Unelmien lasikatto

Mitä sitten, jos en enää haluakkaan sille alalle? Menikö vuosien työ hukkaan? Miten muut suhtautuvat? Nähdäänkö minut epäonnistujana?

Tällaisia ajatuksia saattaa käydä mielessä, kun unelmat ajan myötä muuttuvat yllättäen. Jokin asia saattaa olla varmaa monen vuoden ajan, mutta yhtäkkiä se ei enää ehkä tunnukaan omalta jutulta.

Tietyille aloille ja opiskelupaikkoihin pääseminen voi vaatia jopa vuosien työn - ylioppilaskirjoitusten arvosanojen korottamista, pääsykokeisiin lukemista ja jopa niihin valmistavia kursseja. Nykypäivänä ensikertalaiskiintiöt, todistusvalinnat ja pääsykokeiden vaativuustasot vaikuttavat todella paljon sisäänpääsymahdollisuuksiin, joten tällainen yllättävä mielen muuttuminen on varmasti todella suuri kynnys ylitettäväksi vuosien työn jälkeen.

URAOHJAAJAT TUKENA JA APUNA

Oulun yliopiston ohjauspalveluiden opiskelu- ja uraohjaaja Silja Herrala kertoo, että tällaisessa tilanteessa opiskelija usein tarvitsee keskusteluapua. Moni ei kuitenkaan välttämättä tiedä mistä sitä voi saada, tai uskalla hakeutua sen pariin.

Uraohjauksen tarve on kasvanut viimeisen parin vuoden aikana. Korona-aika on ollut yksi vaikuttava tekijä muun muassa etäopintojen ja opiskelijaelämän muuttumisen takia.

Korona-aikana sellaisen normaalin opiskelijapöhinän puute ja etäopinnot aiheuttivat monissa ahdistusta joka taas vaikuttaa osittain myös uraohjauksen tarpeeseen, Herrala kertoo.

Herralan mukaan aina ei voi olla selkeää syytä sille, miksi uraohjaukseen hakeudutaan, mutta usein siihen vaikuttavat tekijät löytyvät keskustelujen ja ohjaukseen liittyvien kysymysten avulla. Syynä voi olla esimerkiksi opiskelujen ahdistavuus, tai niiden venyminen ja rästitehtävien lisääntyminen. YHÄ SUVAITSEVAISEMPI TYÖELÄMÄ

Nykypäivän opiskelu- ja uramaailmassa on entistä normaalimpaa se, että urahaaveet ja -suunnitelmat voivat muuttua elämän edetessä. Aikuistuessa maailman näkee laajemmasta näkökulmasta, jolloin huomaa, että mahdollisuuksia onkin paljon enemmän. Tuossa tilanteessa omaan unelma-ammattiin ja valmistumiseen pakonomaisesti ripustautuminen voi olla vaarallista. Jos ala ei tunnukaan tässä vaiheessa enää oikealta, miksi et ottaisi askelta uuteen suuntaan? Elämän varrelle mahtuu nykyään useampi eri ura ja työpaikka, osa jopa uudelleenkouluttautuu eri alalle. Jotkut tekevät useampaa työtä yhtä aikaa, joten onko kannattavaa tehdä itselle vain yhtä suunnitelmaa?

Ei siis ole mitenkään erikoista törmätä uudelleen kouluttautuvaan, tai kesken opintoja alaa vaihtavaan. Jokainen ei välttämättä päätöksessään uraohjausta tarvitse, mutta esimerkiksi ensimmäistä opiskelupaikkaa ja omaa suuntaa hakiessa keskustelukäynneistä voi olla hyötyä kenelle tahansa. Uraohjauksen (Life Designing Paradigm) tavoitteena on antaa vastauksia juuri siihen, mitä sinä haluat tehdä ja millaista elämää haluat elää.

KRIITTISIN PÄÄTÖS TEHDÄÄN JO NUORENA

Herrala kuvailee lukiosta valmistumista kriittiseksi tilanteeksi. Silloin saatetaan helposti päättää, että “haluan tehdä juuri tätä, ja vain tätä”, jolloin syntyy niin sanottu unelmatyön kuva, johon pyritään jopa pakonomaisesti. Tämä ei tietenkään aina ole negatiivinen asia, ja joidenkin kohdalla se voi olla oikea ratkaisu tai esimerkiksi motivaatiotekijä.

Pakonomaisesta tarpeesta hakeutua tietylle alalle voi kuitenkin syntyä myös suuri kynnys, joka estää ajatukset joiden tarkoituksena on kyseenalaistaa omaa unelmaa. Nämä ajatukset auttavat myös pohtimaan, voisiko olla muitakin mahdollisuuksia. Tämä taas voi puolestaan aiheuttaa ahdistuneisuutta tilanteessa, jossa esimerkiksi opinnot tuntuvat vaikeilta, tai ne eivät lopulta kuvastakaan omaa mielikuvaasi unelmiesi ammatista.

Jos kynnys kasvaa liian korkeaksi pohtia asiaa itse, on ammattilaisen keskusteluavusta hyötyä. Uraohjaus koostuu pääosin vapaasta keskustelusta. Joillakin vastaanotoilla voidaan tarpeen mukaan tai opiskelijan toiveesta tehdä esimerkiksi persoonallisuus- ja ammatinvalintatestejä. Lisäksi yhteistyöhön voidaan ottaa mukaan opintopsykologi tai YTHS. Herrala kuvailee, että keskusteluihin lähdetään joskus myös niin sanotusti stressi edellä, eli aletaan selvittämään miten nykyiset opinnot ovat edenneet, miltä ne ovat tuntuneet. Tärkeää on selvittää myös missä vaiheessa esimerkiksi rästitehtäviä tai tenttejä on alkanut kertymään ja paljonko niitä juuri tällä hetkellä on. MILLAISTA KESKUSTELU ALANVAIHDON YMPÄRILLÄ ON?

Usein aihe on myös hyvin yksityinen, joten alanvaihto saattaa tapahtua kaikessa hiljaisuudessa. Alanvaihtoon voi liittyä myös häpeää, ja avun pyytäminen voi olla haastavaa. Maine ja keskustelu alanvaihdon ympärillä on hyvin pitkälti kiinni alasta, jolla se tapahtuu.

Urahaaveiden muuttumiseen liittyy usein myös paljon epävarmuutta ja tunteiden myllerrystä. Herrala korostaa, että hän haluaisi aiheen ympärille lisää rohkeutta, ja matalampaa kynnystä.

Vääriä valintoja ei ole, valintoja on. Asioita tapahtuu, mutta elämä vaatii vähemmän itsensä suomimista ja enemmän asioiden ratkaisua! Älä nosta itsellesi liian korkeita standardeja, Herrala kannustaa. YRITTÄJYYS, ETÄTYÖSKENTELY, OSA-AIKAISUUS, SIVUTOIMINEN YRITYS VAI VAKITUINEN TYÖ?

Yhteiskunta on reagoinut urapolkujen muuttuvaan maailmaan, ja tarjolla onkin nykyään täydennyskoulutuksia, organisaatiot kannustavat uuden oppimiseen, ja on mahdollista tehdä useampaa eri työtä - jopa eri alaa - yhtä aikaa. Tämä kannattaa ehdottomasti nähdä mahdollisuutena. Nykypäivänä muun muassa kevytyrittäjyys kannustaa kokeilemaan itseä kiinnostavaa alaa matalalla kynnyksellä.

Sosiaalisessa mediassa törmää yhä useammin työelämän trendeihin. Niissä mainostetaan sitä miten helppoa nykypäivänä on hankkia useampia tulonlähteitä sosiaalista mediaa hyödyntäen tai kerrotaan omia kokemuksia siitä miten voit päästä ulos 8-16 -oravanpyörästä, ja alkaa tekemään töitä silloin kun huvittaa. Toiset romantisoivat hustle-kulttuuria, jossa töitä tehdään miten huvittaa ja missä huvittaa, kun taas toiset taas pyrkivät tekemään perinteisestä 8-16 -toimistotyöstä yhä ihanampaa ja houkuttelevampaa.

Työ- ja opiskelukulttuuri on tällä hetkellä suuressa murroksessa, eikä se tule palautumaan entiselleen. Sen takia on siis täysin hyväksyttävää, että sinä reagoit omiin tuntemuksiin, ja teet tulevaisuudestasi oman näköisesi. •

POHDITKO ALAN VAIHTOA TAI TUNTUUKO SINUSTA, ETTEIVÄT NYKYISET OPINTOSI OLEKAAN SINUA VARTEN?

Selvitä omat mahdollisuutesi. Käy katsomassa avoimia työpaikkoja, millaisia paikkoja on tarjolla, mitä yrityksiä alalla toimii, mitä vaatimuksia työhön on (kaikkea ei tarvitse täyttää!), millaista palkkaa työstä maksetaan? Hae matalalla kynnyksellä keskusteluapua, älä jää asian kanssa yksin. Ole rohkea, älä epäröi!

KORONAVUOSISTA JÄI PERINNÖKSI HYBRIDIOPISKELU JA ETÄPALAVERIEN HAASTEET

Etäpalaverit tuovat haasteita opiskeluun. Tutkijatohtori Tuire Oittinen Oulun yliopistosta kertoo miten etätoiminnan haasteisiin kannattaa valmistautua.

“Kamera on päällä, mikki toimii ja valoa on tarpeeksi näkyäkseni. Lähetin kokouskutsut ja varmistin sähköpostista, että sovimme palaverin tälle hetkelle. Vaihdoin puhtaat vaatteet ja siivosin taustani. Muistiinpanovälineet ja juomapullo on valmiina. Toivottavasti mikään ei hajoa kesken palaverin.”

Moiset ajatukset tulivat hyvin yleisiksi, kun etäpalaverit olivat erityisolojen takia kaikkien arkea. Vaikka olemme luopuneet täysin etätyöskentelystä, jäivät kotitoimistot ja hybridityöskentely osaksi arkea niin työ- kuin opiskeluelämässä.

Erityisolosuhteissa moni on joutunut miettimään etäyhteyksien toimivuutta. Tätä on pohtinut myös tutkijatohtori Tuire Oittinen Oulun yliopiston Kielten ja Kirjallisuuden tutkimusyksiköstä. Hän on tehnyt väitöskirjan etänä toteutettavista kokouksista ja haastatellut nykyistä tutkimustaan varten opiskelijoita erityisesti etäopiskelun haasteista korona-aikana.

“En ennakoinut, että kun valmistun ja saan väitöskirjan valmiiksi niin se on niin kaikkia koskettava aihe. Se oli tosi yllätys, että se sitten herätti niin paljon kiinnostusta. Vuosien aikana kun tein sitä väitöskirjaa ja esittelin aina välillä aihetta vaikka konferensseissa niin se ei ollut ihan yhtä sellainen hot topic tai niin kiinnostava”, Oittinen kertoo väitöskirjastaan. Etänä pidettäviin kokouksiin kuuluu huomattavasti vähemmän small talkia ja muuta jutustelua kuin fyysisissä tapaamisissa. Oittisen väitöstutkimuksen mukaan myös kameran puute vaikeuttaa kommunikointia. Puheessa tulee enemmän katkoksia ja ymmärtämisongelmia, kun sanaton ja kehollinen viestintä jäävät keskustelusta pois, eikä voi olla varma, kuunteleeko keskustelukumppani. ”Kun me nähdään kun toinen nyökkää tälle sanomalleni, niin tuntuu siltä, että molemmat olemme läsnä. Eli tavallaan on merkitystä jos kameraa ei ole ja silloin ei pysty näkemään kuunteleeko se mua ollenkaan.” Oittinen kertoo.

Oittisen tekemissä haastatteluissa opiskelijoiden kokemuksissa korostuivat samat asiat. Osa opiskelijoista on toisin sitä mieltä, että ilman kameroita käytäviin luentoihinkin voi tottua ja oppia ajan mittaan, kun niistä tulee rutiinia.

Oittisen mukaan etätapaamisiin kannattaa valmistautua samalla tavalla kuin valmistautuisi läsnäoloa vaativiin tehtäviin. Jos aamulla on etäpalaveri niin kannattaa herätä ajoissa, vaihtaa vaatteet sekä siistiytyä ja muutenkin tehdä kaikki normaalit asiat kuten tavallisina opiskelu- tai työpäivinä. Etätapaamisiin valmistautuminen kannattaa aloittaa tarpeeksi ajoissa, jotta ei myöhästy mikäli ohjelmia tai tietokonetta pitää päivittää tai mikrofoni on kämppiksen jäljiltä talon väärällä puolella.

Oittisen väliaikainen etäpalaverointipiste löytyy hänen poikansa huoneesta. Hän on järjestänyt ikkunan viereen valoisan ja siistin paikan ja asetellut kaiken tarvittavan käden ulottuville.

Oittisen mukaan etänä toteuttavissa työ- ja oppimisympäristöissä on hyvä heti alkuun selventää säännöt ja käytettävät etäkeskustelun muodot, jotta osallistujat voivat valmistautua tilanteeseen oikein. Ongelmatilanteista olisi hyvä kyetä keskustelemaan avoimesti, jotta ne ratkeaisivat mahdollisimman nopeaa.

Oittisen mukaan isot joukkokokoukset ovat yksi haasteellisimmista etätoiminnan muodoista, koska videoyhteyksiä ei välttämättä käytetä ja ihmisten on vaikea keskittyä sanottavaan, jos se ei kosketa itseään. Paikallaan istuminen, keskittyminen ja kuunteleminen vaativat itsehillintää ja määrätietoisuutta. •

Valmistautumislista etäpalaveriin

Herää ja aloita valmistautuminen ajoissa. Peseydy ja vaihda puhtaat vaatteet. Varmista että tila on toimiva. Yhteydet ja laitteet toimivat. Siisti ja hyvin valaistu. Muistiinpanovälineet ja muu tarvittava käden ulottuvilla.

Miten varmistaa etätapaamisen onnistuminen?

Sopikaa neuvottelun säännöt ja käytettävät etäpalaveroinnin muodot. Keskity itse palaveriin, äläkä värkkää muuta, vaikka aihe ei kaikkina hetkinä koskettaisikaan sinua. Kommunikoi mahdollisimman selvästi välttääksesi väärinkäsityksiä.

TUIRE OITTINEN

SYNTYNYT 1984 Oulussa.

VALMISTUI filosofian maisteriksi 2011 Jyväskylän yliopistossa.

VALMISTUI filosofian tohtoriksi 2020 Jyväskylän yliopistossa. VÄITÖSKIRJAN aihe teknologiavälitteinen kokousvuorovaikutus.

TUTKIJATOHTORI Oulun yliopistossa Kielten ja kirjallisuuden tutkimusyksikössä.

ASUU Jyväskylässä perheineen.

HARRASTAA lenkkeilyä ja ulkoilua lastensa kanssa.

Kirjallisuustapahtumalle tilaustyönä kirjoitettu Sopimatonta sisältöä on kirjailija Hanna Bervoetsin (s. 1984) seitsemästä romaanista ensimmäinen, joka on käännetty suomeksi. Kotimaassaan Hollannissa Bervoetsia pidetään yhtenä sukupolvensa merkittävimmistä kirjailijoista, ja Sopimatonta sisältöä on noussut myyntimenestykseksi.

Romaanissa seurataan nimettömäksi jäävälle sosiaalisen median suuryhtiölle työskenteleviä sisältömoderaattoreita. Heidän silmiensä eteen valutetaan salaliittoteoreetikkojen julkaisuja, väkivaltaisia videoita ja nännikuvia päivä toisensa jälkeen. Moderaattoreiden tehtäväksi jää noudattaa yhtiön monimutkaisia sääntöjä ja päätellä, onko sisältö sopivaa vai sopimatonta. Työstä maksetaan tavallista enemmän palkkaa eikä pätevyysvaatimuksia juuri ole, joten moni on lähinnä ajautunut työhönsä. Hiljalleen viha lipuu netistä työntekijöiden pääkoppien sisään.

Sisältömoderaattoreiden tarina kerrotaan Kayleigh-nimisen minäkertojan näkökulmasta. Työt jo yli vuosi sitten lopettanut Kayleigh saa tietää, että entiset työkaverit ovat nostamassa kannetta työnantajaa vastaan. Hän ei haluaisi sekaantua oikeusjuttuun, mutta itsepintaisesti yhteydenotoilla pommittava asianajaja saa hänet vuodattamaan koko tarinansa.

Sosiaalisen median kiemurat ja siellä piilevä epäinhimillisyys vilahtelevat mukana läpi tarinan, mutta yksi asia korostuu: Kayleigh kokee olleensa hyvä työssään. Hän suhtautuu eettisesti kestämättömiltä kuulostaviin sääntöihin neutraalisti, toisinaan jopa hyväksyen. Sääntöjä kuvaillaan useaan otteeseen, mutta esimerkiksi vauvan kivitysvideon saa jättää nettiin: ” – Lapsen pahoinpitely, alakategoria ehkä väkivaltainen kuolema, ei kuitenkaan ihannoivaa kuvatekstiä, annetaan siis jäädä, mutta merkitään huolestuttavaksi.”

Vaikka kirja käsittelee sosiaalisen median eettisyyden, luotettavan tiedon ja inhimillisyyden kaltaisia suuria teemoja, kokonaisuutena se kertoo eniten ihmisten välisistä suhteista ja valtatasapainosta. Sisältömoderaattoreiden työpaikka on mikroyhteiskunta, jossa työntekijöiden väliset suhteet kärjistyvät myrkyllisen työn vaikutuksesta. Taustaltaan eri kulttuureista ja lähtökohdista tulevat työntekijät reagoivat sosiaalisen median sisältöihin vaihtelevin tavoin. Toiset joutuvat kokemaan yhteiskunnan heihin laajemmin kohdistaman ennakkoluulon ja rasismin uudelleen työpaikalla terroristirinnastusten ja holokaustin kieltävien teorioiden kautta.

Romaanin kieli on sujuvaa ja helppolukuista, joten 138-sivuinen kirja on helposti ahmaistavissa yhdeltä istumalta. Kirjan käsittelemät teemat ovat niin syviä, että sivut tuntuvat loppuvan kesken. Kayleighin ajatukset ja kokemukset jäävät ensiajatusten tasolle, eikä moraalikysymyksiä tai yhteiskunnan reaktiota jäädä tutkiskelemaan pintaa syvemmältä.

Bervoetsin tärkein sanoma kirjaa lukevalle paljastuu vasta viime metreillä. Kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.

Lopulta sekä kertojalle että lukijalle jää epäselväksi, mikä lopulta onkaan totta ja mikä psyykkisesti rasittavan työn aiheuttamaa harhakuvitelmaa. Keneen voi lopulta luottaa, jos kaiken uskomasi perustan voi kyseenalaistaa?

Tavallaan kirja on kuin sosiaalisen median julkaisu: nopeasti kulutettavissa ja unohdettavissa, mutta jos sen pariin palaa uudestaan, saattaa löytää jotain edellisellä kerralla ohittamaansa. •

Arvio: Alakategoriana väkivaltainen kuolema, mutta saa jäädä nettiin

Hanna Bervoets: Sopimatonta sisältöä

Alkuteos: Wat wij zagen 140 sivua Suomentanut Sanna van Leeuween Julkaisija Gummerus Ilmestyy myös äänikirjana, lukija Heljä Heikkinen