Minä Olen kevättuuli

Olisinpa kevättuuli...

Männyt, ne metsiemme uljaat vartijat

ojentelevat latvuksiaan...

Vapaa, vallaton, kujeileva pyörre

asustaa yläoksilla...

Sieltä se ponkaisee lähimmän

pikkukävyn tyvelle,

pukkaa sen hyppyyn tuntemattomuuteen.

Mitä meille merkitsee hyppy

tuntemattomaan?

Muutama kelo kalliolla, juuret tiukasti

halkeamassa,

kuivuneet oksantyngät,

harmaat vääntyneet rungot

taistelemassa olemassaolonsa

oikeudesta.

Tätä metsää suojellaan,

kuten meitäkin uhkaavan vaaran keskellä.

Kallion harjanteella on jokunen

tasainen kivenmurikka,

sammalta, rapisevaa jäkälää,

menneen kesän kuivattamia koivunlehtiä...

Kauempana tikka etsii kaarnan alta

nukkuvia kuoriaisia.

Kallion takana, alhaalla pensaitten kätköissä

juoksee TIE...

Ääniä, kulkijoita harmaissa vaatteissaan...

Merta ei näy, ei puroa,

jota pitkin lastu seilaisi...

Yksinäisyys hiipii sosiaalisen erakon

arkeen...

Olisinpa kevättuuli, hivelisin poskeasi; tietäisitkö, kuka Minä Olen?

–"Minä Olen kevättuuli", Tuulikki Halonen–