1 minute read

Johtajien jaksaminen on ollut koetuksella - kiitos kun olet jaksanut

Korona on rajoittanut viimeisen puolentoista vuoden aikana kaikkea - myös partiotoimintaa. Piirissä on jouduttu olemaan tarkkana, kun ohjeita on täytynyt antaa vaihtuvien tilanteiden mukaan eri alueille.

Pestaaminen on tärkeä osa partiojohtajien motivoimista ja pestissä viihtymistä. Pestaamiseen löytyy paljon työkaluja ja apuvälineitä partion nettisivuilta: partio.fi

Advertisement

Lippukuntien johtajat ovat joutuneet tulkitsemaan ohjeita ja ryhmien ohjaajat ovat miettineet, miten ohjeita noudattaen voisi pitää viikkotoiminnan jotenkin käynnissä: Miten järjestää ohjelmaa rajoitusten mukaan? Mikä on sallittua? Joudutaanko taas kokoontumaan etänä? Millaista ohjelmaa oikein voidaan järjestää etänä? Tällaisten ajatusten kanssa eläminen, muuttuneisiin tilanteisiin sopeutuminen ja toiminnan uudelleen organisointi ovat laittaneet kaikkien johtajien jaksamisen koetukselle.

Onneksi piiriltä on saanut tukea, joka on auttanut johtajia jaksamaan. Keväällä valmentajat ottivat yhteyttä lippukuntiin ja yhteydenotoissa käsiteltiin myös johtajien jaksamista. Katja Pennanen Erä-Pirkoista kertoo, että tukea on ollut hyvin tarjolla: ”Valmentajan kanssa on juteltu puhelimessa ja koen, että mun tehtävää on helpottanut valtavasti piirin koronaohjeistus, joka on ollut riittävän selkeää ja nopeaa. Lisäksi piirin lippukunnanjohtajille järjestämät toiminnansparraus -Teamsit ovat olleet mun mielestä ihan loistavia!” Myös Anu Puro

Lahden Katajaisista kiittelee valmentajien yhteydenpitoa ja lippukunnanjohtajien sparraustuokioita. ”Omat ajatukset ovat välillä olleet aika sekavia, ja valmentajien kanssa käydyt keskustelut ovat auttaneet jäsentämään niitä. Ilolla olemme ottaneet vastaan myös kaiken valmiin materiaalin, jota piiri on työstänyt ja jakanut, vaikka emme kaikkea sitä ole vielä hyödyntäneetkään.”

Valmentajien sparraukseen on kuulunut myös mukavien toimintavinkkien antaminen johtajien hyvinvoinnin tukemiseksi. Tampereen Länsi -alueen ohjelmavalmentaja Tarja ”Taavi” Viitala antoi lippukunnille muutaman hyvän etätoimintavinkin. Yksi niistä oli kokkisodan järjestäminen ja toinen yhteisen kokkaussession järjestäminen. ”Yhteistä kokkaussessiota varten ryhmäläisille annetaan etukäteen ostoslista tarvittavista raaka-aineista. Yhdessä sitten kokkaillaan Teams-kokouksessa ja jännitetään, mitä kaikkea saadaan aikaiseksi samoista raaka-aineista eri keittiöissä”, Taavi kertoo kokkailutuokion ideasta. ”Hyvä ruoka, parempi mieli!”

Johtajahuolto on tärkeä osa partiota, ja sen tarkoitus on tsempata, kiittää ja tarjota mahdollisuus mieltä painavien asioiden käsittelyyn. Tampereen Länsi -alueen lippukunnat ovat harrastaneet johtajahuoltona yhteisneulontaa verkossa. Harjusiskot ja Tampereen Lokit ovat tehneet etänä neuloen lippukunnan omia sukkia ja lapasia. Ohjeista on paljastettu aina pieni pätkä kerrallaan, ja toinen toisiaan neuvoen neulominen on edistynyt hauskalla tavalla yhteisöllisesti.

Kun rajoitukset mahdollistavat ja elämä palaa taas ennalleen, on hyvä järjestää johtajistolle oma retki tai pienimuotoinen vaellus. Luonto rauhoittaa ja virkistää, ja se on sitä mitä me partiolaiset kaipaamme. Kaikki yhteinen tekeminen, vaikka talkoot lippukunnan leirialueella, voi toimia johtajahuoltona. Ensin siivotaan ja rakennellaan yhdessä jotain, jonka jälkeen otetaan vähän rennommin. Näin kummallisena aikana johtajien kiittäminen on erityisen tärkeää.

This article is from: