1 minute read

KV-VIIKOT

KV-VIIKOT - POHJOISMAINEN YHTEISTYÖ

Lex on mukana Pohjoismaisessa yhteistyössä 10 muun oikeustieteellisten tiedekunnan ainejärjestön kanssa. Tämä yhteistyö juontaa juurensa jo 1800-luvun loppupuolelta. Jokainen mukana oleva ainejärjestö vuorollaan järjestää yhden kansainvälisen viikon joka rakentuu aina jonkin oikeustieteellisen teeman ympärille. Vuoden 2021 Lexin kv-viikon teemana on esimerkiksi tekoäly ja sen vaikutukset juristin työhön tulevaisuudessa. Yritysvierailuilla tulemme kuulemaan aiheesta luentojen muodossa. Vieraita tulee niin sisarainejärjestöistä Suomesta kuin ympäri Pohjoismaita. Kv viikko rakentuu teeman mukaisista vierailuista esimerkiksi tunnetuissa asianajotoimistoissa kuitenkaan illan huvituksia unohtamatta. Kv-viikot ovat ainutlaatuinen tilaisuus päästä tutustumaan Turun ulkopuolella asusteleviin oikeustieteen opiskelijoihin ja tarjoavat myös tietoa työmahdollisuuksista mikäli kansainvälinen ura kiinnostaa. Lexin oma rakkaaksi muodostunut kv-viikko järjestetään viikolla 13 maaliskuussa.Tänä vuonna koronasta johtuen kv-viikkomme ottaa paikkansa 21.-26.09.2021. Oma kvviikkomme on kuuluisa mm. Turusta kotoisin olevan erittäin kuivan valkoviinin nimeltä “minttu” ympärille rakentuvasta maistelutilaisuudesta sekä minttuolympialaisista. Tietenkään unohtamatta virkistävää aamupulahdusta hotelli Caribian altaissa. Lexin kv-viikko starttaa muiden kv-viikkojen tapaan yön yli kestävällä mökkireissulla nimeltään “hytte”. Reippaan aloituksen jälkeen viikko täyttyy sitseistä, minttuolympialaisista sekä päiväsaikaan tapahtuvista yritysvierailuista. Lexin kv-viikko huipentuu ainejärjestömme vuosijuhliin. Viimeinen päivä eli kohokohta on akateeminen silliaamiainen,eli sillis.Pukukoodina sillikselle on nuo kauan odotetut ja kovalla työllä ansaitut bolognan punaiset haalarit. Lexin kv-viikon järjestämisestä on vastuussa Lexin hallituksessa istuva intsek ja hänen suurena apunaan toimii ulkoasiantoimikunta. Jos tämä tietoisku Lexin kv-viikosta herätti pienintäkin mielenkiintoa kyseisestä tapahtumaa kohtaan kannustan rohkeasti tulemaan mukaan! Ilmoittautumisesta kvviikoille tiedotetaan aina hyvissä ajoin ja saatte varmasti lisätietoa tapahtumasta kun näemme syksyllä fuksiviikon merkeissä. Kvviikoista parhaan tekee itse osallistujat. Porukkaan pääsee mukaan kun vain tuo itsensä paikalle. Toivottavasti näemme Lexin omalla kv-viikolla syyskuussa!

Advertisement
This article is from: