Kumpia Norden-yhdistykset lähinnä ovat?

POHJOLA-NORDEN 50 VUOTTA SITTEN

N:o 4 1970 30. vuosikerta. Ilmestyy huhti-, kesä-, loka- ja joulukuussa. Päätoimittaja Veikko Karsma. Toimitus ja konttori: Pohjola-Norden, Hietalahdenranta 15 A, Helsinki 18, puh 640 901. Lehti on pääsisällöltään ”Vi i Norden” -lehden suomenkielinen painos. Viimeksi mainittu on Norden-Yhdistysten Liiton lehti kaikkia pohjoismaita varten.

Aikaansaamattomia itsensäkehujia vai niukoin varoin parhaansa yrittäviä ”tehopakkauksia”?

Kumpia Norden-yhdistykset lähinnä ovat?

Viime vuonna täyttivät Norden-yhdistykset Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa 50 vuotta. ”Miehen ikään ehtineet” juhlivat tapausta ja kehuivat itseään. Itsekehuun yhtyivät luonnollisesti myös muut Norden-yhdistykset. Hallitukset, Pohjoismaiden neuvosto ym. antoivat täysin rinnoin tunnustusta Norden-yhdistysten toiminnalle.

Onko sitten kaikki kovin hyvin Norden-yhdistysten toimintakentällä? Meneekö pohjoismainen yhteistyö niiden toimesta suurin askelin eteenpäin rahallisesti ja henkilöllisesti hyvin varustettujen keskustoimistojen, tehokkaiden piirijärjestöjen tarmokkaasti toimivien paikallisyhdistysten ja niissä innokkaasti kortensa kekoon kantavien yksityisten jäsenten toimesta yhdistysten lukuisten jäsenjärjestöjen auliilla tuella ja pohjoismaisiin yhteistyökysymyksiin syvällisesti perehtyneiden yhdistysten keskushallitusten viisaalla uusia uria uurtavalla johdolla?

TEKSTI: VEIKKO KARSMA

Olisi kovin mukavaa voida kakistelematta vastata myöntävästi näihin kysymyksiin. Niin, miten on? Onko vastaus myöntävä vai kieltävä?

Vastaus ei voi olla ”joko – tahi”, vaan ”sekä – että”. Yhdistyksillä on ollut, on nyt ja tulee vastaisuudessakin olemaan huomattava merkitys pohjoismaisen yhteistyön ajajina. Niiden toiminnan tehokkuudessa on myönteisiä – mutta myös kielteisiä piirteitä.

Kun itsekehun sijasta nyt olemme lähteneet itsearvostelun tielle, tapahtuu se luonnollisesti siksi, että epäkohtiin on syytä kiinnittää huomiota, jotta ne voitaisiin korjata. Vain tehokkaat Norden-yhdistykset voivat tehokkaasti toimia.

Mitä on tehokkuus yhdistystoiminnassa ja miten siis Norden-yhdistyksiä voidaan tehostaa? Onko tehostamista esimerkiksi se, että kansalliset yhdistykset lopetetaan ja perustetaan yks yhteinen, koko Pohjolan käsittävä yhdistys, jolla on yksi puheenjohtaja, yksi keskushallitus, yksi vuosikokous ja yksi toimisto esim. Göteborgissa. Tätä ovat eräät ehdottaneet. Pystytäänkö yhteisestä toimistosta pitämään paremmin yhteyttä paikallisyhdistyksiin kautta koko Pohjolan kuin kansallisten yhdistysten maitten pääkaupungeissa sijaitsevista toimistoista. Pystyykö yksi yhteinen puheenjohtaja, yksi yhteinen keskushallitus ja yksi yhteinen toimisto paremmin pitämään yhteyttä eri pohjoismaiden hallituksiin, Pohjoismaiden neuvostoon, Pohjoismaiden kulttuuritoimikuntaan, eri maiden ministeriöihin, keskusvirastoihin, radio- ja televisioyhtiöihin, lehdistöön, järjestöihin, kouluihin jne. kuin kansallisten yhdistysten puheenjohtajat, keskushallitukset ja toimistot? Pystytäänkö ystäväkuntaliikettä, kurssitoimintaa, toimintaa koulun alalla, erilaisia alueellisia yhteistyömuotoja, julkaisutoimintaa yms. paremmin suunnittelemaan ja hoitamaan yhteisestä toimistosta esim. Göteborgista kuin kansallisten yhdistysten toimistoista Helsingistä, Kööpenhaminasta, Maarianhaminasta, Oslosta, Reykjavikista, Tukholmasta ja Torshavnista?

Ovatko eri maiden Norden-yhdistykset toisiinsa verrattavissa? Voidaanko niiltä vaatia suunnilleen samoja suorituksia vai toisilta enemmän tai vähemmän kuin toisilta?

Vai onko niin, että nykyinen muoto on tehokkain kansallisine yhdistyksineen, puheenjohtajineen, keskushallituksineen, toimistoineen ja nykyisine toiminta- ja yhteistyötapoineen? Vai onko niin, että paras tulos saavutetaan, jos kansalliset yhdistykset ja kaikki muu niihin kuuluva säilytetään, mutta yhdistysten yhteistyötä tehostetaan perustamalla yhteinen toimisto ja uskomalla eräitä asioita sen hoidettavaksi?

Nämä ovat ne kolme mahdollisuutta, jotka tulevat kysymykseen Norden-yhdistysten organisatoorisessa tehostamisessa. Emme ota kantaa tässä minkään puolesta tai mitään vastaan. Annamme jäsenille puheenvuoron. Kirjoittakaa lehtemme toimitukselle ja esittäkää perusteltu mielipiteenne eri vaihtoehdoista.

Ovatko eri maiden Norden-yhdistykset toisiinsa verrattavissa? Voidaanko niiltä vaatia suunnilleen samoja suorituksia vai toisilta enemmän tai vähemmän kuin toisilta?

Mielestäni ei Ahvenanmaan, ei Färsaarten eikä edes Islannin Norden-yhdistykseltä voida vaatia samaa kuin Tanskan, Suomen, Norjan ja Ruotsin. Neljältä viimeksi mainitulta sen sijaan voidaan vaatia suunnilleen yhtä mittavaa toimintaa.

FOTO: S. Sigfusson/norden.org

Vaatia tietysti voidaan, mutta ovatko niiden edellytykset yhtä hyvät, jotta vaatimus ei jonkin kohdalta olisi täysin kohtuuton? Tosiasiahan on, että Norjaan ja Suomeen verrattuna ovat Tanska ja varsinkin Ruotsi paljon paremmassa asemassa. Ruotsin Norden-yhdistyksen valtionapu on nyt yli neljäkertainen Norjaan ja Suomeen verrattuna. Tanskan Norden-yhdistyksen suuri jäsenmäärä – yli 50.000 – merkitsee myös huomattavasti suurempia tuloja kuin Norjan ja Suomen, joilla edellisellä on vähän alle ja jälkimmäisellä vähän yli 10.000 jäsentä. Tanskassa ja Ruotsissa on Nordenyhdistyksen toimistossa n. 16 virkailijaa, Norjassa ja Suomessa 6. Suomessa maan kaksikielisyys aiheuttaa erittäin huomattava työmäärän ja kustannusten lisäyksen muihin yhdistyksiin verrattuna.

Hankkikaa lisää jäseniä! Hankkikaa lisää varoja! Näin voidaan sanoa Suomen ja Norjan yhdistyksille. Ne ovat yrittäneet – molempia. Mutta voidakseen oikein tehokkaasti organisoida jäsenhankinnan ne tarvitsevat enemmän henkilökuntaa, jotta tämä voisi entistä enemmän omistaa huomiota paikallisyhdistysten toiminnalle ja sitä kautta jäsenhankinnalle. Mutta tämä vaatii varoja. Valtiovallan puoleen on kummassakin maassa käännytty hyvin perustelluin valtionavustusten korotusanomuksin. Tehokasta korotusta ei kummassakaan maassa ole yhdistykselle myönnetty. Varojen puutteessa ei henkilökuntaa ole voitu lisätä eikä tehokasta jäsenhankintaa aikaansaada. Ollaan siis eräänlaisessa noidankehässä. Esim. Suomessa Pohjola-Nordenin jäsenjärjestöt, joita sentään on yli 140, suorittavat Ruotsiin verrattuna aivan minimaalisen vuotuisen jäsenmaksun. Yksityisten jäsenten jäsenmaksua ei ole haluttu korottaa, koska pelätään sen aiheuttavan jäsenkatoa. Taloudelliset yhtymät eivät ole olleet kovinkaan innokkaita liittymään kannatusjäseniksi tai antamaan tukea ilmoitusten muodossa.

Valtiovalta ja talouselämä – sekä myös suuret järjestöt – ovat Norjassa ja Suomessa avainasemassa, kun on kysymys maan Norden-yhdistyksen taloudellisten edellytysten parantamisesta niin, että se pystyy tasavertaiseen toimintaan Tanskan ja Ruotsin Norden-yhdistyksen kanssa. Löytyykö niiden taholta tarpeeksi myötämielisyyttä. Kysymyshän ei ole päätähuimaavista summista.

Vasta kun Suomen ja Norjan Norden-yhdistykset ovat taloudellisesti tasavertaisia Tanskan ja Ruotsin yhdistysten kanssa, voidaan niiltä vaatia vastaavia suorituksia. Silloin myös Norden-yhdistysten niin yhteistyö kuin kunkin kansallisen yhdistyksen työ omassa maassaan huomattavasti tehostuu.