Dermatude-esite kuluttajille

Page 1


Anti-age

alan

uudet trendit

hoidot nuoremmalla iällä ja jatkavat ihonhoitoa pidempään. He haluavat suojata ihoaan ja pitää sen niin hyvässä kunnossa kuin mahdollista.

Ihmiset ympäri maailman ikääntyvät,

Uudet trendit ovat nähtävissä myös

mutta pysyvät nuorempina. Viimeisten

lähestymistavoissa ihon ikääntymistä kohtaan.

vuosikymmenien aikana asenteet, näkemykset

Kevyet ihoa hellivät hoidot ovat menettämässä

ja toiminnot ihon ikääntymiseen liittyen ovat

suosiotaan. Vastaavasti radikaalit uudistavat

muuttuneet huomattavasti. Hyvä ihon kunto

hoitomuodot, kuten plastiikkakirurgia on

kertoo jotakin ihmisen elämäntyylistä ja siitä,

muuttumassa vähemmän invasiiviseen

mitä hän ajattelee itsestään.

suuntaan tulosten aikaansaamiseksi.

Japanissa

Kun aiemmin ihmiset eivät halunneet ajatella

Dermatude-metaterapia vastaa näihin

82%

ihon ikääntymistä, tänä päivänä ihmiset ovat

kauneudenhoitoalan kehitystrendeihin ja vastaa

paljon halukkaampia tekemään jotakin sille,

tarpeisiisi!

Vuoteen 2019 mennessä anti-age -ala kasvaa:

76% USA:ssa

73% Euroopassa

72% Aasiassa

että iho ikääntyy. Tänä päivänä sekä naiset että miehet aloittavat ihon ikääntymistä hidastavat


Lopeta ihon ikääntyminen

Metaterapia Metaterapian avulla ihon ikääntymisprosessia voidaan hidastaa merkittävästi ja ihon ikääntymisen merkkejä voidaan vähentää näkyvästi. Metaterapia stimuloi ja aktivoi

Vaihtoehto kasvojenkohotukselle

ihon luonnollista uudistumisprosessia

Dermatude-metaterapia on 100% luonnollinen

sisältä ulospäin siten, että kollageenin ja

ihonhoitomuoto, joka uudistaa ihoa ja parantaa

elastiinintuotanto vilkastuu ja ihon uudistuminen

ihon kuntoa sisältä ulospäin. Dermatude-

paranee. Lisäksi ihoa hoidetaan ulkoisesti

metaterapia auttaa tehokkaasti seuraaviin

aktiiviainein, jotka tehostavat hoitotuloksia.

iho-ongelmiin:

100% luonnollista

Ihon kuivuus

Ihon kiinteyden puute

Kaksitoimintoisen vaikutuksen avulla ei taistella

Ihon epätasapaino

Kimmoisuuden puute

Hyperpigmentaatio

Suuret ihohuokoset

Rypyt

Aknearvet

Juonteet

Jne

Tummat silmänaluset

ainoastaan seurauksia vastaan vaan ennen kaikkea ihon ikääntymisen syitä vastaan. Johtavat ihonhoidon ammattilaiset kautta maailman kokevat, että metaterapia on tehokas ja turvallinen hoitomuoto.


Parhaita mahdollisia tuloksia ilman riskiä ihon vahingoittumisesta tai arpeutumisesta ilman toipumisaikaa; hoidon jälkeen ihosi näyttää terveeltä ja voit levittää meikin hoitoa seuraavana päivänä!


Ihon ikääntymistä vastaan Flex Head -teknologia taisteleva hoitomuoto

Ennen

Metaterapia

Dermatuden käsikappaleessa käytetään

hoitopäitä, jotka hyödyntävät patentoitua Flex

Miten metaterapia toimii?

Head -teknologiaa. Siinä kaarevanmuotoinen leimasinpää asettaa itsensä automaattisesti

Metaterapiahoidossa tehdään hyvin pieniä,

juuri oikeaan asentoon ihon pinnalle. Se

silmin näkymättömiä mikrokokoisia kanavia

takaa sen, että hoidossa ulotutaan juuri

ihoon kivuttomasti ja oikeaan syvyyteen.

oikeaan syvyyteen huolimatta ihonmuotojen

Hoito toteutetaan Meta-Ject FX50- tai FX-100

vaihteluista. Tämän vuoksi Dermatudella

-laitteella ja käsikappaleella johon kiinnitetään

voidaan hoitaa myös silmänympärysalueen

hoitopää joka hyödyntää patentoitua Flex Head

ihoa turvallisesti!

-teknologiaa. Tuloksena ihon luonnollinen korjausmekanismi ottaa suuren vaihteen ja alkaa tuottaa

Flex Head -teknologia

kollageenia ja elastiinia, jotka korjaavat

Tulokset

mikrokanavat. Tämä ihon itsensä korvaava

Ihostasi tulee kiinteämpi ja kimmoisampi, rypyt

toiminto on 100% luonnollinen tapa uudistaa ihoa sisältä ulospäin. Metaterapia toimii kahdella tavalla; kontrolloidusti tehdyt mikrokokoiset kanavat aktivoivat ihon luonnollisen uudistumisprosessin ja juuri oikea määrä aktiiviaineita saadaan vaikuttamaan ihoon juuri sinne, missä niistä on eniten hyötyä. Aktiiviaineista saadaan näin suurin mahdollinen hyöty!

Jälkeen

ja juonteet häivyttyvät näkyvästi, ihohuokoset pienenevät, ihon uudistumiskiertoa stimuloidaan ja ihon yleinen kunto paranee. Metaterapia auttaa aktivoimaan sitä, mitä ihosi on menettänyt ajan myötä ja kääntää näin biologista kelloa taaksepäin 100% luonnollisella tavalla antaen kasvoillesi raikkaamman ja nuorekkaamman ilmeen.

Hyödyt sinulle •

100% luonnollinen hoito

Välittömästi näkyviä tuloksia

Lyhyt hoitoaika

Kivuton, ihon puuduttamista ei tarvita

Ei toipumisaikaa: iho palautuu normaaliksi muutamissa tunneissa

Voit levittää meikkiä 24 tunnin päästä hoidon tekemisestä


Katso video osoitteesta www.dermatude.fi tutustuaksesi Dermatuden in vivo -testeihin


Lupauksemme:

Todistettuja tuloksia

Riippumattomat “in vivo -testit” todistavat metaterapiahoitojen

tehokkuuden. Nämä testit osoittavat, että Dermatude-metaterapiahoitojen

jälkeen ihon kosteuspitoisuus nousee, ryppyjen syvyys vähenee, ihohuokosten

Parannuksia: •

Kosteustasossa

Kimmoisuudessa

Ryppyjen syvyydessä

Ihohuokosiin

Huokosten kokoon

Punoitukseen

Taliin ja rasvaisuteen

Ihon värihäiriöihin

UV-valon aiheuttamiin vaurioihin

koko pienenee ja syvyys vähenee, ihon kimmoisuus paranee, ihon punoitus ja UV-vauriot vähenevät, talin ja rasvantuotanto tasoittuu ja ihon pigmenttihäiriöt vähenevät. Tämän vuoksi Dermatude-metaterapian voidaan sanoa saavan aikaan tuloksia todistetusti.

INVIVO TESTED


Otsarypyt

Hyperpigmentaatio Ilmerypyt

Hyphenation silmänympärysrypyt Maksaläiskät Ihon struktuuri

Silmäpussit Ikääntymisen merkit

Metaterapiahoidot

Pisamat

Hoitoalueet

Pienemmät ihohuokoset Liftaaminen

Voit valita ihon uudistamis- ja antiSuunympärysrypyt

age -hoidon kasvoille, kaulalle ja dekolteealueelle sekä hoidattaa yksittäisiä alueita sekä ryppyjä ja juonteita. Hoitoja voidaan myös yhdistää jotta saavutetaan parhaat mahdolliset tulokset.

Kaula

Dekolteealue


ü Kaikenikäisille Koko kasvojen hoito

Ennen

ü Kaikille ihotyypeille

Koko kasvojen hoidossa keskitytään koko kasvojen ihon kunnon parantamiseen ja uudistamiseen. Ihosi rakenne paranee, ihohuokoset pienenevät, iho kiinteytyy ja saa

Jälkeen

lisää kimmoisuutta ja näyttää nuoremmalta. Hoidon jälkeen voit palata takaisin päivittäisiin aktiviteetteihisi tai töihin saman tien. Voit

Metaterapiahoidot aloitetaan 8 hoitokerran

levittää jopa meikin heti seuraavana päivänä.

sarjahoitona. Ensimmäiset neljä hoitoa tehdään viikottain ja sen jälkeen seuraavat 4 hoitoa joka toinen viikko esimerkiksi 8 hoitoa kolmen kuukauden ajalle. Ensimmäisen

Kaikki mitä tarvitset!

sarjahoitojakson jälkeen näet ihossa merkittävää parannusta. Kun olet saavuttanut haluamasi tulokset, voit ylläpitää saavutettuja tuloksia ylläpitohoidoilla 4-6 välein.

Ennen Jälkeen



Kaula/dekolteealueen hoito Metaterapialla voidaan keskittyä myös erityisalueiden, kuten kaulan ja dekolteealueen hoitamiseen. Kaula/dekolteehoitoon käytetään erityistä moduulia jonka avulla saadaan intensiivisempiä tuloksia.

Jälkeen

Ryppyjen hoito Ihon kunnon parantamisen lisäksi metaterapialla voidaan hoitaa myös yksittäisiä ryppyjä.

Ennen

Hyödyntämällä erityistä tekniikkaa, rypyn pohjaaluetta aktivoidaan joka johtaa siihen, että ryppy täyttyy sisältä ulospäin. Edelleen, kyseessä

tarkoitusta varten suunniteltuja hoitoseoksia

on ihon luonnollinen prosessi. Tukemaan tätä

jotta saavutetaan nopeampia ja tehokkaampia

luonnollista prosessia hyödynnetään juuri tätä

tuloksia. Ryppyjen hoidot tehdään 3-5 hoitokerran sarjoissa ja hoitokertojen välille tulee jättää 2 viikkoa aikaa.

Yhdistelmähoidot Parhaiden mahdollisten tulosten aikaansaamiseksi on mahdollista yhdistää ryppyjen hoito sekä kasvojen ja kaulan/ dekolteealueen hoito. Ennen

Jälkeen



Valitut

aktiiviaineet Tavoitteenamme on saavuttaa parhaita mahdollisia hoitotuloksia taistelussa ikääntymisen merkkejä vastaan 100% luonnollisella tavalla. Metaterapiakonsepti on tehokas, koska se vaikuttaa kaksisuuntaisesti sisältä ulospäin mekaanisen hoidon avulla ja ulkoa sisällepäin oikeiden vaikuttavien aineiden avulla.

Tuotekoostumuksemme Dermatude hyödyntää korkealaatuisia raaka-aineita sekä hoidoissa että kotihoitotuotteissa. Kaikkien ainesosien on todettu olevan tehokkaita ja dermatologisesti testattuja. Tuotekoostumuksemme koostuvat seuraavista ainesosista: •

Antioksidantit

Aminohapot

Merilevät

BHA-happo (salisyylihappo)

Koentsyymit

Kollageeni

Kosteuttavat ainesosat

Peptidit

Vitamiinit


Hoito

Dermatudehoidoissa ja -tuotteissa käytetään korkealaatuisia vaikuttavia aineita. Kaikki

menu

ainesosat ovat todistetusti tuloksia aikaan saavia ja dermatologisesti testattuja. Tuotekoostumuksistamme löydät vaihtoehdot seuraaviin tarpeisiin: •

Kosteutus

Tasapainotus

Solujen uudistaminen

Kiinteytys & liftaus

Kosteuttava hoito

Tasapainottava hoito

Jos iho on kuiva, ihon suojakerrosta pitää

On erittäin tärkeää pitää ihon suojakilpi

vahvistaa ja tervehdyttää. Näin ihosta saadaan

ehjänä ja tasapainossa. Tasapainottava hoito

kestävämpi ja se pystyy suojaamaan itse

palauttaa iholle balanssin. Sen lisäksi, että

itseään paremmin. Kosteuttava hoito sisältää

se sisältää erittäin kosteuttavia ainesosia,

runsaasti hyaluronihappoa ja muita kosteutta

hoitoseokset sisältävät myös entsyymejä ja

lisääviä ainesosia. Nämä aktiiviaineet imevät

Nano-White -nimistä ainesosaa. Ärsyyntynyt,

itseensä kosteutta sienen tavoin ja sitovat

punoittava, karhea, kiiltävä iho tai iho jolla

sitä itseensä joka saa ihon näyttämään

on pigmenttiläiskiä (hyperpigmentaatiota)

paksummalta ja täyteläisemmältä. Ihon

rauhoittuu ja tasoittuu.

kuivuus väistyy, rypyt tasoittuvat ja ihon rakenne paranee.


Kiinteyttävä ja liftaava hoito Soluja uudistava hoito

Kollageenin ja elastiinintuotannon hiipuminen aiheuttaa ihossa kiinteyden puutetta

Ihosolujen hyvä kunto on erittäin tärkeää ihon

ja velttoutta sekä ryppyjä ja syvempiä

ikääntymisen estämisessä. Soluja uudistava

juonteita. Kosteuttavien ainesosien lisäksi

hoito suojaa ja ravitsee ihon kantasoluja

hoitotuotteet sisältävät Pepha Tight -nimistä

ja uudistaa ihoa syvältä. Hoitotuotteet

aineosaa ja antioksidantteja, jotka liftaavat

sisältävät kosteuttavia ainesosia, peptidejä

ja kiinteyttävät ihoa tehokkaasti. Hoito

ja kasveista peräisin olevia kantasoluja

stimuloi kollageenintuotantoa, parantaa ihon

ja hoito auttaa luomaan uusia ihosoluja,

kimmoisuutta ja suojaa ihoa oksidatiiviselta

pitämään ihon suojakilven ehjänä ja estää ihoa

stressiltä. Välittömään ja pitkittyneeseen ihon

ikääntymiseltä.

stressiin.



Dermatude

Ihonhoito

Metaterapiahoidot tekevät ihostasi erityisen

myös kotona. Jokaista metaterapiahoitoa

vastaanottavaisen aktiiviaineille. Hoidon

kohden valikoimista löytyy vastaavat

aikana käytettävät aktiiviaineet sopivat yhteen

kotihoitotuotteet.

Dermatuden kotihoitotuotteiden kanssa. Näin Dermatuden kotihoitotuotteet pidentävät

Hoidoissa ja kotihoidossa käytetään samoja

hoidon vaikutuksia ja auttavat saavuttamaan

ainesosia joiden avulla saavutetaan parhaat

vieläkin parempia hoitotuloksia. Tämän vuoksi

mahdolliset tulokset!

on tärkeää hoitaa ihoa metaterapian jälkeen

Tuotteet Pidä ihosi terveenä ja parhaassa mahdollisessa kunnossa Dermatuden tuotteiden avulla.



Tiesitkö? Puhdista aina ihosi kahdesti päivässä! Huuhtele yön hiki ja liat joka aamu ja varmista, että poistat kaiken meikin ennen kuin menet nukkumaan.

Puhdistus Oxygen Boost Cleanser Oxygen Boost Cleanser on puhdistustuote, joka sisältää rauhoittavia ainesosia sekä patentoitua Revitalin® -nimistä ainesosaa. Puhdistusmaito poistaa meikin ja epäpuhtaudet hellästi ja tehokkaasti ja paljastaa pehmeän, kimmoisan ja puhtaan ihon.

Oxygen Boost Toner

Enzyme Peel

Oxygen Boost Toner edistää ihon

Enzyme Peel -entsyymikuorinta poistaa

kosteudensitomiskapasiteettia ja sisältää

hellästi kuollutta ihosolukkoa ja stimuloi ihon

patentoitua Revitalin® -nimistä ainesosaa.

uudistumista. Tämä kuorinta sisältää Bacillus

Kasvovesi suojaa ihoa, tasapainottaa ihon

Ferment -nimistä entsyymiä, joka auttaa

pH-arvoa ja viimeistelee jokaisen ihon

parantamaan ihon tekstuuria saaden aikaan

puhdistusrituaalin.

tasaisen, napakan ja kuulaan ihon.


Aktiivista huolenpitoa Hydrating Serum Tässä seerumissa on korkeat pitoisuudet

Hydrating Cream

ihoa kosteuttavia ainesosia kuten

Tämä kosteuttava voide parantaa ihon kykyä

hyaluronihappoa ja B5-vitamiinia. Ne

sitoa kosteutta sekä pehmentää, tasoittaa

tekevät ihosta pehmeämmän, tasaisemman,

ja taistelee ihon ikääntymisen merkkejä

kiinteämmän ja kosteutetumman. Seerumi

vastaan vaikuttavina ainesosina mm.

auttaa parantamaan ihon kosteutta

betaiini, hyaluronihappo ja Agave Tequilana

ylläpitäviä toimintoja ja stimuloi kollageenin

-lehtiuute. Tuote stimuloi ihon kollageenin-

ja elastiinintuotantoa retinyylipalmitaatin

ja elastiinintuotantoa ja iho saa kosteutta

(A-vitamiini) avulla. Tuote taistelee ihon

pitkäksi ajaksi.

ikääntymistä vastaan ja pitää ihon

Parantaa ihon kykyä sitoa kosteutta

mattapintaisena.

Kosteuttaa

Parantaa ihon kykyä sitoa kosteutta

Rauhoittaa

Kosteuttaa

Taistelee ihon ikääntymisen merkkejä

Rauhoittaa

Taistelee ikääntymisen merkkejä vastaan

Auttaa ihon kireyden tunteeseen

Sopii myös rasvaiselle iholle

vastaan •

Auttaa ihon kiristävään tunteeseen


Tiesitkö? Seerumeissa on korkeat pitoisuudet aktiiviaineita. Niiden kevyt tekstuuri kuljettaa ravintoaineet nopeammin ja syvemmälle ihoon kuin voide.

Balancing Serum

Balancing Cream

Tämä seerumi tasapainottaa ihoa ja tekee

Häiriintynyt ihon tasapaino voi johtaa

ihosta raikkaan sekä saa aikaan tasaisen

ihon ärsyyntyneisyyteen, punoitukseen,

ihonvärin. Vaikuttavina ainesosina ovat retinoli,

epäpuhtauksiin, ihon karkeuteen, rasvaiseen

salisyylihappo sekä useita eri vitamiineja

ihoon tai maksaläiskiin (hyperpigmentaatioon).

jotka stimuloivat ihosolujen uudistumista ja

Tämä voide auttaa ihoa saamaan takaisin

taistelevat ihon epäpuhtauksia ja vapaita

tasapainonsa ja tasoittamaan ihonväriä.

radikaaleja vastaan. Se sopii rasvaiselle,

Vaikuttavina aineina ovat betaiini, Nano White

ikääntyneelle iholle jolla on epäpuhtauksia,

ja hyaluronihappo.

punoitusta ja ihon värihäiriöitä.

Stimuloi soluja uudistumaan

Tasapainottaa ihoa

Kosteuttaa

Raikas, tasainen ihonväri

Suojaa

Stimuloi solujen uudistumista

Häivyttää maksaläiskiä ja muita ihon

Taistelee epäpuhtauksia ja vapaita radikaaleja vastaan

Sopii sekaiholle tai rasvaiselle (aikuiselle) iholle jolla on epäpuhtauksia

värihäiriöitä


Cell Recovery Serum

Cell Recovery Cream

Tämä seerumi sisältää runsaasti

Soluja uudistava voide stimuloi solujen

antioksidantteja ja vitamiineja. Se parantaa

uudistumista ja parantaa ihon rakennetta.

ihon rakennetta, tasoittaa ihonväriä ja taistelee

Voide sisältää runsaasti kosteuttavia

ikääntymisen merkkejä vastaan. Se parantaa

ainesosia, merileviä, ubikinonia ja uudistavaa

ihon kykyä ylläpitää kosteutta sekä auttaa

PhytoCellTecTM Malus Domestica -nimistä

korjaamaan ikääntymisen merkkejä, kuivaa,

ainesosaa. Se auttaa korjaamaan ihon

sameaa sekä löysää ihoa samalla kun se

ikääntymisen merkkejä, kuivuutta, sameutta ja

vahvistaa ihoa ja parantaa ihon sävyä.

ihon velttoutta samalla kun se vahvistaa ihoa

Auttaa korjaamaan ikääntymisen

ja tasoittaa ihonväriä.

merkkejä

Auttaa korjaamaan ihon ikääntymisen

Sisältää runsaasti antioksidantteja

merkkejä

Sisältää 5 eri vitamiinia

Stimuloi solujen uudistumista

Parantaa ihon rakennetta

Parantaa ihon rakennetta

Tasoittaa ihonväriä

Tasoittaa ihonväriä

Parantaa ihon kykyä ylläpitää kosteutta


Firming & Lifting Serum Firming & Lifting Serum sisältää erittäin kosteuttavia ainesosia, antioksidantteja

Firming & Lifting Cream

ja korkealaatuista Pepha Tight -nimistä

Voide, joka uudistaa ikääntynyttä ihoa ja

ainesosaa joiden avulla iho saa välittömästi

suojaa vapailta radikaaleilta aktiiviaineiden,

ja pitkään kestävää kimmoisuutta. Se

kuten Pepha Tight:n, merilevien ja

uudistaa ikääntynyttä ihoa ja suojaa

antioksidanttien avulla. Auttaa vähentämään

vapailta radikaaleilta. Auttaa vähentämään

ikääntymisen merkkejä, parantamaan ihon

ihon ikääntymisen merkkejä ja parantaa

kimmoisuutta ja sillä on myös kiinteyttäviä

kimmoisuutta.

ja liftaavia vaikutuksia. Ravitsee ja hoitaa

Välitöntä ja kestävää ihon kimmoisuutta

tehokkaasti.

Uudistaa ikääntynyttä ihoa

Uudistaa ikääntynyttä ihoa

Suojaa vapailta radikaaleilta

Kiinteyttää ja liftaa

Vähentää ikääntymisen merkkejä

Suojaa vapailta radikaaleilta

Parantaa ihon kimmoisuutta

Vähentää ikääntymisen merkkejä

Parantaa ihon kimmoisuutta

Ravitsee ja hoitaa

Tiesitkö? Seerumit ensin! Voiteet levitetään aina viimeiseksi niiden tekstuurin vuoksi. Yleinen sääntö on: mitä paksumpi koostumus on, sitä myöhemmin se tulee levittää.



Lifting Eye Drops Liftaavat silmänympärystipat parantavat silmänympärysalueen kiinteyttä ja

Firming Eye Boost

vähentävät silmänympärysalueen turvotusta.

Tämä geeli kiinteyttää herkkää

Parantaa ihon kykyä sitoa kosteutta.

silmänympärysalueen ihoa. Se täyttää ryppyjä

Häivyttää ryppyjä ja juonteita. Tipat

ja parantaa ihon kiinteyttä. Tuotekoostumus

antavat silmänympärysalueelle välittömästi

sisältää kosteuttavia ainesosia, merileviä ja

kimmoisuutta ja taistelevat ikääntymisen

distarch phosphate -nimistä ainesosaa, jotka

merkkejä vastaan. Herkkä silmänympärysalue

auttavat häivyttämään tummia silmänalusia ja

saa optimaalista suojaa ja kosteutta.

silmäpusseja.

Parantaa ihon kiinteyttä

Kiinteyttää

Häivyttää silmänympärysalueen

Häivyttää ryppyjä

turvotusta

Häivyttää tummia silmänalusia ja

Kosteuttaa ja suojaa

Ryppyihin & juonteisiin

Välitöntä kimmoisuutta

Taistelee ikääntymisen merkkejä vastaan

silmäpusseja

Tiesitkö? Silmänympärystuotteissamme on paljon vaikuttavia ainesosia. Niiden kevyt tekstuuri kuljettaa vaikuttavat aineet nopeasti herkkään silmänympärysalueen ihoon.


Kaikki Dermatuden tuotteet on testattu dermatologisesti


Lisähoitoa Skin Improvement Mask Tämä naamio pitää huolta ihon kosteustasapainosta, liftaa ihoa ja tasoittaa ihonväriä. Naamio tasapainottaa talintuotantoa ja parantaa ihon kykyä sitoa kosteutta. Se

Anti-Ageing Mask

sisältää kosteuttavia ainesosia, sinkki PCA:ta

Tämä naamio häivyttää ryppyjä ja saa

ja kirkastavia aktiiviaineita joiden avulla

syvemmät juonteet ja suuret ihohuokoset

palautetaan ihon tasapaino. Iho pehmenee

näyttämään pienemmiltä. Se parantaa ihon

ja ihon rakenne paranee. Sopii myös herkälle

rakennetta ja sillä on liftaava vaikutus. Sisältää

iholle.

kosteuttavia ainesosia, merileviä, Agave

Tukee kosteustasapainoa

Tequilana -lehtiuutetta ja korkealaatuista

Liftaava vaikutus

Pepha Tight -nimistä vaikuttavaa ainetta.

Suojaa

Tasoittaa ihonväriä

Säännöllisessä käytössä kykenee

Multi Defense SPF 30

Tasapainottaa talintuotantoa

hidastamaan ryppyjen muodostumista ja

Dermatude Multi Defense SPF 30

Parantaa ihon tekstuuria

vahvistamaan tukikudoksia. Ihosta tulee

-suojakerroinvoide estää stressitekijöitä

Kauneusvinkki: Lisää intensiivisyyttä

pehmeämpi, hyvin ravittu ja suojattu.

vaikuttamasta ihoon ja stimuloi ihoa

ihonhoitoon yli yön käytettävän naamion

Häivyttää ryppyjä, syvempiä juonteita ja

tuottamaan uusia soluja. Sisältää kosteuttavia

ihohuokosia

ainesosia, antioksidantteja ja peptidejä. Tällä

Auttaa hidastamaan ryppyjen

voiteella on kevyt koostumus ja se toimii

avulla! •

muodostumista

ihon suojakilpenä ja sisältää ainutlaatuista,

Vahvistaa tukikudosta

suojaavaa koostumusta joka parantaa ihon

Liftaava vaikutus

omia suojatoimintoja. Dermatude Multi

Parantaa ihon rakennetta

Defense SPF 30 on tärkeä osa jokaista

Kauneusvinkki: Lisää intensiivisyyttä

ihonhoito-ohjelmaa ja on loistava ase

ihonhoitoon yli yön käytettävän naamion

taistelussa ihon ikääntymisen merkkejä

avulla!

vastaan.



Erikoistarjoukset Kaikki mitä tarvitset yhdessä paketissa! Dermatude tarjoaa useita erilaisia tuotepaketteja tarjoushintaan. Ihonhoitosetit

Matkasetit

Dermatuden ihonhoitotuotteiden käyttö kotona

Kaikki tarvittavat ihonhoitotuotteet yhdessä

metaterapiahoitojen välillä on tarpeellista:

pakkauksessa! Matkapakkaus on pakattu

se auttaa pidentämään hoitojen vaikutuksia

ylelliseen kosmetiikkalaukkuun, joka on

ja saamaan parhaita mahdollisia tuloksia.

loistava valinta matkalle. Settejä on 4 erilaista:

Tuotesetit sisältävät kaiken tarvittavan.

Hydrating Travel Set

Dermatuden tuotepaketit kotihoitoon, 4

Balancing Travel Set

erilaista settiä:

Cell Recovery Travel Set

Hydrating Skin Care Set

Balancing Skin Care Set

Cell Recovery Skin Care Set

Firming & Lifting Skin Care Set

Firming & Lifting Travel Set


Vain 3 minuuttia kahdesti päivässä ja parannat ihosi kuntoa merkittävästi!

Dermatuden useita tuotteita Eri tuotteet on kehitetty eri tarkoituksia varten. Noudattamalla koko hoito-ohjelmaa varmistat,

sisältävä ihonhoitorutiini

että ihosi on huolellisesti puhdistettu, kosteutettu ja hoidettu, jotta saavutat parhaat

Päivittäinen hoitorutiini

Viikottainen hoitorutiini

mahdolliset tulokset niin pian kuin mahdollista.

1.

Puhdista Oxygen Boost Cleanser

Puhdista kahdesti viikossa Enzyme Peel

-puhdistustuotteella

-entsyymikuorinnalla ja anna lisäravintoa iholle

Palauta oikea pH-balanssi Oxygen Boost

Skin Improvement Mask tai Anti-Ageing Mask

Toner -kasvovedellä

-naamion avulla

Vain 3 minuuttia kahdesti päivässä ja parannat ihosi kuntoa merkittävästi. Varmistaaksesi,

2.

että ihosi on hoidettu oikein optimaalisten hoitotulosten saavuttamiseksi, suosittelemme

3.

5 hoitovaihetta:

Hoida silmänympärysalue Lifting Eye Drops -tipoilla tai Firming Eye Boost -tuotteella

4.

Kosteuta ja ravitse ihoa seerumeilla & päivä/yövoiteilla

5.

Suojaa ihoasi UV-vaurioilta Multi Defense SPF 30 -suojavoiteella


Nimi

Ihoanalyysi

¡

Kuiva iho

¡

Kosteuden puutetta

¡

Kuiva tai erittäin kuiva iho

¡

Hilseilevä iho

¡

Ihon tasapaino häiriintynyt

¡

Tupakoijan iho

¡

Hyperpigmentaatio

¡

Pisamia

¡

Ikääntynyt iho

¡

Silmänympärysryppyjä

¡

Ohuita ryppyjä

¡

Syviä juonteita

¡

Maksaläiskiä

¡

Erittäin ikääntynyt iho

¡

Kimmoisuuden ja napakkuuden puutetta

¡

Veltto iho

¡

Ryppyjä

¡

Syviä juonteita

¡

Silmäpussit

¡

Tummat silmänaluset

¡

Dekoltee

Syvät juonteet

¡ Otsalla

¡

Kulmakarvojen välissä

¡

Nasolabiaaleissa

Rypyt

¡ Silmänympärys

¡

Suunympärys

Suositeltu hoito Kasvojen hoitoon

¡ Hydrating

¡ Balancing

¡ Cell Recovery

¡ Firming & Lifting

Kaulan/dekolteealueen

¡ Hydrating

¡ Balancing

¡ Cell Recovery

¡ Firming & Lifting

ihon hoitoon Suositellut tuotteet

¡ Oxygen Boost Cleanser

¡ Oxygen Boost Toner

¡ Enzyme Peel

¡ Hydrating Cream

¡ Hydrating Serum

¡ Balancing Cream

¡ Balancing Serum

¡ Cell Recovery Cream

¡ Cell Recovery Serum

¡ Firming & Lifting Cream

¡ Firming & Lifting Serum

¡ Lifting Eye Drops

¡ Firming Eye Boost

¡ Multi Defense SPF 30

¡ Skin Improvement Mask

¡ Anti-Ageing Mask

Muistiinpanoja


Metaterapia-ammattilaisesi on hyväksytty ja sertifioitu Dermatudeammattilainen. Tämä takaa sen, että hoidot toteutetaan huolellisesti ja ammattimaisesti parhaiden mahdollisten tulosten aikaansaamiseksi.

Metaterapia-ammattilaisesi:

Lisätietoja www.dermatude.fi


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.