Matkalla Euroopan ytimeen

Teksti: Leonard Wilhelmus

Kirjoittaja lähti Berliiniin vaihtoon.

Helsinki-Vantaalla on tyhjää. Tunnelma on lähestulkoon dystooppinen, ikään kuin olisi viimeinen mahdollisuus paeta maasta. Olo on myös syyllinen. Ei nyt kuulu matkustaa.

Kuljemme hiljaisen kentän läpi portille. Kaikki asiakirjamme ovat kunnossa ja astumme koneeseen. Toisin käy pienen vauvan kanssa matkustavalle jyväskyläläiselle naiselle. Määräykset ovat muuttuneet kaksi päivää aikaisemmin, eikä ilman testitulosta enää pääse Saksaan. ”Huomenna lähtee seuraava kone Berliiniin”, Finnairin virkailija toteaa tiukasti.

Saksan pääkaupungissa netti toimii huonosti eikä kortilla vieläkään voi maksaa. Vastineeksi ruoka ja juoma on halpaa, yöelämä maailmankuulua ja tunnelma ihmeellisen rento miljoonakaupungiksi. Nyt tilanne on kuitenkin toinen. Ravintolat ja baarit ovat olleet suljetut asiakkailta marraskuusta saakka. Ulkona saa tavata yhteensä viisi henkilöä kahdesta kotitaloudesta, sisällä enintään kolme. Lento on päivän ainoa suora yhteys Helsingistä Berliiniin. Kone on pikkuinen kahden penkkirivin rotisko, joita on aikaisemmin lentänyt lähinnä kotimaan reiteillä. Matkustajat käyttävät kuuliaisesti maskejaan, kunnes tarjoilut saapuvat. Ei alle kahden tunnin matkasta selviä ilman kahvia ja mustikkamehua.

Kentällä poliisit ovat vastassa. Mitäköhän kävisi, jos olisikin päässyt livahtamaan koneeseen ilman testitulosta? Saksaan ei pääsisi, eikä myöskään Finnairin lennolle Suomeen. Jäisikö jumiin kahden maan väliseen limboon?

Haemme laukkumme ja suuntaamme kohti junaa halki upouuden Schönefeldin lentokentän. Kenttä avattiin viime vuonna yhdeksän vuotta myöhässä alkuperäisestä aikataulusta. Rakennuskustannukset ehtivät urakan aikana moninkertaistua kahdesta miljardista kahdeksaan. Nyt se on lähes tyhjä – tullivirkailijoita, poliiseja ja lentokenttätyöntekijöitä lukuun ottamatta.

Juna vaihtuu metroon. Tunnelma on maskeja lukuun ottamatta melko samanlainen kuin ennenkin. Toki kiirastorstai-iltana olisi normaalisti enemmän juhlakansaa liikkeellä. Nyt turistit ja olutpullojen kilinä puuttuvat. Berliinin metroaseman ominaishajut, virtsa ja Linnanmäen puuvuoristoradan mieleen tuova terva, tuoksuvat kirurgisen maskinkin läpi.

Nokkamaisen FFP2-maskin käytöstä on tullut muutamaa päivää aikaisemmin pakollista julkisessa liikenteessä. Ilman maskia matkustavaa uhkaa jopa 500 euron sakkorangaistus. Sakkoja voi saada myös esimerkiksi siitä, ettei noudata turvaväliä julkisella paikalla tai yli viiden hengen seurueessa oleilusta. Saksalainen lainkuuliaisuus ei kuitenkaan näytä olevan voimissaan maan pääkaupungissa.

Rullaportaita ei ole, joten raahaamme laukkumme ja karanteeniruokamme Leopoldplatzin aseman portaat ylös. Majoituksemme sijaitsee Weddingissä. Entinen työläiskaupunginosa on nykyisin etenkin opiskelijoiden suosiossa, ja se on muuttumassa pikkuhiljaa trendikkääksi. Weddingiä pidetään kuitenkin vielä aitona Berliininä, toisin kuin esimerkiksi Prenzlauerbergiä, josta on tullut gentrifikaation symboli.

Gentrifikaatio on ollut jo vuosia Berliinin puhutuimpia aiheita. Eri kaupunginosien aitoudesta ja gentrifikaation asteesta kiistellään kyllästymiseen asti. Vuokrat ovat olleet pitkään huimassa nousussa, ja monet joutuvat muuttamaan kotiseuduiltaan kauemmas lähiöihin. Berliini on silti edelleen Euroopan ainoa pääkaupunki, jossa elintaso on maan keskiarvoa alhaisempi. ”Arm aber sexy”, köyhä mutta seksikäs, kuvaa Berliiniä osuvasti. Kaupunki on eläväinen ja jännittävä, koska se ei vielä ole keskiluokkaistunut.

Leopoldplatzia halkova Weddingin pääkatu Müllerstrasse on rosoinen. Metroaseman sisäänkäynnin kulmalla nukkuu kodittomia ja käyskentelee päihderiippuvaisia. Pimeällä ulkona näyttäisi liikkuvan lähinnä miehiä.

1970-luvulla Weddingiin alkoi muuttaa halpojen vuokrien perässä Gastarbeitereita. Raskaat ja likaiset teollisuustyöt hoitaneiden vierastyöläisten oli nimensä mukaisesti tarkoitus ainoastaan vierailla Saksassa. He päättivät kuitenkin jäädä. Matkalaukkuja raahatessa kuulee turkkia ja arabiaa. Vastaan tulee baklavakauppa, useampia turkkilaisia vihanneskojuja sekä döner- ja falafelkioskeja. Yli puolet Weddingin asukkaista on ulkomaalaisia tai maahanmuuttajataustaisia.

Asunto tuoksuu vanhalle. Lautalattiat ovat kokonaisten puiden levyisiä, ja parvekkeen ovesta virtaa paksu suurkaupungin ilma. Ympäristönvaihdos tuntuu huumaavalta. Olo on epätodellinen. Viimeisen vuoden aikana ei ole tapahtunut mitään.