Puut puhuvat, kukat kertovat

Puut puhuvat,

kukat kertovat

onko Sinulla erikoinen – kEnTiEs yliluonnollinEn – kokEMus, johon liiTTyväT kasviT Tai puuT? TäMä on eTSinTäkuuluTuS harvEMMin kuulluillE ja kErroTuillE TarinoillE.

teksti ja kuvat anna k greus

Aiemmin en ollut erityisemmin tullut ajatelleeksi tällaista aihetta, ennen kuin se tuli puheeksi itse kokijan kanssa. Hänen luvallaan jaan teille tuon kiehtovan kertomuksen, jota voisi luonnehtia kuvaukseksi yhteydestä puun muistiin:

”Asun hirsihuvilassa, jonka keskisalkona toimii suuri, aikaa nähnyt kelohonka. Olin keittämässä puuhellalla pannukahvia ja nojasin päätäni tuohon ikiaikaiseen puuhun. Suljin silmäni, kun kuulostelin veden kuumenemista. Yhtäkkiä oli kuin olisin katsellut alas korkealta yläilmoista. Näin kaiken ikään kuin tuon hongan perspektiivistä. Puun juurella teutaroi suomenhevonen, selässään tummahiuksinen mies – nuori, tulisieluisesti käyttäytyvä kasakka komeissa vaatteissaan. Mistä näky tuli, en tiedä, koska ennen sitä en ollut ajatellut mitään sellaista. Tuntui kuin hongan sielu olisi jakanut minulle muiston, tai kertonut tarinan sillä tavalla kuin puu sen voi kertoa.”

Pohjois-Pohjanmaa, 2020 Aloin pohtia, kuinkahan yleisiä vaiko harvinaisia ovat puihin, kasveihin tai kukkiin yhdistyvät yliluonnolliset kokemukset. Ja millaisia ne ovat? Miten ne ilmenevät? Tuntui, että olisi tärkeätä kerätä talteen tavallisten ihmisten kertomuksia näistä spontaaneista kokemuksista. Taustoiltani olen parapsykologiaan kallellaan oleva valokuvaaja, joku voi muistaa minut Suomen Ufotutkijat ry:n puheenjohtajana (kaudet 2015, 2016, 2017) tai psykometriakokeista, joita tein takavuosina. Rajatieto, mysteerisyys ja unimaisemat näkyvät valokuvataiteessani, jota on ollut esillä näyttelyissä eri puolilla Suomea, myös Avartuvan Ihmiskuvan tiloissa Helsingissä.

Inspiraatio tarinankeruuseen yhdistetystä taideprojektista alkoi versoa honkakertomuksen myötä. Minussa heräsi kiinnostus luoda tällaisten kertomusten seuraksi mystillisiä valokuvia ja toteuttaa taidenäyttely, jonka kantavana voimana olisivat nämä tarinat. Avata ihmisille hetkellinen portti maailmaan, jollaista ei ole tullut kuvitelleeksi. Ajatella, kuinka kaikkeus koostuu yhtä aikaa arkisista asioista sekä mysteereistä, joita on ja tapahtuu niiden arkisten asioiden keskellä.

Projektin toteutusmahdollisuuksia kartoittaakseni laitoin vastikään someen kyselyä aiheesta. Sain jokusen yhteydenoton, joista useimmat liittyivät puukokemuksiin. Niissä toistui teema yhteyden tunteesta ja siitä, kuin puut haluaisivat näyttää jotakin.

”Pari kesää sitten olin lasten kanssa metsässä. Ei ollut tuulta tai mitään muutakaan. Jostain syystä minulle tuli tunne ja sanoin sen ääneenkin, että ’olispa jännä nähdä kun iso puu kaatuu’. Se tunne ei siis ollut pahaenteinen, vaan mulle tuli ihan ykskaks halu nähdä. Jatkettiin kävelyä ja vajaa 30 sekuntia myöhemmin iso mänty kaatui juuri siihen kohtaan, missä oltiin lasten kanssa seisty!”

Perttula, 2020

Kertomuksissa on viitteitä selvätuntoisuuteen (psykometria), telepatiaan ja ennaltatietämiseen, mutta aina ei ole oleellista analysoida mistä ilmiöissä on kysymys. Oleellista on, että tällaisia asioita on olemassa. Ne ovat kokijalleen usein arkaluontoisia ja yksityisiä, mutta ennen kaikkea tosia ja arvokkaita. Niitä varjellaan, kun kanssaihmiset eivät välttämättä tiedä kuinka niihin suhtautua. Mutta toisaalta: On tärkeää tulla kuulluksi. Saada jakaa jotakin itselle merkityksellistä ja huomata, että se kiinnostaa jotakuta. Sinun kertomuksesi voi itse asiassa olla merkityksellinen myös kuulijalle.

Mänty ”Tää juttu on tosiaan aika outo, vaikea olis itsenikään uskoa ellen olisi sitä itse kokenut. Tästä on muutama vuosi aikaa. Yksi kesäaamu tai miltei yö, kello oli varmaan jotain viisi, aurinko jo alkoi paistella ja heräsin jostain syystä kesken unien. Lähdin ulos pihamaalle. Kaikkialla oli hiljaista, linnut tosin oli jo aloittanu aamusoiton. Nurmi oli kasteesta märkä ja kuljin paljain jaloin sen läpi meidän pihakoivun luo. Olin viel aika unenpöpperöinen ja olo oli tosi raukea ja rento. No, menin sen koivun luo ja laitoin kädet sen rungolle ja silloin se tapahtui. Mä jotenkin luiskahdin sen puun sisään, tai sen puun tietoisuuden sisään. Olin kuin yhtä sen puun kanssa. Tunsin sen energian vahvasti ja ’näin’ kuinka mahla liikkui sen rungossa ja mun korvissa kuului sellainen humina. Hetken ajaks aika kuin pysähtyi ja mä lamaannuin. Sit mä harmikseni, mutta luonnollisesti säikähdin ja riuhtaisin itseni irti puusta. Mä todella jouduin riuhtasee, koska tuntui kuin olisin ollut jotenkin oikein imaistu kiinni siihen koivuun! Jälkeen päin toki olin todella kiitollinen tällaisesta kokemuksesta ja tiedän että säikähdin sitä vain, koska se oli jotain niin erilaista ja uskomatonta. Olen monesti yrittänyt uudestaan, mutta se ei ole koskaan enää mulle tapahtunut. Ja tämä tarina on oikeasti tosi, vaikka kuulostaa aika hurjalle.”

Kanta-Häme, 2018

Toistaiseksi kasvit ovat jääneet puukertomusten varjoon, korissani on vain pari tarinaa. Siitä huolimatta, että kasveja on kautta aikain tarkasteltu mystiikkaokulaarin linssien lävitse. Kukilla on myös rehevä historia sanansaattajina. Symboliikan avuin on kukkia antamalla ilmaistu mitä erilaisimpia tunteita, sekä kerrottu asioita joita muutoin on vaikea saada perille.

Vanamolaakso on saanut kunniamaininnan Kuusamo Nature Photo XXVI -valokuvakilpailun Luonnon taidetta -sarjassa.

”Elämässäni oli ollut surua sydämenasioissa. Murheissani olin talsimassa kotiin kun huomasin liilan, pikkuruisen luonnonorvokin pilkistävän heinittyneestä kukkapenkistä. Näky pysäytti, koska tällain keväällä kukkia ei ollut paljoa. Tämä ei edes ollut se yleinen kevään ensikukkija keto-orvokki, vaan joku toinen. Ihmettelin hetken ja jatkoin sit matkaa. No kohta havaitsin taas jotain violettia aivan kuin hohtavan puiden varjostamasta tienvarsimetsiköstä. Tunnistin että ne ovat pikkutalvion kukkia. Mistä oli tuommoinen puutarhakasvi siihen metsäiseen tienlaitaan karannut, vuosien mittaan olen kulkenut siitä monesti ohi mutten ollut ennen nähnyt sitä. Pakostakin ihmetytti, kun näin lyhyellä välillä joudun kaksi kertaa violettien kukkien pysäyttämäksi! Muistin että kukilla on symbolisia merkityksiä, niinpä otin selvää mitä näistä kasveista sanotaan. Kävi ilmi että molemmat, violetit talviot ja orvokit, symboloivat uskoa, luottamusta ja ikuista rakkautta. Imelää ehkä, mutta siinä hetkessä se oli mulle selvä sanoma. Sain siitä rohkeutta toimia selvittääkseni asiat. Sillä seurauksella, että kaikki kääntyi parhain päin.”

Uusimaa, 2022

Löytyykö Äärettömän lukijoista kokijoita? Mikäli saan kokoon riittävästi materiaalia, suunnitelma voi materialisoitua joksikin kauniiksi. Kirjoita minulle osoitteeseen unitarhuri@gmail.com (mahdolliset projektin osaksi tulevat tarinat julkaistaan anonyymisti, kokijan yksityisyyttä kunnioittaen).

Pikkutalvio

anna K Greus unimaisemakuvaaja unitarhuri@gmail.com www.annagreus.com Instagram: unitarhuri

Seuraava näyttely: Light-Emitting Dreams valokuva-valoinstallaatioita Teijon Masuuni, Salo syksyllä 2022