”Parhaat vuotemme”

Monesti käydessä keskustelua kavereiden ja läheisten kanssa tulee esiin opiskeluajan ainutlaatuisuus. Etenkin sellaisille henkilöille, jotka eivät opiskele tai ole koskaan opiskelleet, saattaa opiskelijan elämä kuulostaa varsin huolettomalta - lähes ainaiselta lomalta. Monesti saatetaan puhua “parhaista vuosista”, joilla viitataan useimmiten opiskelijan oletettuun vähäiseen vastuuseen, nuoreen ikään ja elämäntilanteeseen liittyvien vaihtoehtojen suureen määrään. Totuus on kuitenkin toisenlainen, ja etenkään viimeisimmät vuodet eivät ole olleet helppoja opiskelijoiden kannalta. Korona, epävarmat yhteiskunnalliset olosuhteet ja niistä seuranneet asumisen ja elämisen kustannusten nousu horjuttavat yksittäisen opiskelijan hyvinvointia. Näiden lisäksi opiskelijoita rasittavat useat muut tekijät, kuten paine siirtyä mahdollisimman nopeasti työelämään sekä oman opintomenestyksen vertailusta muiden opiskelijoiden menestymiseen aiheutuva stressi, joiden myötä toteamuksen parhaista vuosista voi perustellusti kyseenalaistaa.

Opiskelijoiden hyvinvointi ja jaksaminen ovat usein aiheita, joita pidetään tärkeinä puheenaiheina, mutta joihin resurssien kohdentaminen toteutuu liian harvoin. Ratkaisuina ongelmiin esitetään usein opiskelijan omatoimisia keinoja ja opiskelijoille annettava tuki näkyy lähinnä tsemppitoivotus - ten muodossa. Etenkin ulkoiset stressitekijät ovat sellaisia, joihin pelkästään opiskelijat itse eivät voi kuitenkaan vaikuttaa. Etenkin nyt, kun yhteiskunnalliset olot ovat jälleen rajussa muutoksessa, myös opiskelijoiden olisi tärkeää saada tukea. Oikeustieteen opiskelijoilla kuitenkin varsinkin sisäiset stressitekijät saattavat aika ajoin kasvaa varsin suuriksi. Moni kokee painetta suoriutua pelkkien vitosten arvosanoilla opinnoistaan ja saada oman alan töitä heti ensimmäisen vuoden opintojen jälkeen. Kilpajuoksu opinnoissa ja oman uran aloittamisessa näyttäytyy alati kiireisempänä arkena, jonka myötä huippuajassa valmistuvat oikeustieteen opiskelijat astuvat työelämään valmiiksi uupuneina. Meidän onkin hyvä aika ajoin tarkastella omaa arkeamme ja muistuttaa itseämme, että välillä omalla elämän juoksusuoralla on ihan hyvä pysähtyä hengittämään ja vilkuilla sivuillensa - aina omaan kohteeseen ei nimittäin tarvitse mennä suorinta reittiä.

Lex yhteisönä rakentuu paljolti sen varaan, että sen yksittäiset jäsenet voivat hyvin. Juuri siksi oman arjen tarkastelu ensisijaisesti onkin tärkeää. Samalla tavalla kuin missä tahansa muussa ongelmatilanteessa, on tärkeää auttaa ensin itseään ennen kuin auttaa muita. Hyvinvoivat yhteisön jäsenet auttavat myös muita ympärillä olevia ihmisiä tarkastelemaan omaa toimintaansa. Lex tarjoaakin jäsenilleen ympäristön, jossa oman

Parhaat vuodet muodostuvatkin aktiivisista kokemuksista, joita voi saada vaikeidenkin aikojen keskellä

elämän ongelmatilanteisiin sekä stressitekijöihin voi saada helpotusta tai löytää niihin jopa ratkaisun. Vertaistuki on tärkeää lexiläisten stressaavassa arjessa, ja siksi tänäkin vuonna teemme töitä sen eteen, jotta toisimme lexiläiset yhteen niin suurissa tapahtumissa kuin arjen pienissä kohtaamisissa. Parhaat vuodet muodostuvat aktiivisista kokemuksista, joita voi saada vaikeidenkin aikojen keskellä, eivätkä niinkään kuvitelluista olosuhteista, joita ei todellisuudessa enää saavuteta. Lex tarjoaa kohtaamisten lisäksi kuitenkin myös paikan, jossa yksittäinen jäsen voi opetella ajanhallinnan taitojaan ja tehdä samalla hyvää yhteisönsä eteen. Matalankin kynnyksen tehtävillä on suuri merkitys yhteisön kannalta ja sitä kautta yksittäinen ihminen voi olla luomassa toisen parhaita vuosia.

Opiskelijan elämä saattaa aika ajoin tuntua varsin rankalta, ja oma arki muuttuu helposti yksinäiseksi suorittamiseksi. Ainejärjestöyhteisö kykenee rikkomaan tämän arjen ja tarjoamaan kiireisten vuosien keskellä unohtumattomia kokemuksia, joiden pohjalta myytti ja muistot parhaista vuosista useimmiten syntyvät. Etenkin muistojen osalta on hyvä pitää mielessä opiskeluajan katoavaisuus: opiskelijoita ollaan vain kerran, ja oman elämänsä juoksusuoraa taaksepäin katsoessa elämässä huomaa varmasti, ettei määränpäällä loppujen lopuksi ollut niin paljoa väliä, vaan matkalla, jonka sinne kävi.