Maatiainen 4/2019 by Maatiainen

Maatiaiskasvien, -eläinten ja perinnemaisemien puolesta

4/ 2019

�

��

�

� � � � ��

� � ��

Maatiainen

Maatiainen - lehti

- Det lantliga kulturarvet ry Maatiainen ry on perustettu vuonna 1989. Yhdistys pyrkii säilyttämään vanhat viljely- ja koristekasvit sekä alkuperäiset kotieläinrodut eli maatiaiskasvit ja -eläimet. Lisäksi yhdistys haluaa vaalia perinnemaisemia. Yhdistyksen toimisto ja siemenmyynti Stenbäckinkatu 8 00250 HELSINKI 044 045 7317 toimisto@maatiainen.fi www.maatiainen.fi

31. vuosikerta

4/ 2019

Julkaisija Maatiainen ry Toimitus Päätoimittaja: Susan Wilander,

swilander@hotmail.com, p. 0400 510 457 Taitto: Raija Ojanen, raija_ojanen@yahoo.com

Kirjoitukset ja muu aineisto LEHTI@MAATIAINEN.FI

Avoinna KE-TO klo 12-18 Tervetuloa ostoksille, saatavana myös kirjoja ja postikortteja! Toimisto sijaitsee Helsingin Taka-Töölössä jonne pääsee Mannerheimintietä pitkin kulkevilla busseilla ja raitiovaunuilla sekä Topeliuksenkatua kulkevilla busseilla. Verkkokauppa www.maatiainen.fi/puoti.

Lehteen tarkoitetut kirjoitukset ja ilmoitukset voi lähettää sähköpostiosoitteeseen lehti@maatiainen.fi. Toivomme vinkkejä, kannanottoja ja lukijoiden kertomuksia maatiaismaailmasta. Toimitus pidättää oikeuden muokata aineistoja. Sopikaa päätoimittajan kanssa ennen artikkelin lähettämistä sen pituudesta ja sisällöstä. Arvoisat kirjoittajat! Lähettäkää tekstit mieluiten Wordtiedostoina ja valokuvat jpeg-muodossa parhaalla resoluutiolla. Muistakaa liittää valokuviin tiedot kuvaajasta!

Siementilauksen voit tehdä myös verkkokaupasta, jossa näkyy ajankohtainen tilanne siementen saatavuudesta. Kun olet jäsen ja kirjaudut verkkokauppaan, siemenhintana näkyy 2 €, 3€ seokset. Jos ei näy, kuten yleensä ensimmäisen verkkokauppatilauksen yhteydessä, ilmoita vielä tilauksen yhteydessä, että olet jäsen.

Maatiainen-lehti 1/2020 ilmestyy helmikuussa

Liity jäseneksi

Osoitteenmuutokset ja lehden tilaukset pyydetään ilmoittamaan Maatiaisen toimistoon: toimisto@maatiainen.fi tai 044 045 7317. Pidä yhteystietosi ajantasalla.

maksamalla jäsenmaksu suoraan yhdistyksen tilille. Kirjoita viestikenttään UUSI JÄSEN ja nimesi ja osoitteesi. Jäseneksi voit liittyä myös ottamalla yhteyttä toimistoon. Jäsenmaksut 2020 kannatusjäsen 100 € henkilöjäsen 30 € tai enemmän opiskelija 19 € perheenjäsen 12€ Jos olet jo jäsen, viitenumero löytyy lehden takakannen osoitekentän yläpuolelta.

Olkaa hyvät ja lähettäkää kirjoitukset, ilmoitukset ja muu materiaali osoitteeseen lehti@maatiainen.fi tai Maatiaisen toimistoon 10.1.2019 mennessä. Osoitteenmuutokset

Ilmestyminen Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Ilmestymisaikataulu 2020 Numero

Aineiston viimeinen jättöpäivä

Ilmestymisaika

1 2 3 4

10.1. 10.4. 11.9. 6.11.

Helmikuu Toukokuu Lokakuu Joulukuu

Lahjoitukset Yhdistys ottaa kiitollisena vastaan lahjoituksia toimintansa tukemiseen. Tilinumero Suupohjan Osuuspankki IBAN FI24 4730 0010 0952 05

BIC HELSFIHH

Lehden tilaukset: Lehti jaetaan yhdistyksen jäsenille jäsenmaksua vastaan. Muille tilausmaksu on 30 € vuonna 2020. Irtonumero 8 € Ilmoitushinnat: Koko sivu 200 €, ½ sivua 120 €, ¼ sivua 80 €, takakansi 400 €

Kansi: Talvipäivän sininen hetki meren rannalla. Kuva: Susan Wilander

Painopaikka: Waasa Graphics ISSN 1455-3201

Pääkirjoitus

30 vuotta takana – enemmän edessä Maatiainen on tänä vuonna juhlinut kolmikymp-

Maatiaisten parissa riittää toki puuhaa kaiken ikäisille. Vuoden ympäri voit pistäytyä Maatiaisen tapahtumiin toimistolle. Keväällä koittavat puutarhamessut ja paikalliset taimitapahtumat, kesällä ja syksyllä toiminta Seurasaaressa. Pitkin vuotta voit ehdottaa juttuja Maatiainen-lehteen, kertoa maatiaisista tutuille ja tuntemattomille sekä nauttia niistä oman puutarhan tai kotieläinten muodossa. Mitä muuta voisimme tehdä yhdessä? Ota yhteyttä ja ehdota sellaista toimintaa, josta pitäisit. Tietoa maatiaisista ja yhdistyksen tapahtumista saat paitsi tämän lehden, nettisivujen ja jäsenpostien kautta, myös Maatiaisen Facebook-ryhmästä sekä Instagramista (maatiainen_ry).

pisiään. Ihmisillä puhutaan kolmenkympin kriisistä, jolloin mietitään tulevaisuuden ratkaisuja; perheen perustamista, työuraa, sitä mitä todella haluaa isona tehdä. Maatiaisen tavoitteet ovat selvät: Maatiainen - Det lantliga kulturarvet ry on aatteellinen yhdistys, jonka tarkoituksena on säilyttää - vanhat viljely- ja koristekasvit - alkuperäiset kotieläinrodut - kulttuurimaisemat ja luonnon monimuotoisuus Yhdistys tahtoo myös ylläpitää omavaraisen elämänmuodon arvostusta ja sen edellyttämien taitojen osaamista.

Iloista joulun aikaa ja onnellista uutta vuotta!

Näiden tavoitteiden merkitys on vain korostunut viimeisten vuosikymmenien aikana. Yhdistyksen piirissä niiden hyväksi työskentelee paljon intohimoisesti asiaan suhtautuvia ihmisiä – vapaaehtoisia, joita ilman yhdistys ei voisi toimia. Jotta saisimme asiaamme yhä paremmin edistettyä, tarvitsemme kaikki mukaan. Ensi vuonna Maatiainen haluaa panostaa erityisesti nuoriin. Suunnitteilla on projekteja, joissa voimme aktivoida lasten ja nuorten innon, osaamisen ja kiinnostuksen kasveihin, eläimiin ja omaan elinympäristöömme maatiaisnäkökulmasta. Toimitko lasten ja nuorten parissa? Oletko itse lapsi tai nuori, jota Maatiaisen toiminta voisi kiinnostaa? Tule mukaan suunnittelemaan uusia tapoja saavuttaa yhdistyksen tavoitteet ja kertoa maatiaisista muille. Kaikki ideat ja satunnainenkin osallistuminen on tervetullutta joka puolelta Suomea. Olisiko juuri sinun paikkakunnallasi oppilaitos, koulu, päiväkoti, 4H-kerho, nuorisotalo tai muu toimija, joka olisi kiinnostunut tekemään Maatiaisen kanssa yhteistyötä ja tuomaan maatiaisasiaa lähelle lapsia ja nuoria?

Susan Wilander päätoimittaja swilander@hotmail.com 0400-510 457

Maatiainen 4 / 2019

Toimiston kuulumisia Syksyistä tunnelmointia Marraskuussa metsästyskauden koittaessa

net sisällä vaan kypsyvät entisestään, ellei kurpitsa ole saanut vioitusta kuoreensa, josta alkaa homehtuminen ja pilaantuminen. Siemenet voi kaivaa esiin kurpitsastaan vaikka vasta kylvettäessä huhti-toukokuussa. Syyskuussa tunnelmoitiin ruskan väreissä, pidettiin taimipäivät ja siemenhenkilöstön toimesta inventoitiin vanha siemenvarasto. Kaikki vanhat siemenet, joiden itävyyden koetaan merkittävästi heikentyneen, poistetaan. Kovin vanhoja siemeniä emme halua myydä, jotta itävyys olisi moitteeton. Maatiaisen siemenet ovat ainutlaatuisia, valikoima monipuolinen, siemenpussit ovat runsaita ja kylväjät ovat yleensä tyytyväisiä. Tästä haluamme osoittaa suurimmat kiitokset Maatiaisen kaikille siemenkerääjille. Eräskin heistä pyytää sisartaan tuomaan keräämänsä siemenet toimistolle. Ne tulevat useammassa erässä ja aina ovat isot paperiset ostoskassit täynnä siistejä minigrip-pusseja ja tekevät aina vaikutuksen. Kaikkein suurin pussi sisälsi niin paljon

https://olegkorsun.livejournal.com/471634.html

Maatiainen 4 / 2019

voimme vain toivoa, että metsästäjät saavat mahdollisimman paljon peuroja ja valkohäntäkauriita saaliikseen, jotta ne eivät saalistaisi puutarhoissamme ja levittäisi punkkeja. Marraskuu on kuoleman aikaa, jolloin on perinteisesti teurastettu siat, tehty makkarat ja saamelaiset ovat pitäneet poroerotuksen. Sielläkin valitaan poroja teuraaksi. Ai, miten herkullista lihaa. Tämän lehden ilmestyessä on kuitenkin koittanut tunnelmallinen ja viihtyisä joulukuu. Ja kaikki eivät suinkaan tapa ja syö lihaa, ja siksi otettaneen ajankohtaiseksi esimerkiksi kurpitsan (Cucurbita maxima tai pepo) paloittelu: sen kaikki osat hyödynnetään ja tulokseksi saadaan kurpitsapiirakka, keittoa, syksyisen tunnelmallinen drinkki ja kahdenlaista karkkia. Kurpitsan keskellä olevat siemenet kerätään kevään kylvöjä varten ja osa lähetetään Maatiaisen siemenvaihtoon, kuten kaikki muutkin liikenevät siemenet. Kurpitsan siemeniä voi myös syödä, jos osaa ne kuoria. Maistunevat linnuillekin. Talvikurpitsat säilyvät parhaimmillaan kevääseen asti ja sieme-

f Mantsuriankärhö

Toimiston kuulumisia

maarit heinonen / peda.net

mantsuriankärhön (Clematis mandschurica) siemeniä, että niistä olisi voinut tehdä tyynyn, sillä ne olivat vielä kiinni untuvaisissa lenninhaivenissaan. Osaatko kuvitella tunnelmallisen metsän, joka sijaitsee salaperäisessä paikassa? Keväisin siellä kukkivat metsäköynnökset, nykyiseltä nimeltään kärhöt (Clematis). Syksyllä kukan tilalle on kasvanut koristeellinen joukko pähkylöitä (=pieniä, kuivia, aukeamattomia ja kovakuorisia siemeniä), jossa siemenellä on matkasaattajanaan valkoisenhahtuvainen, höyhenmäinen ota (= keihäs pistin, piikki, siemenessä pieni piikkimäinen ohut rakenne, joka muodostuu esim. kukan vartalon tai luotin ”jätteenä”) Me saimme toimistolle mantshuriankärhön siemenet puhdistamattomina. Siementalouden kannalta lenninsiivet ovat roskaa ja niistä tulee päästä eroon. Pidimme pienet talkoot. Siementen puhdistaminen on meditatiivista ja rentouttavaa puuhaa syksyyn, kuten niin moni meistä tietääkin.

luottaa lumipeitteen tuomaan suojaan pakkasilta ja lämpötilojen pyörimisiltä nollan kieppeillä, jolloin maa vuoroin sulaa ja jäätyy. Maatiaisen toimisto sulkeutuu jouluksi, mutta sitä ennen meillä on täällä myynnissä aina yhtä ihania, erityisiä joulukortteja suomalaisesta maalaismiljööstä. Mutta erityisesti haluan mainita nyt kotimaiset Kymenlaakson ryvässipulit (Allium cepa var. Aggregatum). Kotimainen alkuperäiskasvi ryvässipuli on tullut meille idästä ja se on tavanomaista sipulia monta kertaa herkullisempi. Monet vanhemmat ihmiset muistavat sen vielä ja me kaikki sipulien ystävät voimme hemmotella itseämme syömällä niitä voileivän päällä, salaatissa tai muulla tavalla syötäväksi valmistettuna. Väitetäänpä, paitsi että sipuli on täynnään vitamiineja ja kivennäisiä, myös sipulin rikkiyhdisteillä olevan vahvoja tulehduksia estäviä, antibakteerisia ja antimikrobisia ominaisuuksia. Uusi vuosi uusine maatiaiskasveineen ja eläimineen pikkuhiljaa lähestyy, kuten uusi kevät. Tavoitteenamme on julkaista vuoden 2020 maatiaiset sähköisissä mediakanavissamme jo vuoden alussa, mutta itse seuraava Maatiainen-lehti on tulossa helmikuussa 2020. Perinnemaisemaa vielä etsitään. Ehdota meille vaihtoehtoa, jos olet löytänyt hyvän ja Maatiaisen kriteerit täyttävän (ks. https://www. maatiainen.fi/arkisto/Perinnemaisemakriteerit.pdf) perinnemaisemaehdokkaan.

Marraskuussa tuulet ulvovat

Hyvää vuoden loppua ja itämaisten mausteiden tuoksuista Joulua toivottaen! Maija Manninen

Maatiainen 4 / 2019

Ulkomailta saapuu yhä sinnikkäämmin seuraamme halloween, vaikka onhan meillä Suomessa tuo kekri, syysjuhla, joka sekin on eurooppalaisperäinen sadonkorjuujuhla. Halloween vaan on kelttiläinen perinne ja myöhäisempi, juhlitaan marraskuussa, kun kekri pidetään jo lokakuussa, molemmissa on pimeät ja valoisat puolensa. Sato on siis korjattu ja raikkaat ja herkulliset kaalit, punajuuret ja porkkanat ovat parhaimmillaan ja ideaalitapauksessa myös osittain maakellarissa. Myrskyt kaatavat isoja kuusia, jotta niillä voisi talvisuojata penkkinsä ja kukkamaansa. Jos myrskyt eivät kaada, niin ainakin ihmiset kaatavat joulukuusia, jotka ensin koristellaan, ja myöhemmin jatkojalostetaan herkkien kasvien talvisuojaukseksi. Kotimaisen maatiaisrukiin oljista tehtyjä kuusenkoristeita ei tarvitse poistaa ennen kuusenoksien käyttöä puutarhan katteena, mutta niiden olkikoristeiden valmistus on jokseenkin työlästä, joten jos ovat ehjiä ja säilytystilaa riittää, ne kannattaa säilyttää seuraavaan vuoteen. Kun kasaa pelkkiä puiden lehtiä kasvimaan ja kukkapenkin suojaksi, ne voivat lentää naapurin puolelle, mutta kattamalla lehtikatteen edelleen havukatteella, välttää tämänkin vaivan. Toimenpide voi olla tarpeellinen erityisesti eteläisessä Suomessa, jossa emme voi

Siemenkuulumisia Sittenkin satoa! Vuosi sitten porkkanat jäivät pieneksi viljelylaatikossa, vaikka vieressä olevat retiisit tuntuivat rehottavan sekä antoivat myös satoa hyvin. Jostain syystä porkkanat kasvoivat vain parin sentin pituisiksi ja ”vahingossa” jäivät talven yli maahan. Mutta seuraavana keväänä niille tapahtui todellinen kasvun ihme ja kasvoivat ihan silmissä. Tyvilehdet tuuhenivat ja kukkavarret alkoivat kasvaa. Loppukesällä sain ihailla pumpulipilven näköisiä kukintoja sekä siemenet ehtivät tuleentuakin. Vaikka edelliskesänä harmitti, että juurikassatoa ei saanutkaan, niin tänä kesänä sain satoa siementen muodossa. Kasvinviljely yllätti taas positiivisesti ja ensimmäistä kertaa elämässäni sain omia siemeniä porkkanasta. Toivon mukaan tämä enteilee lajirikasta siemenvuotta ja ensi vuoden siemenluettelosta jälleen nähdään mitä jännittävää siemensatoa on tullut. Anne Leino kuvat: Anne Leino

h Herne saikin porkkanan kaveriksi. i Kukinto alkaa muodostua.

Maatiainen 4 / 2019

m Porkkanan siemeniä.

Toivomme Teidän huomioivan, että siemenluettelon laatimisen takia siementilausten toimittamisessa on katkos joulu-tammikuussa. Otamme kyllä tilaukset vastaan, mutta toimitukset (tilausjärjestyksessä) alkavat vasta helmikuun alussa. Välityskatko koskee myös verkkokauppaa, muutamia kasvien siemeniä on kumminkin Verkkopuodin kautta tilattavissa katkonkin aikana syysvälitys-kategoriasta: http://www. maatiainen.fi/puoti/.

Brita Suokas

Sininen hetki vuoden 2019 perinnemaisemakohteessa Pattoin perintötilalla.

Ehdota perinnemaisemaa! Perinnemaiseman arvotekijöitä:

Yhdistyksemme valitsee vuosittain Vuoden perinnemaiseman. Valinnalla Maatiainen haluaa kiinnittää huomiota arvokkaisiin suomalaisiin perinnemaisemiin sekä edistää niiden säilymistä. Nyt etsimme vuoden 2020 perinnemaisemaa. Tee perusteltu ehdotus, mielellään valokuvien kera, Maatiaisen toimistoon tämän vuoden joulukuun loppuun mennessä joko sähköpostitse toimisto@maatiainen.fi tai kirjeitse osoitteeseen Stenbäckinkatu 8 00250 Helsinki. Oheiset perinnemaisemakriteerit ovat perustana valittaessa sopivaa kohdetta.

n Pitkään jatkunut perinteinen maankäyttö,

laidunnus tai niitto, ja sen jatkuvuus n Alkuperäisrotujen suosiminen

laiduneläiminä

n Kasvillisuuden ja kasvilajiston edustavuus.

Uhanalaisten ja huomion-arvoisten (esim. muinaistulokkaat eli arkeofyytit) kasvilajien esiintyminen alueella n Alueen luontotyyppien esim. niitty, keto,

hakamaa monipuolisuus n Maisemassa näkyvissä kulttuurin

kerroksellisuus sekä alueen pitkä asutus- ja maankäyttöhistoria n Perinteisenä säilynyt kyläasutus esim. tiivis

ryhmäkylä

n Maatilojen pihapiirien vanhat, hyvin

säilyneet talonpoikaiset rakennukset, puukujanteet, vanhat pihapuut, perinteiset hyöty- ja koristekasvit rakenteet ja rakennelmat kuten ladot, aitat, riihet, kivi- ja riukuaidat

Perinnemaisemista voi lukea lisää www.maatiainen.fi

n Talonpoikaisen perinteen vaaliminen

Maatiainen 4 / 2019

n Perinteiseen maatalouteen liittyvät

Maatiaisen 30-vuotisjuhlaseminaari Teksti: Maija Manninen

Anne Paalon tyhjentävä katsaus Maatiaisen perustamiseen kiteytyi keskusteluun, jossa todettiin: Pitäisi saada kotimaisia siemeniä, jotka ovat sopeutuneet Suomen ilmastoon ja olosuhteisiin. Silloin jo puhuttiin ilmastonmuutoksesta. Ihmisiä oli helppo saada innostumaan aatteesta ja porukka oli aika pian koossa. Lisäksi tarvittiin, ja löytyikin, perunoita, viljoja, koristekasveja, härkäpapua ja kaskinaurista. Kirjavat maatiaiskanat tulivat heti mukaan ja matka syvemmälle maatiaismaailmaan saattoi alkaa. Maatiaistytöt tapasivat Leo Baskinin eräänä kesäi-

Maatiainen 4 / 2019

Maatiaisen 30-vuotisjuhlaseminaariin voi aina

palata, sillä se on ikuisiksi ajoiksi tallennettu Youtubeen. Tilaisuus pidettiin 5.10.2019 Helsingin keskustakirjasto Oodin Maijansalissa. Juontajana toimi Maatiaisen jäsen Johanna Hackman suoraan Ranskasta, vaaleanpunaisten flamingojen ja jalostamattomien camarquen maatiaishevosten alueelta. Kirjaston aulassa Pirkko Kukkola, Minna Alanko ja Matilda pitivät siemenklinikkaa, jonka puoleen ihmiset saattoivat kääntyä siemeniä koskevissa kysymyksissään.

Antti Ahonen Susan Wilander

h Johanna Hackman. g Anne Paalo. m Pentti Alanko. f Maatiaista juhlittiin useiden luennoitsijoiden voimin. Kuvassa Egle Oddo.

Antti Ahonen

Maatiainen 4 / 2019

Luonnonvarakeskuksen (LUKE) Sirkka Juhanoja kertoi puheenvuorossaan perinnekasvien historiasta Suomessa, koristekasvien kultakaudelta, 1800-luvun lopulta 1900 luvun alkuun sekä nykypäivän kasvikeräys- ja säilytystyöstä, löytöruusuista, Keskas-kasveista ja FinE -tavaramerkistä. Paljon pettymyksiä, julkisten istutusten epäonnistumista, harmia ja kustannuksia on koettu, kun kasvimateriaalia tuotiin ulkomailta. Mutta joukossa on ollut arvokkaita, kestäväksi Suomessa osoittautuneita kantoja mm. valtavan hienoja narsisseja, tulppaaneja, liljoja ja ennen kaikkea hämmästyttävän ihana, kestävä ja terve syreenileimu. Tätä kokemusta kannattaisi hyödyntää.

Antti Ahonen

senä päivänä kulkiessaan Espalla. Siitä alkoi myös matkojen järjestäminen, aluksi Venäjälle pieniin venäläisiin kyliin, joissa silokallioon oli nakutettu joutsenia. Pentti Alanko kertoi Maatiaisen perustamisesta siltä osalta, mikä jäljelle jäi.

Susan Wilander

Luulen, että Sirkka Juhanoja haluaisi meidän huomioivan ne niin tyypilliset ja arvokkaat maatiaiset, ettei niitä raivattaisi uusien tieltä. Hän antoi meille ”vaali näitä” -listan: 2-vuotisia ja perennoita, helppohoitoisia, muuntelevia ja tiettyjen alueiden tyyppilajeja, joita ei voida säilyttää kokoelmissa, eivätkä taimistotkaan tuota niitä: myskimalva, tarhaukonhattu, auringontähti, suopayrtti, iiriksiä ym.

h Sirkka Juhanoja.

Maatiainen 4 / 2019

Antti Ahonen

i Arno Kasvi.

Sitten meille esiteltiin puutarhaneuvos Arno Kasvi, vaikka kaikki jo tuntevatkin hänet. Arno Kasvi on herkullisten ja vauhdikkaiden tarinoiden kertoja. Niissä ovat pääosassa kasvit, joten mikä voisi olla hauskempaa ja opettavaisempaa kuin kuunnella, kuinka Kazakstanin villikukkamatot, käenrieskat ja villitulppaanit ovat karistaneet taikapölyään tänne pohjolan perukoille asti tarinassa, jossa hienot kilpahevoset nauttivat gagea lutea -sipulin siemeniäkin epähuomiossa hotkien ja niiden jätösten mukana tämä aines kantautui kotitalleilta puutarhaan, josta löytyvät lopulliset todistusaineistot. Arno Kasvi ei halua, että Suomi olisi ulkomuseo, joten käytelkäämme maatiaiskasvejamme eläväisesti ja vaalikaamme ruusuja, eiväthän ne kaikki ansaitse tulla tuhotuiksi puutarhoistamme vieraslajeina. Maatiaisviljelyn esihistorian nykyistä lämpimämmässä hämärässä vilahtavat vesipähkinät ja kampakeraamikkojen tattari. Ensimmäinen, joka ei välillä hävinnyt viljelystä, oli hamppu, liina eli roivas. Sen kotimaiset alkuperäiset kannat pääsivät häviämään vasta 1950-70-luvuilla, jolloin melkein kaikki muutkin maatiaiset katosivat lopullisesti. Tämä ilmiö ei ollut vain Suomessa, vaan myös maailmalla. Timo Rantakaulio, FM, merkittävä vanhojen viljojen ja maatiaiskasvien säilyttäjä, omavarais- ja maatiaisviljelijä kertoi, kuinka ohra kerran saavuttuaan on jatkanut nykypäivään asti. Maatiaisviljat ovat vuosituhantisen varsin hitaan kehityksen tulos, ne ovat varsin monimuotoisia, minkä näkee myös siementen ulkoasussa, piileviä ominaisuuksia on paljon. Modernit jalostetut lajikkeet, joiden avulla saatiin äkkiä paljon hyvää, levitettiin niiden saavuttua aikoinaan vallankumouksellisella innolla eikä ymmärretty tai muistettu sanoa viljelijöille, että kyllä noissa maatiaisissakin olisi omat ihan erityiset arvonsa, kuten maku. Ruis pyrkii olemaan paremman makuista maatiaisena kuin jalostettuna. Maatiaisrukiissa pienijyväisyys on hyvän maun salaisuus, siinä on paljon kuorta ja kuoressa on makua. Nykyisin maatiaisten merkitys ymmärretään paremmin kuin 1990-luvun ”kieltolain” vallitessa, mutta kuka ne harvat säilyneet maatiaisviljat omistaa, yksi isäntä, vai ovatko vapaammin saatavissa, sitä yhä mietitään myös EU-tasolla.

Antti Ahonen

Timo Rantakaulio.

g Anu Osva.

Maatiainen 4 / 2019

Mainiossa esityksessään Kanssakulkijat – maatiaislehmiä ja vähän muitakin, maatalousmetsätieteiden lisensiaatti, biotaiteilija Anu Osva välitti meille hyvin kauniin kokemuksen ihmistä katselevasta ja tarkkailevasta lapinlehmästä (lapinlehmien suojelukarja Pelsossa), kuvia jakutianlehmistä lumisessa maisemassa lannasta ja lehtikuusipuusta tehdyn navettansa edustalla, ja kertoi lehmän kesyyntymisen historiasta. Hän halusi muistuttaa, että meillä on velvollisuuksia kumppanuuseläimiämme kohtaan. Pieni tarina maatiaiskissasta kyseenalaisti ajatuksen eläimiä kesyttäneestä ihmisestä ja asetti vaihtoehdoksi

Tapio Heikkilä.

Susan Wilander

Tapio Heikkilä, ympäristöneuvos ja taiteen tohtori maatalousministeriöstä näyttää kavalkadin koskettavan upeita maisemakuvia 549-luvulta nykypäivään, jolloin valokuvalla voi seurata kulttuurimaisemassa ja perinnebiotoopeissa tapahtuvia muutoksia. Biodiversiteetti, luonnon monimuotoisuus kukkii ihmisen luontoa rikastuttavassa vaikutuksessa, jossa apuna ovat olleet laiduntavat eläimet. Kun karja häipyy niityltä, alkaa umpeenkasvu ja nyt tuo kulttuurivaikutteinen luonto on uhanalaisinta luontoa. Menneiden aikojen taide kertoo ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksellisesta suhteesta hyvin tarkasti havainnoituna, yksityiskohtaisesti ja merkityksellisesti. Esittävässä taiteessa parhaimmillaan lehmät lepäilevät, kulkevat tai katselevat suoraan kuvaajaan metsän reunassa, lehmisavussa, hakamaisessa ympäristössä, on riukuaitaa, peltoa, taloa ja monimuotoisuutta ihmisenkin tarpeeseen.

Antti Ahonen

f Egle Oddo.

l Erkki Lehtimäki.

i Kaikkien yhteinen kansantanssi toi hymyn huulille.

Juhlaseminaari sai arvoisensa päätöksen, kun Egle Oddon johdolla tehtiin ovaali muoto punasavesta, mullasta ja siemenistä. Pieni kuppi ja sille hattu, sisällä valmiiksi multaa ja siinä siemenet. Kaikki voivat osallistua toimintaan, muovata savesta reproduktiivisen munan tai pallon, joka suljettiin, ja jonka voi koristella, kuivata, säilyttää talven yli ja lopuksi heittää kasvupaikkaan. Tätä seurasi kansantanssia Maatiaisen puheenjohtajan Erkki Lehtimäen johdolla, soolonumerona älyllinen tanssi Tikkuristi, (löytyy myös Youtubesta) ja lopuksi kansantanssia kaikille. Maatiaisen toimiston jatkoilla tarjottiin pitkään maatiaisvilloissa haudutettua uutispuuroa Hermanni maatiaisrukiista, kotikaljaa, sikurikahvia ja gluteenitonta, erittäin herkullista karviaismarjapiirakkaa.

eläimen, joka kesyyntyi itse. Ja kuitenkin monissa näistä tarinoista, joissa ihminen ja eläin ovat olleet läheisessä vuorovaikutuksessa, on lajikin saattanut vaihtua toiseksi, kuten sudestakin on tullut koira. En yhtään epäile, kun Anu Osva esittää myös ihmisen muuttuneen kanssakulkijaeläinten seurassa vietettyjen tuhansien vuosien aikana. Egle Oddo on visuaalinen taiteilija, jonka taiteessa veistokset, ympäristötaide, valokuvat, installaatiot, kansanjoukot, muusikot ja akrobaatit saapuvat taideprojektiin enemmän tai vähemmän yhdessä mm. suojelemaan siemeniä ja ihmisten oikeutta käyttää siemeniä ja tuntea niiden olemus ja käyttö. Monta kertaa ovat Maatiaisen siemenet osallistuneet performanssiin, jolloin niiden viesti tietysti on ollut kertoa olemassaolostaan, mikä ei nykypäivänä olekaan itsestäänselvyys.

Kiitokset juhlan järjestelyihin osallistuneille!

Maatiainen 4 / 2019

Antti Ahonen

Susan Wilander

Egor Kamelev

Kasvinjalostus kotipuutarhassa Oletko koskaan miettinyt oman kasvilajikkeen kehittämistä? Jos lempitomaattilajikkeestasi saisi vielä makeamman tai punaisen sijasta keltaisen? Jos puutarhasi kaunein akileija ei olisikaan vaaleanpunainen vaan sininen? Teksti: Susan Wilander Kaikki ovat varmasti kuulleet kuinka hidasta ja

niissä hyvin. Tällaiset kasvit ovat hyviä kandidaatteja jalostuskokeiluihin.

monimutkaista uusien lajikkeiden jalostaminen on. Se vaatii valtavat koepellot ja vuosikausien pedantin tutkimustyön. No, tämä pitää varmasti paikkansa, jos lähtee kehittämään uutta kaupallista lajiketta. Kotipuutarhuri voi kuitenkin varsin helposti kokeilla jalostusta omassa puutarhassaan, ja jos kokeilut eivät onnistu, suurta vahinkoa ei ole tapahtunut. Moni lienee jalostanut uusia lajikkeita tietämättäänkin istuttamalla lähekkäin helposti risteäviä kasveja, kuten vaikkapa akileijoja. Omista, hyvin menestyvistä kasveista kerätyt siemenet usein yllättävät iloisesti elinvoimallaan. Jos kasvi on jo itsekseen uusiutunut, se on todennäköisesti sopeutunut paikallisiin oloihin ja viihtyy

Kasvien monimutkaiset perhesuhteet

Maatiainen 4 / 2019

Kasveilla on monia meistä nisäkkäistä poikkeavia lisääntymisstrategioita, joita on hyvä hieman ymmärtää. Useimmat kasvit ovat yksikotisia, eli samassa kasvissa on sekä emi- että hedekukka. Kaksineuvoisessa kasvissa ne löytyvät samasta kukasta, kuten esim. tomaatissa, herneessä ja pavussa. Yksineuvoisessa kasvissa emit ja heteet ovat eri kukissa, kuten vaikkapa kurkussa, melonissa, kurpitsassa ja maississa. Toisinaan kasvilla voi olla sekä yksi- että kaksineuvoisia kukkia, kuten nokkosella ja pinaatilla.

Susan Wilander

Maatiainen 4 / 2019

Aura Koiviston ja Risto Sauson kirjassa ollut kuva aiheesta inspiroi minua rekonstruoimaan samantyyppisen kaavion. Jos homotsygootit punainen ja keltainen tomaatti (P-polvi) risteytetään, seuraavassa polvessa (F1) saadaan vain punaisia tomaatteja. Nyt tomaatit ovat kuitenkin heterotsygootteja ja kolmannessa polvessa (F2) tuleekin jälleen esille myös keltainen väri.

Kasvi voi olla myös ristisiittoinen tai itsesiittoinen. Ristisiittoiset tarvitsevat pölyttyäkseen siitepölyä toisista kasviyksilöistä joko hyönteisten tai tuulen tuomana. Monet ristisiittoiset hyötyvät myös toisen lajikkeen siitepölystä. Omenapuun sato kohenee, jos pihalla on toisenkin lajikkeen omenapuu. Itsesiittoiset kasvit sen sijaan pölyttävät yleensä itse itsensä, kuten tomaatti. Yleensä risteytyminen tapahtuu lajin sisällä, mutta toisinaan myös eri lajien risteytyksestä voi syntyä lisääntymiskykyisiä uusia lajeja, kuten rapsi ja lanttu, joiden vanhempia ovat Brassica rapa ja kaali. Jos ei halua epätoivottuja risteytyksiä, on hyvä pitää kasvit tarpeeksi etäällä toisistaan. Tarvittava etäisyys riippuu kasvin pölyttymistavastakin. Jos jonkun lajikkeen tai kannan haluaa pitää ehdottoman puhtaana, varmin keino on viljellä vain sitä lajiketta/kantaa, ja varmistaa, että samoin toimii myös läheiset naapurit.

Kasveillakaan rankka sisäsiitos ei ole hyväksi. Uskomatonta kyllä, jotkut kasvit näyttäisivät osaavan välttää sitä itse. Härkäpapuja tutkittaessa on havaittu, että mitä yhtenäisempi niiden geeniperimä on, sitä helpommin ne ristipölyttyvät. Todennäköisesti siis ainakin jotkut kasvit pystyvät erottamaan onko siitepöly niiden omaa vai vierasta. Itsesiittoiset lajit ovat toki poikkeuksia tästä, mutta niilläkin emoyksilöitä tulisi olla riittävän paljon. Geenisoppaa Kasvien geenit sijaitsevat kromosomeissa kuten meilläkin. Jokaisella geenillä on kromosomeissa oma paikkansa eli lokus. Lokuksessa on samasta geenistä sekä äidin että isänpuoleinen vaihtoehto. Näitä kutsutaan alleeleiksi ja ne vaikuttavat yksilön ominaisuuksiin. Solujen uudistuessa somaattiset solut muodostavat uusia tytärsoluja. Niiden kromosomit ovat

Susan Wilander

Kasvien sukupuut vaikuttavat joskus sekavilta. Termistössä on kuitenkin oma logiikkansa. Alalaji ja maatiainen ovat ehkä vaikeimmin hahmotettavissa. Alalaji on luonnonkasvien versio lajikkeesta eli samaan lajiin kuuluva, mutta muista eriytynyt populaatio. Maatiainen on kasvin kanta, joka on paikallisiin oloihin vuosisatojen tai tuhansien aikana sopeutunut, eikä sitä ole tieteellisen kasvinjalostuksen keinoin kehitetty. Tällaisen kannan sisällä voi olla paljon vaihtelua.

joilla siis ko. geeni on erilainen, niiden jälkeläisissä tulevat molemmat ominaisuudet esille tietyissä suhteissa. Resessiivinen eli väistyvä ominaisuuskin voi silloin päästä esille, jos se on periytynyt kummaltakin vanhemmalta. Meioosissa eri kromosomeista tulevat geenien alleelit muodostavat sattumanvaraisia yhdistelmiä. Kaikki on siis mahdollista! Ja tietenkin aina on myös poikkeuksia. Välimuotoisessa periytymisessä kumpikaan alleeli ei ole pystynyt dominoimaan, vaan molemmista tulee osuus uuden yksilön ilmiasuun. Näin on syntynyt esimerkiksi puna- ja valkokukkaisten ihmekukkien vaaleanpunakukkainen jälkeläinen. Periytymislaskelmia sotkee myös epigeneettinen periytyminen. Siinä säätelytekijät vaikuttavat geenien toimintaan, vaikka eivät pystykään muuttamaan niiden rakennetta. Esimerkiksi ravinnon määrä tai stressi voi vaikuttaa jälkeläisiin monessa polvessa.

Maatiainen 4 / 2019

emojensa kopioita, jollei prosessissa ole tapahtunut mutaatiota. Meioosissa siittiö ja munasolut jakautuvat. Tässä geenienvaihdunnassa kromosomit eivät ole enää emojensa kopioita, vaan niissä voi olla enemmän äidin tai isän puolelta saatuja geenejä. Meioosi mahdollistaa geneettisen muuntelun. Geenien periytymiseen vaikuttavat monet eri seikat, joita Gregor Mendel tutki 1800-luvulla perusteellisesti herneitä kasvattamalla. Kasvit voivat olla joko samaperintäisiä eli homotsygootteja eli niiden tiettyyn ominaisuuteen vaikuttavat geenit ovat samat tai eriperintäisiä eli heterotsygootteja eli ko. geenit ovat erilaiset. Kun risteytetään homotsygootteja yksilöitä kaikki ensimmäisen polven yksilöt ovat tämän ominaisuuden suhteen samanlaisia ja ulkoasultaan dominoivan alleelin eli vallitsevan geenin mukaisia. Jos taas risteytetään heterotsygootteja yksilöitä,

R Khalil

Maatiainen 4 / 2019

Kim van Vuuren

Sitten vain pölyttämään Kaikeksi onneksi kotipuutarhurin ei tarvitse ottaa jalostuskokeilujaan niin kovin vakavasti. Jos genetiikan laaja oppimäärä pistää pään sekaisin, ryhdytään suoraan toimintaan. Omista kasveista voi valita mieluisat yksilöt, joiden ominaisuuksia yhdistämällä saattaisi tulla vielä parempi kokonaisuus. Sitten vain ryhdytään amoriksi lajin vaatimalla tavalla. Oleellista on ehtiä asialle ennen kuin kasvi itse ehtii hoitaa pölytyksen. Niinpä esimerkiksi kurpitsan kukka avataan hieman ennen kuin se itse aukeaisi ja pölytetään halutun lajikkeen siitepölyllä. Sitten kukka suljetaan visusti, etteivät muut (hyönteiset) enää pääse sekoittamaan kokeilua. Jos kasvi on kaksineuvoinen, kuten tomaatti, emokasvin kukista poistetaan heteet ja pölytetään emi halutun lajikkeen siitepölyllä. Heteiden leikkausta kutsutaan emaskuloinniksi. Tästä prosessista saaduista siemenistä kasvaa ensimmäinen itse jalostettu sukupolvi, josta voidaan nähdä alustavasti mitä saatiin aikaan. Jos jossain syntyneessä kasviyksilössä on kaikkein tavoitelluin ominaisuus, mutta myös uusia ikävämpiä piirteitä, voidaan kokeilla takaisinristeytystä. Siinä uutta la-

jiketta risteytetään takaisin emokasviin. Jos uusi ominaisuus on dominoiva, se säilyy, mutta samalla takaisinristeytyssukupolvien myötä saadaan alkuperäisen emokasvin hyviä ominaisuuksia takaisin. Ainakin jos ei tule yllätyksiä.

ne ovat varmasti valmiita – hedelmät hieman ylikypsiä, palot kuivuneita. Kun siemenet on saatu talteen ja puhdistettua ne asetetaan ilmavasti kuivumaan lämpimään, muttei kuumaan paikkaan. Silloin kannattaa myös merkitä mikä siemen on kyseessä, mistä kerätty ja milloin. Kuivat siemenet säilyvät parhaiten kirjekuoressa, lasipurkissa tai minigrip-pussissa. Omista kasveista kerätyt siemenet säilyvät yleensä hyvin. Yhdellä jalostuskokeilulla voikin saada moneksi vuodeksi uutta lajiketta itselleen.

Mistä yksilöistä siemeniä? Rehevät, elinvoimaiset ja tuottavat kasviyksilöt ovat luontevia valintoja siementen keräykseen. On kuitenkin hyvä tarkkailla hieman kasvin elinympäristöä ja miettiä miksi se on niin hyvinvoiva. Onko kasvilla hyvät geenit vai onko se vain erityisen suotuisissa kasvuoloissa? Siemeniä olisi hyvä kerätä vähintään 20-40 yksilöstä, jotta uudesta kannasta tulisi elinvoimainen. Käytännössä kotipuutarhassa ei useimmiten näin montaa yksilöä ole, mutta pienimmillään yksikin siemen riittää uuden lajikkeen synnyttämiseen. Siementen keräyksessä kannattaa odottaa, että

Lähteet: n Oma herne ja valitut pavut – Aura Koivisto ja Risto Sauso, Tammi 2013 n www.gardeningknowhow.com ”How to grow seedless watermelons”

Partenokarppiset lajikkeet = Siemenettömiä, steriilejä hybridejä, jotka luodaan geenimuuntelun, hormonien tai perinteisen valikoivan jalostuksen avulla. Joskus niitä syntyy spontaanina mutaationa. Useimmat partenokarppiset kasvit eivät tarvitse pölytystä hedelmien tuottamiseen. Pölyttäjien vähentyessä niitä on jopa esitetty ratkaisuksi ruuantuotantoon. Toisaalta ristipölytys toisella lajikkeella saattaa tuottaa niillä siemenellisiä hedelmiä, minkä takia joillakin hedelmätarhoilla puut peitetään kukintaaikaan.

Tavallisella vesimelonilla on 22 kromosomia. Jotta siitä saataisiin siemenetön versio, sen kromosomimäärä tuplataan kemiallisella prosessilla 44 kromosomiin ja saatu kasvi pölytetään tavallisella 22 kromosomin kasvin siitepölyllä, jolloin syntyy 33 kromosomia sisältäviä siemeniä. Näistä kasvaa kasveja, jotka tuottavat siemenettömiä vesimeloneja, kun ne pölytetään tavallisen 22-kromosomisen kasvin siitepölyllä. Kaupallisilla vesimelonin kasvattajilla noin 35-40% kasveista on tavallisia siemenellisiä vesimeloneja sadon turvaamiseksi.

Maatiainen 4 / 2019

Brian van den Heuvel

Vesimeloni

anne leino

Maatiainen 4 / 2019

Heidi Sihvo

Siankärsämö - yksi tärkeimmistä vanhoista lääkekasveistamme Teksti: Pentti Alanko Kaikkien tuntema siankärsämö (Achillea millefo-

Siankärsämöllä on perinteisesti lukemattomia hyötykäyttökohteita ja se myös houkuttelee pölyttäjiä.

tiin lähes kaikkia yleisimpiä vaivoja. Onpa se ollut meilläkin kansan hyvin tuntema lääkekasvi, jolle on eri puolilta maata tunnettu peräti 160 nimeäkin! Suomen terveyskasvit, Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet -kirjassa vuodelta 1982 mainitaan sen käytön laukaisevan kouristuksia, ehkäisevän tulehduksia, lisäävän ruokahalua ja ruuansulatusnesteiden eritystä, hillitsevän yskää, supistavan limakalvoja ja edistävän haavojen paranemista, mutta mainitaan myös yliannostuksina annettaessa sen aiheuttavan huimausta ja päänsärkyä. Nykyään siankärsämöstä on saatavilla punakukkaisia lajikkeita perennakasveina kasvatettaviksi, mm. lajikkeet ’Cerice Queen’, ’Paprika’, ’Lilac Beauty’ ja ’Sammetrieser’. Ne ovatkin varsin käyttökelpoisia perennoja puutarhaan, sillä niillä ei ole kovinkaan suuria kasvupaikkavaatimuksia, ehkä ne parhaiten sopivat kuitenkin kuivahkoille, aurinkoisille paikoille kasvatettaviksi.

anne leino

lium, ruots. rölleka) oli aiemmin yksi tärkeimmistä lääkekasveistamme kansan keskuudessa. Sitä tavataan koko maassa muinaistulokkaana, eli se on tullut maahamme jo ennen 1600-luvun alkua ihmisen toiminnan mukana leviten niityille, pihoille, yleensä asutuille paikoille. Pohjois-Suomessa kasvaa tästä etelänsiankärsämöstä poikkeavaa alalajia, pohjansiankärsämöä (A. m. ssp. sudetica, ruots. nordlig rölleka), jota pidetään siellä paikoin alkuperäisenä luonnonkasvina. Vuonna 1865 kirjoittivat Lönnroth ja Saelan Flora Fennica – Suomen kasvio -kirjassaan siitä - nimittäen sitä pyörtänökärsämöksi – seuraavasti näin: ”Haju ryytisekainen, väkevä, maku karvas, kutistava. Oluehen käydessä pantuna lisää se voimaa. Lääkkeeksi käytetään kukkia joko teenä, keitesakona tahi kukkaviinana asettamaan veren ja muita juoksuja, väänteitä ja puhkuja, ähkyjä, reväisimisiä, synnytystuskia, leinivikoja, lökätautia ja muita. Lehdet tuoreeltaan muserrettuna ovat hyvät haavoja parantamaan. Kukkaviinasta kehnovatsaisuus ja punatautikin on usein parantunut. Pesovedessä ja hauteinakin ovat kukat hyvin vaikuttavaisia. Rupisia eläimiä pestään tämän kasvin väkevällä keiteliemellä”. Sinikka Piippo Luonnon lääkeyrtit -kirjassaan, 4. osa, vuodelta 2005, kirjoittaa varsin kattavasti sen käytöstä lääkekasvina eri puolilla maailmaa jopa kymmenien tuhansien vuosien ajalta arkeologisten kaivausten perusteella, mainiten mm. kiinalaisten käyttävän sitä ennustaessaan tulevaisuutta tai intialaisten kuumelääkkeenä. Se on ollut myös intiaanien tärkeimpiä lääkekasveja, jolla hoidetf Siankärsämö on varmasti jokaiselle tuttu.

Maatiainen 4 / 2019

g Mitä siemeniä tunnistat kuvasta? Siankärsämön siementen lisäksi Maatiaisen Siemenvälityksestä löytyy ensi vuonna jälleen yhtä ja toista houkuttelevaa. Tervetuloa siemenostoksille helmikuussa: www.maatiainen.fi/puoti tai Maatiaisen toimistolle Stenbäckinkatu 8, Helsinki.

Maarit Heinonen

Tunnelmapaloja maatiaisrukiin elonleikkuusta Teksti: Maarit Heinonen, Luonnonvarakeskus Marika Ristilä, Hämeen ammattikorkeakoulu

Maatiainen 4 / 2019

Sirppi soi Virolahdella elokuun puolivälissä, kun

mahdollisimman laajana turvaamaan kestävää ruuantuotantoa. Tapahtuman järjestelyissä oli mukana myös Hämeen ammattikorkeakoulun geneettinen monimuotoisuus -kesäkurssin opiskelijoita. Tapahtuma saa jatkoa vuoden 2020 elokuun lopussa riihipuinnilla Tammelassa Metsähallituksen Korteniemen perinnetilalla. Silloin tutustumme Aunus-maatiaisrukiiseen.

joukko maaseudun perinnetöistä kiinnostuneita osallistui Hermanni-maatiaisrukiin elonkorjuuseen perinteisin menetelmin Takalan luomutilalla. Elonkorjuun yhteydessä keskusteltiin maatiaisrukiin monimuotoisuudesta ja sen merkityksestä suomalaisen rukiinviljelyn historiassa ja nykyisessä maatalouden monimuotoisuuden ylläpitämisessä. Tapahtuma liittyi eurooppalaiseen Farmer’s Pride –hankkeeseen, jossa edistetään maatiaiskasvien viljelyä, käyttöä ja saatavuutta Euroopassa, jotta viljelykasvien geneettinen monimuotoisuus säilyisi

Lisätietoja Farmers’ Pride -hankkeesta www. farmerspride.eu

Marika Ristilä

f Lähes kaksimetriseksi kasvava Hermanni-maatiaisruis oli niiannut matalammaksi, mutta ei kuitenkaan lakoontunut alkusyksyn sateissa. Takalan luomutilan isäntä Lauri Takala oli suurimman osan rukiista puinut leikkuupuimurilla ja jättänyt noin kahden aarin verran alaa sirpillä leikattavaksi.

Maarit Heinonen

h Talkooruokana oli virolahtelaista hapanvelliä juureen leivottujen ruis- ja vehnäleipien kera. Hermanni-ruisleipää leivotaan turkulaisessa artesaanileipomo Mannassa. Hapanvelli on Virolahden perinneruoka. Sen valmistus aloitetaan keittämällä liotettuja kuivattuja herneitä hernekeiton tapaan vedessä. Loppuvaiheessa lisätään keittoon perunalohkot kypsymään. Keitto saostetaan ruistaikinajuurella, maustetaan suolalla ja lisätään tarvittaessa vettä. Keiton annetaan hautua puolisen tuntia, kunnes pintaan muodostuu paksu nahkamainen kerros. Keitto nautitaan voisilmällä. Marika Ristilä

h Osa elonleikkaajista toi omat sirppinsä, osa oli saatu lainaksi Virolahdelta. Sirpeissä oli erotettavissa itäsuomalainen kaarevateräinen tyyppi ja länsisuomalainen tyyppi, jossa on pidempi kädensija ja viikatemainen terä.

Maatiainen 4 / 2019

Sirpillä leikataan etukumarassa asennossa. Vapaaseen käteen kootaan suuri kourallinen korsia, jotka katkaistaan mahdollisimman pienellä rannetta kiertävällä vetoliikkeellä viiltäen poikki. Jos katkaisee korret repäisemällä, mukaan tulee helposti juuria ja niiden mukana multaa.

Marika Ristilä

Jokainen leikattu kourallinen korsia kootaan lyhteeseen pystyyn nousten selkä suoristaen. Sirpillä kannatellaan tähkiä altapäin.

Lyhteeseen laitetaan noin viisi sirpillä leikattua isoa kourallista. Lyhde sidotaan nippuun pienemmällä kourallisella korsia. Side asetetaan lyhteen tyvipään ympäri niin, että lyhde samalla kierähtää. Kaksin käsin side vedetään tiukaksi ja kierretään ja painetaan peukalolla tyvipää siteen alle.

Maatiainen 4 / 2019

Matti Lahtinen

Marika Ristilä

Lyhteet kootaan pystyyn tyviosa alaspäin nojaamaan toisiaan vasten. Kuhilaskokoja on useampia, Virolahdella teimme kahdeksantoistaosaisen.

Ruiskuhilaan päälle aseteltiin hattulyhde suojaamaan sateelta. Hattulyhde taitettiin käsivarrella sidontakohdan yläpuolelta alaspäin ja lyhteen oljet leviteltiin viuhkaksi. Hattulyhteen tyvi laitettiin osoittamaan etelään, jotta se kuivuu paremmin ja perinteen mukaan toivottaa hyvää säätä.

Rukiinleikkuun SM-kisat Riuttalassa 17.8.2019 Teksti ja kuvat: Erkki Lehtimäki

Rukiinleikkuun SM-kisan voittajan kuhilas.

Erkin kuhilas, joka kaipaa vielä toista halausta. Jo toista kertaa oli Maatiainen edustettuna rukiin-

leikkuun SM-kisoissa vuoden 2015 perinnemaisemilla, Riuttalan talonpoikaismuseolla. Ajomatka Tampereelta alkoi aamuseitsemältä, joten ehdin paikalle hyvissä ajoin ennen ilmoittautumisen avautumista. Tälläkin kertaa olin ainoa hämäläinen, paikallisten lisäksi osallistujia oli ainakin Karttulasta, Tuusniemeltä ja Riistavedeltä. Säiden haltijat olivat suosiollisia, kisa päästiin käymään pilvipoudalla ja sade alkoi vasta kun museo sulkeutui. Olin viime vuodesta viisastuneena ottanut mukaan kaksi sirppiä, ettei tarvinnut välillä teroittaa ja lisäksi sirppeihin oli vedetty viiden tuuman kohdalle viiva helpottamaan oikean kokoisten lyhteiden tekoa.

Maatiainen 4 / 2019

Arpa heitti lohkoni keskelle peltoa, ruis oli yhtä matalaa kuin edellisvuonna mutta harvempaa, joten kourallisen kerääminen ei juuri onnistunut paikallaan seisten. Monella kilpailijalla oli vaikeuksia saada kymmenen lyhdettä omalta lohkoltaan, joten hiukan jouduttiin ryöstämään joukkuekisan lohkoilta, itselläni tosin juuri riitti tarvittavaan määrään. Viihdettä hikiseen leikkuuseen toi sekä riihellä soitteleva pelimanniorkesteri että toiselta reunalta vastaan tulevien äidin ja tyttären sanaileva kisa alle 60-vuotiaitten naisten sarjan voitosta. Äitihän sen voitti, osittain siksi että tytär leikkasi haavan sormeensa ja oli hetken paikattavana. Hiukan kateellisena katselin, miten viereisellä lohkolla sirppi heilui tuplavauhtia omaani verrattuna mutta pystyin sentään pitämään antamani lupauksen parantaa viime vuotista viidettä sijaa, sillä toinen palkinto mukanani pääsin palaamaan Tampereelle. Lisäksi sain taas hyviä neuvoja, miten saada paremmat pisteet seuraavalla kerralla, kuhilasta on halattava kahdesti, jos mielii saada siitäkin täydet pisteet. Ensi vuonna saattaa olla pidempää ruista, sillä suosittelin järjestäjille vaihtamista maatiaisrukiiseen ja vaikutti siltä, että he asiasta innostuivat. Silloin ei tarvitsisi niin syvään kumartua leikatessaan ja tulisi myös vähemmän rikkaruohoa mukaan lyhteisiin.

Matti Lahtinen

Anne Leino

Palsternakka sopii hyvin mm. uunijuurekseksi.

Palsternakan siementen itävyys häviää nopeasti.

Palsternakka – tuo mainio juures

Maatiainen 4 / 2019

Pakilan puutarhapalstallani on joka kesä pitkä ja leveä penkki varattuna palsternakalle. Myöhään syksyllä kankeamme sieltä talikolla paksuniskaisia ja pitkiä juureksia talven varalle mitä moninaisempien ruokien raaka-aineeksi. Puolet sadosta saa viettää talven kasvupaikallaan ja juuret nostetaan ylös vasta keväällä ennen kasvuunlähtöä.

TEKSTI: LEA ERIKSSON PALSTERNAKKA (Pastinaca sativa) on kaksivuotinen sar-

jakukkaiskasvi, jonka juurta on käytetty ravintona Välimeren maissa jo muinaisista ajoista lähtien. Se on sukulaistaan porkkanaa rotevampi, väriltään melkein valkea ja aromiltaan täyteläisen makeahko. Pakkasen jälkeen maku vielä voimistuu. Palsternakan ravintoarvo on korkea. Siinä on paljon elimistön toiminnalle edullista kuitua sekä kivennäisaineita, kuten kaliumia ja kalsiumia sekä antioksidatiivisiä karvasaineita. Vitamiineista voi mainita C-, E-, B2-, B6vitamiinit ja foolihapon. Eteeriset öljyt ja sokeri antavat sille ominaisen herkullisen maun. Ruoanlaitossa palsternakka sopii mitä moninaisempiin ruokiin joko yksinään tai useimmiten yhdessä muitten juuresten kanssa. Sitä voi nauttia keitoissa, muhennoksissa, gratinoituna, paahdettuna, wokattuna, pihveinä ja käyttää leivonnassa. Palsternakan hieno aromi pääsee parhaiten esille sitä yksinään käytettäessä. Luostareilla on ollut tärkeä rooli palsternakan tuomisessa Pohjoismaihin myös kasvin lääkinnällisten ominaisuuksien vuoksi. Lähinnä käytettiin siemenistä ja lehdistä tehtyä yrttiteetä. Rohdoskäyttö levisi myös kansanlääkintään ”helpompien horkkien torjunnassa” (Elias Lönnrot). Viljelykarkulaisena palsternakasta tulee ohutjuurinen ja kitkeränmakuinen ja esim. USA:ssa sitä pidetään tällöin haitallisena vieraslajina. Meilläkin tienvarsilla ja joutomailla koreilevat nämä komeat karkulaiset.

Anne Leino

Palsternakka vaatii ravinteikkaan kalkkipitoisen maan. Liian kovaa savea ei vahvakaan juurenkärki lävistä, vaan tuloksena on lyhyt, paksu ja monihaarainen yksilö. Kasvuaika on pitkä (130-140 vrk). Kasvi viihtyy viileässä ja kosteassa säässä ja juuren paksuuskasvu on kiihkeintä syksyllä. Kasvukauden puolivälissä on hyvä antaa lisälannoitusta. Rivivälien peittäminen ruohokatteella pitää maanpinnan kosteana, on hyvä ravinteiden lähde ja estää rikkaruohojen kasvua. Palsternakka kylvetään varhain keväällä 1-2 cm syvyyteen rivivälillä 40-75 cm ja taimivälillä 7,5-12 cm. Itäminen on lämpötilasta riippuvaista ja melko hidasta (2-3 viikkoa). Maan riittävä kosteus on tärkeä. Joskus suositellaan syyskylvöä, mutta ainakaan itselläni se ei ole onnistunut savisessa maassa. Kevätkylvöä varten on hyvä syvämuokata maa jo syksyllä. Palsternakka on voimakaskasvuinen ja melko terve. Porkkanakärpänen ja jotkut laikkutautia aiheuttavat sienet saattavat kuitenkin olla riesana. Sen vuoksi ei naapurikasveiksi sovi porkkana eikä tilli. Vuoroviljely on tärkeää vähintään kahden vuoden välein. Palsternakasta on viljelyssä useita lajikkeita. Maatiainen ry. sai tänä syksynä arvokkaan vanhan ’Muuruvesi’ –paikallislajikkeen siemeniä. Siitä on erillinen kirjoitus tässä lehdessä. Muista myynnissä olevista lajikkeista voi mainita vanhat englantilaiset lajikkeet ’Student’ ja ’White Gem’. Ammattiviljelyssä käytetään yleensä F1-hybridejä tasalaatuisen sadon varmistamiseksi. Olen itse viljellyt lajiketta ’Student’ ja antanut kolmen talvehtineen yksilön tehdä siementä seuraavana kesänä. Niistä olen kerännyt pääkukintojen siemenet seuraavaa vuotta varten. Siementen itävyys häviää nopeasti, joten ylivuotisia siemeniä ei kannata käyttää. Joillekin henkilöille palsternakka saattaa aiheuttaa allergisen reaktion. Myös meidän muidenkin tulee varoa kasvuston turhaa kosketusta iholle, sillä erittyvä neste herkistää auringon ultraviolettisäteilylle.

Muuruveteläistä palsternakkaa.

Anne Leino

Maatiainen 4 / 2019

g Loviisassa palsternakka on päässyt villiintymään.

Leena Jansson

Retki Uralille

Maatiainen 4 / 2019

Teksti: Leena Jansson

Maatiaisen syksyn 2019 ulkomaanmatkan kohteena oli Euroopan ja Aasian rajalla sijaitseva Baškortostan eli Baškiria. Matkalla olimme 9.-22. syyskuuta. Meitä oli matkalla 25 osallistujaa, matkanjohtaja Johan Savander sekä tulkki Pentti Korhonen. Ohjelma oli monipuolinen. Tutustuimme mustiin mehiläisiin, marilaisiiin ja lopuksi Uralin vuoriin. Matkasimme ensin yöjunalla Helsingistä Moskovaan. Siellä meillä oli opastettu kiertoajelu ja junan vaihto. Moskovasta on vielä yli 1600 kilometriä eli lähes vuorokauden junamatka Baškirian pääkaupunkiin, Ufaan. Matkustaminen venäläisessä makuuvaunujunassa oli mielenkiintoinen kokemus. Siinä oli matkalla olon tuntua, vaikka emme matkustaneetkaan avomakuuvaunussa, vaan neljän hengen sekahyteissä. Useimmilla meistä oli venä-

läisiä matkakumppaneina. Koti-Suomeen palasimme lentäen Moskovan kautta. Baškiria Baškiria on Venäjän ferderaatioon kuuluva tasavalta Ural-vuoriston eteläpäässä. Sen pääkaupungissa, Ufassa asuu neljännes tasavallan runsaan neljän miljoonan väestöstä. Kaupunkiin pako on tuttu ilmiö sielläkin. Maaseudun kylissä näkyikin etupäässä iäkästä väkeä. Marilaiskylässä näimme sentään nuoren parin työntämässä lastenvaunuja. Tasavalta syntyi erinäisten vaiheiden jälkeen Neuvostoliiton hajoamismelskeissä. Sillä on oma sini-valko-vihreä-raidallinen lippu. Väestön suurimmat etniset ryhmät ovat: venäläiset, tataarit ja baškiirit. Baškiirit kuuluvat turk-

Liikuimme 55. pohjoisen leveyspiirin molemmin puolin, siis noin Skånen tai Kööpenhaminan korkeuksilla itäisessä Euroopassa. Ufan pituuspiiri on 54 itäistä. Alueella vallitsee mannerilmasto. Syyskuun sää Baškiriassa oli Suomen syksyisen sään kaltainen. Matkamme ensimmäinen viikko oli aurinkoista ja lämmintä, jälkimmäinen sateista, tuulista ja koleaa. Maasto on paljolti matalaa metsäistä vuoristoa. Matkasimme hemiboreaalisella vyöhykkeellä. Näimme reheviä havumetsiä, joissa itäisiä kasvilajeja ovat pihta ja lehtikuusi. Lehtipuista runsaina esiintyvät: koivu, haapa, pihlaja, tammi ja lehmus. Ruska oli matkamme aikaan parhaimmillaan, väriloistona keltaista, oranssia ja punaista eri sävyissä. Pihlajansiemeniä Uralilta kulkeutui Suomeen monen matkatavaroissa. Ufassa meitä oli vastassa paikallisen matkatoimiston, Rosa Vetrovin, opas Rimi. Joukkoomme liittyi myös toimiston omistaja Nikolai Kochnev. Rosa Vetrovin toiminnasta voi sanoa: venäläiseen tapaan suunnitelmat muuttuvat ja aikataulut venyvät. Tai toimittaja Arvo Tuomista siteeraten: rajan takana pitää muistaa vaihtaa käyttöjärjestelmä. Kaikki on ennalta arvaamatonta, koskaan ei voi etukäteen tietää, kun vesihanaa kääntää oikealle, tuleeko sieltä kuumaa vai kylmää vettä. Shulgan-Tash luonnonpuisto

kilaisiin kansoihin. Uskonnoltaan he ovat pääosin muslimeja. Uskonnolla tosin ei liene kovin suuri rooli heidän päivittäisessä elämässään. Islam näkyi harvakseltaan maisemassa, moskeijoita näkyi siellä täällä. Ufaan tosin on rakenteilla todella iso sellainen. Baškiirit puhuvat baškiirin kieltä, joka on läheistä sukua tataarille. Baškiria on luonnonvaroiltaan rikas maa, jonka alueelta saadaan öljyä, maakaasua, kivihiiltä ja erinäisiä metalleja. Toisen maailmansodan aikana alueelle siirrettiin paljon sotateollisuutta. Sodan jälkeen teollisuus kehittyi ripeästi aina Neuvostoliiton romahdukseen asti. Öljy ja maakaasu ovat tärkeitä maan energiantuotannossa. Kylien taloissa ei näe savupiippuja, koska talot lämmitetään kaasulla. Kaasuputket kulkevat ulkopuolisena putkituksena talosta taloon. Koska tasavalta on vauras, se on muuttovoittoaluetta.

Maatiainen 4 / 2019

Ensimmäisen, Ufassa vietetyn yön jälkeen ohjelmassamme oli puolitoista viikkoa huonoja teitä venäläisen bussin kyydissä. Koko matkan käytössämme oli sama bussi ja sen kuljettaja, Ilivir. Matkanteko huonokuntoisilla, kuoppaisilla teillä oli hidasta. Nopeaa se oli ainoastaan Moskovasta Tseljabinskiin kulkevalla valtatiellä, M5:llä. Sillä olikin sitten valtava rekkaliikenne molempiin suuntiin. Läksimme kohti etelää, Shulgan-Tash -luonnonpuistoa, ajoimme Belaja-joen maisemissa. Joen varsi näytti olevan viljavaa aluetta, jossa viljellään ohraa, kauraa, vehnää ja auringonkukkaa. Syystyöt olivat käynnissä, puimureita näkyi vielä pellolla. Talojen puutarhoissa oli perunannoston aika. Olivat varmaan kuunnelleet säätiedotukset. Seuraavalla viikolla satoi joka päivä. Heinänkorjuu oli myös menossa. Teillä ohitimme täpötäysiä traktorilasteja heinää ja iltakävelyllä Starosubhangulovon kylässä pelästyimme pilkkopimeässä takaa ilmestynyttä heinäkuormaa.

Belaja-joki Starosubhangulovossa. Hotellin pyykkiä pestään joessa.

Leena Jansson

Shulgan-Tash -luonnonpuiston tärkein nähtävyys on Kapovan luolasto, josta on löydetty 18 000 vuotta vanhoja kalliopiirroksia. Nämä paleoliittisen kauden piirrokset löysi biologi Aleksandr V. Ryumin vuonna 1959. Luolastoon on korkea ja leveä sisäänkäynti. Luola kiemurtelee karstikalliossa kolmisen kilometriä. Sen kolmessa kerroksessa on suuria saleja ja mutkaisia käytäviä. Kalliopiirrosten aiheina ovat muun muassa sarvikuono, hevonen ja mammutti. Kuvat ovat enimmäkseen okran värisiä, mutta niissä on myös käytetty tummaa väriä. Kävijät pääsevät katsomaan alkuperäisten kopioita. Alkuperäisten piirrosten salien sisäänkäynnit on suljettu turisteilta. Kierroksella kävimme luolan kolmessa salissa ja kävelimme runsaat kolmesataa metriä.

Tumma mehiläinen Luolaston ohella tutustuimme luonnonpuistossa mehiläisten hoitoon. Siellä on sitä esittelevä pieni museo. Museossa meille kerrottiin tummasta eli mustasta mehiläisestä ja siitä, millaista on villimehiläisen hunaja. Musta mehiläinen oli vuonna 2010 Maatiaisen vuoden eläin. Tumma mehiläinen on isompi ja tummempi kuin nykyisin yleisesti käytetyt italialaiset tarhamehiläiset. Tummat mehiläiset talvehtivat hyvin ja tarvitsevat vähemmän ruokaa talvella kuin italialaiset mehiläiset. Luonteeltaan ne ovat ärhäköitä. Museo esittelee myös sitä, miten kolopesiä hoidetaan. Tästä on Veikko Hyttinen kirjoittanut Maatiainen lehteen. (2010/10 s. 12-14). https://www.maatiainen.fi/arkisto/Maatiainen_2-2010.pdf Luonnonpuiston alueella on villimehiläispuisto, jossa on yli 300 kolopesää. Näissä elävien mehiläisen pääsatokasvi on lehmus. Alueella on kovin vähän niittyjä ja siten luonnonkukkia. Lehmushunaja on hyvin arvostettua Venäjällä. Ufan torilla, jossa hunajan myyjiä oli kymmenittäin, lehmushunaja oli hyvin esillä. Mehiläisten hoitoa meille esitteli myös isäntä Vladimir Hamitov marilaiskylässä. Hän kertoi pesiensä tuottavan keskimäärin vain 25 kiloa hunajaa. Baškiirit ovat omaksuneet mehiläisten hoidon suomalais-ugrilaisilta, joiden kerrotaan hoitaneen mehiläisiä yli 1500 vuotta.

Maatiainen 4 / 2019

Jarmo jansson

h Ruskaa matkan varrelta f Kapovan kalliopiirroksia

Jarmo jansson

Leena Jansson

hh Vladimir Hamitovin mehiläispesiä j Hunajavodkapullon kyljessä kuvataan hunajasadon korjuuta kolopesästä

Leena Jansson

f Musta mehiläisiä. Hunajaa kaupattiin tien varsilla.

Maatiainen 4 / 2019

h Hunajaa Ufan torilla

Jarmo jansson

etsimään ruokansa. Luonteeltaan ne ovat itsepäisiä. Tammat tunnetaan myös maidontuotannostaan. Ne lypsetään ja maidosta valmistetaan kumissi-nimistä juomaa. Kerran saimme maistella sitä. Ratsutilalla kuulimme iIlan pimeydessä lehmänkellojen kilinää. Aamulla selvisi, että kellot olivatkin hevosten kauloissa. Aitauksen ulkopuolella olevien hevosten etujalat on sidottu yhteen, jotta hevoset eivät pääsisi laukkaamaan kauas tilalta. Tilalla oli yli 60 hevosta ratsastustarkoitukseen. Nämä hevoset olivat baškirianhevosen ja venäjänhevosen risteymiä. Ryhmämme sai myös ratsastaa tilan hevosilla.

Baškirian hevonen, baskirskaja Baškiria on kuulu myös omasta hevosrodustaan, baskirskajasta, jota emme päässeet näkemään. Vapaana laiduntavia hevosia kylläkin näimme bussin ikkunasta ja pari laumaa kulki Iremelin alueen Tjuljukin kylän raitilla. Yövyimme Kagan alueella retkeilymajoissa (turbaza) eräällä ratsutilalla. Tilalla meille kerrottiin baškirian hevosesta. Se on pienikokoinen, vankkarakenteinen ja kestää jopa 40 asteen pakkasia paksun talvikarvansa ansiosta. Hevoset elävät vapaana laumoissa ja pystyvät talvellakin

Leena Jansson

Maatiainen 4 / 2019

h Hevoslauma Tyulyukissa f Ratsastusretkelle lähtijöitä

Jarmo jansson

f Marilaisyhtye Akart. Keskellä Vladimir Hamitov. Huom! rouvien säänmukaiset jalkineet iBajmurzinon kylä, etualalla Hamitovien talo.

esiintymässä Suomessakin. Ohjelmassa oli tanssija musiikkiesityksiä. Näimme mm. vauhdikkaan lusikkalaulun. Instrumenttina käytettiin pyykkilautaa. Kulttuuritalolla oli myös marilaisten perinteitä esittelevä museo, jossa oli paikallisia vanhoja esineitä erityisesti erilaisia tekstiilejä. Kylässä meillä oli kotimajoitus, valtaosa meistä asui pari päivää kylän mahtimiehen, Vladimir Hamitovin suuressa talossa tai hänen lähellä olevassa kotitalossaan. Hamitovin perheen tyttäret ovat jo aikuisia ja muuttaneet omilleen. Perheessä oli kolme kouluikäistä kasvattilasta. Emäntä hoitaa emännyyden lisäksi kahden kylän yhteistä kirjastoa. Perheellä on pihapiirissä puutarhan lisäksi navettarakennus, jossa oli kolme lehmää, kahdeksan lammasta, vuohia ja kanoja. Mehiläisiä tar-

Itämarit Seuraava kohteemme oli Bajmurzinon marilaiskylä. Kylä on Mishkinon alueella noin 30 kilometriä Birskistä pohjoiseen. Mishkino on vuonna 2020 suomalais-urgilaisen maailman kulttuuripääkaupunki. Baškirian marilaiset puhuvat äidinkielenään niittymaria. Baškiriaan mareja siirtyi asumaan 1500-luvun lopulla ja 1600-luvun alussa. Osa mareista pakeni silloin Volgan mutkan marilaisalueelta Venäjän uskonnollisia vainoja, pakkokäännytyksiä ja kovia veroja. Illansuussa saavuimme Bajmurzinon kylän kulttuuritalolle, jossa meidät otettiin vastaan vieraanvaraisesti. Nautimme runsaan iltapalan ja meille esiintyi kansanmusiikkiyhtye Akart. Se on käynyt

Jarmo jansson

Maatiainen 4 / 2019

Jarmo jansson

kylän pyhässä lehdossa, mäellä, jossa on rukousmaja ja uhrilähteellä. Marin kielen kerrottiin voivan hyvin, alkuopetus kouluissa on marinkielistä. Hamitovin perheen lapset tuntuivat kuitenkin puhuvan keskenään venäjää. Kävimme viiden lähikylän yhteisessä koulussa, jossa on 150 oppilasta. Siellä meille esitettiin uudenvuodenkuvaelma, joka muistuttaa kovasti meikäläistä nuuttipukkiperinnettä. Paikallislehden toimittaja Vjatseslav Kamilyanov seurasi vierailuamme ja kirjoitti siitä jutun. https:// vk.com/wall-121916064_85051 Bajmurzinon kylästä muistamme pitkään kuraisen pihamaan. Kahden vuorokauden sateen jälkeen märkä lössimaa tarttui jalkineisiin. Lähistöllä ei kuulemma ole saatavilla soraa tai pihan kattamiseen soveltuvaa kiveä. Asukkaat ovat tottuneet elämään märän lössimaansa kanssa. Kylän teillä paras kulkupeli on nelivetoinen Lada Niva. Koulun pihalla on pitkä vesiallas, jossa jalkineet putsataan varrellisilla harjoilla. Tervetulotilaisuudessa ihmettelimme Akart-yhtyeen naisten jalkineita. Niille löytyi selitys. Erilaiset kumijalkineet tekivät kauppansa kylän kaupassa. Täällä on vielä joka kylässä kauppa tai kaksi. Iremelin luonnonpuisto Seuraavaksi siirryimme matkamme itäisempään kolkkaan Ural-vuoriston eteläpäähän, Iremelin luonnonpuiston alueelle Tyulyukiin. Välillä poistuimme Baskirian tasavallasta ja ajoimme Tšeljabinskin alueella. Matkan varrelle osui Venäjän suurin mineraalivesilähde: красный ключ (punainen lähde). Lähde pulppuaa sekunnissa viisitoista kuutiota vettä. Punaisen lähteen mineraalivettä on kaupan kaikkialla. Tyjulyukissa tarkoituksenamme oli huiputtaa puolentoista kilometrin korkuinen Iremel-vuori. Sinne oli kylästä matkaa maastoautolla seitsemisen kilometriä kehnoa tietä ja sen jälkeen vielä patikointia saman verran. Koko yön satoi ja vielä aamullakin. Osa joukostamme lähti vuoren valloitukseen. Huippu jäi saavuttamatta huonon kelin vuoksi, satoi jopa rakeita. Sade jatkui ja tuuli yltyi. Yöllä majapaikastamme katkesi sähkö, aamiaista saatiin varageneraattorin voimalla. Sen nautittuamme äänestimme jäämmekö katsomaan kylää ja uskomme saavamme lounasta vai lähdemmekö heti Ufaan. Kannoimme matkatavaramme bussiin ja läksimme ajamaan kohti Ufaa.

Maatiainen 4 / 2019

Jalkineiden pesua koulun pihalla.

hataan isännän syntymäkotitalossa. Maata tilalla on viisi hehtaaria, siltä saatu heinä riittää karjalle talveksi. Perhe elää omavaraisesti, esim. lehmien maito käytetään itse, siitä tehdään voita ja rahkaa. Meijereitä ei kylissä ole. Aamulla emäntä läksi lypsylle ja myöhemmin isäntä kävi ajamassa lehmät laitumelle. Aamusella tuvan ovensuuhun ilmestyi kaksi nuorta miestä. He olivat tulossa teurastamaan kaksi lammasta. Yläkerran ikkunoista teurastuksen etenemistä seurattiin tarkasti. Keittiöpuuhiin saapui avuksi kolme kylän emännistä. Kokoonnuimme kaikki aamiaiselle ja ruokailuihin Hamitovien suureen tupaan. Ruoka oli todellista lähiruokaa. Nautimme teurastetut lampaat lihoina ja makkaroina. Marilaiset harjoittavat vieläkin luonnonuskontoaan. Luonnonuskontoon perehdyimme käymällä

Jarmo jansson

Lampaita Bajmurzinon päätiellä

Elmämänmenosta Baškiriassa

Salavat Yulaevissa pelaa parhaillaan useampikin suomalainen. Seura on saanut nimensä Baškirian kansallissankarilta. Salavat Yulaevin suuri ratsastajapatsas näkyy kauas tultaessa kaupunkiin etelästä. Osa meistä kävi seuraamassa ottelua seuran kotihallissa, Ufa-areenassa.

Ufassa yövyimme pari yötä. Paljon emme ehtineet kaupunkia nähdä. Kävimme torilla ja teimme lyhyehkön kiertoajelun. Kaupunkikiertoajelulla havaitsimme, että Ufa on moderni kaupunki. Nimi Ufa on tuttu jääkiekkoa seuraaville. Ufan KHL-seurassa

Jarmo jansson

Maatiainen 4 / 2019

g Lampaiden teurastus

Leena Jansson

Maatiainen 4 / 2019

Mäellä, jossa kerrotaan Bajmurzinon rukousmajasta

Toiset taas kävivät katsomassa balettia. Meneillään oli Nurejev-gaalaviikko. Rudolf Nurejev oli kotoisin Ufan lähistöltä. Katsomo oli täynnä. Baškiirien nykytapoihin saimme tuntumaa yhtenä iltana osallistumalla polttareihin ja toisena osallistumalla ainakin kuulohavainnoin häihin. Kansankulttuuria meille esiteltiin ensimmäisen matkapäivän lounastauolla. Kuulimme baškiirien kansallissoitinta, putkilokasvista tehtyä kurai-huilua ja kurkkulaulua. Saunominen on yleistä maassa. Reissun aikana saunoimme useasti. Saunat olivat kaikkialla erin-

omaisia. Saunat olivat kaikki löylysaunoja, joissa oli pehmeät löylyt. Ensimmäisen kerran saunoimme Uralilla täydenkuun valossa. Siellä saunavihdat oli tehty hernepensaiden oksista. Ortodoksisella uskonnolla on nostetta Putinin Venäjällä. Pavlovkassa kävimme Pyhän Yrjön luostarissa. Sen kunnostamisessa ei rahaa ole säästetty. Ufassa suurin ortodoksinen kirkko, Neitsyen syntymän katedraali, on erinomaisessa kunnossa. Venäjä on Venäjä, koti-Suomeen on mukava palata.

https://saunaregion.fi/fi/sauna /mita-on-sauna/terminologia/

Baškirialainen saunareissu Teksti: Elli Kreku Tapahtui Ural-vuoriston juurella Tyulyuk (Toi-

Maatiainen 4 / 2019

mies onkin kovempi pala, ei suostu tulemaan löylystä, vaan jatkaa löylynheittoa ja vastalla huitomistaan ja puhuu. Edellisenä päivänä tämä hintelä mies oli rintaansa nyrkeillä lyöden kertonut olevansa tataari, joka ei pelkää mitään. Kun suomenkielinen käsky ei auta, Hertta-rouva taluttaa alastoman tataarin korvalehdestä naisia täynnä olevaan pukuhuoneeseen. Saatuaan alushousut ja verryttelytakin päällensä mies selittää kovalla äänellä jotain. Äänensävystä voi päätellä, että hän ei ihaile ikääntynyttä suomalaista naiskauneutta, vaan kyse on jostain muusta. Naisia hänen asiansa ei voisi vähempää kiinnostaa. Tataari poistuu myrtyneenä myrskyävään yöhön, suomalaismies istuu rauhallisena pukuhuoneen nurkassa todeten olevansa tottunut yhteissaunoihin. Tämän jälkeen naiset eivät kiinnitä häneenkään mitään huomiota, fiksu mies. Vaatteet pois ja naisjoukko rynnistää löylyhuoneeseen. Vain nopeimmat saavat paikan lauteilla. Löylyhuoneessa kuuma vesi on vähissä, tataari käytti sen ja tuli on sammumassa, puita on enää yksi. Viimeinen polttopuu pesään, jostain täytyy taikoa lisää puita, jos meinaa löylyä saada. Asia järjestyy, pukuhuoneen nurkkaan onkin piilotettu puita. Lauteet ovat täynnä, edes korppukinkku ei mahdu enää sinne, vaan jää seisoskelemaan lattialle, peseytyy ja poistuu vähin äänin. Lisää naisia tulee löylyyn seisontavuoroon. Pukuhuoneen katto vuotaa yhä enemmän, vesi valuu myös tukiparruja myöten ja kastelee vaatteet ja pyyhkeet. Tulipahan kuitenkin saunottua, olipas virkistävä kokemus, sauna on kuuma vielä aamullakin. Samaan aikaan kakkossaunassa on pari miestä. Myrsky yltyy, sataa ja lämpötila laskee. Päivän kruunaa koko yön kestävä sähkökatko, mökeissä on viluinen yö. Aamulla matkalaiset haluavat heti pois kylästä, ovat saaneet Toivon elämyksistä tarpeekseen.

von) kylässä Baškiriassa. Maatiaisen turistiryhmä vietti kylässä kaksi yötä. Maatiaismatkaajat olivat jakaantuneet maastoutujiin, joista osa kiipesi Irmel-vuorelle ja osa teki pienemmän maastokierroksen, loput kuljeskelivat pitkin kylän raittia. Aamusta asti oli satanut, tuullut ja lämpötila kymmenen asteen tienoilla. Onneksi puolen päivän aikoihin aurinkokin näyttäytyi. Iltaa kohti tuuli ja sade yltyivät uudelleen. Iltapäivällä matkalaiset ilahtuivat suuresti kuullessaan, että iltakuudelta on sauna, myöhään vuorelta palaavatkin ennättäisivät suoraan saunan lämpöön. Käytössä on kaksi saunamökkiä: ykkönen miehille ja kakkonen naisille. Päivällinen olisi iltakahdeksalta. Juuri kun saunakamat oli pakattu kassiin, paikallisopas juoksee mökistä toiseen kertoen muuttuneista suunnitelmista. Hän toistaa: Dinner at seven, dinner at seven. Entäs sauna (banja)? Next time, next time. Jahas, siis sauna peruttu toistaiseksi ja vasta päivällisen jälkeen pääsee saunaan. Turha kysyä lisää, siinä oli paikallisoppaan koko englannin kielen repertuaari. Molemmat saunat ovat lämpimänä, mutta niihin ei saa mennä. Osa matkalaisista menee kuitenkin omin luvin, he ovat tyytyväisiä. Saunomattomat haluavat mennä päivällisen jälkeen saunaan, jolloin kerrotaan, että sauna yksi onkin naisille ja kakkossauna on miehille. Vaihdon tarkoitus jää epäselväksi, se nyt vaan on näin. On pilkkopimeää, tuuli yltyy myrskyksi ja sade voimistuu. Kymmenkunta maatiaisnaista juoksee sateen läpi ykkössaunaan. He valloittavat joukkovoimalla pukuhuoneen. Pukuhuoneen katto kangasta, josta sade tulee läpi ja tuuli ulvoo nurkissa. Pukuhuoneessa on kylmä kuin ulkona, vettäkin tulee niskaan. Mutta saunapa ei olekaan tyhjä, siellä on matkalaisten bussin kuski ja suomalainen matkamies. Suomimies tulee sovinnolla pois löylystä. Tataari-

Mahtavaa marjapaistosta jouluherkuksi

Maatiainen 4 / 2019

(gluteeniton, laktoositon tai vegaaninen)

Teksti ja kuva: Anni-Mari Anttola Maatiaisen 30-vuotisjuhlaseminaarin jatkoilla

(Maatiaisen hallituksen jäsen)

toman version, ja erityisen herkullista pohjasta tulee tattarista leivottuna. Tattaria on tarjolla nykyään lähes aina myös kotimaisena, mikä on ilahduttavaa. Se on myös vuoden 2014 maatiaiskasvi (https://www.maatiainen.fi/tekstit/tattari2014. htm). Seuraava askel oli vegaaninen muunnos, johon uudet kaurapohjaiset hapatetut tuotteet sopivat erinomaisesti.

tarjoillut marjapaistokset herättivät kiinnostusta siinä määrin, että minua pyydettiin toimittamaan resepti lehteen. Ohje löytyy alun perin äitini reseptikokoelmasta täytteenään säilykehedelmiä, mutta vuosien varrella keksimme kokeilla piirasta punaviinimarjoilla sekä karviaisilla - niitä kun tulee aina enemmän kuin jaksaa keitellä hilloksi tai mehuksi. Sen jälkeen ei säilykehedelmiin ole ollut paluuta. Myöhemmin muokkasin myös gluteenit-

Mukavia leivontahetkiä pimeneviin talvi-iltoihin!

Marjapaistos (gluteeniton, laktoositon)

Paistos hyytyy jäähtyessään, joten odota hetki

ennen tarjoilua.

Pohja: 100 g voita, laktoositonta 3/4 dl (fariini)sokeria 1 muna 1,5 dl tattarijauhoja, gluteenitonta 0,5 dl perunajauhoja 1 dl kaurajauhoja, gluteenitonta 1 tl leivinjauhetta

---

Marjapaistos (vegaaninen) Pohja: 100g vegaanista margariinia tai muuta levitettä 3/4 dl (fariini)sokeria 0,5 Oatly kaurajogurttia, vanilja tai maustamaton 1,5 dl tattarijauhoja 0,5 dl perunajauhoja 1 dl kaurajauhoja 1 tl leivinjauhetta

Täyte: 200 g rahkaa, laktoositonta 200 g kermaviiliä, laktoositonta 1 dl kermaa, laktoositonta 1 muna 1,5 dl sokeria 1 tl vaniljasokeria 1/4 sitruunan mehu

Täyte: 200 g Oatly kaurajogurttia, metsämarja 200 g Oatly kaurajogurttia, vanilja tai maustamaton 1 dl Oatly kaurapohjaista vaniljakastiketta 1 rkl perunajauhoja 1 dl sokeria 1/4 sitruunan mehu

Lisäksi: 2-3 dl karviaisia tai punaviinimarjoja (1/2 rkl perunajauhoja) Vatkaa sokeri ja voi. (Osan voista voi korvata

esim. oliiviöljyllä ja rahkalla, ja sekoittaa taikinaan jauhojen kanssa.) Sekoita jauhot ja yhdistä kaikki pohjan ainesosat. Sekoita tasaiseksi. Voitele pyöreä piirakkavuoka (halkaisija n. 27 cm) ja levitä taikina pohjalle ja reunoille. Sekoita täytteen ainesosat. Levitä täyte pohjan päälle. Sulata pakastetut marjat kevyesti ja sekoita perunajauhot joukkoon. Levitä täytteen päälle.

Lisäksi: 2-3 dl karviaisia tai punaviinimarjoja (1/2 rkl perunajauhoja) Valmista samalla tavoin kuin ei-vegaaninen

Paista 175 °C, 45-50 min.

Maatiainen 4 / 2019

versio. Mikäli et tarvitse gluteenitonta versiota, voit korvata koko tai osan jauhomäärästä vehnäjauhoilla.

Maatiainen 4 / 2019

P. Poranen

Maatiaiseläimenä maatiaiskana Osa I

Piikkiönkanta Suomalainen maatiaiskana on ollut Suomen uhanalaisimpia kotieläimiä. Maa- ja elintarviketutkimuskeskuksen (MTT) vuonna 1998 laatiman säilytysohjelman ansiosta maatiaiskanakannat ovat elpyneet ja ovat nykyään jopa hyvinkin tuttu näky pienissä kotitarvekanaloissa.

Musta barbaari hautomassa samaan munakasaan muiden kanssa.

Teksti: Taru Salonen Asun puolisoni kanssa maaseudulla vanhassa kan-

Suomeen kana on rantautunut rautakaudella eli noin 300 eaa. -1300 jaa. Kananhoidon tunnettuus kasvoi Suomessa, kun Saksasta kotiin palaavat sotapäälliköt toivat kanoja kartanoihinsa. Vasta 1800-luvun lopulla kanat alkoivat levitä talonpoikaisväestön keskuuteen, jolloin myös useimmat kanarodut on jalostettu. Kun vuonna 1918 munien tuonti Venäjältä loppui, alkoi Suomessa kanojen lihan- ja munantuotannon teollistuminen kasvaa ja kehittyä.

sakoulussa. Tilaa riittää, ja asuipa meillä aiemmin myös ystäviämme. Mahdollisuuden tarjoutuessa hankimme yhdessä kanoja. Tuttu eläinlääkäri kasvatti itsekin maatiaiskanoja, piikkiönkantaa, ja niin meille viisi siivekästä kotiin tuotiin. Mistään säilytysohjelmaan liittymisestä ei tullut puhetta eikä osattu ajatella, kunnes vasta nyt kun kanakantamme luontaista lisääntymistä muisteluissa läpi kävimme. Puitteet ja mahdollisuudet olisi varmasti ohjelmaan liittymiseen ollut, mutta nyt kyseisen kannan jatkumo on osaltamme ohi.

Suomalainen maatiaiskana Suomalainen maatiaiskana on alun perin sopeutunut paikallisiin olosuhteisiin. Myöhemmin se risteytyi tuotujen rotukanojen kanssa, joista kehittyivät nykyiset maatiaiskanamme. Ennen 1970-lukua maatiaiskanan luultiin hävinneen. Savitaipaleelta kuitenkin löydettiin maatiaiskanta. Tämä nimettiin löytöpaikkansa mukaan savitaipaleenkannaksi. Se on yleisin maatiaiskanamme. Myöhemmin alkoi löytyä muita kantoja, jotka nimettiin myös löytöpaikkansa mukaan. Muita maatiaiskantoja ovat: piikkiönkanta, alhonkanta, hornionkanta, ilmajoenkanta, kiuru-

Maatiainen 4 / 2019

Kanan alkuperä ja lento Suomeen Kesyn kanan kotimaana pidetään Itä-Intiaa, josta punainen viidakkokana, nykyisten sekä munanettä lihantuotannossa käytettävien kanojen kantamuoto, on kotoisin. Tiedot siitä, milloin ihminen on kanan kotieläimeksi ottanut, vaihtelevat. Jotkin lähteet arvioivat ajaksi jopa 3000-2500 eaa. Keskimääräisesti lähteet arvioivat tämän tapahtuneen viimeistään 1200 eaa. viitaten silloisiin uskonsäännöksiin, joissa kesykanan syöminen kielletään.

T. Salonen

vedenkanta, hämeenkanta, lindellinkanta, iitinkanta, tyrnävänkanta, jussilankanta ja luumäenkanta. Maatiaiskanat ovat pitkäikäikäisiä ja kylmänkestäviä. Keskimääräisesti maatiaiskana elää 5-7 vuotiaaksi, mutta ennätyksenä on jopa 21 vuotta. Piikkiönkanta Kiskossa asuva Pirjo Aavaharju aloitti kanojen kasvatuksen vuonna 1983 Piikkiöstä hankkimistaan kanoista. Tästä kanta sai nimekseen piikkiönkanta. Samaa kantaa tiedetään kuitenkin olleen kasvatettuna Kiskossa jo ainakin 1880-luvulta asti, Aavaharjun isoäidin nuoruudessa.

Meidän kanalasta En enää muista tarkkaa vuotta, jolloin meille kukko neljän kanan kanssa saapui. Taisi olla vuoden 2014 tienoilla. Lupaa kysyttiin jopa naapurilta, vaikka keskellä maaseutua asuttiin. Naapuri ilahtui ja toivoi jopa kukkoa. Kerroimme sellaisenkin saapuvan. Katras oli piikkiönkantaa ja ne saapuivat Mietoisista, Varsinais-Suomesta.

Ensimmäinen tipukatras. Pienistä tipuista ei vielä selvästi näe, onko joukossa kukkoa. Tässä joukossa oli.

Valmistautuminen

T. Salonen

Maatiainen 4 / 2019

Olimme rakentaneet tulokkaille ikkunalliseen betoniseen varastohuoneeseen munintapesät, orren, ruokatelineet, juoma-automaatin, hiekkakylpyaltaan sekä kulun ikkunan kautta ulkohäkkiin. Ulkohäkkiä oli rakennettu huolella, varmistaen ettei yksikään otus pääse kaivautumaan tai kiipeämään sinne. Verkko kaivettiin syvälle maahan ja reunustettiin varoiksi vielä kivisokkelilla. Verkkoaidan runko oli jämäkkä ja päälle tehtiin vieläkin jämäkämpi katto. Kulkua ikkunan kautta helpottamaan laitettiin vankka haaroittunut oksa, joka saisi toimittaa myös orren virkaa. Ulkohäkki oli maavarainen, jotta kuopsuttamista riittäisi ja jopa ötököitä herkkupaloina löytäisi. Sisällä lattian peitti aluksi perinteinen puukutteri, mutta myöhemmin se vaihteli hamppukuivikkeen kanssa. Maatiaisen sanotaan olevan vaatimaton ja viihtyvän kuivikelattiakanaloissa hyvin.

g Lämpöä. Tipuset viettivät päivästä enimmän ajan lämpölampun alla touhuten ja lepäillen.

P. Poranen

Saapuminen Katras saapui. Aluksi olivat hämillään kaikki. Tuijotimme porukalla toisiamme. Sitten tuli vaikein osuus. Nimet. Pitihän siivekkäillä nimet olla. Aikamme pohdittiin ja jokaisella oli lupa nimetä yksi ihan tahtonsa mukaan. Nimet valittiin harkitusti, ja vähän vähemmän harkitusti; Caesar, Freda, Talvikki, Musta Barbaari ja Justiina. Meitä oli useampi hoitamassa neljää kanaa ja yhtä kukkoa. Kaikilla oli totuteltavaa. Odotimme, että kukko aloittaa kiekumisen ja kanat munimaan. Katras oli vielä nuori, joten eipä ollut tuttua siivekkäille niin lauma kuin vielä aikuisenakaan oleminen. Lauma näytti tulevan toimeen keskenään, ja meidänkin kanssamme. Kukko aloitteli äänihuuliensa treenaamista. Pian huomattiin harjoittelun väistyneen ja ammattilaisen hoitavan tehtäväänsä. Niin huomasivat myös muut kahden kilometrin säteellä. Kallion päältä ääni kantaa kauniisti.

Maatiainen 4 / 2019

Muna

Pyllistys ikkunaan. Kukko ja Freda valmistautumassa yölevolle ikkunalaudalle.

Voi sitä riemun hetkeä, kun pesästä löytyi ensimmäinen muna. Odotus oli palkittu. Se oli palkittu pienen pienellä, sellaisella ryppyisellä, hieman kuin hartaudella ja onnistumisen riemulla puserretulta näyttävältä, munalla. Mutta se oli ensimmäinen meidän kanalamme muna. Siitä se sitten lähti etenemään. Munia tuli, jos minkä moisia, mutta hiljalleen ne kasvoivat kokoa ja muotokin alkoi olemaan tasaisempi. Värit vaihtelivat kanoista riippuen vaaleista ruskeisiin. Munijaa oli vaikea kohdistaa muniin. Olimme jokainen yksilö huomioiden rakentaneet munintapesät, vaan ei kanoja oma tila kiinnostanut. Lopulta kaikki neljä munivat jatkuvasti samaan läjään. Munat olivat kauniita. Niissä oli kova ja paksu kuori. Sisällä oli voimakkaan oranssi keltuainen, täysin toisenlainen kuin kaupan munissa. Ero kaupan muniin oli myös maussa ja runsaudessa. Omien kanojemme munat olivat ruokaisampia. Kaupan munat alkoivat tuntua vetisiltä. Yleisesti sanotaan, että piikkiöläinen kana munii suurin piirtein joka toinen päivä, mutta kun meidän kanat pääsivät vauhtiin, alkoi munia tulla jopa useampi päivässä joka kanalta. Munat olivat edelleen kauniita, joten varmasti ainakin ruokimme oikein. Pääruokana kaukalossa oli jatkuvasti Punaheltan munintarehua ja kalkkia. Tämän lisäksi hemmottelimme kanojen makuhermoja kaural-

la. Keräsimme kanoille omaan ämpäriin keittiössä niille soveltuvat ruuantähteet ja hemmottelimme tuorevihanneksilla. Myös puurohiutaleet osoittautuivat erityisherkuksi. Loppukesästä ja syksyllä oman pihan vaurioituneetkin omenat päätyivät kompostin sijaan kanojen ruuaksi. Voi sitä molemmin puolista riemua. Ja jos omenasta löytyikin mato, se vasta olikin jotain. Aikaa kului ja yllättäen havahduimme hautovaan kanaan. Emme olleet uskaltaneet haaveilla itsehautovasta kanasta, vaikka tiesimme, että piikkiönkannalla on hautomis- ja poikasenhoitovietti edelleen tallella. Kaikki olivat aiemmin vain puhuneet hautomakoneesta ja sellainen meillekin oli hankittu, siltä varalta, että päättäisimme lisää kanoja laumaan koittaa hankkia. Päätös tulikin kanoilta itseltään. Parhautta. Katras lisääntyi neljällä; Pikku-Kukko, Lempi, Amplitude ja Greta. Orsi vai ikkuna Orsi, jonka asensimme ikkunalaudalta lattialle ja ulkopuolella maahan, ei osoittautunut kovinkaan oleelliseksi kulun kannalta. Hyppiminen olikin paljon mieluisampaa. Siitä johtunee vahvat jalat,

T. Salonen

joiden voimaa pääsi kokeilemaan, kun kanan syliinsä otti ja antoi tarrautua koivillaan käteen. Ikkunasta hypellessään kanat levittivät siipiään ja räpyttelivät. Muutenkin siipien oikominen ja sukiminen oli tuttu näky. Sisällä kanalassa oli orsi myös kanojen luontaisen hierarkian toteuttamisen vuoksi. Ja nukkumisen. Hierarkia ei kuitenkaan aina osoittautunut aivan täsmälliseksi. Eikä orella nukkuminenkaan. Luontainen vaisto vei kaikki kanat aina yöksi korkealle. Orrelle kuitenkin kapusivat aina vain ne, jotka eivät 20x40cm kokoiselle ikkunalaudalle mahtuneet. Yleensä ikkunalla nukkuivat kukko ja vähintään neljä kanaa. Ikkunalauta saattoi toisinaan aiheuttaa iltaista kahakkaa. Iltatoimet aloitettiin kesäkauden ulkopuolella yleensä noin kahdeksalta. Kukko potpotti kanoille iltapalan merkiksi. Syömisen jälkeen huolehdittiin iltapesusta. Höyhenien sukiminen oli tarkkaa ja varvasvälit käytiin myös läpi. Iltatoimet olivat tarkat, mutta toisinaan kiirettä oli havaittavissa, kun ikkunapaikat alkoivat täyttyä yllättävässä järjestyksessä. Toiset osasivat olla ovelia, söivät ripeästi ja kapusivatkin ikkunalle pesutoimiin. Päättäväiset änkivät paikalle, mutta toisten vielä pestessä tilaa vieden, oli ikkunalla ähinää ja puhinaa. Kukko ei koskaan paikkaansa luovuttanut. Ja joskus kanoja horjahteli alas ja luovuttaminen oli välttämätöntä.

Kaksi kukkoa.

aikaa. Varmimmin munia löytyi tosin vasta puolenpäivän jälkeen. Päivän sisältö koostui leppoisista ihmettelyjen tuokioista, kiivaista keskusteluista, ruokailuista, yllättävistä löydöistä maata kuopsuttaessa ja tylsinä päivinä yleisen metelöinnin riemusta. Tätä metakan syytä tarkistamaan mennessä, saattoi meteli loppua ennen paikalle pääsyä. Vastassa oli parhaimmillaan 9 silmäparia vain viattoman kysyvästi tuijottamassa. Ja kun oven sulki perässään, jatkui sama kaakatus uudelleen. Tätä saattoi toistaa muutaman kerran peräkkäin, kunnes itse yleensä luovutti. Viihteensä kullakin. Teksti on Taru Salosen HAMK:iin tekemästä geneettistä monimuotoisuutta käsittelevästä tutkielmasta muokattu ja jatkuu Maatiaisen numerossa 1/2020.

Iltaa ja päivää Kanalan lampun ajastin sammutti valot yleensä yhdeksältä. Pääsääntöisesti siihen mennessä nukkumapaikkakriisi oli ratkaistu ja hiljaisuus laskeutunut. Mutta toisinaan oli iltajuoruja, muminaa ja porinaa, käytiin läpi mielipiteitä kanalan pimeydessä. Kesäisin ikkunan ollessa auki yötä päivää, mahtui laudalle useampi nukkuja. Ajastin räpsäytti valot päälle aamuisin kahdeksalta. Heräilyä oli yleensä jo aiemmin ja luonnonvalon määrästä riippuen, kukko saattoi aloittaa kiekumaan jo aamu viideltä. Ja jatkaa aamupäivään saakka. Tai tunnin välein koko päivän. Syytä tälle jatkuvalle kiekumiselle ei koskaan selvinnyt ainakaan näkyvistä ympäristömerkeistä tai tapahtumista. Aamutoimet toistivat iltapalan kaavaa; syömistä ja sukimista. Mutta aamupäivä oli myös muninnan

P. Poranen

Maatiainen 4 / 2019

g Ilveilyä yhteistuumin. Taneli ja Caesar.

Kirja-arvostelut

Kirjoja joulupukin konttiin

Maria Katajavuori

Kuoleman ja elämän kysymys

Maatiainen 4 / 2019

Atena, 2019

”Miksi kuolemattomuus on mahdollista ja miksi me kaikki kuitenkin kuolemme? Kun synnyin, olin jo aloittanut kuolemisen. Vastahedelmöittyneen munasoluminäni ensimmäisestä jakautumisesta lähtien olin raksuttanut eteenpäin rajallista aikaa, kuluttanut mitoottiseen maratoniin osoitettuja kierroksiani. Soluni olivat ehtineet kloonata itseään lukemattomia kertoja ja määräytyä tuleviin tehtäviinsä kuka mihinkin, ja samalla ne oli tuomittu rajalliseen määrään jakautumiskertoja. Siksi nähdessäni ensimmäistä kertaa päivänvalon olin jo hyvän matkaa lähempänä loppua.” Tutkija, ekologi Katariina E. M. Vuorinen (kirjailijanimi Maria Katajavuori) sai tästä kirjasta tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon. Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää vuosittain tämän palkinnon merkittävästä ja ajankohtaisesta tai esimerkillisestä ja pitkäjänteisestä tiedonjulkistamistyöstä. Kuoleman ja elämän kysymys on puhuttelevimpia kirjoja, jonka olen pitkään aikaan lukenut. Lainaan valtionpalkinnon myöntäneen raadin perusteluja tähän, koska paljon paremmin ei voisi kirjasta kertoa: “Kirjassa Katajavuori esittää, että niin solut kuin sivilisaatiotkin ovat itsetuhoisia järjestelmiä, jotka eivät tartu ikuisen elämän mahdollisuuteen vaan valitsevat kuoleman. Ilmiö selittää sen, miksi kehomme ikääntyy, miksi lajit ajavat itseään sukupuuttoon ja miksi ihmisyhteisöt tuhoavat ympäristöään. Vaikka teesi kuulostaa epätoivoiselta, kirjan viesti on päinvastainen: itsetuhosysteemien ymmärtäminen on ensimmäinen askel toimivien ratkaisujen löytämiseen ympäristötuhojen ehkäisemiseksi.

Teksti siirtyy pienestä suureen ja biologiasta yhteiskuntatieteisiin henkeäsalpaavaan tahtiin. Katajavuori vertaa ihmiskehon rappeutumista huonolaatuiseen leivänpaahtimeen, esittelee limasienet kestävän kulutuksen mallioppilaina ja rinnastaa pesukarhujen saalistamien käärmeiden piirteitä harhaanjohtavaan ympäristömainontaan. Kyse ei kuitenkaan ole pinnallisista retorisista tempuista, vaan hyvin argumentoitujen väitteiden ketjusta. …Oivallisen kerronnan ja kauniin kielen ansiosta kirja on synkästä teemastaan huolimatta nautinnollinen ja vauhdikas lukukokemus, eräänlainen vuoristorata, joka jättää lukijan ravistettuun tilaan.”

Kirja-arvostelut

Stefano Mancuso

Kasvien vallankumous - ovatko kasvit jo keksineet tulevaisuuden? Aula & Co, 2018

”Ovatko kasvit älykkäitä? Onko niillä muisti? Ovatko ne parempia ongelmanratkaisijoita kuin ihmiset? Kiehtova ja ajattelutapoja ravisteleva teos Kasvien vallankumous osoittaa nämä väitteet todeksi ja tarjoaa tuoreita näkemyksiä ja esimerkkejä johtajuuteen, organisaation rakentamiseen, demokratiaan ja suunnitteluun kasvien maailmasta.” Kasvineurobiologi Stefano Mancuson teoksen kansi ja esittelytekstit antavat ainakin minulle hiukan höpsähtäneen vaikutelman, mikä on sääli, koska sisältö on tiukkaa asiaa. Mancuso kertoo viime vuosien kasvitutkimuksen hämmästyttäviä tuloksia liittyen kasvien kykyyn muistaa ja oppia, mutta myös niiden merkitykseen avaruuslennoilla. Silti kerronta on erittäin vetävää ja kohtuullisen kokoisen kirjan ahmaisee hyvin yhden illan aikana. Sen herättämissä ajatuksissa riittääkin sitten pureskeltavaa pitkäksi aikaa.

Mikko Moilanen

Viikinkimiekat Suomessa SKS 2018

Maatiainen 4 / 2019

”Viikinkimiekka oli arvostettu ja pelätty taisteluase – ja Suomi viikinkimiekkojen suurmaa. Miekkalöytöjen suuri määrä haastaa syvälle juurtuneet käsitykset viikinkiajan Suomesta köyhänä syrjäseutuna.” Minkä tahansa alan tutkimus joutuu aina taistelemaan puutteellisten tietojen ongelman kanssa, koska emme tiedä, mitä emme tiedä. Esimerkiksi arkeologiset löydöt ja niiden uudelleentulkinnat voivat muuttaa kuvaa asioista suurestikin. Suomesta on löytynyt runsaasti viikinkimiekkoja – köyhästä ja syrjäisestä erämaasta? Millainen viikinkiajan Suomi todella oli ja millainen rooli viikinkimiekoilla oli Euroopassa? Mikko Moilanen etsii näihin kysymyksiin vastauksia miekkaperinteen kautta. Viikinkimiekka on paitsi ase, myös upea käsityötaidon näyte. Moilasen teos perustuu hänen arkeologian väitöskirjaansa, jota varten hän, jo ammattitaitoisena seppänä, opetteli valmistamaan viikinkimiekkoja. Niinpä hänellä on sekä teoreettinen että käytännöllinen näkemys aiheeseensa.

Kirja-arvostelut Heikki Sauren

Tonttu –Tarua ja totta SKS 2019

”Vaikka jotkut taiteilijat ovat satuilleet tonttujen kuninkaasta ja nykyään joulutontut toimivat joulupukin apulaisina isona joukkona, vanha kunnon tonttu on ollut varsin itsenäinen ja anarkistinen hahmo. Se ei kuulunut mihinkään järjestelmään eikä kumartanut hierarkioita. Tonttu auttoi ihmisiä ja huolehti koko talon hyvinvoinnista, mutta se ei ollut kenenkään vallan alainen vaan omapäinen hahmo.” Mikäpä sopisi paremmin joulun aikaan kuin kirja tontuista? Ja vieläpä sellainen, jossa tontut ottavat takaisin kunniansa suomalaisen kansanperinteen olennaisina hahmoina. -Pienet olennot ovat syyttä suotta jääneet kansanperinteessämme hieman pimentoon, etenkin kalevalaisen mytologian sankareiden ja suurten jumalten varjoon. On kuitenkin todennäköistä, että tontut ja haltijat ovat olleet muinaisille suomalaisille suuria jumalia ja sankareita tärkeämpiä hahmoja, sillä ne ovat olleet vahvasti läsnä jokapäiväisessä arjessa, Heikki Saure sanoo. Kirsi Tuominen:

Kysy puutarhurilta - Ammattilaisen parhaat vinkit puutarhaan ja parvekkeelle

Maatiainen 4 / 2019

Minerva Kustannus, 2019

”Mitä tehdä, kun taimet nuutuvat tai kun nurmikko sammaloituu? Miten perustetaan perennapenkki, hoidetaan kesäkukkia tai milloin ja miten pensaat leikataan? Miten parvekekasvit saa kukoistamaan?” Hortonomi Kirsi Tuomisen Kysy puutarhurilta -teokseen on kerätty kotipuutarhureiden kysymyksiä puutarhanhoidosta ja ammattilaisen vastauksia. Kirja on tietopankki yleisiin puutarhaongelmiin itse kullekin. Kirjasta saa opastusta niin kasvinsuojeluun, kompostointiin, kasvien valintaan kuin yleiseen pihasuunnitteluunkin.

Kirja-arvostelut Anne Svedrup-Thygeson

Jos hyönteiset katoavat… Minerva, 2019

”Hyönteiset ovat kaikkialla: ikuisessa pimeydessä maapallon syvimmissä luolissa, aavikoilla, jäätyneissä järvissä, tietokoneissa sekä mahahappojen ja sappinesteen seassa hevosten mahalaukussa. Nämä pikkuotukset muuttavat kuihtuneet kasvit, lannan ja kuolleet eläimet hedelmälliseksi maaksi. Ne pölyttävät kukkia ja ovat muiden eläinten ravintoa. Hyönteiset ovat yksinkertaisesti hammasrattaita, jotka pitävät maailman pyörät pyörimässä. Ne kykenevät myös kaikenlaisiin kummallisuuksiin, kuten vaikka käyttämään vatsaansa ja penistään jousisoittimena sekä parittelemaan yhtäjaksoisesti 79 päivää!” Hyönteiset ovat edelleen määrässä laskettuna maailman valtiaita. Jokaista ihmistä kohden on 200 miljoonaa hyönteistä. Ihmisen vaikutuksen kasvaessa hyönteisten määrä on kuitenkin radikaalisti vähentynyt – vain viimeisen 40 vuoden aikana puoleen aiemmasta. Anne Sverdrup-Thygeson on Norjan ympäristötieteen ja biologian yliopiston professori ja Norjan luonnontieteellisen tutkimuslaitoksen tieteellinen neuvonantaja.

Seppo Turunen

Luonto ihmisen aikakaudella Into 2018

Tekstit: Susan Wilander

Maatiainen 4 / 2019

”Ihminen itse voi paremmin kuin koskaan aiemmin. Väestön määrä lähestyy tasapainoa, ja olemme matkalla uusiutuvan energian maailmaan. Metsien pinta-ala on jälleen alkanut kasvaa, maatalouden ympäristöhaittoja on vähennetty, ja luonto on palaamassa asutuksen keskelle. Kaupungistuminen on muuttuvan planeetan keskeinen myönteinen muutos ihmisten ja luonnon kannalta. Sen ansiosta jäljellä olevalla luonnolla on elintilaa.” Seppo Turusen ilmastonmuutoskirja, joksi tätä teosta voisi kai jossain määrin kutsua, tarjoaa varsin lohdullisen kuvan maailmasta. Kaiken kriisiviestinnän keskellä on hyvä muistaa, että monessa asiassa maailma on paljon parempi paikka nykyään kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Vaikka ongelmia on, ja monet niistä erittäin vakavia, ratkaisujakin on olemassa.

Y h d i s t y k s e n

s i v u t

Maatiaisessa tapahtuu

Maatiainen ry:n toimisto ja

puoti sijaitsevat osoitteessa Stenbäckinkatu 8, 00250 Helsinki. Yhdistyksen tapahtumat järjestetään toimistolla, jos ei muuta ilmoiteta. Toimistolla voi käydä lukemassa alan lehtiä ja kirjoja sekä tietenkin siemenostoksilla! Puodista löytyy laaja valikoima kirjallisuutta, mukana muualta jo loppuunmyytyjä teoksia. Uusia talkoolaisia otetaan ilolla vastaan! Jos haluaisit auttaa puutarhamessuilla, Taimipäivillä tai puodin järjestelyissä, ota yhteyttä! Toimisto ja puoti ovat auki ke-to klo 12-18. Lisätietoja: toimisto@maatiainen.fi tai 044 045 7317. Maatiaisen toimisto on suljettu viikoilla 51 ja 52. Avoinna jälleen to 2.1.2020 kello 12.00.

Kiireetön mehiläisvahakynttilöiden ilta Ti 3.12.2019 kello 18 Ohjaaja mehiläistarhaaja Merja Riitta Laurila tarinoi myös mehiläisjuttuja ja samalla valmistetaan mehiläisvahakynttilöitä. 8 €/hlö + 3 €/kynttilä Mukaan mahtuu 15 henkilöä Ilmoittaudu toimisto@maatainen.fi tai 044 0457 317

Keinot kasvien tunnistamiseen Pentti Alanko 16.1.2020 kello 18 Maatiaisen toimisto, Stenbäckinkatu 8, 00250 Helsinki

Maatiainen 4 / 2019

Pixabay

Lämpimästi tervetuloa!

Y h d i s t y k s e n

s i v u t

Jäsenmatkat

Maatiaisen matkoja suunnitteilla vuodeksi 2020 Finskogarna - Suomalaismetsät

Etelä-Afrikka - Namibia

Ruotsissa ja Norjassa. Suomalaisen kaskirukiin jäljillä. Matka järjestetään yhteistyössä Maatiaista vastaavan Sesam-järjestön kanssa Ruotsissa. Suunniteltu ajankohta kesäkuu 2020. Matka laivalla ja bussilla, kesto 5 vrk. Hinta-arvio 600-700 euroa.

Etelä-Afrikassa kohteena on Kapmaa ja sen erityislaatuinen kasvillisuus, Kirstenboschin kasvitieteellinen puutarha ja kuuluisa ”Garden Route” -puutarhareitti. Namibiassa liikutaan suomalaisten lähetyssaarnaajien jalanjäljissä tutustuen paikalliseen luontoon ja puutarhoihin. Lentomatka reitillä Kapkaupunki-Windhoek. Ajankohta marraskuu 2020, 2 viikkoa: toinen Etelä-Afrikassa, toinen Namibiassa. Hinta-arvio 2500 euroa.

Ukraina-Moldova Reitillä Kiova - Odessa - Kisinjov, ”Sadonkorjuumatka” mustanmullan maille. Runsaan viikon lento-juna-bussimatka syyskuussa 2020. Hinta-arvio 1200-1300 euroa.

Ilmoittautumiset ja tiedustelut: Juhan Savander, Maatiaisen matkavastaava juhan.savander@gmail.com, +358 400 165 531, +372 5800 1056

Maatiainen 4 / 2019

Y h d i s t y k s e n

s i v u t

Kirjanvälitys

Jarmo Latva & Lisse Tarnanen

Alanko P. & Joy P. & Kahila P. & Tegel S. Suomalainen ruusukirja 5. painos. Tammi 2009 344 s. 30€

Hintikainen P. & P. Tanen opas talvivalkosipulin kasvatukseen

Omakustanne 2016. 112 s.

22 €

Ljunqvist L. Tingström E. & Lindberg A. Intohimona pelargonit Tammi 2010, 112 s. 25€

Paugner J. & Poppe T. Kuun vaikutus: Puutarhassa, terveydessä, maanviljelyssä ja metsänhoidossa. Yläkuun kustannus 2008. 187 s. 34 €

Suomen käärmeet ja liskot , Tunsitko? Tiesitkö? Madella Oy 2013, s. 232. 14€

Rautio P. Upeat ranskanruusut Suomen Ruususeura 2016 15€

Pöyhönen A. Wanhanajan kuukalenteri 2020. 22 €

Parkkinen S. & Paukkunen J. & Teräs I. suomen kimalaiset Docendo 2018. 174 s. 27,90 €

Jeffrey J. Siementen kerääminen, säilyttäminen ja vaihtaminen Nemo 2013. 128 s. 28€

Hintikainen P. & P. Puutarhaponi Rimmruu. Kasvutarinoita Juuristosta.

Pelttari U. Ryytimaa

Ntamo 2013. Näköispainos WSOY:n 1995 julkaisemasta laitoksesta. 116 s. 20 €

Omakustanne 2016. 249 s. 28 €

Pöyhönen A. YLÄKUU JA ALAKUU

- Ajoituksen taito suomalaisessa kansanperinteessä. Yläkuun kustannus 2005. 121 s. 25 €

Heikkilä T. Kaunista koivurisuista

Maatiainen 4 / 2019

Kuva ja mieli 2014. 192 s. 37 €

Pelttari U. Tuoreet mausteyrit.

Ntamo 2013. Näköispainos WSOY:n 1995 julkaisemasta laitoksesta. 119 s. 20 €

Paalo A. & Jetsonen J. Japanilainen puutarha suomalaisittain Tammi 2006, 204 s. 37€

Puutarhaliiton julk. 357: 1-52 . 15€

Paugner J. & Poppe T. Aaltonen T., Hietavuo T. Klemettilä H. & Jaakola L. Kuun vaikutus & Kilpinen J. chilikirja Mansimarjasta rakentamiseen: Gummerus 2015, 157 s. 19 € punapuolaan Oikean ajoituksen taito uuMarjakasvien kulttuurihistoria. Maahenki 2011. 271 s. 34 €

Cajander R. vanhat tutut ja hankalat vieraat Rappe E., Räty E. & Maahenki 2018. 226 s. 35€ Stenman M. Suomalaiset perinneperennat

Pöyhönen A. Månen i ny och nedan

Konsten att bestämma dis- ja korjausrakentamises- tid i finsk folktradition. sa sekä puun käsittelyssä. Yläkuun kustannus 2010. Yläkuun kustannus 2014. 101 s. 25 € 107s. 34 €

Rautio P. Kauniit löytöruusut

Suomen Ruususeura 2009. 172 s. 11 €

Rautio P. Tuoksuvat tarhakurtturuusut

Suomen ruususeura 2013. 74 s. 11 €

Räty E. Viljelykasvien nimistö

Puutarhaliitto 2012. 254 s. 55 €

Mauritz Vestberg ja Sari Timonen (toim.) RIHMAN KIERTÄMÄT – KASVIEN JA SIENTEN EROTTAMATON ELÄMÄ 2018. 356 s. 37 €

Opas- ja niksivihkosia:

Kulotus, Niitto, Raivaus, Riukuaita.

Julk. Paimion seudun ympäristöyhdistys. Hinta: 2,50 € + postimerkin hinta. Tilaukset: viri.teppo-parna@kolumbus.fi, p. 050 528 0670.

Maatiainen - Det lantliga kulturarvet ry Yhdistyksen hallitus 2019

Toimintaryhmät

- Yhdistyksen sääntöjen puitteissa pitkälti itsenäisesti toimivia ryhmiä, joihin voi ottaa yhteyttä puhelimitse tai sähköpostilla. Toimintaryhmien yhteyshenkilöt keskustelevat kanssasi ryhmän alaan liittyvistä asioista.

Puheenjohtaja Erkki Lehtimäki Varapuheenjohtaja Vuokko Coco Toiminnanjohtaja Maija Manninen Hallituksen jäsenet Pentti Alanko Anni-Mari Anttola Riku Cajander Vuokko Coco Matti Lahtinen Jarmo Manninen Kirsi Mäkinen Susan Wilander Varajäsenet Leena Saario Lea Eriksson Sihteeri Elli Kreku

Vuoden maatiaiskasvi

paratiisililja

Vuoden maatiaiseläin

rantakäärme

Maatiainen-lehti Susan Wilander Raija Ojanen Maatiaismatkat Juhan Savander Siemenet Anne Leino Pirkko Kukkola

Talousryhmä Erkki Lehtimäki Maija Manninen Leena Saario Näyttelyt Maija Manninen

Maisemat Leena Saario,

perinnemaisemavastaava

Pentti Alanko

Yhteystiedot

Anttola Anni-Mari Alanko Pentti Cajander Riku Coco Vuokko Eriksson Lea Kahila Pirkko Kukkola Pirkko Lahtinen Matti Lehtimäki Erkki Leino Anne Luoto Keijo Manninen Jarmo Manninen Maija Mutanen Tuovi Mäkinen Kirsi Rantakaulio Timo Saario Leena Savander Juhan Wilander Susan

Taimipäivät Anneli AurejärviKarjalainen Pirkko Kahila Maija Manninen

050 561 6920 050 383 0112 045 671 0029 040 512 8327 0400 483 485 040 801 6040

050 359 9883 041 545 7317 044 257 1660 040 837 4867 040 846 5571 041 545 7387 0400 165 531 0400 510 457

annimari.anttola@yahoo.com pentti@musku.net ymparistosaluuna@gmail.com vuokko.coco@kolumbus.fi lea.eriksson@kolumbus.fi pirkko.kahila@saunalahti.fi siemen@maatiainen.fi matti.lahtinen@pp5.inet.fi elehtimaki@gmail.com ankatle@kolumbus.fi keijo.luoto@gmail.com manninen.jjj@gmail.com maijaemanninen@gmail.com tuovi.mutanen@pp.inet.fi kirsimakinen67@gmail.com timo.rantakaulio@helsinki.fi leena.saario@welho.com juhan.savander@gmail.com swilander@hotmail.com

Maatiaiseläimet Jarmo Manninen Timo Rantakaulio Etelä-Savon ryhmä Yhteyshenkilöä kaivataan! Pirkanmaan ryhmä Erkki Lehtimäki Pohjois-Karjalan ryhmä Tuovi Mutanen Varsinais-Suomen ryhmä Yhteyshenkilöä kaivataan Nettisivut Keijo Luoto Mehiläisryhmä Lassi Kauko

Tässä numerossa 1

PÄÄKIRJOITUS / Susan Wilander

TOIMISTON KUULUMISIA / Maija Manninen

SIEMENKUULUMISIA / Anne Leino ja Pirkko Kukkola

EHDOTA PERINNEMAISEMAA

MAATIAISEN 30-VUOTISJUHLASEMINAARI / Maija Manninen

KASVINJALOSTUS KOTIPUUTARHASSA / Susan Wilander

SIANKÄRSÄMÖ / Pentti Alanko

TUNNELMAPALOJA MAATIAISRUKIIN ELONLEIKKUUSTA / Maarit Heinonen ja Marika Ristilä

RUKIINLEIKKUUN SM-KISAT / Erkki Lehtimäki

PALSTERNAKKA – tuo mainio juures / Lea Eriksson

RETKI URALILLE / Leena Jansson

BAŠKIRIALAINEN SAUNAREISSU / Elli Kreku

MAHTAVAA MARJAPAISTOSTA JOULUHERKUKSI / Anni-Mari Anttola

MONIMUOTOISEN PIHAN PERIAATTEET / Laura Eklund

Maatiaiseläimenä maatiaiskana osa I – PIIKKIÖN KANTA / Taru Salonen

KIRJA-ARVOSTELUT

YHDISTYKSEN SIVUT

KIRJANVÄLITYS

 Liity jäseneksi! Voit liittyä jäseneksi maksamalla jäsenmaksun 30€ yhdistyksen tilille Suupohjan Osuuspankki IBAN FI24 4730 0010 0952 05, BIC HELSFIHH.  Kirjoita viestikenttään UUSI JÄSEN sekä nimesi ja osoitteesi.  Jäsenet saavat alennusta siemenhinnoista ja neljä kertaa vuodessa ilmestyvän Maatiainen-lehden. Sen ensimmäinen numero sisältää siemenluettelon.  Maatiainen – det lantliga kulturarvet ry. Stenbäckinkatu 8, 00250 Helsinki puh. 044 045 7317 toimisto@maatiainen.fi www.maatiainen.fi.