2 minute read

Sisällysluettelo

Mikko Häröstä seurantaloasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja

Valkeakoski järjestää Kotiseutupäivät vuonna 2025

Advertisement

Kirsti Kovasesta Kotiseutuliiton hallituksen varapuheenjohtaja

12 28

4 Kuntaliitos toi tuloksellisuutta kotiseututyöhön

6 Yhdistykset yhteistyössä

10 Seurantaloille 2,3 miljoonaa euroa energia-avustusta

16 Kotoutuminen, lähidemokratia, ympäristö, kulttuuriperinnön jatkuvuus ja seurantalot ovat Kotiseutuliiton kärkiaiheet

18 Kotka – Reilu, Rohkea ja Rakas

20 Kotiseutuliiton yleisö haluaa paikallisia onnistumisen malleja

22 Espoon kaupunkipolut päivittyvät mobiiliaikaan

26 Kutsumme kaikki mukaan elävän perinnön teemavuoteen

29 Haku elävän perinnön kansalliseen luetteloon avattu

Säkylä-seuran puheenjohtaja Terttu Pesonen-Säilä, Köyliö-seuran puheenjohtaja Pirkko

Peltola ja kunnanjohtaja Teijo Mäenpää ovat kokoontuneet yhteisölliseen työ- ja kokoontumistilaan, joka on ollut ahkerassa käytössä Elämää Säkylässä – valitse Sä Kyläsi -hankkeen vauhdittamana. Hankkeen myötä saatiin Säkylän vilkkaalle kesätorille ”kyläkontti”, johon tukeutuen viime kesän aikana 19 yhdistystä esitteli toimintaansa ja tuotteitaan. Kuvassa vas. Yttilän kyläyhdistyksen Merja Mikkola ja oik. Vuokko Jalonen Kankaanpään kylästä esittelemässä, mitä kaikkea kylistä löytyy.

Kuntaliitos toi tuloksellisuutta kotiseututyöhön

Teksti ja kuvat: Samuli Vahteristo

Kahden satakuntalaisen kunnan, Köyliön ja Säkylän, naimakauppaan vuonna 2017 liittyi paljon odotuksia ja ennakkoluuloja. Yksi huolista kohdistui siihen, miten kaksi aktiivisesti toimivaa kotiseutuyhdistystä, Köyliö-seura ja Säkylä-seura, löytävät yhteistyön sävelen. Kuluneiden kuuden vuoden aikana kotiseutuyhdistyksien ja kunnan yhteistyö on osoittautunut suunnitelmalliseksi ja tulokselliseksi.

Säkylän kunnanjohtaja Teijo Mäenpää kertoo, että kumpikin seura otti heti alusta alkaen roolin asukkaiden yhteenkuuluvuuden vahvistamiseksi tarjoamalla vapaa-ajan toimintaa, joka synnyttää positiivista paikallista virettä ja aktivoi kuntalaisia.

”Seurat tahoillaan ja erityisesti yhdessä ovat rakentaneet asukkaiden identiteettiä positiivisessa hengessä, mennyttä arvostaen, mutta samalla yhteiseen tulevaan katsoen.

Olemme tukeneet kumpaakin kotiseutuyhdistystä rahallisilla avustuksilla sekä myös henkilötyöllä, joskus myös materiaalilla”, Mäenpää toteaa.

Kylätoimikunta- ja seurakuntayhteistyötä

Köyliö-seuralla on vaalittavana kansallisesti merkittävä pyhän Henrikin ja Lallin legendaan liittyvä perinne sekä huoli Köyliönjärven kansallismaiseman arvojen säilymisestä. Puheenjohtaja Pirkko Peltolan mukaan Köyliö-seura ei ole jumittunut pelkkien historiallisten tai maisemallisten arvojen vaalimiseen.

”Järjestämme monipuolista toimintaa kaikenikäisille. Seuralla on myös laajaa ystävätoimintaa Helsingissä, Porissa, Raumalla, Tampereella ja Turussa sekä naapurikunnissa. Nämä kotiseudustaan ylpeät ystäväjäsenet toimivat myönteisen kotiseutuhengen ja kuntaimagon viestinviejinä. Teemme yhteistyötä Säkylä-seuran lisäksi myös kylätoimikuntien ja seurakunnan kanssa.”

Peltola haluaa nostaa esiin myös seuran laajan julkaisutoiminnan. Köyliist-kirjasarjaan on tallennettuina kotiseudun historiaa ja perinteitä 3 872 sivua. Seuralla on myös yli 10 000 valokuvaa käsittävä digitaalinen arkisto. Kirjat ja kuvat kertovat köyliöläisestä elämänmenosta aina arjesta juhlaan.

Satakunnan Museon

värssyjä sekä esinekuvia.

Puheenjohtaja Terttu Pesonen-Säilä kertoo, että yhteistyö Köyliö-seuran kanssa on huomattavasti vilkastunut ja siitä on tullut entistä suunnitelmallisempaa kuntien yhdistymisen jälkeen.

”Erityisen tuloksellista yhteistyö on ollut kotiseutuarkiston järjestämiseen ja paikallisen museotoiminnan edistämiseen liittyen. Säkylän kunnan alueella toimii useita pieniä museoita ja kotikokoelmia, joiden ylläpito ja kehittäminen edellyttävät laajapohjaista yhteistyötä muun muassa Satakunnan Museon kanssa.”

Yhteisiä kulttuurimatkoja

Isosta yhteistyöhankkeesta esimerkkinä Pesonen-Säilä mainitsee päättymässä olevan Elämää Säkylässä – valitse Sä Kyläsi -hankkeen, jota on toteutettu kummankin seuran yhteistyönä.

kanssa

kotiseutuarkisto- ja museotoimintaa

Säkylä-seura puolestaan vaalii kulttuuriperinnön osalta vanhan Säkylän alueen historiaa ja toimintaa sekä julkaisee joululehteä. Seuralla on myös tallennettuna paikallishistoriasta kertovia valokuvia, asiakirjoja, kirjeitä, postikortteja, karttoja, muistelmatekstejä, pienjulkaisuja, lehtileikkeitä,

”Hankkeen aikana on aloitettu kyläkummitoiminta koko kunnan alueella ja lisätty kunnan näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa. Seurat tekevät myös yhteisiä kulttuurimatkoja. Säkylä-seuran julkaisema joululehti on ilahduttanut lukijoitaan jo runsaan 10 vuoden ajan, ja kuntaliitoksen myötä lehden sisällön aihepiiriä on laajennettu koskemaan myös Köyliön aluetta.”

Kummankin seuran puheenjohtajat kiittävät kilvan Säkylän kuntaa ja toisiaan tuesta sekä kumppanuudesta. Hyvät kokemukset kannustavat jatkamaan yhteistyötä.