Aatteet ja jumalat

ORVO RAIPPAMAA Tiettömällä tiellä – matkaseuraa totuuden etsijälle

Aatteet ja jumalat

Lastenkaltaisessa tilassa ei ole aatteita eikä jumalia. Lapset, jotka elävät täyttä totuudellisuuselämää, eivät tarvitse aatteita. Aatteet syntyvät vasta yhteiskunnallisissa suhdanteissa. Vastuu jostakin synnyttää säännön, säädöksen – lainalaisuuden. Lainalaisuus ei sellaisenaan riitä, siksi tarvitaan aate: arvo, jonka voimalla lainalaisuutta noudatetaan. Mutta lainalaisuuden vaatimus on tarpeellista vain siinä tapauksessa ellei totuudellisuutta ole, sillä jos totuudellisuutta on, on myös todellisuuden tajua. Ja missä todellisuuden tajua on, siellä aatteena (arvona) ovat suhdanteet jotka syntyvät yhteiskunnallisista välttämättömyyksistä. Täten lapsenkaltaisessa tilassa elävä yhteisö ei tarvitse aatteita täyttääkseen yhteisen hyvänsä.

Yhteisen hyvän täyttämisessä on Jumala, koska siinä on todellisuus, totuudellisuus ja siten totuus. Jumala ei voi olla totuutta suurempi. Ja jos jollakin tavoin on, ei Hän voi sitä olla ilman totuutta, joten totuus on korkein mahdollinen arvosana jonka Hän voi saada. Siten todellisuus-elämää elävä ihminen elää yhtä kuin Jumalassa – on yhtä Hänen kanssaan, eikä hän niin muodoin muita jumalia tarvitse.

Lapsi, jolle ensi kerran puhutaan Jumalasta, kysyy: mikä se sellainen on? Lapsi, joka itseasiassa elää Jumalassa, ei voi tuntea Jumalaa koska hän on samaistunut Jumalan kanssa.

Silmä ei voi nähdä itseään muutoin kuin kuvastimesta, mutta silmä ei ole kuvastimessa. Niin ei myöskään Jumala ole teoriassa vaan teossa. Voimme ajatella ja puhua rakkaudesta, mutta se ei ole rakastamista. Voimme laatia myös aatteita ja asioiden arvojärjestelmiä, mutta aatteissa ja arvojärjestelmissä eivät ole niiden sisältämät totuudet.

Totuudet eivät tarvitse aatteita – formulaatioita – muotteja. Totuudet ovat omalla painavuudellaan. Ja elleivät ne ole, ovat niistä laaditut aatteet vain pakkokeinoja, määrättyihin suunnitelmiin tähtääviä kahleita niille joita tahdotaan ahdistaa joidenkin tarkoitusperien toteuttamiseksi.

Samoin on myös jumalien laita. Niitä on niin monta kuin on jumaltavoitetta. Jokainen pyrkimys luo pyyteensä mukaisen jumalan joka luo yhtä monta ehtoa kuin on pyrkijällä estoja. Kaikki estot poistettuaan hän löytää jumalansa – päämääränsä – tavoitteensa. Mutta toinen asia on, riittääkö sellainen jumala kovin pitkälle. Se saattaa tyydyttää, mutta juuri siinä on sellaisen jumalan vaara. Se antaa lupaamansa etsijälleen ja nukuttaa hänet varmuuteen siitä että vain hänen tiensä (pyyteensä) on oikea, ja muut suoraan kulkevat kadotukseen. Ristiriita on ehdoton. Nämä jumalat taistelevat vallasta ja vaativat uhreiltaan tekoja jotka johtavat sotaan. Väkevämpi pyyde voittaa, heikompi häviää. Siten on aina käynyt. Tänä päivänä hallitsevat ne jumalat, jotka ovat voimakkaampien pyyteitten herroja. Ja tuloksena on ristiriita jota suinkaan eivät jumalat pysty ratkaisemaan. He hykertelevät käsiään ja odottelevat tuloksia joita parhaillaan valmistellaan ihmisaivojen solustoissa.

Kun suurimmissa kriiseissä jumalat eivät pysty auttamaan, on ihmisen itsensä yritettävä auttaa itseään. Ja onneksi se Jumala, joka tätä kaikkea katselee, on ollut tuloksista tietoinen jo ihmistä luodessaan, siksi Hän on varannut solun, jota ihmispyyde ei pysty hyväkseen käyttä-mään. Se solu toimii ihmistahdosta riippumatta, ja on suojattu siten ettei pyyteellinen ihminen pääse sitä jumalilleen uhraamaan. Sen solun ansiosta maailmassa pelastuvat ne jotka ovat pelastumisen arvoisia. Jumalat sortuvat jumalien jälkeen, ihanteet ihanteitten jälkeen, ja jäljelle jää vain se ja sellainen joka kestää elämän, totuuden, todellisuuden eli sanalla sanoen: jäljelle jää ymmärrys joka on oivaltanut ihmisten harhan.

Totuudet eivät tarvitse aatteita – formulaatioita – muotteja. Totuudet ovat omalla painavuudellaan. Ja elleivät ne ole, ovat niistä laaditut aatteet vain pakkokeinoja, määrättyihin suunnitelmiin tähtääviä kahleita niille joita tahdotaan ahdistaa joidenkin tarkoitusperien toteuttamiseksi.

Orvo Raippamaa (22.8.1907–20.9.1976) oli suomalainen taidemaalari ja parapsykologian ja rajatiedon tuntija. Hän toimi 25 vuotta Suomen Parapsykologisen Tutkimusseuran sihteerinä ja luennoi sekä kirjoitti aiheista myös. Luento- ja lehtitekstit julkaistiin myöhemmin kirjana. Orvo Raippamaa on jäänyt aikalaisten mieliin tarkkaavaisena kuuntelijana, sydämellisenä sovittelijana ja viisaana keskustelijana, jonka lämmin ihmisymmärrys kohosi kaikkien uskonnollisten, filosofisten, poliittisten, tieteellisten ja taiteellisten mielipidesuuntausten ja näkemyserojen yläpuolelle. Hän jätti korvaamattoman arvokkaan henkisen perinnön häntä ympäröineille ihmisille. Tässä juttusarjassa esittelemme otteita Orvo Raippamaan kirjoituksista kootusta teoksesta Tiettömällä tiellä – matkaseuraa totuuden etsijälle (Markku Siivola & Timo Kyllönen, 2013). Voit hankkia kirjan itsellesi, rajoitettu määrä jäljellä. Lisätietoja: info@paratutkimusseura.org

Orvo Raippamaan artikkelit ovat vapaudessaan syvintä tekstiä ihmisen tajunnasta ja hengen olemuksesta, uskonnoista ja muista ideologioista, etiikasta, moraalista, ihanteista, erilaisista todellisuuden ymmärtämispyrkimyksistä, harjoitteista ja menetelmistä ja näiden kaikkien sidonnaisuuksista ja umpikujista.