Dinosaurukset, muistakaa lopettaa ajoissa

Kahden vuoden tauon jäljiltä kaikki jättiläiset tuntuvat olevan tien päällä.

Tämän vuoden puolella Suomessa ovat korona-ajalta kertynyttä konserttivelkaa käyneet lyhentämässä muun muassa Iron Maiden, Queen, Kiss, Scorpions, Judas Priest, Eric Clapton, Toto ja monet muut. Elävän musiikin ja edellä mainittujen yhtyeiden ja artistien suurena ystävänä kävin kyseisillä keikoilla, enkä voinut olla kiinnittämättä huomiota yhteen asiaan: rock tuntuu muuttuneen eläkeläismiljonäärien harrastukseksi.

Muutamia uransa lopettaneita poikkeuksia (esimerkiksi Black Sabbath) tai jo tuonpuoleiseen siirtyneitä (esimerkiksi

Ronnie James Dio, Eddie Van Halen) lukuun ottamatta elämme edelleen ensimmäisten stadiondinosaurusten viimeisten kunniakierrosten aikaa. Illasta toiseen

Iron Maidenin 64-vuotias Bruce

Dickinson miekkailee kolmemetrisen maskottihirviön kanssa,

Kissin 70-vuotias Paul

Stanley laulaa platform- buutseissa Love Guninsa liipaisimesta, Judas

Priestin 71-vuotias

Rob Halford ajaa nahka-asussa Harley-

Davidsonilla lavalle ja Queenin 75-vuotias

Brian May hilataan asteroidilla areenan kattoon planeettojen keskelle kosmista kitarasooloa varten.

Kaikki yllä mainitut yhtyeet onnistuivat tänä vuonna tarjoilemaan vielä varsin uskottavan ja musiikillisesti korkeatasoisen rock-elämyksen. Olkoonkin, että Iron Maidenin tavaramerkiksi muodostunut liian nopeasti soittaminen oli jo hidastunut takaisin levytempoihin, Paul Stanleyn laulua oli vahvistettu huomattavasti taustanauhoilla ja Queenin rytmiosasto pysyi kasassa vain perkussionisti ja kakkosrumpali Tyler Warrenin ansiosta. Rakastan noita yhtyeitä yli kaiken, mutta väkisinkin mieleen meinaa hiipiä kysymys, mihin asti tämä kaikki on enää relevanttia. Missä vaiheessa eläkeläisyhtyeistä tulee vain huono vitsi itsestään?

Maailmalla on myös monta esimerkkiä siitä, ettei uskottavan esityksen valmistaminen välttämättä enää onnistu. 77-vuotiasta

Eric Claptonia ei tuntunut

Nokia Arenalla esiintyminen kiinnostavan enää tippaakaan ja alkuvuodesta

Yhdysvaltoja kiertäneen

Bon Jovin 60-vuotiaan keulahahmon Jon Bon Jovin äänentuotto kuulosti jo niin kivuliaalta, että jopa The Darkness -yhtyeen

Justin Hawkins huolestui asiasta YouTubekanavallaan. Toto on nykyään yhtä kuin kitaristi Steve Lukather ja vaihtuva kiertuekokoonpano, eikä Michael Monroen 60-vuotiskonsertissa esiintynyt Hanoi Rocksin alkuperäiskokoonpano legendaarisuudestaan huolimatta kerännyt kovinkaan kiittäviä kommentteja musiikillisesta tasostaan.

Kiertäminen ei varmasti ole yhdellekään tässä tekstissä mainitulle yhtyeelle tai artistille enää elinehto – talous on turvattu joko menestysvuosina tai myöhemmin muilla töillä. Esiintymisestä luopuminen tuntuu kuitenkin olevan vaikeaa: Kiss lähti ensimmäiselle Farewell-kiertueelleen jo vuonna 2000, Scorpions teki saman vuonna 2010 ja monet muutkin ovat lopettaneet jo useammin kuin kerran. Ikääntymisen tuomaa painolastia ei kuitenkaan voi kokonaan välttää. Se vie veronsa varsinkin laulajilta ja rumpaleilta ennemmin tai myöhemmin. Artistien itsensä – ja kaikkien heidän musiikkiaan rakastavien ihmisten – puolesta toivoisi, että dinosaurukset ymmärtäisivät poistua estradeilta vielä arvokkaasti, ennen kuin alkavat syödä itse omaa häntäänsä.