Mystikon mietteitä: Henkiset unet

Matti Kultajoki

Olen kirjoittanut Mystikon mietteitä -artikkelisarjassani aikaisemmin jonkin verran luonnonhenkiin liittyvistä asioista, mutta jatkan vielä samasta aihepiiristä, koska se näyttää kiehtovan monia lukijoita. Tällä kertaa käsittelen aihetta kuitenkin lähinnä unennäkemisen kautta, joka on nykyisin melko lailla unohdettu osa-alue erilaisissa henkisissä opetuksissa. Valitettavasti tähänkin asiaan vaikuttaa skeptinen kaiken ”yliluonnollisuuden” tukahduttamispyrkimys tieteen nimissä, jolloin henkimaailman vaikutukset ihmisten uniinkin selitetään vain jonkinlaisiksi ihmisen oman psyyken aistiharhoiksi.

Entisinä aikoina oli kuitenkin unilla maailman kulttuureissa varsin suuri merkitys, koska niihin suhtauduttiin yleisesti ihmisten arkipäivässä paljon nykyistä syvällisemmin. Unet esimerkiksi johdattivat ihmisiä monin tavoin elämässä eteenpäin, näyttivät oikeita ratkaisuja ongelmiin, varoittivat vaaroista, auttoivat vaikeissa ihmissuhteissa ja toivat esiin monenlaisia luovia ideoita. Tehtiinpä unien esittämän mallin mukaan toisinaan mullistavia keksintöjäkin. Kaikissa yhteiskunnan kerroksissa, kuninkaita myöten, unilla oli jatkuvasti oma suuri merkitysarvonsa.

Vaikka ihmisten unet tavallisesti ovatkin vain alitajunnan aikaansaamia kuvia menneen päivän tapahtumista, tai esimerkiksi pelkojen ja toiveiden symbolista kuvakäsittelyä, voi unien joukossa olla joskus myös todellisia "kultajyviä", joihin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota.

Nykyajan henkisissä piireissä kuuleekin toisinaan puhuttavan selkounista, joilla tarkoitetaan tavallisuudesta poikkeavia, voimakkaita ja mieleen painuvia unia, joiden merkitys tajutaan yleensä selkeästi. Usein tällaiset unet ovat myös enneunia, jotka saattavat ennustaa tulevaisuutta varsin tarkasti, siis joko symbolisesti tai aivan suoraan tulevia tapahtumia kuvaillen. Minun suvussani on ollut huomattavan paljon tällaista enneunien näkemistä ja siksi uskon asiaan itsekin vahvasti. Noissa unissa on useimmiten ollut kysymys ihmeellisistä johdatuksista ja neuvojen saamisesta, tai jonkinlaisista varoituksista ja tiettyjen tärkeiden tulevaisuuden tapahtumien ennalta näkemisestä.

Unitilassa ihmisen tietoisuus laajenee, eivätkä valveilla normaalisti tajuntaan vaikuttavat järkiperäiset esteet ole rajoittamassa tapahtumien kulkua. Siksi myös henkimaailman yhteyksien luomiseen on unitilassa paremmat mahdollisuudet, kun kaikki ympäristön häiritsevät fyysiset esteet poistuvat nukkuvan ihmisen aistimaailmasta. Samankaltainen tajunnan tilan muutos tapahtuu myös syvässä meditaatiossa tai hypnoosissa. Itseasiassa hypnoosi-sana tuleekin muinaiskreikkalaisesta unenjumalasta, jonka nimi oli Hypnos. Nukkuminen on aivotoimintokokonaisuutena varsin ihmeellinen asia.

Kerron seuraavaksi pari omakohtaista tapahtumaa, jotka ovat liittyneet juuri tällaisiin unissa nähtyihin henkimaailman asioihin. Joissakin aikaisemmissa ”Mystikon mietteitä” -artikkeleissa olen kertonut muutamia melko vastaavia muita tapauksia jo aikaisemminkin.

Jokaisessa luonnon osa-alueessa, kuten esimerkiksi maassa, kivissä, mineraaleissa, vedessä, tulessa, ilmassa ja puissa on omanlainen elämänvoimansa ja henkiväkensä, puhumattakaan kasveista ja eläimistä, jotka ovat meille ihmisille niitä tutuimpia eläviä olentoja suuressa ja monipuolisessa luomakunnassa. Henkiolentoja voi olla luonnon elementtien lisäksi toisinaan piiloutuneina myös ihmisten valmistamiin esineisiin tai rakennuksiin, kuten vaikkapa uskonnollisiin jumalolentojen kuviin, erilaisiin taikakaluihin ja vanhoihin kummitustaloihin. Varsinkin silloin, jos kyseisiä esineitä tai paikkoja on käytetty yhteydenottoon henkimaailman kanssa, jonkinlaisten okkultististen tai maagis-uskonnollisten rituaalien muodossa.

Muutin pääkaupunkiseudulle 2000-luvun vaihteen jälkeen. Toimin silloin vielä vanhan tavaran kauppiaana ja ammattialaani liittyen kiertelin toisinaan ihan vaan mielenkiinnosta katselemassa uuden asuinseutuni vanhan tavaran tarjontaa antiikkiliikkeissä, divareissa, kirpputoreilla ja muissa vastaavissa paikoissa.

Eräässä eksoottista ulkomaantavaraa myyneessä kauppaliikkeessä törmäsin ikivanhaan, lähes kaksi metriä pitkään ja käsityönä Intiassa valmistettuun Ganesha-norsujumalan puupatsaaseen. Se oli erittäin taidokkaasti veistetty jostain trooppisesta puulajista, mutta ei valitettavasti ollut vielä silloin myytävänä, koska patsas kuului kiinteänä osana kaupan upeaan sisustukseen. Vierailin samassa kauppaliikkeessä silloin tällöin myöhemminkin noin kymmenen vuoden aikana, ja joka kerta ihailin siellä kyseistä patsasta. Sen vieressä olleen toisen pienemmän puupatsaan (huilua soittavan Krishnan) sain kuitenkin eräällä kerralla ostettua kotini koristeeksi. Molemmat antiikkiset patsaat oli tehty todennäköisesti noin sata vuotta sitten Mumbain (silloisen Bombayn) kaupungissa, jonkun pyhiä kuvia valmistaneen intialaisen ammattipuusepän toimesta.

Myöhemmin eräänä yönä näin kotonani yllättäen unta samasta isosta Ganeshan patsaasta. Unessa keskelle patsasta aukesi suuri salaperäisen näköinen silmä, joka katsoi suoraan minuun. Se ei ollut ihmisen silmä, vaan selvästi jonkun muun olennon. Tajuntaani tuli samalla hetkellä patsaan sisältä lähetetty selkeä viesti: ”Jos aiot ostaa Ganeshan ison puupatsaan itsellesi, tee se nyt. Muutkin ovat kiinnostuneet ostamaan tämän veistoksen, mutta ehdit vielä saada sen, jos pidät kiirettä”. Herättyäni ihmettelin outoa untani, ja päätin laittaa patsaan ostoasian nopeasti vireille.

Heti seuraavana päivänä menin pitkästä aikaa siihen samaan liikkeeseen ja korkeasta hinnasta huolimatta varasin puisen patsaan itselleni. Parin päivän kuluttua menin tukevien nokkakärryjen kanssa maksamaan veistoksen. Käärin sen isoon muovipressuun ja kuljetin kärryihin köytettynä lähimmälle rautatieasemalle ja sieltä junakyydillä kotiini, loppumatkan tietä pitkin raskasta taakkaa hiki päässä työnnellen. Vihdoinkin patsas oli pitkällisen odottelun jälkeen minun!

Kun sitten noin viikon kuluttua kävin vielä kiittämässä kauppiasta hyvistä kaupoista, hän sanoi, että heti seuraavana päivänä patsaan oston jälkeen tuli kaupan ovesta sisään ryhmä paikallisia intialaisia maahanmuuttajia (hinduja) ostamaan aivan samaa patsasta. He olivat todella tyrmistyneitä, kun kaupassa kauan sisustuselementtinä ollut hyvän onnen, menestyksen, viisauden ja älykkyyden jumala Ganesha oli yhtäkkiä myyty pois aivan heidän nenänsä edestä! Kauppias oli rauhoitellut heitä ja sanonut, että kyllä tämä arvokas jumalankuva meni taatusti hyvään kotiin. Sen jälkeen joku muu asiakas oli vielä kysellyt muuten vain, että mihinkäs kaupan sielu Ganesha on kadonnut? Se oli kuulemma ollut kuin siunaamassa koko kauppaa ja sen asiakaskuntaa. Eipä siinä sitten kovin kauan mennytkään, kun liike joutui laittamaan lapun luukulle ja huonontuneen myyntimenestyksen vuoksi poistumaan paikkakunnalta. Lieneekö se tapahtunut vain ikävien sattumien seurauksena, vaiko tosiaan siksi, että Ganeshan siunaus oli haihtunut patsaan mukana pois maisemista? Sitä ei varmuudella tiedä kukaan.

Unessa nähty patsas paikalleen asetettuna.

Kuva: Matti Kultajoki

En ole itse suinkaan uskonnoltani hindu, mutta kuitenkin tämän Intiassa runsaasti palvotun hindujumaluuden kuva tahtoi ilmiselvästi jostain syystä tulla minun omistukseeni. Uskon myös, että asian ilmoitti minulle etukäteen tuossa samassa puupatsaassa asustava muinainen henkiolento, jonka antaman univiestin perusteella tiesin mennä ostamaan sen juuri oikealla hetkellä, vaikkakin tosiaan aivan viimetingassa. Kotonani on eksoottisen sisustuksen osina monia muitakin eri uskontoihin liittyviä jumalten kuvia, enkä suinkaan koe sitä minkäänlaisena ongelmana. Kerran eräs Afrikassa pitkään työskennellyt ja muutenkin paljon maailmaa nähnyt kristillinen lähetyssaarnaaja totesi viisaasti nähdessään omaperäisen tavaravalikoimani: ”Mitäpä täällä ei sellaista olisi, mitä tässä ihmisten maailmassa muutenkin on. Afrikkalaiselta voodoo-torilta löytäisit varmasti muutakin tähän tyyliin sopivaa tavaraa”.

Asuin koko lapsuuteni pienellä alle 10 000 hengen paikkakunnalla Etelä-Suomessa, lähellä erästä kaunista jokea ja sen upeaa koskea. Kyseinen Karjaanjoen vesistö on pituudeltaan yksi Suomen suurimmista, ja sen mutkitteleva vesireitti onkin kanoottimelojien ja muiden veneretkeilijöiden suuressa suosiossa. Kotini sijaitsi muutaman sadan metrin päässä jokirannasta, jossa kasvoi paljon ikivanhaa kuusikkoa ja upeita paksuja tervaleppiä. Ranta-alue oli yksi parhaista lapsuuteni leikkipaikoista, asuinalueen toisella puolella sijainneen laajan luonnontilaisen metsän monien ”seikkailuviidakkojen” lisäksi. Villi luonto on lapsuudesta saakka ollut minulle suuri inspiraation lähde, ja lapsuudesta kumpuaa alun perin myös nykyinen monipuolinen luontoharrastukseni.

Kun alle kymmenvuotiaana poikasena kerran kesäaikaan kuljeskelin jälleen joen rannassa, kiipesin metsäpolkua pitkin kuohuvan kosken yläpuolella sijaitsevaan heinikkoiseen rinteeseen ottamaan aurinkoa. Kuuntelin siinä kaikessa rauhassa lintujen laulua ja katselin perhosten liihottelua niittykukkien seassa. Läheisen vuolaasti virranneen kosken tasainen kohina vaikutti minuun hyvin rentouttavasti, joten suljin silmäni ja nukahdin pienille päiväunille auringon lämmittämälle rantatöyräälle, ilman pienintäkään huolen häivää.

Näin sellaista unta, että olin täysin hereillä ja istuin samassa paikassa joen rannalla, ikään kuin ruumiistani irronneena. Vastapäätä nukkumapaikkaani, kosken yläpuolisen joenuoman keskellä, oli erittäin kaunis pitkänomainen saari, jossa kasvoi vierekkäin useita ikivanhoja lehtipuita. Tuon jokisaaren rannalle tuli jostain puiden seasta seisomaan kääpiön kokoinen vanha ukkeli, jolla oli päällään kauhtuneet harmaat vaatteet ja päässä tötterömäinen vihreä hattu. Hänellä oli ryppyiset kasvot ja pitkä vaalea parta, suuret korvat sekä taivaansiniset ystävälliset silmät. Hän viittoi kutsuvasti käsillään ja pyysi minua kahlaamaan virran yli saareen. Niinpä lähdinkin heti saman tien hänen luokseen, väistellen varovasti joen liukkaita pohjakiviä.

Olento kertoi suurieleisesti käsillään viuhtoen ja matalalla äänellä puhuen olevansa koskenhaltija ja asuvansa kyseisen saaren uumenissa, siellä jossakin syvällä maan alla. Hänen toimenkuvaansa kuului koko koskialueen hyvinvoinnista huolehtiminen, kiviset jokirannat mukaan luettuina. Hän oli huomannut minun käyvän usein joen rannalla kävelemässä ja halusi näyttäytyä tällä tavoin unessa, jolloin henkimaailman rajaverho on ohuempi. Hän sanoi myös tietävänsä, että suvussani on aina uskottu luonnonhaltijoiden olemassaoloon ja arvostettu luonnon kauneutta suuresti.

Koskenhaltija neuvoi minulle samalla myös kummallisen taian, joka liittyi lohikalojen onkimisen sijasta tyttöystävien kalastamiseen. Jos siis olisin kiinnostunut tutustumaan johonkin tiettyyn mukavaan tyttöön, haltija voisi taian kautta auttaa minua siinä. Minun pitäisi vain piirtää ensin omin käsin paperille tyttöä muistuttava kuva ja kirjoittaa sen alle hänen etunimensä. Paperi pitäisi sitten kiinnittää narulla tiukasti joen pohjasta otetun nyrkin kokoisen kivenmurikan ympärille ja heittää kivi papereineen keskelle jokea, tarkasti kosken yläpuolella olevaan syvänteeseen, jossa on ympäri vuoden voimakkaita virtapyörteitä. Paras tulos saavutettaisiin, jos sivelisin paperin ja kiven pinnan ennen upottamista kosken alapuolisesta rantavedestä kerätyllä vaahdolla. Se oli kummalliselta kuulostava ohjeistus, mutta silti hyvin mielenkiintoinen. Painoinkin sen tarkasti mieleeni ja päätin myös toteuttaa sen heti lähipäivien aikana.

Haltija selvästikin tiesi, että olin siihen aikaan hieman ujonsorttinen poika, eikä tyttöihin tutustuminen ollut minulle sen vuoksi kovin helppoa. Luonnonvoimat, eläimet ja kasvit olivat minulle sen sijaan rakkaampia kuin ihmiset, mutta sehän on tunnetusti ollut aina melko yleinen ilmiö vanhoihin noitasukuihin kuuluneilla ihmisillä. Olen tosin omassa suvussani ollut aina eräänlainen musta lammas, jonka ajatusten juoksua ja omaperäisiä harrastuksia ei ole välttämättä aina ymmärretty. Olen nimittäin tarkastellut maailmaa hieman erilaisesta näkövinkkelistä kuin useimmat muut. Tarkoitan tällä lähinnä pyrkimystä katsella asioita pintaa syvemmälle ja tutkia ihmisten todellisia toimintamotiiveja, koska huomasin jo hyvin varhain, että kaikki ei ole aina suinkaan sitä miltä näyttää. Sillä tavoin olen myös vähitellen kasvanut positiivisessa mielessä ”vanhaksi ketuksi”, jota on vaikea huijata.

Herättyäni unesta, päätin heti kokeilla haltijan kertoman taikakeinon toimivuutta. Samassa pihapiirissä asui eri perheissä yhteensä kuusi suunnilleen minun ikäistäni pikkutyttöä. Piirsin heidän kaikkien kuvat ja nimet erillisille paperiarkeille, menin joenrantaan poimimaan kivet vedestä ja sidoin piirustukset narulla niiden ympärille. Kuorrutin kaikki kuusi kiveä muovikulhoon kerätyllä kosken vaahdolla ja heitin ne yksi kerrallaan unessa neuvottuun joen syvänteeseen, sanoen samalla: ”Taika toteutukoon tahtoni mukaisesti, ja koskenhaltija siinä ihmeellisesti auttakoon”. Tuon loitsulauseen keksin samassa tilanteessa omasta päästäni, mutta uskoin lapsenomaisesti, että vanha pitkäpartainen koskenhaltija kuulisi sen ja toteuttaisi taian.

Päivät ja viikot kuluivat, eikä mitään erikoista tapahtunut, kunnes sitten eräässä lasten kokoontumistilanteessa kaikki edellä mainitut kuusi tyttöä tulivat yhtaikaa luokseni ja kysyivät, kenestä heistä minä tykkäsin eniten? Heille kaikille oli nimittäin tullut yhtaikainen tarve kaveerata kanssani läheisemmin ja he suorastaan kilpailivat suosiostani. Ihmettelin asiaa ja vastasin että tykkäsin heistä kaikista yhtä paljon. Vastaus oli tietysti tyttöjen mielestä hieman epätyydyttävä, koska jokainen heistä halusi olla juuri se kaikkein rakkain ystäväni. Itse ajattelin diplomaattisesti, että jos nimeäisin heistä vain yhden, menettäisin ehkä kaikki muut tytöt, eikä niin saanut tapahtua.

Jokeen heittämäni ”uhrilahjakuvat” olivat kuitenkin toimineet hyvin ja unessa nähty pikkupojan lemmentaikakonsti oli tehonnut. Lumouksen vaikutus kylläkin laimeni myöhemmin, mutta haltijan apu oli ollut asiassa erittäin konkreettista. Varsinaiset seksihormonit eivät vielä tuossa iässä hyrränneet, vaan kysymys oli tavallisesta naapuruston lasten kanssa ystävystymisestä. Eräs vanhempi poika samalta asuinalueelta nimitteli minua silti naistenmieheksi, ja kuvitteli tietysti mielessään, että tekisin minuun ihastuneen tyttölauman kanssa ties mitä sopimatonta.

Ilmeisesti koskenhaltijalla oli tarkoituksena opettaa minulle myös kauaskantoista periaatetta: ”Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa”. Naisystäviä on nimittäin aikuisiälläkin riittänyt runsaasti. Se tosin on tuonut mukanaan myös paljon tuskaa, joka on naismaailmassa menestymisen toinen ikävämpi puoli. Kenenkään ei kannatakaan olla minulla kateellinen tästä, eikä mistään muustakaan asiasta. Elämäni kun ei ole suinkaan ollut mitään helppoa vaeltamista. Mies kärsii usein raskaat seuraukset kilpaillessaan naisista ja olenkin vilpittömästi sitä mieltä, että aidosti onnellisin on se mies, joka pystyy ja haluaa olla läheisessä parisuhteessa vain yhden naisen kanssa koko ikänsä.

Vuodet vierivät ja kasvoin aikuiseksi. Lapsuuden maaginen aika muuttui ahkeraksi ammattien opiskeluksi ja työn teoksi, sekä myöhemmin myös ison perheen perustamiseksi ja omien firmojen johtamiseksi. Muutin kauas toiselle paikkakunnalle asumaan, mutta koskenhaltijaa en ole silti kokonaan unohtanut. Jos vielä joskus menen lapsuusmaisemassani kohisevan kosken äärelle luontoretkelle, vien alueen haltijalle tuliaisiksi jokikiveen narulla tiukasti kiinnitetyn suklaapatukan, jonka heitän rannalta jokeen, aivan samaan paikkaan kuin mihin aikoinaan lapsena heitin naapurin tyttöjen kuvilla varustetut kivet. Varmasti koskenhaltija Matti-pojan vielä muistaa ja ilahtuu pienestä makeasta uhrilahjasta.

Erilaiset luonnon haltijaolennot ja jumaluudet on tunnettu jo ikiajoista asti, itseasiassa aivan kivikaudelta lähtien. Niillä onkin ollut hyvin merkittävä asema primitiivisemmissä uskomusjärjestelmissä kautta aikojen, siis nimenomaan aikuisten ihmisten, eri heimojen ja jopa kokonaisten kansojenkin historiassa. Tällaisia henkiolentoja ovat olleet varsinkin luonnon suurten elementtien (maan, ilman, veden, tulen, alisen, ylisen) monenlaiset henget, jotka liittyivät lähinnä vanhakantaiseen shamanismiin. Muinaisten ihmisten maailmankuvassa luonto oli aivan täynnä henkiolentoja, joiden kanssa piti tulla toimeen. Luontoa kokonaisuudessaan kunnioitettiin syvästi ja sieltä otettiin vain se mitä välttämättä tarvittiin hengissä pysymiseen ja ihmiskunnan olemassaolon jatkumiseen. Kaikki ymmärsivät syvästi olevansa itsekin osa luontoa, ja että ilman muuta luontoa ei ihmisiäkään voisi olla olemassa. Luontohan antaa ihmisille veden, ruuan ja muut elämän perusedellytykset. Ihmiset eivät olekaan alun perin kotoisin mistään suurkaupungeista, vaan metsistä ja viidakoista. Luonnontieteellisesti ajateltuna ihmiset kuuluvat apinaeläimiin ja ovat kädellisistä korkeimpia. Sinne kaikkien ihmisten alkukotiin metsään voimme palata vielä nykyisinkin, ainakin käymään, jos ei olemaan. Onneksi Suomessa on metsiä niin paljon!

Luonnonhenget ovat luonnossa olemassa edelleen, vaikka länsimainen yhteiskunta onkin valitettavasti etääntynyt luonnon syvemmästä henkisestä puolesta aikojen saatossa kovin kauas. Jos sinä haluat olla joukossa poikkeus ja saada omakohtaisen kosketuksen näihin alkuvoimaisiin henkiin, voit esimerkiksi mennä aluksi kaikessa rauhassa metsään muutamalle meditointikävelylle. Vaikka heti ei tapahtuisikaan mitään erikoista, jatka avoimella ja vastaanottavaisella mielellä samaa metsään menemistä edelleen, kerran viikossa tai useamminkin. Vähitellen voit huomata herkistyväsi luonnon ihmeellisille henkisille energioille aivan uudella tavalla, ja metsästä voi tulla sinulle melkein kuin toinen koti. En kuitenkaan voi luvata sinulle, että tapaisit metsän henkiä aivan konkreettisella tavalla, mutta en pidä sitäkään mahdottomana asiana.