Kiitos ja näkemiin

Aloitin pajalla viime vuoden kesäkuussa. Pääsin heti ensimmäisellä viikolla mukaan reissulle tutustumaan Lyttylän Kartanoon ja minulle lykättiin kamera käteen, että ota kuvia lehteen. Olin kertonut, että osaan valokuvata ja harrastan sitä vapaa-ajalla. Kamera, joka minulle annettiin, oli kuitenkin eri merkkiä kuin omani. Jouduin yrittää lennossa oppia, mikä nappula teki mitä. Sain onneksi ihan kelpo kuvia hankaluuksista huolimatta ja välttelin sitä Nikonin kameraa loppu paja-aikanani kuin ruttoa.

Tämä teema jatkui koko paja-aikani läpi. Paja ei ikinä lopettanut haastamaan minua asioihin, jotka aluksi tuntuivat vähän tai todella pelottavilta. Täällä oli kuitenkin kannustava porukka, joka uskoi kykyihini, mutta oli myös valmis hyväksymään, jos jokin asia oli ylitsepääsemätön. Luottamukseni itseeni valokuvaajana, kirjoittajana, sisällöntuottajana ja graafisena suunnittelijana on kasvanut pajalla oloni aikana huimasti.

Tätäkin tärkeämmän roolin paja (ja varsinkin eräs nimeltä mainitsematon valmentaja) ajoi elämässäni koskien terveyttäni. Pajalle tullessani kärsin kroonisesta kivusta, joka oli jatkunut hoitamatta kolmisen vuotta. Sain täällä vertaistuen lisäksi apuvälineet ja keinot vaivani hoitoon ja kaikkien yllätykseksi tilani on muuttunut huomattavasti paremmaksi hyvin lyhyessä ajassa. Tästä en voi muuta sanoa kuin kiitos.

Pajalta on tullut lukemattomia hyviä muistoja ja opetuksia. Olen oppinut asioita itsestäni ja muista ihmisistä. Hymyllä muistelen Trapetsin kuvauksia, resiinaretkeä, elämäni ensimmäistä ja kiireisintä Suomi-Areenaa sekä nukketeatteria. Kaiken tämän lisäksi paja antoi minulle mahdollisuuden toteuttaa itseäni aivan uudella tasolla ja se on ollut vapauttavaa ja hienoa.

Lähtiessäni otan mukaan kasvaneen itsetunnon ja –luottamuksen sekä kuukausien aikana kertyneet kokemukset, jotka ovat korvaamattoman arvokkaita.

Teksti // Tytti