YRITYSTEN VÄLINEN YMPÄRISTÖALAN YHTEISTYÖ JA SEN SÄÄNTELY EU:SSA

Yritysvastuukysymysten yleistyessä yritysten välisen vastuullisuusyhteistyön sääntely on noussut kasvavaksi kysymykseksi. Koska ilmastonmuutoksen torjunta edellyttää yrityskentältä laajoja toimenpiteitä, tulee liiketoiminnallisten kilpailijoiden tehdä keskinäistä yhteistyötä vihreän siirtymän saralla. Tämä edellyttää joustavuutta kilpailulainsäädännöltä.

Suurin osa Suomen kilpailuoikeudellisesta sääntelystä on peräisin EU:sta. EU:n perustamissopimuksen 101 ja 102 artikloiden ”kartellikiellolla” kielletään yritysten kilpailua rajoittava yhteistyö. Kilpailusäännöt sallivat ympäristöalan yhteistyön kuitenkin, jos se täyttää neljä niin kutsuttua tehokkuuspuolustuksen kriteeriä. Tarkastelen kriteerejä yksitellen alla.

Kilpailua rajoittava toiminta on EU-oikeudellisesti mahdollista sallia, mikäli sen avulla saavutetaan tehokkuusetuja. Alun perin tehokkuudella on viitattu nimenomaan taloudelliseen hyötyyn, eli kustannusetuihin ja laadullisiin tehokkuusetuihin. Vaikka kriteerin suppea tulkinta ei tunnista ympäristöhyötyjä erillisenä tehokkuusetuna, on vastuullisuustavoitteiden täyttymistä mahdollista lukea laadulliseksi tehokkuuseduksi. Lisäksi komissio on ratkaisussaan CECED (1999) sallinut kilpailua rajoittavan sopimuksen, jolla pesukoneiden valmistajat sopivat vähentävänsä uusien pesukoneiden energiankulutusta. Kyseisestä ratkaisua perusteltiin sillä, että energiatehokkuus on osa teknistä kehitystä.

2. Välttämättömyys

Välttämättömyyskriteerin nojalla yritysyhteistyön on oltava ainoa tapa ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi. Kriteerin ydinidea on, että tavoitellun lopputuloksen saavuttaminen ei saa olla mahdollista muilla kilpailua vähemmän rajoittavilla toimilla. Välttämättömyysvaatimus ei ole absoluuttinen, sillä sen tarkastelussa huomioidaan taloudelliset rajoitteet. Välttämättömyyttä koskevat ympäristöalan ratkaisut ovat hajautuneita, sillä ratkaisussa CECED kynnyksen katsottiin ylittyneen, kun taas jossain ratkaisuissa komissio ei ole pitänyt ympäristöalan yhteistyötä tarpeeksi välttämättömänä ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi.

3. Kuluttajahyöty

Kolmas edellytys on, että yhteistyösopimuksen tulee johtaa kuluttajille myönteiseen lopputulokseen eli siitä tulee seurata enemmän myönteisiä kuin kielteisiä vaikutuksia kuluttajille. Ympäristökysymyksissä merkittävimmäksi tekijäksi on muodostunut kuluttajan käsitteen rajaaminen sekä erityisesti se, lasketaanko tulevat kuluttajat käsitteen alle. Mikäli tulevat kuluttajat todella huomioidaan kuluttajahyötyä arvioitaessa, ympäristöalan yhteistyölle saattaa avautua uusia mahdollisuuksia. Komissio on ratkaisukäytännössään katsonut, ettei hyödyssä tapahtuva viive estä tehokkuuspuolustuksen toteutumista, kunhan se on suuruudeltaan riittävä (Exxon v. Shell 1994, Philips v. Osram 1994).

4. Kilpailunsäilymiskriteeri

Viimeinen kriteeri tehokkuuspuolustukselle edellyttää, että sopijapuolilla ei ole mahdollisuutta sulkea kilpailua merkittävästi tai kokonaan. Komission tehokkuuspuolustussuuntaviivat perustelevat tätä kilpailun sekä kilpailuprosessin suojaamisella. Kilpailun ydinalueiden, kuten hintakilpailun ja tulevien innovaatioiden mahdollistamisen, suojelun merkitys korostuu kyseisen edellytyksen kohdalla.