3 minute read

LEX HIGHLIGHTS

1960 Turun yliopiston lakitieteellinen tiedekunta perustetaan.

1961 Toiminta alkaa: 150 pyrkijästä hyväksytään sisään 78. Ensimmäiseksi dekaaniksi valitaan nyt jo legendaarinen P. J. Muukkonen. Uuden tiedekunnan tilat sijaitsevat matemaattisluonnontieteellisen siiven toisessa kerroksessa lähellä yliopiston kahvilaa. Lex perustetaan! Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valitaan Tuomo Pekkala. Yhdistyksemme nimi on aluksi TYLex ja tarkoitukseksi määritellään jäsenten keskinäinen yhteydenpito sekä edunvalvonta. Käytännöllisistä syistä yhdistys jätetään rekisteröimättä ja liitetään kerhona TYY:n järjestöksi. Jo ensimmäisenä keväänä Lex saa yhden paikan TYY:n edustajistoon lexiläisten äänestysprosentin ollessa varsin vaatimaton 95 %.

Advertisement

1962 Lex osallistuu kansainvälisiin ylioppilaskäräjiin Paraisten Airistolla. Lexillä on ollut heti alkuvaiheesta asti kansainvälistä yhteistyötä, erityisesti pohjoismaista yhteistyötä. Samana vuonna Lex tuo Turun yliopistoon uusien opiskelijoiden ohjausjärjestelmän, tuutoroinnin, joka myöhemmin leviää muihinkin tiedekuntiin. Lisäksi Lexin ensimmäinen lehti Välipuhe näkee päivänvalon. Lehti jatkaa toimintansa vuoteen 1968 asti.

1965 Yhdistys rekisteröidään ja nimeksi tulee Lex ry. Nyt nimi ei mene enää sekaisin turkulaisen tekstiililiikkeen Tyleksin kanssa! Lexin ensimmäinen kerhohuoneisto aloittaa toimintansa Henrikinkadulla, entisen postin ja nykyisen elokuvatieteen laitoksen talossa, jossa Lex mm. piti omaa lukusalia. Myös televisio vetää väkeä viettämään aikaa kerhohuoneistolla.

1970 Historiallinen hetki koetaan Lexissä, kun pitkäaikainen haave toteutuu: Lex hankkii oman kerhohuoneiston Kirkkotieltä.

1972 Lex ryhtyy toimittamaan Totuusvakuutus -lehteä ja sanoutuu yhdessä Codexin ja Pykälän kanssa irti jonkin aikaa tehdystä oikeus- ja yhteiskuntapoliittisesta aikakauslehdestä Contrasta. Koko 1970luku on muutenkin pullollaan poliittista kuohuntaa, sillä lähes koko 70-luvun on Lexissä havaittavissa poliittista jakautumista. Hallituspaikatkin jaetaan Porvarilexin ja Demlexin välillä. 1980-luvun alkaessa palataan takaisin poliittiseen sitoutumattomuuteen.

1981 ELSA perustetaan ja lexiläiset ovat alusta asti aktiivisesti mukana.

1982 LexPress syrjäyttää aiemmin toimitetut lehdet. Saman vuoden marraskuussa maailma räjähtää, kun sanoma- ja iltapäivälehdet julkaisevat tiedon Turun oikeustieteen ylioppilaiden salakapakan kärähtämisestä. Poliisit tekevät Kirkkotielle yllätysratsian ja raahaavat mukaansa kamarille muutaman lexiläisen. Puheenjohtaja istuu neljä päivää tutkintavankeudessa ja käräjäoikeus tuomitsee Lexin mittaviin sakkoihin. Kirkkotien kärähtäminen on kuumin puheenaihe pitkään.

1986 Oma tiedekuntarakennuksemme Calonia otetaan käyttöön. Matthias Caloniuksen mukaan nimetyn rakennuksen on muuten suunnitellut yliopiston pitkäaikaisen rehtorin ja kanslerin, Tauno Nurmelan, poika.

1987 Jälleen historiallinen hetki Lexissä, kun muutama tavallista fiksumpi opiskelija lyö viisaat päänsä yhteen. Yhteistyön tuloksena syntyy Cal§ari välittömien tiedotustarpeiden tyydyttämiseksi. Lehden tarkoituksena on ensimmäisen numeron mukaan “raottaa sitä sepalusta, jonka kautta tieto Lexin toiminnasta suihkuaa jäsenistön niskaan“.

1994 Lex muuttaa uuteen toimistoonsa Yo- Talo A:han Yo-Talo B:n ahtaudesta. Riemu on rajaton.

1995 Kirkkotie täyttää neljännesvuosisadan. Sitä juhlistetaan kunnon kemuilla juhlakalun hellässä huomassa.

1999 Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta valitaan jo toisen kerran peräkkäin korkeakouluopetuksen laatuyksiköksi. Muille Suomen oikeustieteellisille tiedekunnille vastaavaa mainetta ja kunniaa ei ole myönnetty. Lex on mukana onnittelemassa ja juhlimassa nimitystä.

2000 Lex ry elvyttää pitkään nukuksissa olleen senioritoiminnan ja toukokuussa järjestetyn senioritapahtuman yhteydessä perustetaan Senilex ry ylläpitämään senioritoimintaa uudella innolla.

2001 Lex täyttää 40 vuotta ja juhlat ovat sen mukaiset. Vieraita on huimat 400, mukana monta tiedekunnan jo vuosia sitten taakseen jättänyttä lexiläistä! 2004 Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta valitaan jälleen korkeakouluopetuksen laatuyksiköksi.

2006 45-vuotisjuhlavuosi saa synkän käänteen, kun legendaarinen kerhohuoneisto Kirkkotie palaa käyttökelvottomaksi helteisessä heinäkuussa. Syynä ei vastoin odotuksia ollut lämpöpatterin päälle nukahtanut opiskelija, vaan todennäköisesti samassa kiinteistössä sijainneen kauppaliikkeen sähkövika.

2007 Kirkkotie nousee tuhkasta entistä ehompana!

2008 Turun yliopiston ja Turun kauppakorkeakoulun yhdistymisen yhteydessä oikeustieteellisen tiedekunnan itsenäisyys joutuu vaakalaudalle. Kiivaiden keskusteluiden jälkeen oikeustieteellinen tiedekunta kuitenkin säilyttää sille kuuluvan itsenäisyyden!

2009 Legendaarinen Muusiainen järjestetään ensimmäisen kerran alkukeväästä. Lisäksi Lexin nettisivut uudistuvat ja kokevat muodonmuutoksen.

2011 Lex ry täyttää kunniakkaat 50 vuotta! Puolivuosisataista ainejärjestötoimintaa juhlitaan koko vuosi. Myös Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta juhlii 50. toimintavuottaan – onnittelunsa käyvät esittämässä juhlaluentojen muodossa mm. Sauli Niinistö sekä Tasavallan presidentti Tarja Halonen.

2012 Lexin kautta aikojen ensimmäinen LexSpex järjestetään suurella menestyksellä!

2014 Lex siirtyy Some-aikakudelle, kun Lex liittyy sisarainejärjestöistämme ensimmäisenä Twitteriin ja Instagramiin @lexturku.

2015 Lexin toimisto muuttaa, nyt Yo-Talo A:sta takaisin Yo-Talo B:hen ja Lexin nettisivut kokevat kauan kaivatun kokonaisuudistuksen.

2016 Rakas Caloniamme laitetaan remonttiin ja tiedekuntamme muuttaa väistötiloihin DataCityyn.

2018 Paluu uudistuneelle Calonialle!

2021 On suuren ilon ja riemun vuosi, sillä _______________ pääsee tiedekuntaan!

This article is from: