Alumnikolumni

Olen vain jotenkin ajautunut näihin tehtäviin

Ja minä olen kyllästynyt edellä mainittuihin vastauksiin. Ihmiset vastaavat ajautumisella turhauttavan usein, kun heiltä kysyy, miten ovat päätyneet työtehtäviinsä. Ajautuminen ei tuntunut auttavan minua päätymään edes suhteellisen kivoihin töihin, saati sitten itseäni kiinnostaviin työtehtäviin. Ennen yliopistoa olin kuitenkin jo valmistunut ammattikorkeakoulusta, tehnyt töitä ja miettinyt, mitä haluaisin isona oikeasti tehdä. Maisemantutkimukseen törmäsin ensimmäisen kerran Seinäjoen juna-asemalla. Tiesin heti,

että tätä minä haluan, enkä niitä opintoja, joita olin juuri aloittamassa. Yliopistoon en kuitenkaan päässyt ensimmäisellä hakukerralla. Harmitti niin paljon, että meinasin jättää hakematta seuraavalla hakukerralla. Onneksi en jättänyt. Kolme vuotta maisteriopintoja Porissa olivat antoisia. Ne sisälsivät kaikkea hauskuudesta ahdistukseen ja muutamia tunnetiloja siltä väliltäkin. Onneksi aika kultaa muistot. Opiskelujeni alkuaikoina toimin aktiivisesti osana ainejärjestöjen hallituksia, niin Kulman kuin Pointerin. Kaksi hallitusta yhtä aikaa takasin paljon tekemistä, osallistumista ja tutustumista. Menin myös laskuissa sekaisin, kuinka monesti hain paljun opiskelijatapahtumaan. Hallitustoiminnan päättyessä jäi elämään aukko, jota yritin täyttää työnteolla opiskelujen ohella. En ole varma, kannattiko se, sillä saatoin esimerkiksi unohtaa mennä graduseminaariin. Päätin lopettaa työt ja lähteä opiskelemaan ulkomaille. Kävi klassisesti ja puoli vuotta Münchenissä tuntui aivan liian lyhyeltä. Päätin kuitenkin palata Suomeen tekemään gradua. Työelämän ja opiskelun yhdistelmää pääsin testaamaan uudestaan saatuani koulutusohjelman tutkimusavustajan paikan. Tällä kertaa en unohtanut luentoja tai graduseminaareja. Opin myös litteroimaan aika hyvin. Viimeinen opiskelukevät oli yllättävä, kun maailmanlaajuinen pandemia sulki kaikki paikat. Kateellisena seurasin, kun kaikilla tuntui olevan aikaa siivota komeroita ja harrastaa leipomista. Itse ahdistuin kotona gradu seuranani ja haaveilin pääseväni edes Sofiaan lounaalle. Loppu hyvin, kaikki hyvin, ainakin gradun ja oman valmistumisen osalta. Kaapit ovat tosin edelleen siivoamatta ja järjestelemättä. Sofiaan sentään välillä pääsee. Tämä kolumni ei pääty Seinäjoen juna-asemalle, vaan Poriin kotisohvalle. Tekisi mieli sanoa, että tähän on ajauduttu. Mutta ei se oikeasti ole pelkkää ajautumista. Se on jatkuvia valintoja, yrittämistä, luovuttamista ja paljon myös tuuria. Sitä se elämä ilmeisesti on. Täytyisi vain toivoa, että osaisi ajautua edes oikeaan valtamereen.

Kateellisena seurasin, kun kaikilla tuntui olevan aikaa siivota komeroita ja harrastaa leipomista.

Kirjoittaja on Porin yliopistokeskuksen alumni, filosofian maisteri ja työskentelee tällä hetkellä Pirkanmaan ELY-keskuksessa perinnemaisemien parissa sekä Turun yliopistossa.