Ominanen ja Seili - saaret ilman paluuta

ÄÄRETÖN EXTRA • LOKAKUU 2018

OMINAINEN

kirottujen hautasaari

Rymättylässä, Turun saaristossa on saari nimeltään Ominainen (Omenainen).

Karikkoinen ranta ympäröi sitä joka puolelta. Itse saari on metsäinen ja kaunis.

Ominainen on ollut aikanaan paikka, johon on haudattu siunatulle kirkkomaalle sopimattomat.

Saari on ollut niin kammottu paikka, että ruumiiden saattajien kerrotaan pelänneen paikkaa suuresti. Usein kävikin niin että ruumista peitettiin vain hieman sammaleilla, tai ei ollenkaan. Kuljetusrekikin saatettiin jättää sinne mätänemään, ja sitten paettiin saaresta nopeasti. Kukaan ei halunnut jäädä saarelle auringonlaskun jälkeen, sillä kaikki tiesivät, että saaressa kummittelee. Sinne haudatut olivat pahaintekijöitä: murhaajia, lapsensurmaajia tai itsemurhan tehneitä. Heidän kohtalonsa on jäädä saarelle ikuisiksi ajoiksi. Kerrotiin, että levottomat henget katkoivat esimerkiksi laivojen kiinnitysköysiä yöaikaan.

Legendan mukaan toisen maailmansodan aikaan saksalaiset sotilaat heittivät suomalaiset sotaheilansa mereen kyseisen saaren kohdalla ja ampuivat.

Omenainen.

Kuva: Wikipedia

Kuva: http://urbanex.ninja/

Viimeiset vainajat haudattiin Omenaisiin 1850-luvun puolivälissä. 1960-luvun lopulla Rymättylän seurakunta julisti koko saaren virallisesti hautapaikaksi.

Tiettävästi kukaan ei ole pystynyt yöpymään kyseisellä saarella tänä päivänäkään. Kerrotaan, että yöaikaan on alkanut kuulua vihellystä ja muita omituisuuksia on alkanut tapahtua jolloin yöpyjät ovat joutuneet pakenemaan kauhuissaan saarelta.

Kuvituskuva

Pixabay.com

SEILI

Saari ilman paluuta

Vuonna 1619 antoi kuningas Kustaa II Aadolf käskykirjeen leprasairaalan perustamiseksi Turun läheisyyteen. Sairaalaan tultaisiin sijoittamaan kaikki Turun silloisten hospitaalien leprapotilaat, sekä mielisairaita ja muita kroonikoita. Koska lepraa eli spitaalia ei voitu parantaa, ainoa hoitomuoto oli sulkea sairas eristykseen, ettei tämä tartuttaisi muita. Eristys jatkuisi potilaan kuolemaan asti.

Käskyn toteuttamiseksi koottiin toimikunta, joka koostui nimekkäistä ja vaikutusvaltaisista henkilöistä. Sairaalan paikkaa alettiin kuumeisesti etsiä ja pian siihen valikoitui Seilin saari Turun saaristossa, vilkkaan Turku-Tukholma-laivareitin lähellä. Siellä sijaitsi myös hiekkainen harju, joka sopi hyvin hautausmaaksi.

Seilin saarelle karkotettiin spitaalisia ja eri tavoin mielisairaiksi luokiteltuja ihmisiä satojen vuosien ajan, 1600-luvun alusta 1960-luvulle.

Hoitohenkilökuntaa oli parantolan perustamisen aikoihin vaikea saada värvättyä, joten sairaat saivat pääsääntöisesti tulla toimeen omillaan. Saarella oli oma maatila, josta saatiin ruokaa.

Spitaalisten mukana tulivat arkkulaudat. Saaresta ei ollut koskaan paluuta.

Kahtiajako spitaalisiin ja puhtaisiin oli hyvin ehdoton eivätkä he eivät saaneet olla missään tekemisissä toistensa kanssa. Kirkossa länsisiipi erotettiin aidalla ja portilla muusta tilasta ja siellä istuivat tautiset. Ehtoollisen he saivat kepin nokasta puhtaiden puolelta. Spitaalia pidettiin Jumalan rangaistuksena ihmisen synneistä ja spitaalisia pidettiin näin Jumalan rankaisemina.

Saaren hospitaalissa oli kerrallaan 28-60 potilasta ja kaikkiaan siellä tiedetään olleen 663 lepraa sairastavaa. Monet heistä tuotiin väkisin, sillä Seiliin joutuminen tarkoitti täydellistä eristäytymistä muusta maailmasta. Saarelle joutui tosin myös terveitäkin, sillä lepradiagnoosi saatettiin tehdä ihottuman perusteella ja oudosti käyttäytyvä henkilö saatettiin diagno soida hulluksi. Myös erilaisuus ja huonomaineisuus tai esimerkiksi poliittinen toisinajattelu saattoi johtaa saarelle loppuiäksi karkotukseen.

Mielisairauksiin yritettiin samoja lääkkeitä, kuin leprapotilaille, eli katumuksen harjoittamista, Jumalan sanan kuuntelemista, mutta myös turvan takaamista ihmisille, joilla ei välttämättä ollut mitään mahdollisuuksia selvitä sen ajan yhteiskunnassa. Hoitokeinoina käytettiin myös työntekoa, kylmiä kylpyjä ja paloviinaa, Kupittaan lähdeveden ohella. Huoneiden seinille maalattiin symmetrisiä kuvioita rauhoittamaan potilaita.

Kaiken kaikkiaan Seilin saarella toimi sairaala lähes 350 vuotta.

Kuolleisuus oli Seilissä korkea.

Seilin hautausmaa sijaitsee kirkon takana. Perimätiedon mukaan spitaalisia olisi haudattu toiselle hautausmaalle, mutta arkeologit eivät ainakaan vielä ole muualta löytäneet luita, kuin kirkon takana olevalta hautausmaalta. Se on yksi Seilin mysteereistä. Minne ovat kadonneet 663 leprapotilaan ruumiit?

Kirkon suunnasta katsottuna oikealla ovat potilaiden haudat. Paikalla on puisia valkoisia ristejä, joissa on enää vain naisten nimiä – sairaala toimi viimeiset vuosikymmenet pelkästään naisille suunnattuna. Kirkon vasemmalla puolella on saarelaisten ja sairaalan henkilökunnan hautoja, rinteessä on rivissä useampi isompi hautakivi ja -risti arvostetun Holländereiden suvun jäsenille, jotka toimivat monissa sairaalan korkeissa viroissa.

Saarelta on useita kummitustarinoita mm. spitaalisten hengistä kirkon läheisyydessä, tai vanhasta keinutuolissa kiikkuvasta mummosta, sekä kuristajasta, jonka ilmestyessä on herätty kuristavaan tunteeseen.

Lyhyt katkelma erään potilaan vuodelta 1945 olevasta kirjeestä kertoo omaa tarinaansa elämästä Seilin saarella:

Paikka, missä olen, on kyllä luonnon puolesta kaunis. Mutta jos on kysymys sairaalasta, niin tämä on vain sairaalan nimen taakse naamioitu pesäke, jossa meidän potilaiden sekä sielun että ruumiin voimat pyritään täällä maailman selän takana tuhoamaan."

Suomen valtio luovutti vuonna 1964 Seilin hospitaalin rakennukset ja lähialueet Turun yliopistolle, joka perusti sinne tänä päivänäkin toimivan Saaristomeren tutkimuslaitoksen.

Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää. Inhimillinen myötätunto kai lausuu nämä sanat, mutta siitä huolimatta ne ovat kammottavat. Sillä riistäkää ihmiseltä kaikki, mitä hän maan päällä rakastaa: isänmaa, koti, leipä, omaiset, ystävät; riistäkää häneltä rakkaus, rauha ja itse elämäkin, mutta jättäkää hänelle toivoa, niin silloin hän ei vajoa avuttomana onnettomuuden pohjattomaan syöveriin; ottakaa häneltä toivokin, niin hän menehtyy. Seilin kovaosaiset kurjuuden lapset, teille ei maan päällä ole enää jäljellä mitään – ei mitään!” –Zachris Topelius, 1845.

Kuva Seilistä vuodelta 1811