8 minute read

Heli Kaarina Kananen: Kärsimyksestä henkisen kasvun katalyyttinä

Teksti Heli Kaarina Kananen

Henkisissä piireissä puhutaan paljon oppiläksyistä, joita ihmisille elämän varrella annetaan. Heli Kaarina Kananen kertoo tässä artikkelissa, mitä kärsimys on hänelle opettanut.

Advertisement

Aloitin tämän elämänkokemuksen Ylä-Savossa syntymällä Kalevalanpäivänä vuonna 1977. Tulisin sittemmin tutkimaan rajakarjalaisen siirtoväen sopeutumista viime sotien jälkeisessä Suomessa. Väitöstutkimuksessani Kontrolloitu sopeutuminen (2010) rakentaisin uudenlaisen kokonaisselityksen siirtoväen integraatioprosessista. On mielenkiintoista huomata, että tätä polkua Karjalaan lähdettiin rakentamaan jo syntymässä. Tutkimuksen teko onkin ollut olennainen osa matkaani ihmisyyteen.

Minunkin elämässäni on ollut ilojen ja onnen ohella myös kärsimystä. Hankaluuksien ja tuskankin keskellä on ollut toisinaan vaikea sietää ja hyväksyä elämän kovuutta. Elokuvateollisuuden viljelemän kuvan mukaanhan esimerkiksi parisuhteiden piti kestää ikuisesti ja yhteiselon tuli olla onnellista.

Olen miettinyt, miksi elämässäni on ollut kärsimystä, joka on järisyttänyt kaikkia olemassaolon perusteita. Käsitin viimeisen, talohelvetiksi nimeämäni tapahtumaketjun aikana, että kärsimyskokemus riipii minuuden paljaaksi ja horjuttaa kaikki rakenteet, joiden varaan olemme itseämme rakentaneet. Sain niin ikään kokea, että elämän syvissä kriiseissä nousee väistämättä esiin usko omiin mahdollisuuksiin ja ihmisen suhde Jumalaan. Kun ihminen joutuu polvilleen elämän edessä, murenevat egosta lähtöisin olevat kaikkivoipaisuuskuvitelmat sekä ihmisen ja Jumalan, ihmisyyden ja jumalallisuuden välille rakennetut kuvitteelliset väitteet ja esteet.

Kärsimys ja elämäntarkoitus liittyvät yhteen

Kärsimyspohdintaan on itselläni kytkeytynyt elämäntarkoituksen pohdintaa. Aiemmin olen etsinyt elämäntarkoitukseen vastausta esimerkiksi lukemalla. Muiden kirjoituksista olenkin saanut ajatuksia, tukea ja oivalluksen polttoainetta.

Tässä vaiheessa elämääni kuitenkin ymmärrän jo, että elämäntarkoitus on kysymys, johon ei löydy suoraa, juuri meille itsellemme ”kuin nenä päähän” sopivaa vastausta kirjoista. Vastaus elämäntarkoitukseen löytyy jokaisen meidän sisimmästä. Sen voimme tavoittaa sydämen ymmärryksellä, kunnes olemme eläneet siihen hetkeen, jolloin sen on tarkoitus meille avautua.

Matkallani olen alkanut niin ikään oivaltaa, että kärsimyksen ja oppiläksyjen tarkoituksena on saada meitä huomaamaan elämäntarkoituksemme, että kärsimys ja elämäntarkoitus liittyvät yhteen. Kirjoitettuani kirjan talohelvetistä ja siitä poimimistani kärsimyksen hedelmistä sain käsittää sekä henkisen että sosiaalisen elämäntarkoituksen. Sain ymmärtää, miksi olemme täällä maan päällä.

Yksilölle elämäntarkoitus on henkisessä kasvussa, matkassa kohti yhä syventyvää tietoisuutta itsestä ja maailmankaikkeuden olemuksesta. Sosiaalinen elämäntarkoituksemme taas on huolenpito, rakkaudesta lähimmäisten auttaminen. Molemmat elämäntarkoitukset ovat myös tapoja vähentää kärsimystä, jota ihmisenä ollessamme koemme.

Koen tänään, että vaikeat elämänkokemukset koulivat meitä, jotta voisimme antautua sille tehtävälle, jota varten olemme tänne lupautuneet ja johon olemme ihmisminuudessa tietämättämme valmistautuneet. Olen saanut havaita, että olen elämässäni kaikesta huolimatta tehnyt koko ajan oikeita asioita. Hankkeitteni rattaat eivät vain ole pyörineet ihan raiteillaan, vaan niissä tuntuu olleen pientä yhteensopimattomuutta, vaikka en ole kyennyt tarkalleen määrittelemään, mistä hiertää. Vasta nyt, kun vanhan minuuden, vanhan ihmisyyden traumalle rakentunut perusta on sukellettu ja pitkässä kasvu- ja puhdistusprosessissa eheytynytkin voivat ulkoiset hankkeet siirtyä kulkemaan oikein välityksin, kulkemaan yhteensopivin rattain.

Kuva: Kaija Tikkanen 14.2.2019

"Elämänkokemusten moniulotteisuus on ihmismielelle jopa hämmentävääkin. Mitä pidemmälle tätä elämää elän, sitä varmempi olen siitä, että ihmisessä on sisällä sellainen pohjaton viisaus, johon luottaen meillä ei ole koskaan mitään hätää."

Integroituneessa ihmisessä erilaiset tilat ja tasot virtaavat vapaasti (Dan Siegel, Mindsight 2010). Tästä lähtökohdasta saatan luoda todellisuutta uudenlaiselle perustalle. Tilasta, jossa vanha ihmisyys on hyväksytty ja eheytetty ihminen saattaa syntyä Valon ihmiseksi, joka elää ja tulee ravituksi sisäisestä yhteydestä ja yhteydestä Lähteeseen. Tämä tarkoittaa automaattisesti myös sitä, että sisältä ulospäin heijastuvat asiat muuttuvat ja ovat jo muuttaneetkin muotoaan.

Elämän mysteerinen luonne

Kärsimyspolulla ihmisminälle tuodut oivallukset ovat jalostuneet vähitellen ja kokemustieto vaikuttaa olevan kasautuvaa. Kärsimystä tarkasteltaessa myös elämän paradoksaalinen perusluonne näyttää itsensä kokonaan: Elämä ei ole joko tai, vaan kuten Eino Leinonkin kerrotaan sanoneen, kirkkaimmassa valossa on synkin pimeyden kokemus.

Konkreettisissa elämäntilanteissa kokemiani vaikeuksia on auttanut hyväksymään ymmärrys siitä, että näiden kokemusten kautta minua on kuljetettu kohtaamaan elämän syviä mysteereitä ja ymmärtämään elämän mysteeristä luonnetta. Mysteerit eivät kokemukseni mukaan avaudu helposti, eivätkä ne ole mitenkään ilmeisesti läsnä länsimaisen ihmisen tietoisuudessa. Ainakaan itse en ole pystynyt tavoittamaan näitä syvätason voimavaroiksi nimeämiäni resursseja vain mielen tasolla toimiessani.

Tällaisen elämänmysteerin tavoittaessaan tietää, ja ennen kaikkea tuntee olevansa syvällä itsessään, olevaisessa. Kuvaan tätä tilaa ikuisuuden reunalla olemiseksi. Se on tila, jossa ihmisyyden verhoja raotetaan ja nostetaan kokonaan pois. Se on tila, jossa tunnistan pian edessä olevan hypyn syventyvään ymmärrykseen kaikkeudesta. Silloin olet totuus, olet ytimessä. Tila on selkeä ja saat nähdä asioiden syvempiä merkityksiä ihmismieltä korkeammasta perspektiivistä. Ehkä tämä on ikuisuuden totuudellinen tila?

Eräs tällainen mysteeritason henkinen opetus on, että asiat eivät ole vain sitä, miltä ne päällepäin meistä vaikuttavat. Fyysisessä todellisuudessa kokemillamme tapahtumilla on useita sellaisia syvätason merkityksiä, joita emme ihmisperspektiivistä välttämättä kykene näkemään.

Siitä, ettemme pysty tavoittamaan korkeampaa viisautta kokemuksestamme taas seuraa, että jäämme helposti pyörimään mielemme luomaan kärsimyksen kehään. Pyörittelemme asiaa mielessämme, esimerkiksi peläten tulevaa, tai kenties moitimme itseämme menneistä teoista ja tekemättä jättämisistä. Näin luomme ja lisäämme omaa kärsimystämme. Toisaalta tätä vaihetta kokematon ei voisi saavuttaa sisältäpäin nousevaa, ymmärrystä ja hyväksyntää edistävää lisäoivallusta, sitä kuuluisaa kärsimyksen hedelmää, joka voi olla esimerkiksi vastaus kärsimyksen syyhyn.

Siirtoväkiseminaarissa Kiuruvedellä 4.12.2016. Kuvassa mukana kirjailija Heikki Turunen ja kiuruvetinen Väinö Kuljukka.

Siirtoväkiseminaarissa Kiuruvedellä 4.12.2016. Kuvassa mukana kirjailija Heikki Turunen ja kiuruvetinen Väinö Kuljukka.

Kuva: Jaana Selander.

Polku Karjalaan on ollut polku suomalaiseen mielenmaisemaan ja niihin yhteisöllisesti jaettuihin mielen sisältöihin, joiden varaan suomalaiset ovat rakentuneet, kertoo Heli Kananen. Se on ollut matka myös viime sotien (1939–1944) synnyttämään traumaan meissä. Kuten tutkijat 1800-luvulla lähtivät hakemaan Karjalasta aitoa ihmistä, myös Heli Kananen on kulkenut Karjalan kautta matkalla aitouteen, mutta teki matkan sisäänpäin.

Sielutason voimavarat avautuvat

Kärsimyspolun kulkeminen on avannut ihmisminää käsittämään myös elämän moniulotteisuutta. Elämänkokemusten moniulotteisuus on ihmismielelle jopa hämmentävääkin. Mitä pidemmälle tätä elämää elän, sitä varmempi olen siitä, että ihmisessä on sisällä sellainen pohjaton viisaus, johon luottaen meillä ei ole koskaan mitään hätää. Meidän on vain opittava etsimään, tahtomaan, kuulemaan ja arvostamaan sisäistä viisauttamme, puhumaan yhteistä kieltä.

Sielutietoisuuden ikuisesta kokemusvarannosta voi nousta meille paljon tukea, jos vain pystymme sille avautumaan. Tämä tuki on enemmän kuin tarpeen traumatisoivien kärsimyskokemusten keskellä, sillä ne ovat ihmiskokemuksena sellaisia, ettei niistä mennä läpi haavoitta.

Olen saanut oivaltaa, miltä kärsimyskokemus näyttää buddhalaisesta, ikuisen kierron näkökulmasta. Johdatettuna sain tutustua dharman käsitteeseen ja se auttoi minua ymmärtämään syvemmin sitä, millaista vaihetta yksittäisessä kärsimyskokemuksessa sielun näkökulmasta katsottuna eletään läpi. Vaikeissakin tilanteissa on sielun näkökulmasta kyse ”vain” ikuisesta energialiikkeestä, vain yhdestä kokemuksesta ikuisella kehityspolulla.

Tämän oivalluksen saadessani saatoin tuntea, miten olotilani keventyi ja minussa syntyi tilaa syvällisen tason muutokselle. Sieluperspektiivin tavoittamisesta seurannut kokemuksen suhteellistuminen onkin vähentänyt kärsimyksen musertavaa voimaa jo kriisin niin sanotusti päällä ollessa.

Kiuruveden ortodoksisessa kirkossa 17.10.2015.

Kiuruveden ortodoksisessa kirkossa 17.10.2015.

Kuva: Pekka Niiranen.

Sielun näkökulmasta meitä koulutetaan useissa elämissä erilaisten kokemusten avulla ja tällä matkalla kuljemme kohti henkistä heräämistä, kohti yhä syvenevää tietoisuutta itsestämme. Itse asiassa, kun näen elämän tätä nykyä tällaisena ikuisena kiertona on koko länsimainen käsitys elämästä, elämäntarkoituksesta ja ihmisyydestä muuttunut. Yksi tämän prosessin hedelmä onkin aivan uudenlainen maailmankuva oman kokemuksen kautta sisäistettynä. Tässä mielessä koen olevani etuoikeutettu.

Toisaalta, vaikka yhden ihmiselämän kokemukset ovat mitätön pala sielunpolkua, niin ne ovat kuitenkin hyvin tärkeitä. Ihmiselämän aikana ja sen koettelemuksissa voimme nimittäin osoittaa henkisen kypsyytemme tarkastella asioita korkeammasta perspektiivistä ja osoittaa siten valmiutemme edetä sielun kehityksessä seuraaville askelmille. Tästä syystä kärsimystä voi nimittää myös vihkimykseksi.

Heli Kananen julkaisi vuodenvaihteessa 2018–2019 henkilökohtaisen kokemuskertomuksen talohelvetistä, jossa kaikki elämän perusasiat ja rakenteet kyseenalaistuivat. Kirja on kertomus myös kriisissä kannatelleista tekijöistä ja kokemuksen henkisistä hedelmistä. Kirjaa voi tilata Heliltä tai Booky.fi -kaupasta.

Talohelvetissä hoksautetut dharman ja ikuisen kierron käsitteet toivat ymmärrettäväksi myös ihmismielen tasolla sitä, että olin parhaillaan kulkemassa polkua, joka johtaisi luopumiseen kiinnittymisestä materiaaliin ja ulkoiseen maailmaan ja sellaisena tämä prosessi tulisi mahdollistamaan kärsimyksen vähentymistä elämässäni. Kärsimyksen avulla sain oivaltaa, että ihmisinä meidän ei tule perustaa elämäämme ulkoisen, kuten omaisuuden, asemien tai työn varaan, sillä se voidaan aina menettää. Yksi home- ja myrkkytalojen kirkastama opetus minulle on, että materiaalinen ei kanna meitä ja todellinen kotikin löytyy muualta kuin seinien sisältä. Se on sisäisessä yhteydessämme ja avautuu sydänyhteydessä.

Kohti uutta ihmisyyttä

Kaija Juurikkalan maalattavana Iisalmen kuvassa 15.4.2016.

Kaija Juurikkalan maalattavana Iisalmen kuvassa 15.4.2016.

Kuva: Mari Kekäläinen.

Syvissä luopumisen vaiheissa olen löytänyt mieltä kokemuksilleni tanskalaisen Asger Lorentsenin kirjoituksista. Hän on kirjoittanut, että syntyäkseen uudelleen ja tavoittaakseen syvemmän elämänvirran, ihmisen on kuoltava vanhalle itselleen. Tässä kärsimys palvelee meitä kokemukseni mukaan hyvin, sillä ihmisen on vaikea päästää irti ja todella uudistua. Kärsimys auttaa meitä riisumaan aiemmin omaksutut asenteet, käsitykset, uskomukset ja identiteetit yltämme, ne jotka eivät enää palvele kehitystämme, parastamme. Kärsimys auttaa meitä ennen kaikkea nöyrtymään.

Kun luovumme ehtojen asettamisesta elämälle ja päästämme irti siitä, miten elämän tulisi meitä palvella, saatamme asemoitua kaikkeen uudella tavalla. Emme olekaan enää ennen kaikkea suhteessa ulkoiseen maailmaan, vaan suhteessa itseemme, sisäiseen.

Tällöin sisältä käsin määritämme itsemme ja tehtävämme, emmekä vain opitun mukaisesti tavoittele asemia, koulutuksia tai rooleja, joihin jo pienestä lähtien huomaamme yhteiskunnan kiinnittävän arvostusta. Tällöin sisältä nouseva tuntemuksemme ohjaa valintojamme ja myös arvostamme tuota ääntä. Missä tunnen syvää iloa, mitä sydän ohjaa?

Kuva: Kaija Tikkanen 14.2.2019.

Niin kauan kuitenkin, kun egomielemme ei ole taipunut, kun emme ole ihmisenä vielä riittävästi nöyrtyneet elämän ja Korkeimman suunnitelman edessä saamme kohdata kivuliaita oppiläksyjä, jotka hiovat meitä. Toisaalta meidän ei ole tarvetta syyllistää itseämme tässä elämässä, tai sielunkaan mittakaavassa läpieletystä polusta, sillä kaikki on kuitenkin tapahtunut korkeamman suunnitelman mukaisesti. Vaikka meillä on ihmisyydessä taipumus syyttää itseämme tekemisistämme tai tekemättä jättämisistämme on sielutason vahvistamaa ymmärrystä se, että niin tässä kuin kaikissa muissakin elämissä on tapahtunut juuri ne asiat, jotka siinä kohtaa on täytynyt tapahtua; jotta nyt olemme tässä.

Henkisen kehityksemme näkökulmasta olemmekin aina juuri siinä pisteessä, jossa meidän täytyykin olla, ja itsemme syytteleminen estää meitä ainoastaan etenemästä. Toki emme silloin ole vielä oivaltaneet henkisen kasvun ja sielun näkökulmaa elämään ja meidän täytyy sitä vielä työstää ja harjoitella. Koen, että tämän oivallettuamme ja ihmisyyden halujen ja tarpeiden antauduttua pystymme olemaan läsnä syvemmille tasoille itsessämme. Pystymme avautumaan voimallemme vasta sukellettuamme varjoihimme ja hyväksyttyämme kaiken itsessämme.

Kokemuksemme ohjaavat meitä tiellä kohti uutta ihmisyyttä, joka sädehtii hyväksyntää, rakkautta ja myötätuntoa itseämme ja kaikkea elävää kohtaan. Pelkoa, erillisyyttä, kateutta tai puutetta ei enää tarvitse olla, kun hyväksymme itsemme kokonaan, kun valitsemme tasapainon, valon ja rakkauden. Rankat kokemukset ohjaavat meitä olennaisen äärelle, kuulemaan sisäistä ääntämme. Koettelemusten tarkoitus on ohjata meidät eksyneet pois maailmasta olemaan niin, että olemme maailmassa, muttemme maailmasta.

Kärsimys on avannut minua täysin uudelle olemisen tavalla, kärsimys on antanut mahdollisuuden muutokseen. Myös kärsimyksen välityksellä minulle on löytynyt ja ohjattu alati syvenevä polku itseyteen ja itseyden kautta avautuvaan ykseyteen. Tällä matkalla olen alkanut käsittää mitä Rakkaus oikeasti on ja olen alkanut Rakastaa.

Kirjoittajasta

Heli Kaarina Kananen, Kiuruvesi

Heli Kaarina Kananen, Kiuruvesi

FT, vyöhyketerapeutti, intuitiivinen energiahoitaja, henkinen ja hyvinvointivalmentaja, vapaa kirjoittaja ja tutkija, generalisti

Lähi- ja etähoitojen lisäksi maalaan intuitiivisia sielukuvia sekä tarjoan henkistä ja hyvinvointivalmennusta. Tuen Sinua valjastamaan käyttöön sisäisen voimasi ja sielutasolta ammennettavissa olevat resurssit. Valmennuksessa ohjaan Sinua kehittymään sisältäpäin ohjautuvaksi ja astumaan oman elämäsi ohjaksiin. Valmennuksen tavoitteena on rakentaa yhdessä mielekkäämpää elämää, jossa onnellisuus rakentuu sisältäpäin itsetuntemuksen lisääntymisen ja itsen rakastamisen kyvyn kehittymisen kautta.

Omakustannejulkaisut: Valon voimalausekortit (2015)Rakkauden Oppimatka I -runokirja (2017)Talohelvetti, Kärsimyksen hedelmät (2018)sekä tutkimusjulkaisuja ja sanomalehtiartikkeleita

helikaarinakananen.com