Varnitsan setämiehen kolumni

VARNITS N S E A T ÄMIEHEN KOLUMN PISTO! I: YLIOPISTO ON KU O L LUT, ELÄKÖÖN YLIO

Keskiviikkona 22.9.2021 Karjalainen-sanomalehdessä Ismo Björn, Jukka Korpela ja Arto Nevala julkaisivat yhteisen mielipidekirjoituksen, jossa kritisoitiin Itä-Suomen yliopistoa siitä, että Joensuun yliopiston missio yhteiskunnallisuus ja kriittisyys on kuollut markkinavoimien jyllätessä vapaasti yliopistoinstituutiossa. Legendaarisen Joensuun yliopiston rehtorin ja Varnitsan historian yksi tärkeimmän henkilön Heikki Kirkisen perintö on tuhoutumassa, kun luonnontieteet jylläävät yliopistokentässä, koska luonnontieteet ovat markkinavoimien mielestä kannattavampia kuin humanistiset tieteet. Kannattaa lukea kyseinen juttu, jos pystyy. Olen aikaisimmassa Varnitsa-lehdissä käsitellyt yliopiston mädäntymistä markkinavoimien edessä, jonka myötä kriittisyyttä ja eripuraisuutta ei enää suvaita, koska se on huonoa bisnekselle. Teen nyt samaa, koska tämä teema on yhä enemmän ajankohtaisempi Suomen yliopiston maailmassa. Kriittisyys ja eripuraisuus ovat tieteen ydin, ja sen pitäisi myös näkyä yliopiston sisällä. Kaiken maailman strategialinjaukset ja hyvesignalointi tieteen ulkopuolisilla asioilla kuten Reilun Kaupan tuotteilla vievät yliopistoa yhä kauemmas ja kauemmas tieteestä.

Parhaiten tämä koko sotku näkyy Tampereen yliopistossa, jossa tällä hetkellä kamppaillaan siitä, että keillä on yliopistossa sananvalta. Yliopiston ihmisillä vai yliopiston ulkopuolisilla voimilla. Tunnen paljon sympatiaa Tampereen yliopiston ihmisiä kohtaan, jotka taistelevat tätä palatsivallankaappausta vastaan ja jotka joutuvat seuraamaan jättimäisiä yt-neuvotteluita, joka aiheuttaa todella paljon stressiä. Vähemmästäkin aivovuotoa tapahtuu ulkomaille, jossa tiedettä arvostetaan paljon enemmän kuin Suomessa. Olen esimerkiksi seurannut vierestä keskustelua, jossa eräs yliopiston henkilökuntaan kuuluva henkilö kiroili kuin merimies sitä, että hänen apurahahakemuksensa ei mennyt läpi, vaikka kyseinen hakemus sai hakemusvaiheessa täydet pisteet. Tässä todellisuudessa ja yhteiskunnassa me elämme, jossa korkeasti koulutettujen arki on yhä enemmän almujen kerjäämistä säätiöiltä ja aikaa itse tutkimukselle jää vähemmän aikaa. Voin jo mielessäni kuulla kuinka tohtorit huutavat asylum asylum ulkomaisissa yliopistoissa, koska Suomessa valtiojohto syrjii korkeasti koulutettuja kaiken maailman dosenttien puheiden ja tiedeleikkausten myötä. Kysykää tätä, vaikka islamin professorilta Jaakko Hämeen-Anttilalta, joka lähti tieteen vastaista sotaa karkuun Edinburghin yliopistoon.

Hallinto on substanssia, tätä Korpela on aikanaan korostanut. Minä lainaan tässä Korpelan muinaista Tohtorikoulu nimistä blogia vuodelta 2014, jonka sanoma on yhä enemmän ajankohtaisempi: ”Ruotsalaisessa dekkarissa toimittaja Annika Bengtzon kieltäytyy uutispäällikön tehtävästä, koska on toimittaja eikä byrokraatti. Pian hän huomaa tehtävään valitun tekevän substanssipäätökset hänen puolestaan. Auvoisella 80-luvulla meidän nuorempien virkamiesten oli tapana Suomen Moskovan suurlähetystössä kierrellä karkuun hallinnollisista tehtävistä, jotta pääsisim me asiakysymysten pariin. Joitakin vuosia sitten pohdimme erään joukkomme pitkälle ponnistaneen jäsenen kanssa, kuinka typeriä oikeastaan olimme: hallinto on ainoaa substanssia siellä, missä valtaa käytetään. Taloustieteilija Daron Acenmoğlun maailmanhistorian selityksessä ”Why Nations Fail?” keskeinen muuttuja ovat instituutiot. Joko yhteiskunnan järjestelmä kannustaa edistykseen tai estää sitä. Hallinto on siis koko maailmanhistorian nimittäjä!”

Korpela tietää totuuden tästä asiasta, koska hän oli aikanaan historia- ja maantieteen laitoksen johtaja. Fuksit ja nuoremmat opiskelijat eivät muista tätä, mutta minä vanhana setämiehenä muistan kirkkaasti tämän aikakauden. Ei tieteilijää kiinnosta minkä värisiä mattoja tai merkkistä kahvia valitaan laitoksen tiloihin. Häntä kiinnostaa vain se, että hän pääsee tekemään tiedettä sellaisessa ympäristössä, jossa edellytykset tieteen tekemiselle ovat pitkällä aikavälillä turvatut. Juuri tieteen tekemistä yliopiston hallinnon pitää turvata. Totuus suomalaisessa yliopistomaailmassa tuntuu vain olevan täysin toinen. Tampereen ja Helsingin yliopistossa kriiseillään hallinnon suhteen todella paljon, koska hallinto on markkinavoimien edessä kumartamassa elinkeinoelämällä samalla paljastaen karvaisen ja pyyhkimättömän perseensä tieteelle ja sen tekijöille. Kyllähän yliopistot mielellään osallistuvat kaiken maailman sometempauksiin kuten #Minätutkin, joilla halutaan tuoda julkiseen keskusteluun viestiä tutkimuksen tärkeyttä. Mutta kulissien takana yliopiston rakenteissa ollaan itse tekemässä majavantyötä nakertamalla tieteen perustuksia, jonka myötä koska yliopistoinstituutio on romahtamassa tieteen tekijöiden päälle. Kaksinaismoralismi on parasta moralismia.

Suomen Kuvalehdessä oli vähän aikaa sitten artikkeli Helsingin yliopiston hallintosotkuista, joka on aiheuttanut paljon tyytymättömyyttä yliopiston henkilöstössä. Julkisia asioita salaillaan, hallinnosta on muodostunut todellinen vallankäytön elin, sidosryhmät yrittävät aktiivisesti vaikuttaa yliopiston omiin päätöksiin jne. Tämä Helsingin yliopiston tapaus Tampereen rinnalla on merkki hiljaisesta sodasta, jossa meno on kuin Game of Thronesista. Ei ihme, että olen kuullut monilta yliopiston ihmisiltä, että eläkkeellä pääsee sitten kyseisestä menosta eroon ja voi keskittyä puhtaasti tieteen tekemiseen. Se kertoo yliopistomaailman sairaudesta, jossa yliopiston henkilökunta odottaa pääsevänsä eläkkeelle, jotta pääsee täysin vapaasti tekemään tiedettä. Miltä kuulostaisi lukija sinun mielestäsi, että sinun pitää koko elämäsi ajan unelmatyösi ohella päivittäin lapioida paljain käsin paskaa tietäen kuitenkin, että päästäessäsi eläkkeelle pääset tästä paskasta kokonaan eroon, ja voit keskittyä itse varsinaiseen unelmatyöhön? Vähemmästäkin sitä hakeutuu johonkin perustylsään julkisen sektorin työhön, jossa toimeentulo on turvattu ja ei tarvitse hajota työpaikan järjettömyyksiin.

Yksi tapa nakertaa yliopiston rakenteita on yliopiston sisäisen kritiikin hiljentäminen leimaamalla sen huonon työyhteisön ilmentymäksi. Äärimmäinen esimerkki on kritiikin leimaaminen vihapuheeksi. Yliopistosta muodostuu hyvin steriili, tylsä toimistotyöympäristö, jos siellä suvaitaan vain tietyn tahon määrittelemä Kiva Puhe, jonka tarkoituksena on hiljentää vastarinta, jotta tulevaisuudessa on helpompaa nakertaa yliopiston peruspilareita eurot silmissä. Poroporvallisuuden alttarilla on kiva uhrata tieteen ihanteet parempi kesämökki ja uusi Mersu mielessä. Onneksi Yammer-samurai Korpela pitää Kiva Puheen vastaista kritiikkiä yllä Itä-Suomen yliopiston Yammer-kanavilla. Monien mielestä Korpelan änkyröinti on hauskaa meemeilyä, josta saa päivän naurut. Minulle tämä änkyröinti on yliopiston periaatteista kiinnipitämistä, vaikka moni yliopiston ihminen varmasti mielessään toivoo, että Korpela pitäisi kerrankin turpansa kiinni. En todellakaan ole Korpelan kanssa samaa mieltä kaikista asioista, mutta ainakin olen onnellinen siitä, että hän avaa suunsa Yammerin ihmeellisessä maailmassa.

Yksi syy tälle kehitykselle on luonnontieteiden jatkuva jalustalle nostaminen siinä toivossa, että yliopistossa keksitään joku keksintö, josta muodostuu Suomelle uusi Nokia. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki yliopistomaailman ratkaisut ja tiedepoliittiset päätökset tehdään ajatuksella: ”Tuottaako tämä meille rahaa?” Humanistiset ja yhteiskunnalliset tieteet jäävät tässä helposti ”ihan kivaa luksusta” tasolle, josta voidaan aina silloin tällöin juustohöylämäisesti leikata. Siitä seuraa vain hallaa kaikille pehmeille tieteille, kun luonnontieteiden ehdolla koko yliopistojärjestelmää muokataan palvelemaan luonnontieteitä. Tähän yliopisto vapaaehtoisesti hirttäytyy siten, että köysi kaulan ympärillä pikkuhiljaa tiukentuu. Samalla Overtonin ikkuna siirtyy siihen suuntaan, jonka myötä pehmeiden tieteiden holokausti on yhä lähempänä: ”Huuhaahuumanistit eivät tuota yhteiskunnalle rahaa, ja he vain baskerit päässään maalailevat pensseleillään kaikennäköisiä töherryksiä tauluihin. Vai mitä se perinteentutkimus oikein tekikään? No ihan sama, ei sillä ole mitään väliä, kun siitä tieteenalasta ei muodostu uusia start uppeja vaan pelkkiä kustannuksia.”