Mystikon mietteitä: Noiduttu naamio

Teksti: Matti Kultajoki

Taikuus, noituus, velhous – mitä se on... pelkkää taikauskoista hölynpölyäkö, vai myös jotain todellista?

Noituushan tarkoittaa lyhyesti sanottuna yliluonnollisten voimien hallitsemista maagisin keinoin, ja pyrkimystä vaikuttaa niiden kautta fyysiseen todellisuuteen. Noituudessa siis pyritään tietyin henkisin voimakeinoin tarkoituksellisesti muokkaamaan vallitsevaa todellisuutta noidan toiveiden mukaiseksi. Tätä voidaan toteuttaa mm. olemalla eri tavoin yhteydessä henkiolentoihin, tekemällä taikoja, lukemalla loitsuja, käyttämällä maagisia välineitä, valmistamalla erilaisia taikakaluja, ennustamalla tulevaisuutta, käyttämällä salaista maagista tietoa mm. parantamiseen ja menestymiseen eri elämänalueilla jne. Tietyissä tilanteissa noituuteen liittyvät myös syvät meditaatiot ja erilaiset transsitilat.

Yleensä näihin asioihin kuuluvan magian käyttäminen jaotellaan valkoiseksi tai mustaksi magiaksi sen mukaan, ovatko sen harjoittajan tilannekohtaiset tarkoitusperät hyvät vai pahat, eli rakentavat vai vahingoittavat. Magialla voidaan siis tavallaan joko siunata tai kirota ihmisiä. Noita itse valitsee, kummalla tavalla hän kulloinkin tahtoo taikavoimiaan käyttää. Noidat käyttävät tietysti myös omaa henkilökohtaista voimaansa toiminnassaan.

Tällä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä lavataikureiden esittämien taikatemppujen kanssa, jotka ovat vain trikkejä ja silmänkääntötemppuja, ilman minkäänlaista henkiolentojen aikaansaamaa yliluonnollista voimavaikutusta. Todellinen taikuus onkin siis jotain aivan muuta, paljon syvemmälle menevää henkistä toimintaa, joka ei perustu lavataikuuden illuusioihin tai muihin hämmästyttäviin ”hattutemppuihin”.

Noituus ja magia on yhtä vanhaa kuin ihmiskuntakin, joten sitä on aina käytetty ihmisten keskuudessa. Länsimainen tieteellinen ja materialistinen maailmankuva on tehnyt siitä meille kuitenkin paljolti sadun kaltaista fantasiaa, mutta monissa kehitysmaissa usko tosinoituuden voimaan on edelleen vahvasti olemassa. Siellä noidat ovat vieläkin yksi yhteiskunnan tärkeimmistä ammattikunnista. He toimivat käytännössä monesti kyläyhteisöissään lääkäreinä, pappeina, opettajina ja psykologeina, mutta ilman akateemista koulutusta. He ovat yleensä pitkän henkisen perinteen jatkajia, jota aikaisemmat kylänoidat (shamaanit) ovat oppilailleen opettaneet. Jatkokoulutuksen he ovat saaneet suoraan henkiolennoilta, joiden kanssa ovat jatkuvasti tavalla tai toisella tekemisissä. Useat heistä ovat myös mm. yrttiparannuksen asiantuntijoita, ja hakevat lääkkeet vaivoihin ja sairauksiin suoraan luonnosta. Hypnoosi ja useat muutkin vaihtoehtohoidoissa nykyisin käytettävät menetelmät ovat peräisin vanhakantaisesta shamanismista, jossa on aina ymmärretty ihmisen olevan psykofyysinen kokonaisuus, jota on siis myös hoidettava kokonaisvaltaisesti. Ihmisen fyysinen puoli vaikuttaa jatkuvasti henkiseen, ja henkinen puoli fyysiseen. Ei toista ilman toista.

Pohjoismaissa ja Suomessakin ”demonisoitiin” luontaishoidoilla ihmisiä hoitaneiden kansanparantajien toimintaa virallisten lääkäreiden taholta vielä 1900-luvun alkupuolella niin pahasti, että kotimaisia ”poppamiehiä” tuomittiin törkeiden puoskarointisyytösten perusteella vankilaan. Oma äitini, joka on nyt jo yli 90-vuotias pirteä sotaveteraani (etulinjan kenttäsairaalan lääkintälotta), on parantunut nuoruudessaan 1930–1950-luvuilla luonnonlääkkeillä hengenvaarallisista sairauksista, kuten esim. punataudista ja keuhkotuberkuloosista, joita lääkärit eivät osanneet siihen aikaan tehokkaasti parantaa. Äidin parantaneelle vanhalle kansanparantajamiehelle olivat henkiolennot unessa näyttäneet, mitkä kotimaiset luonnonkasvit parantavat keuhkotuberkuloosin ja miten lääke pitää niistä valmistaa ja annostella potilaille. Samalla nestemäisellä kasviuutelääkkeellä hän sitten paransi äitini tuberkuloosin tulehduttamat keuhkot ja myös monien muiden ihmisten. Lääketieteellisenä hoitovaihtoehtona olisi ollut keuhkojen osittainen kirurginen poisto, eikä sekään taannut varmaa parantumista. Lääkärit nousivat myöhemmin vastustamaan kyseisen kansanparantajan ”noitamaista toimintaa” niin ankarasti, että hänkin sai lopulta puoskaroinnista vankilatuomion. Laillistetusta valtataistelusta ja ”sivistyneestä noitavainostahan” siinä oli kuitenkin käytännössä kysymys. Vanhat epätieteelliset parannustaidot haluttiin raivata rankoin ottein kemikaalilääketieteen alta pois, mutta onneksi noitarovioita ei voitu enää sytyttää uudelleen palamaan.

Amazonin viidakossa työskenteleville alkuasukasheimojen perinteisille noitatohtoreille ympäröivän metsän kasvien henget kertovat edelleen, mihin sairauksiin niiden elämänvoima auttaa ja millä tavoin niistä valmistetaan toimivia luonnonlääkkeitä

sairaille ihmisille. Samanlaista tapahtuu jossain määrin vielä muissakin maailman alkuperäiskansoissa, mutta niin syvä yhteys luonnonvoimiin ja kasveihin on kuitenkin laajemmin ajateltuna hyvin harvinaista. Alkuperäinen ihmiskunnan ”lääkekaappi ja apteekki” oli villin luonnon keskellä, jossa kaikki lääkkeet olivat valmiina.

Rituaalivälineitä.

Piti vain tietää mitä sieltä käytettiin mihinkin vaivaan. Luontoa ei riistetty, vaan sieltä otettiin kiitollisena vain se mikä kulloinkin tarvittiin.

Vanhaa tavaraa ja antiikkia kauan ammatikseen kaupanneet ihmiset ovat usein jollain tavoin omituisia, ja niin olen varmasti minäkin.

Jotta sellaiselle alalle kunnolla soveltuisi, täytyy asiakaspalvelussakin olla tavallista monitaitoisempi.

Olen ollut itse aikoinani 15 vuotta vanhan tavaran kauppiaana kahdessa kotimaisessa kaupungissa. Ensin kummallinen monipuolinen kauppani toimi pitkään vuokratiloissa vanhoissa rakennuksissa Lappeenrannassa ja myöhemmin Helsingissä Fredrikinkadulla. Sen nimi oli silloin Kulttikauppa. Tätä osto- ja myyntiliikettäni sanottiin mm. kauhukaupaksi ja epäviralliseksi matkailunähtävyydeksi, ja sitä käytiin ihmettelemässä pitkienkin matkojen takaa. Muistan hyvin, kuinka eräskin henkilö kiitti suureen ääneen kaikkia Jumalia, kun sai vierailla kaupassani, ja eräs toinen sanoi heti sisään astuessaan tulleensa pyhään paikkaan ja riisui kengät jalastaan. Rokkilegenda Remu Aaltonen nimitti kauppaani sikamakeeksi mestaksi. Kaupassani myös todistetusti kummitteli ja siellä oli tavaraa joka puolelta maailmaa, joukossa muun muassa melkoisesti erilaisia primitiivisiä naamioita ja veistoksia. Taianomainen maaginen tunnelma oli kuin suoraan jostain muinaisesta temppelistä, tai kuin pitkä aikahyppy jonnekin kauas menneisyyteen, toisiin aikakausiin. Lumovoima tehosi niin hyvin, että ”toisen maailman kauppani” pysyi pystyssä monien taloudellisesti vaikeidenkin tilanteiden ja aikojen yli. Itsekin viihdyin siellä niin hyvin, että omaperäinen liikkeeni oli minulle melkein kuin toinen koti ja sen pitäminen lähestulkoon elämäntapa.

Kun vihdoin 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä lopetin kauppani toiminnan, sisustin kotiani sieltä myymättä jääneellä tavaralla. Kotieläimenäni olevan Mana-nimisen hirmuisen kuristajakäärmeen suuren lasiterraarion kupeessa riippuu esimerkiksi edelleen hyvin erikoinen ikivanha afrikkalainen kokopuinen rituaalinaamio, jolla on viidet kasvot. Olen ostanut sen aikoinaan eräältä iäkkäältä suomenruotsalaiselta herrasmieheltä, joka oli itse ostanut sen kauan sitten jostain toisesta antiikkiliikkeestä. Tummanruskea naamio on veistetty yhdestä paksusta trooppisesta puusta ja sillä on pituutta noin 80 senttiä. Sen keskellä olevissa isoissa ihmismäisissä kasvoissa on aukot silmien ja suun kohdalla. Kasvojen ylä- ja alapuolella sekä molemmilla sivuilla on muita pienempiä kasvoja. Naamiolla on myös korvat ja sarvet. Ylimpänä siinä on lisäksi kaksi vierekkäistä puista hyeenan päätä.

Rituaalinaamioita (kuvituskuva)

Toinen olohuonettani koristava samaan kulttuuriin kuuluva hyvin erikoisen näköinen puunaamio on 45 senttiä pitkä paholaisnaamio Länsi-Afrikan Norsunluurannikolta. Sen molemmilla sivuilla on käärmeet, jotka kuvaavat hyvin myrkyllistä mustaa mambaa. Sitä sanotaan Afrikassa myös ”seitsemän askelen käärmeeksi”. Nimitys johtuu siitä, että jos musta mamba puree aikuista ihmistä, hän pystyy ottamaan sen jälkeen enää vain seitsemän askelta, kunnes kaatuu maahan ja kuolee. Samaa naamiota on käytetty myös primitiivisen voodoo-uskonnon fetissinä, ja sen päälle on vauhdikkaissa palvontamenoissa roiskittu muun muassa uhrieläinten verta. Henkivoimien avulla on myös vaivuttu tämän pyhän fetissin vierellä syvään transsiin ja esimerkiksi ennustettu paikallisen heimon jäsenille tulevaisuutta.

Taikakaluvarastostani löytyy myös muun muassa puoli metriä pitkä, aidosta häränhännästä tehty varrellinen karvainen huiska, jonka puiseen kädensijaan on joskus veistetty taidokkaasti punatukkainen henkilöhahmo. Sitä afrikkalainen poppamies on käyttänyt taikasauvan tavoin henkiolentoja käskiessään, sekä myös parantamisessa ja muussakin henkisessä toiminnassaan. Korkealaatuista tämän tyyppistä häränhäntäsauvaa nimitetään toisinaan myös päällikön huiskaksi, koska vain heimopäällikkö on saanut sellaista poppamiehen lisäksi käyttää.

Samassa salaperäisessä tavaravarastossa on myös vanha nahkapussi, jonka sisällä on pieniä eläinten ruumiinosia ja amuletteja, jotka ovat olleet tällaiselle luonnonuskonnon noitatohtorille tärkeitä työkaluja ja taikaesineitä. Luonnon henget ja alemmat jumaluudet ovat toimineet hänen työssään niiden kautta monenlaisissa käytännön asiakaspalvelutilanteissa.

Aidot taikakalut ja muut noidan välineet ovat ikään kuin tästä näkyvästä maailmasta maagisesti erotettuja voimaesineitä, eikä niitä sen tähden ole saanut käyttää mihinkään muuhun kuin ainoastaan niihin esinekohtaisesti liittyneeseen erityiseen maagiseen työskentelyyn.

Taikakaluja voivat itseasiassa edelleen olla myös esimerkiksi kaulassa pidettävät siunatut medaljongit ja erilaiset pyhät kuvat, joita käytetään yleisesti lähes kaikissa maailman uskonnoissa. Kristittyjen kaularistitkin ovat alun perin tarkoitukseltaan samankaltaisia pahalta suojelevia amulettikoruja. Katolisen kirkon jumalanpalveluksissa suoritetaan myös suoranaista taikuutta muistuttavaa seremoniallista rituaalimagiaa, jonka sisältö on kuitenkin luonteeltaan kristillinen. Siellä käytetään myös vaikkapa krusifikseja taikakalujen tavoin. Kirkon pyhän veden ja mehiläisvahakynttilöidenkin käyttäminen on alkuperältään maagista.

Kotialttarillani on monien uskonnollisten esineiden joukossa Papua-Uuden Guinean pelätyn ihmissyöjäheimon (Asmat headhunters) noitatohtorin ikivanha rituaalitikari, joka on valmistettu perinteisesti strutsin sukuisen suurikokoisen kasuaarilinnun jalkaluusta ja saman linnun sulista. Siinä on myös taidokkaasti luonnonkuitunarusta tehtyjä punoksia ja muita koristeita. Se on ollut samanaikaisesti pyhän linnun jalasta valmistettu tappavan terävä luuase, tärkeä statussymboli ja shamaaninoidan voimavaltikka. Mitä kaikkea muuta sillä on mahdollisesti viidakon villien pääkallon metsästäjien keskuudessa tehty, sitä ei tarina kerro. Henkivoimien tavoittelu on ollut kuitenkin hyvin tärkeää. Ihmissyöntikin on perustunut ennen kaikkea siihen osallistuneiden heimon jäsenten henkisen voiman lisäämiseen. Muinaisaikoina sellaista rituaalista ihmisliharuokailua on harrastettu jossain määrin kaikilla maailman mantereilla. Tästä on löytynyt vanhoista asuinpaikoista paljon arkeologisia todisteita.

Noitatohtorien maailmankuva ja ajattelutapa on länsimaisille nykyihmisille paljolti aivan käsittämätön, koska se perustuu enimmäkseen luomakunnan henkisten energiavoimien hyödyntämiseen. Näkymätön henkimaailma tuleekin siinä toiminnassa esiin monin tavoin. Animistisessa ja primitiivisessä kulttuurissa sellainen henkiolentojen ilmestyminen on kuitenkin aina ollut aivan luonnollinen ja yleisesti hyväksytty asia. Kaikilla heimoilla ja kansoilla on ollut siellä omat henkimaailman palvonnan kohteet ja Jumaluudet.

Vasta nykyaika ja ”länsimainen sivistys” on tuonut tullessaan myös uskonnottomuuden ja ateismin, kun ihmiset olettavat pärjäävänsä elämässään rahan voimalla ja kehittyneen hyvinvointiyhteiskunnan monenlaisella tuella, ilman minkäänlaista Jumalaa, uskoen humanismiin, tekniikan keksintöihin ja kaikkien tieteen alojen suuriin saavutuksiin. Se on kuitenkin synnyttänyt samalla suuren henkisen tyhjiön, kun ihmisten sydämissä oleva Jumalan paikka on jäänyt tyhjäksi. Mitkään maalliset asiat eivät pysty sitä koskaan täyttämään, koska sielun yhteyttä Luojaansa ei voi korvata millään muulla asialla.

Kun kerran puhdistin ensiksi mainittua viisikasvoista puunaamiota afrikkalaisella häntähuiskalla suomalaisesta pölystä, sen pinta alkoi oudolla tavalla hohtaa, aivan kuin naamioon olisi syttynyt jonkinlainen sisäinen valo. Ilmiö oli sen verran outo, että jätin putsaamisen sikseen. Kun muutamia viikkoja myöhemmin tein sen uudelleen, valoilmiö toistui aivan samanlaisena. Ajattelin että kysymys on varmaan jostain kemiallisesta reaktiosta tai staattisesta sähköstä, mutta mitään luonnollista selitystä ei naamiosta näkyneelle valon välkkeelle kuitenkaan löytynyt. Asia jäikin mysteeriksi, kunnes kerroin siitä eräälle tuntemalleni vanhalle shamaanille, joka tuli myöhemmin ”tapaamaan” kyseistä puunaamiota.

Tutkittuaan naamiota perusteellisesti hän sanoi, että siihen on selvästikin manattu joskus Afrikassa voimakas henkiolento, joka on siellä vieläkin ikään kuin uinuvassa tilassa. Se on ollut naamion omistaneen poppamiehen apuhenki ja ilmeisesti myös palvonnan kohde. Naamion reunoihin veistetyt pienemmät ihmismäiset kasvot kuvaavat noitatohtorin henkioppaita, ja naamion hyeenat hänen henkistä voimaeläintään. Hyeenoja hän on myös tarvittaessa pystynyt luonnossa fyysisesti lähettämään henkivoimien avulla vihollistensa kimppuun. Ehkäpä hän on kuulunut myös niihin legendaarisiin suurshamaaneihin, jotka pystyivät paikallisten kansantarinoiden mukaan muuttamaan itsensä hyeenoiksi ja kulkemaan öisin hyeenalauman mukana saalistamassa. Valon välke naamiossa tarkoitti sitä, että naamiossa asustava henkiolento yritti ottaa minuun yhteyttä, ja minulla onkin sen vuoksi halutessani mahdollisuus kommunikoida tämän hengen kanssa. Sellaisen valon voivat vain harvat ihmiset havaita, koska se on henkiolentojen synnyttämää säteilyä. Kyseinen shamaaninoita on pitänyt tätä naamiota päässään varsinkin silloin kun hänellä on ollut erityistä tarvetta samaistua luonnonhenkiin tai naamion suurten kasvojen esittämään alempaan jumaluuteen. Sellaisessa tilanteessa kävi usein niin, että samat henget valtasivat noidan ja alkoivat puhua hänen kauttaan, jolloin hän siis toimi henkien meediona. Tällaisessa henkitranssissa ollessaan hän myös pystyi tekemään erilaisia yliluonnollisia tekoja. Tästä syystä aitoja rituaalinaamioita pidetäänkin pyhinä esineinä, koska ne ovat auttaneet omalta osaltaan heimojen kylänoitia saamaan syvän yhteyden henkimaailmaan. He ovat joutuneet toimimaan työssään tiedonvälittäjinä ja usein myös parantajina persoonallisten henkiolentojen ja ihmisten välillä.

Tämän kaiken tiesi ikivanhasta puunaamiosta kertoa eurooppalainen shamaani, joka ei ollut koskaan itse käynyt Afrikassa. Vanhan mallisen shamanismin toimintaperiaatteet ovatkin olleet samankaltaisia kaikilla maapallon mantereilla kansasta riippumatta, ja sellaisina ne toimivat edelleen siellä missä sellaista muinaisnoituutta jossain muodossa henkimaailman avustuksella harjoitetaan.

Tässä edellä kerrottuna vain muutamia esimerkkejä ”kotimuseoni” maagisista tavaroista. Omistamani eksoottiset kulttiesineet eivät siis suinkaan ole mitään matkamuistoihin verrattavia kopiofeikkejä, vaan aitoja primitiivisessä noituudessa käytettyjä voimavarusteita, joissa vaikuttaa edelleen mystinen henkinen energia.

Olen itsekin äidin puolelta vanhaa Savo-Karjalaista tietäjäsukua. Olen saanut lapsena melko kristillisen kasvatuksen, mutta olen myös nähnyt paljon vanhanmallista pakanallistakin kansanperinnettä. Osittain sukuperintönä olen myös saanut herkkyyden havaita sellaisia henkimaailman asioita, jotka ovat normaalisti ihmisille näkymättömiä. Sellaista ”noidan taakkaa” ei ole kuitenkaan helppo kantaa nykyajassakaan, joten kovin paljon en ole voinut niistä asioista julkisesti puhella enkä kirjoitella.

Onko noitien tietoisuus sitten jollain tavoin poikkeavaa muista ihmisistä? Riippuu varmaan siitä millä tavoin asia määritellään. Arkisesti määriteltynä tietoisuus tai tajunta viittaavat sanojen jokapäiväisessä merkityksessä joko yksilön kullakin hetkellä kokemien aistimusten, elämysten, tunteiden, muistikuvien ja ajatusten kokonaisuuteen, tai yksilön tietoisuuteen itsestään ja ympäristöstään, tai vain hereillä oloon unitilan ja kooman vastakohtana. Tietoisena oleminen tarkoittaa siis yksinkertaisesti valveilla ja järjissään olemista, eikä siis välttämättä noidillakaan mitään sen henkisempää yliluonnollista olotilaa. He ovat kuitenkin yleensä muita ihmisiä herkempiä vastaanottamaan viestejä henkimaailman olennoilta ja tiedostavat muutenkin näkymättömän maailman todellisuuden tavallista voimakkaammin.

Ensimmäisen varsinaisen kosketuksen henkimaailmaan sain jo neljävuotiaana poikasena, kun samana päivänä samalla kellonlyömällä satojen kilometrien päässä yllättäen kuolleen isoisäni henki ilmestyi minulle. Vanhemmilleni tuli tieto hänen kuolemastaan puhelimitse vasta seuraavana päivänä. Olen aina ollut kiinnostunut paljon mystisistä asioista ja niinpä aikuisiällä liityin erääseen vaikutusvaltaiseen kelttiläisiä henkisiä muinaistraditioita harjoittaneeseen wiccalaiseen noitapiiriin, jossa minut vihittiin virallisesti noidaksi monimutkaisella okkultistisella rituaalilla. Myöhemmin minusta tuli Mustien Noitien ylipappi, joka oli jonkin verran synkempi noitaryhmä. Silloin myös demonologia, voodoo, spiritismi, musta magia ja tietynlainen satanismi tulivat eri muodoissaan hyvin tutuiksi. Vanhakantaiseen shamanismiin perehdyin myös vuosien varrella varsin laajasti. Asiaan ei kuitenkaan koskaan kuulunut minkäänlainen huumeiden käyttö, hurjat seksiorgiat, veriset ihmisuhrit, varkaudet tai petokset, eikä mikään muukaan rikollinen toiminta. Noidistahan on valitettavasti liikkeellä edelleen monenlaisia vääriä luuloja ja ilkeämielisiä huhuja.

New Age -henkisyys on tuonut laimennetussa muodossa esiin noituudenkin erilaisia osa-alueita, mutta kuitenkin alkuperäisistä asiayhteyksistä irrotettuina ja eri nimillä mainittuina. Niitä ei siis voi suoraan verrata siihen mitä taikuus, noituus ja velhous varsinaisesti todellisuudessa tarkoittavat.

Palailin useita vuosia noitapappeuteni jälkeen vähitellen takaisin kristinuskon pariin, koska noituudesta ei löytynyt todellisia vastauksia elämän tarkoitukseen ja olemassaolon suuriin kysymyksiin. Noituuden eri muotojen salaperäiset polut johtivat käytännössä yhä uudelleen vain monenlaisiin umpikujiin. Huomasin kuitenkin muuttuneeni pitkän henkisen matkani varrella sen verran ”harhaoppiseksi”, etten mahtunutkaan enää suoraan siihen kristillisyyden muottiin, jota kirkoissa yleensä ottaen nykyaikana opetetaan. Olin tullut laajan mystiikkaan tutustumiseni aikana tavallaan henkiolentojen opettamaksi, ja huomasin kristillisten pappien olevan tietyissä asioissa väärässä. Suunta heillä on kyllä aivan oikein kohti Jumalan Taivasta, mutta heidän hengellinen oppinsa on päässyt selvästi toisin paikoin muuttumaan ja likaantumaan vuosisatojen varrella, pitkän kirkkohistorian eri vaiheissa. Raamatusta onkin selvästi poistettu tärkeää henkimaailman tietoutta, joka siinä on varmasti ollut aikoinaan mukana.

Minua on houkuteltu useampaan kristilliseen kirkkokuntaan jopa palkatuksi työntekijäksi, mutta olen toistaiseksi pysytellyt niiden jäsenyyden ulkopuolella. Pyrkimykseni totuuden etsimiseen ja julistamiseen kulkee nimittäin hieman erilaisia latuja. En silti väitä, että minulla olisi tiedossani täydellisen puhdas jumalallinen oppi, mutta haluan kuitenkin palata mahdollisimman lähelle sellaisen opin alkulähdettä - sitä lähdettä, jossa hengellinen vesi on edelleen kirkasta ja voimallisen virvoittavaa, sekä tietysti myös alkuperäisen Totuuden mukaista. Ehkäpä perustan vielä jonakin päivänä omanlaisen spiritualistisen seurakunnan ja rupean sen pastoriksi, mutta sen saa aika näyttää.

Palatkaamme vielä hetkeksi ensiksi mainittuun viisikasvoiseen noiduttuun puunaamioon. Kun otin itse kerran eräänä hiljaisena iltahetkenä kotonani yhteyden tuohon afrikkalaisen rituaalinaamion henkeen, aloin tahtomattani laulaa aluksi saamelaista joikua muistuttavaa nousevaa ja laskevaa rauhallista säveltä, jossa oli hyvin yksinkertaiset toistuvat sanat: ”Hallii-luu-lii... hallii-lii-luu... loilaa-loilaa... hallii-lii-luu... hallii-luu-lii... loilaa-loilaa... hallii-lii-luu...” Laulu kuulosti korvissani huvittavalta ja toisaalta aivan järjettömältä, kuin joltain muinaiselta kehtolaululta, mutta mitä sen jälkeen tapahtui, sen jätän tässä kertomatta, koska sitä on hyvin vaikea sanoin kuvailla. Kokemus ei ollut kokonaisuutena kuitenkaan millään tavoin pelottava, vaan lähinnä lisätietoa antava henkimaailman ihmeellisistä toimintatavoista. Outo lauluni oli spontaanisti esiin tullut shamanistinen voimalaulu, joka toimi aivan kuin siltana muuttuneeseen tietoisuuden tilaan ja transsiin pääsemiselle. Tilanteessa ei ollut kysymys ensisijaisesti eri maiden kulttuurien kohtaamisesta, vaan enemmänkin muinaisuuden ja nykyisyyden kohtaamisesta, sekä jälleen kerran sen tiedostamisesta, ettei henkimaailman toiminnoissa ole mikään muuttunut tuhansiin vuosiin.

Minulla ei suinkaan ole tässä tarkoitus suositella noituuden harjoittamista kenellekään, vaan ainoastaan edistää hieman tämän henkisyyden unohdetumman puolen ymmärtämistä. Noitia on nimittäin vielä vainoista huolimatta oikeasti olemassa muuallakin kuin vain satukirjoissa ja elokuvissa. Enkä tarkoita kirjoituksellani sitäkään, että ihmiskunnan pitäisi palata takaisin primitiiviseen kivikauteen, vaan aivan yksinkertaisesti sitä, että henkimaailma on toimivaa todellisuutta ja siihen voidaan olla yhteydessä edelleen monin tavoin.

Suosittelen itse siihen kuitenkin turvallisuussyistä kristillistä lähestymistapaa.