1 minute read

TAPAHTUMATOIMIKUNTA

Isosti onnea opiskelupaikan johdosta ja aivan huippua saada sinut Lexiläiseksi! Lexin tapahtumiin päästään tutustumaan jo heti alkajaisiksi, kun fuksiviikko pärähtää käyntiin elokuun loppupuolella. Kyseinen viikko tulee varmasti olemaan ikimuistoinen, kuten myös koko fuksivuosi. Ympäri vuoden pyörivät Lexin tapahtumat keräävät yhteen lexiläiset vuosikurssista riippumatta tarjoten kaikille unohtumattomia hetkiä huipputyyppien parissa. Tapahtumat ovat opiskeluaikojen mitä parasta antia, ja onneksemme niitä Lexissä järjestetään laidasta laitaan, jotta jokainen saisi kaiken ilon irti tapahtumatoiminnasta. Tapahtumavastaavana johdan tapahtumatoimikuntaa, joka koostuu moninaisista jaostoista, joissa tehdään loistavaa työtä sen eteen, että kattava tapahtumatoiminta pystytään mahdollistamaan. Tapahtumatoimikunnan alaisuudessa toimii tapahtuma-, kulttuuri- ja liikuntajaostot sekä laskettelujaostomme Skimbalexin ja uusin tulokas purjeduskerhomme Seilailex. Tapahtumatoimintaan osallistuminen niin osallistujana kuin tapahtumatoimikunnan toimijana toimii loistavana vastapainona opiskelulle, ja näin myös jäsenistö oman vuosikurssin ulkopuolelta tulee tutuksi. Tapahtumatoimikunnan johtamiseen kuluu tapahtumien ideointi yhdessä jaostojen kanssa sekä Lexin tapahtumakalenterin organisointi. Tapahtumatoimintaan on helppoa lähteä mukaan matalalla kynnyksellä, ja ilman aktiivista jäsenistöämme ei Lexin loistavaa tapahtumakulttuuria olisikaan mahdollista pitää kasassa, kiitos siis kaikille toimijoille! Yhtä tärkeää on niin pienet kuin suuret tehtävät tapahtumatoiminnan edistämiseksi. Jo fuksivuonna on täysin mahdollista tehdä niin avustavia puuhailuja, kuten narikkavuoroa kirkkotiebileissä, tai suurempia tehtäviä, kuten jaostojen aktiivisena jäsenenä toimimista. Esimerkiksi viimevuoden fuksimme perustivat fuksivuotenaan purjehdusjaosto Seilailexin! Normaaliaikoina Lexissä järjestetään vuosittain myös verrattaen suuria tapahtumia, kuten ihanan ainejärjestömme vuosijuhlat, ulkomaille suuntautuva ekskursio Iso-Excu, ja jo perinteeksi muodostunut vappuviikolla järjestettävä Akateemisen Mölkyn Maailmanmestaruuskilpailu. Myös näiden tapahtumien järjestämiseen tarvitaan paljon auttavia käsiä, ja erilaisiin tehtäviin haetaan väkeä vuoden mittaan. Myös nämä mahdollisuudet kannattaa käyttää hyödykseen, jos tapahtumatoimintaan osallistuminen myös muuten kuin osallistujana kiinnostaa. Minuun saa aina ottaa yhteyttä, jos mielenpäälle nousee kysymyksiä tapahtumista tai muusta Lexin toiminnasta. Tuskin maltan itsekään odottaa fuksiviikon starttaamista ja vuoden mittaan bolognanpunaisten haalareiden jalkaan vetämistä. Nähdään syksyllä fuksiviikolla rennoissa tunnelmissa!

Heidi Halttunen

Advertisement

Tapahtumavastaava

LEXISSÄ KAIKKIA tapahtumakentän lankoja pitää käsissään yksi nainen: Heidi Halttunen. Heidi on neljännen vuoden sydämellinen lexiläinen, joka tuo juhlat mukanaan minne meneekin, liitäen saumattomasti hipoista ja pöydällä tanssista nurkkapöytään keskustelemaan henkeviä ja taas takaisin. Heidi ei todellakaan jätä ketään kylmäksi; hän on lahjakas kuuntelija ja keskustelija, sekä päivää piristävä menon luoja. Kuin lämmin halaus ihmishahmossa. Mikäli löydät itsesi tapahtumasta ja kaipaat sosiaalista piristysruisketta, etsi Heidi käsiisi! Mikäli et häntä löydä, ei tarvitse kuin vilkaista Instagramin story-osioon: Heidi nimittäin palkitsee seuraajansa varsin aktiivisesti tuotetulla sisällöllä. Kumma kyllä Heidi ei koskaan lepää, vaan viikon ainejärjestömeininkien jälkeen ryntää hän suoraan viikonloppumenoihinsa samalla loppumattomalla energialla! Mistä tuo kaikki energia kumpuaa, sitä ei kukaan tiedä.

This article is from: