Liisa Ahopalo haastattelussa

Haastattelussa Liisa Ahopalo

– Pienenä tykkäsin kauheasti keijuista, kävin niiden kanssa juttelemassa metsikössä lapsuudenkotini lähellä. Ne näyttäytyivät pieninä valopalloina. Juttelin myös puiden kanssa. Minulla oli tapana mennä istumaan selkä puita vasten, ja kuunnella niiden sisältä nousevaa syvää huminaa, joka oli niiden energiaa tai kieltä. Sittemmin kadotin sen yhteyden vuosiksi, mutta muutama vuosi sitten menin mökillä istumaan jostain syystä puuta vasten ja kuulin taas tuon huminan. Sama yhteys löytyi uudestaan, onneksi.

Liisa on intohimoisen kiinnostunut energioista sekä kehon ja mielen saumattomasta yhteistyöstä hyvinvointimme hyväksi. Myös enkelit ja henkinen maailma kulkevat koko ajan Liisan rinnalla.

– Lapsuudessa usein naisen ääni herätti minut yöllä kuiskaamalla nimeni. En tiedä, miksi hän teki niin tai kuka hän oli. Juuri ennen heräämistä näin aina unta, jossa nukuin samassa asennossa kuin oikeastikin olin, ja kuulin sen äänen, ja sitten heräsin siihen.

Nykyään saan unissa ”tietoiskuja”. Unet katkeavat ja tilalle tulee miesääni, joka antaa yleensä yhden lauseen mittaisen selkeän ohjeen tai kehotuksen, jonka jälkeen herään. Ajan myötä olen oppinut, että ohjeita kannattaa noudattaa! (nauraa). ”Tietoiskut” muistuttavat vanhoja tv:n tietoiskuja, jota tulivat ohjelmien väliin, ja nämä toimivat samalla tavoin.

Olen aina tiennyt, että tälle henkiselle tielle tulee lähtö jossain vaiheessa, mutta se tuntui sen verran pelottavalta, että yritin sulkea henkisen yhteyden järjen avulla, ja lähdin luomaan tieteellistä uraa. Olen alkuperäiseltä koulutukseltani puheterapeutti, FM, ja työskentelin pitkään sairaalamaailmassa äänihäiriöiden sekä aivovauriopotilaiden kuntoutuksessa. Henkisyys seurasi kuitenkin kuin varjona perässä ja tein jatkuvasti ”diilejä” yläkertaan, että ”ei vielä”.

Suurin tienristeys elämässäni oli mieheni kuolema. Silloin yläkerta päätti, että ei enää diilejä.

Tuohon aikaan liittyi paljon vahvoja henkisiä kokemuksia.

Henkimaailma avautuu sairaalassa

– Mieheni Ilkka taisteli viisi vuotta aivokasvaimen kanssa. Kaksi kuukautta ennen kuolemaansa hän vaipui koomaan leikkauksen jälkeisten komplikaatioiden seurauksena. Kun Ilkka oli vajonnut koomaan, minulle tuli vahva tunne, etten voi lähteä sairaalasta kotiin, vaan minun on jäätävä Ilkan luo yöksi.

Se oli ensimmäinen kerta moneen vuoteen, kun kuuntelin intuitiotani, enkä järkeä.

Jäin yöksi sairaalaan. Ilkalla oli kova kuume ja yritin viilentää häntä kylmällä kääreellä, sillä mikään lääke ei tehonnut. Yhtäkkiä huomasin, että Ilkan silmät kääntyivät ylöspäin ja hän henkäisi. Happisaturaatiot laskivat ja sydänkäyrä näytti suoraa viivaa.

Hän siis kuoli.

Yöhoitajaa ei kuulunut vaikka painoin hälytysnappia. En osannut elvytystä ja aloin huutaa Ilkalle, että nyt et lähde mihinkään, tule takaisin sieltä!

Aikani huusin, kunnes yhtäkkiä Ilkka henkäisi taas ja tuli takaisin! Happisaturaatiot palasivat ennalleen. Lääkärit ja hoitajat eivät tietenkään uskoneet tapahtunutta todeksi, eihän ketään huutamalla saada rajan takaa takaisin.

Hoitajat lähettivät minut loppuyöksi kotiin lepäämään mutten osannut nukkua, vaan istuin sängyllä ja rukoilin.

Yhtäkkiä tunsin viileää ilmaa ympärilläni. Minulle tuli tieto, että se on Ilkka, hän on kuollut uudestaan. Lähdin paniikissa soittamaan osastolle, ja samalla puhelimeni soi. Se oli hoitaja, joka kertoi, että Ilkka oli juuri kuollut, mutta hänet saatiin elvytettyä. Jos haluaisin hänet vielä nähdä, minun olisi kiirehdittävä sairaalaan.

Lähdin taksilla sairaalaan, ja matkalla laitoin viestiä Ilkkaa aiemmin hoitaneellle energiahoitajalle, että laittaisi Ilkalle etähoitoa.

Lääkärit olivat varmoja, että Ilkka kuolisi sinä yönä, mutta vastoin kaikkia odotuksia hän ei kuollut. Uskon vahvasti, että energiahoitajan apu pelasti hänen henkensä.

Tulehdusarvot olivat kuulemma kuitenkin sairaalan historian korkeimmat ja hänellä oli niin paljon kuollutta bakteerimassaa aivoissaan, että se estäisi likvorikierron, minkä seurauksena aivopaine aiheuttaisi lopulta kuoleman. Lääkärit puhuivat ensin elinpäivistä ja lopuksi jopa -tunneista.

He aikoivat irrottaa mieheni hengityskoneesta. Energiahoitaja sanoi kuitenkin, että kyllä hän selviää, ei ole vielä aika lähteä, enkä antanut irrottaa hengityskonetta. Ilkka siirretiin kuitenkin tavalliselle osastolle.

Jäin taas sairaalaan Ilkan vierelle. Toimin tuolloin vielä puheterapeuttina ja minun oli tarkoitus kirjoittaa artikkeli tekemästäni tutkimuksesta, josta myös puhuisin myöhemmin Lontoossa. Kirjoittelin artikkelia kannettavalla, kun yhtäkkiä kuulin huoneessa miesäänen sanovan: ”Laita kädet Ilkan pään päälle ja rukoile.”

Jatkoin kirjoittamista. Sama ääni toistui vähän kovempana: ”Laita kädet Ilkan pään päälle ja rukoile!” Huoneessa ei ollut ketään. Sitten se kuului kolmannen kerran ja oli sillä kertaa käskevä.

Ihmettelin ääntä, enkä ollut aikaisemmin tehnyt mitään vastaavaa, mutta ajattelin, että olisi parasta totella. Laitoin kädet Ilkan päälle ja aloin rukoilla. Jossain vaiheessa huomasin, että kädet tulivat hyvin kuumiksi, mitä ne eivät olleet koskaan ennen olleet, ja rukous muuttui sellaiseksi, että ymmärsin olevani sillä hetkellä kanava jollekin muulle.

Sitä jatkui jonkin aikaa, ja yhtäkkiä huomasin, että Ilkan tyyny oli punaisenaan verestä. Paniikissa kutsuin hoitajan, joka oli hyvin hämmästynyt eikä oikein voinut käsittää tapahtunutta. Ilkan leikkaushaava oli jo lähes umpeutunut, eikä sen olisi enää pitänyt aueta, mutta se aukeni, ja likvori joka oli aiheuttanut aivopainetta, jonka takia lääkärit ennustivat Ilkan kuolevan, oli päässyt haavan kautta ulos, ja niin Ilkan henki pelastui. Hän olisi kuollut hyvin lyhyen ajan sisällä, jos haava ei olisi auennut.

Siinä vaiheessa Liisa laittoi kannettavan läpän kiinni ja ymmärsi, että nyt jokin uusi lehti elämässä kääntyi. "Entinen elämä" oli tullut tiensä päähän.

– Kaksi kuukautta, jotka Ilkan luona sairaalassa vietin, olivat jotain käsittämätöntä. Siellä oli koko ajan enkeleitä ja henkimaailma vahvasti läsnä. Se maailma näyttäytyi niin selkeästi, että tuntui kuin minulta olisi kiskaistu pussi pois päästä. En olisi mitenkään voinut palata vanhaan, kun olin nähnyt niin paljon.

Olen itseasiassa kirjoittamassa aiheesta nyt kirjaa.

Se kaikki oli hyvin voimakasta ja intensiivistä. Olin siellä käytännössä koko tuon ajan, vuorokaudet ympäri. Kävin vain muutaman kerran vähäsen syömässä kotona. Vaikka olin kaksi kuukautta lähes syömättä enkä nukkunut juuri ollenkaan, minulla oli tosi selkeä ja hyvä olo koko ajan. Minä vain sain jostain energiaa.

Henkisyys on sen jälkeen ollut tärkeä osa elämääni ja ymmärrykseni on jatkuvasti avautunut uusille asioille. Kuolemansa jälkeen mieheni on ollut läsnä elämässäni ja opettanut minulle henkimaailman asioita, muiden oppaiden rinnalla.

– Niihin aikoihin, kun nämä asiat alkoivat minulle avautumaan, kävin homeopaattini vastaanotolla, joka katsoi minua pitkään ja sanoi ”Nyt sinun on aika ottaa yhteys Korkeampaan Minääsi”. Olin vaan, että ”jooooo”, enkä ymmärtänyt yhtään mitä hän tarkoitti. Nyt ymmärrän.

Energiahoito avautui Liisalle sairaalassa rukouskokemuksen myötä, ja hän tekee sitä yhä samalla tavalla, kuin tuolloin. Kaikki alkuajan tapahtumat olivat tärkeää oppia siitä, mikä kaikki on mahdollista. Liisa kokee saavansa jatkuvaa ohjausta, jota pyrkii myös seuraamaan.

– Näiden kokemusten myötä tuli tarve saada uusi työ, joka olisi lähellä uutta maailmankuvaani. Olin nähnyt sukulaisten parantuvan vakavista sairauksista homeopatialla, ja parantunut itsekin astmasta, ja päätin opiskella homeopaatiksi. Opintojen ohessa aloin tehdä energiahoitoja, koko ajan lisääntyvässä määrin. Puheterapiatyö jäi pikkuhiljaa pois. Yritin jatkaa sitä, mutta mitä enemmän jatkoin, sitä pahemmalta se tuntui. Se ei ollut enää minun paikkani.

Kerran olin ystäväni kanssa puhelimessa ja sanoin, että jos jatkan puheterapeutin töitä vielä, niin varmaan kuolen, niin pahalta se oli alkanut tuntua. Samalla katsoin ikkunasta ulos ja ohi ajoi hitaasti ruumisauto! Se tuntui sen verran vahvalta viestiltä, että puheterapia sai jäädä.

Nykyään olen klassinen homeopaatti (TSHHom) ja sertifioitu regressiohoitaja, minkä lisäksi olen opiskellut laajasti erilaisia keho-mieli terapioita ja laajentanut jatkuvasti ymmärrystäni meihin vaikuttavista energioista. Energiahoitoa olen tehnyt vuodesta 2003 tavalla, joka tuolloin avautui käsiini.

Nykyinen työskentelytapani on muotoutunut ajan kuluessa. Hoito painottuu asiakkaan kokonaisvaltaiseen energiaan, jota hoidan pääasiassa chakrojen kautta. Kun energiat ovat tasapainossa ja energian kulku vapaata, heijastuu se kaikkeen elämässä tunteista fyysiseen terveyteen ja aivan koko elämään.

Koen, että tehtäväni on hoidon kautta auttaa ihmisiä vapautumaan tukkivista energioista, uskomuksista, ajatus- ja toimintamalleista ym.

Käytän energiahoidon ohessa myös meditaatiota ja erilaisia tunteiden vapautustekniikoita, joita olen myös opiskellut. Tavoitteena on kokonaisvaltainen tasapaino, terveys ja ilo. Uskallus elää oman näköistä elämää ja seurata omaa sydäntä.

Henkisyys kulkee erottamattomana osana hoitoa. Koen, että mitä paremmin asiakkaat ymmärtävät henkisen maailman läsnäolon, ohjauksen ja vaikutuksen omassa elämässään, sen helpompi heidän on seurata omaa polkuaan kohti omaa aidointa itseään. ”Missioni” on myös tuoda henkisyys aivan luonnolliseksi osaksi arkea, pois mystisyyden ja ihmeellisyyden valokehästä, johon vain harvoilla ja valituilla on pääsy.

Eräs asiakas sanoikin kerran, että oli samalla kertaa sekä rohkaisevaa että helpottavaa jutella kanssani henkisistä asioista, koska sain ne kuulostamaan siltä kuin ”ostaisi makkaraa kaupasta”, eli ihanan arkiselta ja luonnolliselta asialta. Se oli kiitos, joka todella lämmitti mieltä!

Näen hoidoissa toisinaan myös asiakkaiden oppaita tai enkeleitä. He ilmaisevat läsnäolonsa useimmiten näin vahvasti siitä syystä, että asiakas voi konkreettisesti itsekin tuntea sen – ja osaa kiinnittää siihen huomiota elämässään myös hoidon jälkeen. Tämä liittyy juurikin tuohon samaan ”makkarakauppaan”, siihen että henkiasiat ovat aivan luonnollinen ja normaali osa arkea, jos niille avautuu ja antaa niiden astua elämään.

Regressiohoitoon ”ajauduin” Ilkan kautta. Ilkan kuoleman ja hänen sen jälkeisen läsnäolonsa myötä opin vähitellen ymmärtämään sielun rajattomuutta ja ajattomuutta aivan uudella tavalla, ja kun myöhemmin aloin tehdä energiahoitoja työkseni, alkoi minulle vähitellen ohjautua asiakkaita, jotka ”humahtivat” menneisiin elämiin kesken hoidon. Alussa olin silmät pyöreänä, että mitäs nyt tapahtuu, mutta näiden kokemusten myötä heräsi halu oppia ohjaamaan asiakkaita ”hallitusti” menneeseen, ja päätin opiskella regressiohoitajaksi. Kokemuksen myötä minulle on sitten muokkautunut oma tapani tehdä hoitoja.

Regressiossa suurin osa hakee syytä asioille, jotka ovat olleet esteenä ja tukkeena elämässä, olipa kyse sitten raskaista tunteista, ajatusmalleista, ihmissuhdekierteistä tai jostakin muusta elämää haittaavasta. Hoidon tarkoitus on ennen kaikkea ymmärtää yhteyksiä asioiden takana ja vapauttaa mennyt tästä elämästä, kehon solumuistia myöten. Kun menneen energiat poistuvat (usein saman tyyppisinä toistuvat kokemukset ja niihin liittyvä sama energia ovat saattaneet kulkea mukana monenkin elämän läpi), tulee tilalle vapaus elää tätä elämää sellaisena, kuin se on tarkoitus elää.

Hoidot ovat usein prosesseja. Joskus yksi hoito riittää mutta usein se on kuin sipulin kuorimista, jossa oma energia vapautuu vanhojen kerrosten alta muutaman hoitokerran myötä.

Koen, että kun asiakas on valmis tekemään ”matkaa” itseensä ja kasvaa sisältäpäin, on se kaikkein tehokkainta. Valmius kasvaa ja luotto Yläkerran ohjaukseen elämässä – ne ovat varmin tie pysyvään tasapainoon. Luulen, että tämä hoitotapani liittyy omaan tieheni, sillä itsellänikin asiat ovat oman kasvun kautta loksahtanet paikoilleen. Hoitooni ohjautuvat asiakkaat ovat usein samanlaisia.

Kaikkein eniten kannattaa kuunnella omaa itseään ja intuitiota. Monethan lähtevät hakemaan vastauksia ulkoapäin, kun olisi hyvä kääntyä sisäänpäin, hakea vastauksia sisältään ja hiljentyä oman itsensä äärelle.

Liisa Ahopalo / SoulBliss www.liisaahopalo.com