3 minute read

MIKÄ LEX?

Oikeustieteen ylioppilaiden yhdistys Lex ry eli ytimekkäämmin ilmaistuna Lex on upea ja ihmeellinen kuin elämä itse. Tuhatpäisellä jäsenistöllään se kuuluu ehdottomasti Turun suurimpiin ja aktiivisimpiin ainejärjestöihin. Ennen kaikkea se on lämmin ja yhtenäinen perhe kaikille jäsenilleen.

Lex, eli meidän oikisopiskelijoiden ainejärjestömme järjestää jäsenilleen tapahtumia, huolehtii edunvalvonnastasi oikeustieteellisessä tiedekunnassa ja koko Suomen tasolla, pitää yhteyttä muihin Suomen oikisainejärjestöihin, myy sinulle haalarit, järjestää fuksiviikon ohjelmaa, ylläpitää harrastustoimintaa… Lyhyesti sanottuna Lex pitää sinusta erittäin hyvää huolta ja varmistaa, että sinulla on kaikki mahdollisimman hyvin. Lexin kaltainen suuri ainejärjestö pystyy ja luonnollisesti myös haluaa olla vahvana vaikuttajana kaikkialla. Lexillä on edustajansa oman tiedekuntamme sisällä tiedekunnanjohtokunnassa, opetustaitotoimikunnassa sekä peruskoulutustoimikunnassa. Tämän lisäksi Lexillä on edustajia koko yliopiston ylioppilaskunnassa TYY:ssä, sen taloustoimikunnassa ja sen useissa valiokunnissa. Edustajia löytyy myös koko Suomen oikeustieteen opiskelijat sekä valmistuneet lakimiehet kattavan etujärjestön Lakimiesliiton opiskelijavaliokunnasta sekä oikeuspoliittisesta, koulutuspoliittisesta ja yksityissektorin valiokunnasta valvomassa kaikkien Suomen oikeustieteilijöiden etua.

Advertisement

Näillä keinoilla pystymme vaikuttamaan suuremmassa mittakaavassa, mutta kuinka toimii itse oikeustieteen ylioppilaiden yhdistys Lex ry ihan paikan päällä Turussa?

JÄSENISTÖ olet sinä (heti jäsenmaksun maksettuasi ja pääsihteerin tietosi tarkistettua) ja kaikki muut lexiläiset yhdessä. Jäsenistö käyttää ylintä päätösvaltaa yhdistyksen kokouksissa, joita järjestetään kolme yhdistysten sääntöjen mukaista vuodessa. Yhdistyksen kokouksia pidetään pari syksyllä ja yksi keväällä, ellei ylimääräisiä katsota tarpeelliseksi. Sinä pääset ensimmäisen kerran osallistumaan yhdistyksemme kokoukseen lokakuun loppupuolella, jolloin valitaan uusi hallitus seuraavalle vuodelle. Osallistumalla yhdistyksen kokouksiin ja käyttämällä ääntäsi sinäkin vaikutat yhdistyksemme toimintaan ja rahankäyttöön! Lisäksi on hyvä muistaa, että Lex on jäsentensä näköinen yhdistys ja parhaat ideat uusista tapahtumista ja aktiviteeteista tulevat usein jäseniltä itseltään. Siispä jos sinulla on ideoita siitä mitä Lexistä puuttuu, älä epäröi kertoa ajatuksiasi eteenpäin!

TOIMIHENKILÖITÄ ovat LexPressin päätoimittaja, liikuntavastaava, kulttuurivastaava ja sitsivastaava. Heidät kaikki valitaan syksyisin yhdistyksen kolmannessa sääntömääräisessä kokouksessa. Lisäksi toimihenkilöitä ovat hallituksen valitsemat eri jaostojen vastaavat. Lexillä on ympäri vuoden kymmeniä matalankynnyksen hakuja erilaisiin pesteihin, joissa voit päästä toteuttamaan itseäsi ja tekemään hyvää ainejärjestömme eteen.

TOIMIKUNNAT, NIIDEN JAOSTOT SEKÄ JAOSTOJEN KOMITEAT toteuttavat yhdistyksen kokouksen ja hallituksen päätöksiä ja järjestävät jäsenille näkyvintä toimintaa yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Lexissä on 7 toimikuntaa (tiedotus-, talous-, klubi-, opintoasiain-, ulkosuhde-, tapahtuma- ja suuri toimikunta), joita johtavat hallituksen jäsenet. Toimikuntien alla ovat jaostot, joissa jaoston toiminnasta vastaavat jaoston jäsenet. Jäsenet jaostoihin valitsee yhdistyksen hallitus vuosittain kaikille avoimien hakujen kautta. Jaostoja on kymmeniä ja jokaiselle löytyy varmasti kiinnostavia tehtäviä. Esimerkkeinä toimivat Skimbalex, joka järjestää lasketteluun liittyvää toimintaa sekä sitsijaosto, joka järjestää sitsejä. Koska jaostojen jäsenet eivät aina kaikkea yksin pysty järjestämään, joillakin jaostoilla on myös komiteoita. Vuosijuhlajaostolla on esimerkiksi vuosijuhlakomitea, joka huolehtii vuosijuhlien käytännön järjestelyistä. Kaikki ovat tervetulleita mukaan jaostojen järjestämään toimintaan ja auttamaan jaoston jäseniä järjestämisessä, jolloin jaoston toiminta tulee tutuksi. Toimintaan tutustuttuaan voi hakea esimerkiksi jaoston jäseneksi vuosittaisissa avoimissa hauissa ja päästä vastuutehtäviin järjestämään ja kehittämään jaoston toimintaa. Jaostoja voidaan perustaa tarpeen mukaan uusia. Esimerkiksi purjehduskerhomme SeilaiLex perustettiin vasta tänä vuonna. JÄSENNEUVOSTO on juhlavasta nimestään huolimatta varsin vapaamuotoinen keskustelufoorumi, johon kaikki jäsenet ovat tervetulleita. Se kutsutaan koolle tarpeen vaatiessa, esimerkiksi hallituksen halutessa kuulla jäsenistöä jonkin suuremman asian, kuten ison hankinnan tai merkittävän koulutukseen liittyvän asian osalta. Jäsenneuvosto on avoin kaikille ja sen tarkoituksena on keskustella erittäin vapaasti ennen päätösehdotuksen muodostamista yhdistyksen tai hallituksen kokoukselle. Jäsenneuvostoa ei ole kutsuttu koolle muutamaan vuoteen, mutta mahdollisuus siihen jokatapauksessa on olemassa.

LEX LIBRI OY on Lexin kokonaan omistama osakeyhtiö, joka pyörittää tiedekuntarakennuksellamme Calonialla rakasta Lex Caféta ja jonka kautta on mahdollista ostaa suosittuja Lex-tuotteita, kuten collegepaitoja, haalarimerkkejä ja uusimpana hittinä Lexin oman KeepCupin! Lex Librin toimintaa pyörittää toimitusjohtaja, apunaan Lex Librin oma hallitus. Kahvilalla tärkeässä roolissa on kahvilanhoitajamme Johanna sekä muut kahvilatyöntekijät, jotka ottavat sinutkin aurinkoisesti vastaan, kun käyt nappaamassa kahvilalta evästä luentojen välissä.

PUHEENJOHTAJA eli tutummin puhis heiluttaa nuijaa hallituksen kokouksissa ja yrittää parhaan kykynsä mukaan huolehtia, että muut hallituksen jäsenet pysyvät asiassa ja kokousten esityslistan kohdat tulevat todella käsitellyiksi. Puheenjohtaja ottaa ulospäin kantaa tarpeen tullen ja pyrkii kehittämään yhdistystä jatkuvasti eteenpäin. Puheenjohtaja edustaa Lexiä ulospäin. Viime kädessä vastuu koko yhdistyksestä lankeaa puhiksen harteille.

HALLITUS muodostuu kahdeksasta henkilöstä: puheenjohtajasta, pääsihteeristä, tiedotusvastaavasta, talousvastaavasta, tapahtumavastaavasta, klubimestarista, opintovastaavasta ja ulkosuhdevastaavasta. Hallitus pyörittää yhdistyksen jokapäiväistä toimintaa, kuten maksaa laskut, hoitaa toimistopäivystykset, laatii budjetit ja vastaa jäsenistön kysymyksiin. Lisäksi hallitus pitää yhteyttä muihin ainejärjestöihin ja päättää kokouksissaan asioista, joihin ei tarvita yhdistyksen kokousta. Hallitus kokoustaa kerran viikossa ja kokoukset venyvät joskus pikkutunneille saakka, kun kättä väännetään milloin isommista ja milloin pienemmistä asioista. Hallitukselta voi aina tulla kysymään mitä vain taivaan ja maan väliltä, ja vastaavat ovat tukenasi koko fuksivuotesi ja loppuopintojesi ajan! Hallitukseen törmäät ensi kertaa fuksiviikolla, joten älä pelkää nykäistä heitä hihasta.

This article is from: