NETTI EI UNOHDA

TEKSTI | RIIKKA YLI-JAMA

Lex in the city -palstalla kolmatta vuosikurssia käyvä Riikka Yli-Jama avaa Suomen Turussa ja muualla maailmassa tapahtuvia lexiläisiäkin mietityttäviä aiheita ja teemoja sekä koittaa sanoa niistä jotakin, mitä ei vielä ole ehditty sanoa.

Korkeakouluihin ja sitä kautta myös Lex ry:n jäsenistöön on ajan kuluessa valunut se myös itseni edustama ikäluokka, joka on oikeastaan koko vielä lyhyen elämänsä ajan tottunut jakamaan enemmän tai vähemmän itsestään eri sosiaalisen median kanavissa. Yleisöt voivat olla pienempiä tai suurempia, joku on jättäytynyt sosiaalisesta mediasta kokonaan ja toinen ei edes tiedä, kuinka monen oma julkaisu lopulta tavoittaa. Kuin automaationa ja kyseenalaistamatta jokapäiväiset lounashetket, isotkin elämänmuutokset, ratkiriemukkaat juhlanhetket kuin surun aallonpohjat elämän varjopuolineen ja haasteineen jaetaan sanoilla, äänillä, kuvilla, videoilla, tägäyksillä ja paikkamääreillä.

Kaikkien rakastama tietopankki Minilex määrittelee yksityisyydensuojan seuraavanlaisesti: ”yksityisyyden suoja käsittää siis yksilön oikeuden olla paljastamatta tiettyjä asioita yksityiselämänsä ulkopuolisille tahoille, ellei tätä oikeutta ole lailla erikseen rajoitettu”. Jokaisella on siis tämän määritelmän mukaan perustuslaillinen oikeus olla kertomatta tiettyjä asioita itsestään. Elämän siirtyminen kauemmas aidoista kohtaamisista vain kanssakäymiseen sosiaalisessa mediassa on aiemminkin herättänyt huolta sen suhteen, osaammeko nauttia enää pelkästä elämästä ilman tätä sinivaloa hohkaavaa rinnakkaistodellisuutta. Samaan aikaan se saa pohtimaan myös sitä, olemmeko sosiaalisen median kautta luopuneet jostakin sellaisesta, josta emme ole edes tajunneet luopuvamme, kun vapaaehtoisesti luovutamme valtavan määrän välillä myös hyvin henkilökohtaista tietoa itsestämme. Joidenkin sosiaalisen median julkaisujen voisi omalla tavallaan joissakin tilanteissa nähdä jopa vastavoimana juuri yksityisyyden suojalle.

Jokaisella on oikeus julkaista itsestään haluamaansa materiaalia haluamissaan kanavissa kanavien omia käyttösääntöjä noudattaen, mutta miten tähän tulisi suhtautua eri palvelujen käyttäjinä? Ajat ovat toki muuttuneet, ja sosiaalinen media tarjoaa aivan uudella tasolla vertaistukea, kohtaamisia ja vuorovaikutusta, kuin pelkkä kasvokkain kommunikointi. Ei siis ole ihme, että moni luopuu tuosta oikeudesta olla luovuttamatta yksityiselämänsä tietoja. Kuin huomaamatta tapahtunut kiinnikasvaminen digitalisaatioon ja sosiaalisen median jatkuva imu pitelevät meitä otteessaan, mutta tulemmeko todella koskaan miettineeksi, mitä kaikkea itsestämme jaamme? Olisiko elämä helpompaa, jos jokainen pitäisi omat asiansa omana tietonaan? Netti ei unohda, mutta miten käytännössä elämämme sosiaalisen median jalanjälki tulee näyttämää? Vastauksia näihin kysymyksiin ei vielä ole, mutta se on varmaa, että menneeseen aikaan verrattuna jäljelle jää enemmän.