen nähdään sen yläpuolella, Locken ajatuksia mukaillen. Suomalaisen hiilijalanjälki on moninkertaisesti suurempi, kuin globaalisti kestäväksi arvioitu 2,5 tonnin taso. Vaikka suurin osa tuottamastamme hiilijalanjäljestä koostuu liikkumisesta ja asumisesta, on sanomattakin selvää, että keskiverto suomalainen omistaa ja kuluttaa enemmän kuin tarvitsee ja pystyy hyödykseen käyttämään. Emme ole myöskään onnistuneet täyttämään toista Locken ehtoa siitä, miten muille täytyisi jättää myös tarpeeksi, sillä mikäli kaikki maailman ihmiset kuluttaisivat saman verran kuin suomalaiset, tarvitsisimme WWF:n mukaan liki neljän maapallon luonnonvarat.

Esseessä on käytetty seuraavia lähteitä: Elo, Kimmo; Kairamäki, Jenni: Luonnonsuojelusta ilmastopolitiikkaa: Ympäristöpoliittisen puhunnan muutos eduskuntakeskusteluissa 1960–2020. (2021). kestavakehitys.fi: Suomalaisten kulutuksen hiilijalanjälki on pysynyt liian suurena (13.1.2022).

Locke, John: Second Treatise of Civil Government (1690).

Masaki, Erika K.: Locked into the anthropocene? Examining the environmental ethics of John Locke and Jean-Jacques Rousseau (2021).

William, David L.; Brad Mapes-Martins: What Rousseau can tell us about the challenges facing Climate March (2014).