Pääkirjoitus Omaa ja yhteistä kotiseututyötä

”Ja te voisitta kirijoottaa piänen näytelmän!” Minut kutsuttiin vuosituhannen vaihteessa Lapua-Seuran johtokuntaan. Melkein ensimmäisessä kokouksessa sain toisen historianopiskelijan Kaisa Ikolan kanssa tehtävän elävöittää tulevia kotiseutujuhlia.

Lapasestahan se lähti, innokkailta nuorilta. Kokeneemmat koittivat kyllä toppuutella, mutta me saimme toteuttaa visiomme. ”Piäni näytelmä” paisui kahden tunnin esitykseksi, jossa oli kymmeniä esiintyjiä, kuoro ja hevonen.

Yleinen kiinnostus oli vetänyt meidät kotiseututyöhön, mutta nyt omaehtoinen tekeminen sitoi meidät siihen kiinni.

Monella kotiseutu- ja kaupunginosayhdistyksellä on vakiintuneet toimintamuodot. Joskus ajatellaan, että se tarkoittaa jonkinlaista jämähtämistä. Mutta oikeastaan se on päinvastoin: on tärkeää löytää pysyvä näky, miten omalla kotiseudulla parhaiten vaalitaan menneisyyttä ja rakennetaan tulevaisuutta.

Samalla toiminta on kuitenkin alati uudistuvaa. Uusille näytelmäkirjoittajille – tai mikä kunkin oma juttu onkaan – täytyy olla tilaa, vaikka villimpiä visioita pitäisikin toppuutella.

Parhaimmillaan kotiseututyön kokonaisuus muodostuu vakiintuneista toimintatavoista, uuden etsimisestä ja jatkuvasta dialo¬gista. Omista visioista, joista kasvaa yhteinen suunta.

Kaikilla tasoilla on tärkeää, että pystymme tarjoamaan jokaiselle mahdollisuuksia omanlaiseensa kotiseututyöhön.

Kotiseutuliitossa hallitus perusti joulukuussa jäsenyystyöryhmän, joka pohtii kotiseutuperheen yhteenkuuluvuutta valtakunnallisella tasolla. Se tarkastelee jäsenpalvelujen ja -etujen kehittämistä sekä Kotiseutuklubin uudistamista, mutta myös jäsenpolkuja ja kotiseututyöhön osallistumisen tapoja.

Sillä vaikka jokaisella on oikeus omanlaiseensa kotiseututyöhön, parasta se on aina yhdessä.