Elokuva-arvio: Raya ja viimeinen lohikäärme

Fantasiatarina nykyajasta

Elokuvissa ja TV -sarjoissa voi helposti nähdä, miten uudet yhteiskunnalliset ahdistuskohdat ja painepisteet nousevat esiin. Pelot kollektivismista 1950-1960 -luvun tieteisfiktiossa eivät syntyneet tyhjiössä, vaan kylmän sodan paineessa. Lähtökohtaisesti lapsille suunnatut animaatioelokuvat eivät ole tähän mikään poikkeus, ja Disney on 2010 -luvulla eri elokuvien kautta nostanut esiin teemoja niin eriarvoisuuden kuin monimuotoisuudenkin puolesta. Studion 59. elokuva Raya ja viimeinen lohikäärme kaivaa esiin uuden teeman, jota on käsitelty ja tullaan käsittelemään paljon elokuvissa. Raya ja viimeinen lohikäärme sijoittuu Kumandran fantasiamaailmaan, jonka inspiraationa ovat lukuisat Kaakkois-Aasian kulttuurit. Vuosisatoja sitten lohikäärmeet pelastivat Kumandran ihmiset toismaalliselta uhalta, mutta muuttuivat itse kiveksi. Kumandra hajosi lukuisiin valtioihin, jotka kaikki halajavat lohikäärmekiveä, näiden mahtavien olentojen taikuuden viimeistä ripettä. Kiven hajottua on sen vartijan tytär Raya (Kelly Marie Tran) kiertämässä maata, yrittäen löytää kiven kappaleita muista valtioista ja siten korjata Kumandran ennalleen. Matkalla hän kohtaa vanhan vihollisensa Namaarin (Gemma Chan), joukon värikkäitä hahmoja eri valtioista sekä maailman viimeisen lohikäärmeen, Sisun (Awkwafina). Raya ja viimeinen lohikäärme ei keksi pyörää uudestaan. Siinä on ideoita paljon muista fantasiatarinoista käytettynä uudelleen, mutta se ei silti tunnu missään nimessä kliseiseltä tai vanhan toistolta. Tarinan sijoittaminen Kaakkois-Aasialaiseen kulttuuriperintöön antaa sille omanlaisensa identiteetin. Estetiikka, äänimaailma, flora ja fauna sekä kulttuuriset tavat saavat Rayan eroamaan tusinafantasiasta hienolla tavalla. Vaikka sama paluu aikaisempaan, parempaan status quoon on osa tarinan identiteettiä, on tapa jolla tämä saavutetaan myös virkistävän erilainen ja kaukana yksinkertaisesta “voita pahuuden armeija” -juonesta. Tämä liittyy myös aikaisemmin mainittuun ajankohtaiseen teemaan: maailma on rikki itsekkyyden, vainoharhaisuuden ja lyhytnäköisyyden takia ja ainoa tapa saada se korjattua on tehdä yhteistyötä ja luottaa taas toisiin. Maa on kuivunut ja ihmiset näkevät nälkää, perheet ovat hajalla ja vanhat kaunat estävät ketään löytämästä toimivaa ratkaisua tähän kriisiin. Hmm, mistäköhän tämä elokuva voisi kertoa? Se ei ole sulavaa, mutta Raya ja viimeinen lohikäärme tekee tällä teemalla jotain erittäin harvinaista ja yllättävää, joka saa sen toimimaan todella hyvin. Tähän päälle vielä valtansa huipulla olevan animaatiostudion taito, James Newton Howardin musiikit ja letkeä meno, niin kasassa on jälleen yksi klassikko Disneyn kokoillan animaatioelokuvien kirjastossa.