7 minute read

KIERTOTALOUS MUUTOS LÄHTEE TILAAJASTA

Infrarakentaja kulkee kohti KIERTOTALOUTTA

Miten infrayritys kohtaa kiertotalouden? Asiantuntija Jenni Nurmi tietää, että osaamista yrityksistä löytyy, mutta tekemistä riittää. Yksi asia on selvä: muutos lähtee tilaajista.

TEKSTI: SARI OKKO, KUVAT: REROUTE (S. 24), ARCTIC INFRA (S.24), MIKARENT (S.27), TAPIO VÄRTTIÖ (S. 27) JA 123RF

Kiertotalouden ja rakennetun ympäristön asiantuntija Jenni Nurmi näyttää tietä resurssitehokkaampiin ratkaisuihin. Nurmen tavoitteena on yhdistää ihmisiä, taloutta ja tekniikkaa kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi.

Nurmi on ollut esimerkiksi tuotteistamassa energiateollisuuden tuhkista materiaaleja rakennettuun ympäristöön. Tampereella hän oli mukana Kestävien kaupunginosien KIEPPI-hankkeessa, jonka tavoitteena on synnyttää uutta kierto- ja jakamistalouteen pohjautuvaa toimintaa ja kumppanuusmallia. Yhtenä osana selvitettiin infra-alan yritysten kiertotalousvalmiuksia. ”Kieppi-hankkeessa kävi ilmi, että kiertotalous on vahvasti läsnä yritysten toiminnassa. Alaa kehitetään omissa verkostoissa ja uusia ratkaisuja etsitään ns. omalla riskillä. Vaikka ympäristö- ja yhteiskuntavastuu liiketoiminnan kehittämisessä on tunnistettu, hankintakäytännöt puuttuvat ja ontuvat”, Nurmi sanoo. ”Alan toimijat näkevät kiertotaloudessa merkittävää liiketoimintapotentiaalia, mutta siihen ei nykyisen toimintamallin puitteissa täysin päästä, koska usein ja edelleen vain hinta ratkaisee, eikä uusilla ratkaisuilla ole sijaa tarjouskilpailussa. Näillä eväillä kiertotalousratkaisuilla ei ole mahdollisuutta puhjeta kukkaansa.”

Maamassat hallintaan

Massatalouden hallinta on Nurmen mukaan sekä vastuullisen toiminnan että liiketoiminnan kannattavuuden avainasioita muun muassa koska painavien massojen

PAIKALLISUUS on valttia kierto- siirtely vie paljon energiaa. Toteutusvaitaloudessa. Materiaa- heessa hankekohtaiseen massatalouteen lit tulisi käsitellä mahdol lisuuksien mukaan aina voi kuitenkin vaikuttaa suhteellisen siellä, missä ne synty- vähän. vät, Jenni Nurmi korostaa. ”Yksityinen maavastaanotto voi jopa tarjota epäreilua kilpailuetua, jos kaupunki määrittelee urakoitsijan vastaavan massoista. Se, joka on sattunut vuosien saatossa hankkimaan välivarastointipaikan läheltä kasvukeskuksen ydintä, pärjää, mutta muille tällaisen paikan hankinta ei ole nykyisin edes mahdollista.” Maamassojen hyödyntäminen hankkeen sisällä ratkaisee. Maamassat vaativat usein jatkokäsittelyä, mutta samalla pitäisi päästä tilanteeseen, jossa urakoiden eritahtisuus vähenisi, eli kaivutyöt ja maamassoja hyö-

Alaa kehitetään omissa verkostoissa ja uusia ratkaisuja etsitään ns. omalla riskillä.”

Jonne Ruopsa, Arctic Infra Oy

Ai mikä kiertotalous?

Arctic Infra Oy:ssä kiertotalous on ollut osa toimintaa alusta asti, vaikka termi pääsi yllättämään.

”Kun lähdin keskustelemaan kiertotaloudesta, en ollut sanaa koskaan kuullutkaan. Aika pian kävi kuitenkin ilmi, että sitähän me olemme tehneet alusta asti”, tekninen johtaja Jonne Ruopsa tuumii.

Vuonna 2019 perustettu yritys toimii siellä, missä maata kaivetaan. Repertuaariin kuuluu maarakentamista, kaivosinfraa, kunnallistekniikkaa ja vesihuoltotöitä Pohjois-Suomessa ja Ruotsissa. ”On ollut hienoa päästä kehittämään toimintaa alusta asti siihen suuntaan, mikä on itselle tärkeää. Kyse on tuotantoa auttavista järjestelmistä, digitalisaatiosta, mallintamisesta ja mittaamisesta sekä muista nykyaikaisista, kilpailukykyä edistävistä asioista”, Ruopsa sanoo. ”Meillä on totuttu puhumaan tuottavuuden parantamisesta ja uuden teknologian hyödyntämisestä. Esimerkiksi siitä, että tiedämme koko ajan, missä koneet kulkevat ja mitä niillä tehdään tai paljonko materiaalia ja maamassoja on missäkin.” ”Vältämme ylikaivua ja ylitäyttöä sekä turhaa työtä ja turhia kilometrejä. Pyrimme myös hyödyntämään maamassoja mahdollisimman hyvin ja kierrättämään tehokkaasti. Kun tehdään kerralla kunnolla, kulutetaan vähemmän.”

Jatkossa kiertotaloudessa aiotaan sukeltaa yhä syvemmälle. Pohjois-Suomessa nähdään, että vastuullinen toiminta on hyvä valttikortti tulevaisuutta rakennettaessa ja osaavaa henkilöstä rekrytoitaessa.

Usein ja edelleen vain hinta ratkaisee, eikä uusilla ratkaisuilla ole sijaa tarjouskilpailussa.”

dyntävät kohteet kohtaisivat nykyistä paremmin. ”Mitä enemmän maamassoja voidaan hyödyntää lähellä, sitä parempi, koska vältytään esimerkiksi turhilta kuljetuksilta. Ja mitä paremmin uudet, kiertotaloutta edistävät ratkaisut voidaan toteuttaa jo olemassa olevilla koneilla ja laitteilla, sitä todennäköisemmin niistä saadaan valtavirtaa.” taa esimerkiksi sitä, että tilaaja vaatii urakoitsijalta ensisijaisesti resurssitehokkaita vaihtoehtoja.”

Lisää vuoropuhelua

Tarjonta vastaa kysyntään

Kiertotalouden kehittämisen ja kirittämisen alkupiste on selvä: muutos lähtee tilaajasta. ”Hyvällä ennakkosuunnittelulla, nykyistä tiiviimmällä yhteistyöllä ja tilaajan mahdollistamalla maa-ainespankkiratkaisulla olisi mahdollista tehostaa toimintaa merkittävästi. Koordinoitu toiminta, kaavoitus ja aluesuunnittelu hyödyntävät kaikkia osapuolia kutistamalla kustannuksia ja ympäristövaikutuksia.”

Infra-alan yrityksillä on halu tehdä muutoksia vastuulliseen suuntaan. Nurmen mukaan yrityksillä pitää myös olla varmuus siitä, että tarjonta vastaa odotuksia. Yritykset tarvitsevat varmuuden sille, että isoille investoinneille kuten sähköisille koneille riittää kysyntää sopivaan hintaan. ”Kiertotaloustoiminnan kehittäminen mahdollistuu, kun tilaaja tunnistaa roolinsa kaikkien kestävyysnäkökulmien mahdollistajana ja uusien yhteistyötyötä korostavien toimintatapojen edistäjänä. Tämä tarkoit-

Tampereen KIEPPI-hankkeessa Nurmi selvitti laajasti infra-alan yritysten kiertotalousvalmiuksia. Valmiudet ovat hänen mukaansa yllättävän KIERTOTALOUS. hyvät, joskin tunnelmat ovat pitkälti KIERTOTALOUSAJATTE- odottavat.

LUSSA TALOUS TOIMII YMPÄRISTÖN KANTOKYVYN RAJOISSA. ”Yleistunnelmaa voisi kuvata SE ONNISTUU PITÄMÄLLÄ MATERIAA- siten, että infra-alan yrittäjät ovat

LIT JA TUOTTEET KIERROSSA MAHDOL-

LISIMMAN PITKÄÄN NIIN, ETTÄ NIIDEN valmiita mahdollistamaan kiertoARVO SAMALLA SÄILYY. KIERTOTALOU DESSA TUOTANTO JA KULUTUS SYN- talouden ratkaisuja ja tekemään NYTTÄVÄT MAHDOLLISIMMAN VÄHÄN hyviä tarjouksia, kunhan tilaaja-

HUKKAA JA JÄTETTÄ. KIERTOTALOUS SISÄLTÄÄ MYÖS AJATUKSEN puoli on valmis.”

UUSISTA LIIKETOIMINTAMAH- Keskeisimmät kiertotalouden ja DOLLISUUKSISTA. resurssitehokkuuden toteutumista estävät tai haittaavat asiat liittyvät usein perässä laahaavaan lainsäädäntöön, hankintalain virheelliseen tulkintaan tai käytännön toteutusten puutteeseen. Maamassojen ohella tulisi keskittyä nykyistä enemmän uusiomateriaaleihin. Vaikka niitä käytetään jo varsin monipuolisesti, määrät ovat vielä pieniä. Betonimurskeiden ohella myös muita sivuvirroista jalostettuja uusiomateriaaleja käytetään, ja toimijat etsivät uusia tapoja hyödyntää tai jalostaa ylijäämämaita. ”Nyt olisi aika toimia, sillä hyvä rakennusmaa on käymässä vähiin. Asia on toki huomattu isoissa kaupungeissa, joissa toimii massakoordinaattoreita. Kun

Miika-Matti Silván, MikaRent Oy

Koneet vihertyvät

MikaRent Oy:ssä kiertotalouden kysyntä nähdään työmailla käytettävien koneiden näkökulmasta.

”Olemme mukana maarakennushankkeissa koneiden vuokrauksen ja myynnin sekä kuljetus- ja työmaapalveluiden kautta. Asiakkaina on isoja urakoitsijoita, joiden myötä kiertotalous on tänä päivänä yhä enemmän esillä”, toimitusjohtaja Miika-Matti Silván sanoo.

Kymmenen vuoden kokemus kertoo, että koneiden ja laitteiden vuokraaminen on kasvava trendi. Kun työmaalla on toimivat ja hankkeen mukaiset koneet, urakoitsija voi keskittyä ydinosaamiseensa eikä koneiden kanssa jumppaamiseen. Toinen selkeä trendi on akkukäyttöisten koneiden yleistyminen. ”Esimerkiksi monissa purku- ja saneerauskohteissa polttomoottori- tai kaasukäyttöisiä koneita ei tänä päivänä saa enää käyttää esimerkiksi päästöjen takia”, Silván toteaa. ”Muutos lähtee tilaajasta, joka määrittelee, millaista kalustoa urakoissa käytetään. Tässä olisi tärkeää, että kysyntä ja tarjonta kohtaisivat siten, etteivät ekologisiin koneisiin investoineet urakoitsijat putoaisi pelistä hinnan takia.”

Tilaajien tarpeet ja tarjoajien valmiudet selviävät vain keskustelemalla.”

ilmastonmuutokseen halutaan vaikuttaa, kyse on isosta kokonaisuudesta, jossa paino ei voi olla yksittäisten yritysten harteilla”, Nurmi korostaa. ”Omien havaintojeni mukaan yritykset kaipaavat lisää vuoropuhelua ja yhteistyötä eri osapuolien välille. Paljon on osaamista, mutta se pitäisi saada tuotua paremmin esiin. Tilaajien tarpeet ja tarjoajien valmiudet selviävät vain keskustelemalla.”

Suuri tahtotila kehittymiselle

Kiertotalousrintamalla tapahtuu paljon, mutta tekemistä riittää. Edistyminen edellyttää siirtymistä teknisestä kiertotaloudesta toiminnalliseen kiertotalouteen. Siinä tilaaja valmistelee hankinnan niin, että resurssitehokkaita vaihtoehtoa ei rajata pois, vaan niitä jopa vaaditaan. ”Infra on alana erittäin konservatiivinen, jos verrataan vaikkapa siihen, miten puhelimet ovat kehittyneet muutamassa vuosikymmenessä. Toisaalta pieniltä vaikuttavilla infra-alan muutoksilla voi olla kertautuvasti valtava merkitys.”

Nurmi ei lähde antamaan arvosanaa infra-alan kiertotalousälylle. Tahtotila kehittämiselle ja kehittymiselle on joka tapauksessa suuri, joskin alan sisältä löytyy isojakin eroja. ”Seuraavan viiden vuoden aikana uudet toimintatavat lisääntyvät ja tilaajat aktivoituvat asettamaan yhä enemmän tavoitteita resurssitehokkuutta ja vastuullisuutta ajatellen. Nyt on hyvä markkinapaikka asemoitua uudelleen”, Nurmi summaa.

Emil Mäntylä, Mäntylä Yhtiöt, Bimu Oy

Kohti aitoa kiertotaloutta

Bimu Oy:ssä kiertotalous on ollut vahvasti läsnä jo ennen kuin kiertotaloudesta edes puhuttiin.

Mäntylä Yhtiöihin kuuluva Bimu Oy on kiertotalouteen ja ympäristöpalveluihin erikoistunut perheyritys ja alansa edelläkävijöitä Suomessa. Yrityksellä on pitkä kokemus muun muassa jätteidenkäsittelyn urakoinnista, kierrätettävien materiaalien lajittelusta, biokompostoinnista ja kierrätyspolttoaineiden valmistuksesta. ”Toimimme jätteenkäsittelyssä ja kiertotalousalueella kokonaisvaltaista konepalvelua tarjoten. Käsittelemme syntyviä ylijäämämateriaaleja, kuten puuta, metallia, maa-aineita ja muita massoja sekä hyödyntämiseen kelpaamatonta jätettä”, yrityksen johtoon kuuluva Emil Mäntylä kertoo. ”Maamassojen hallinnasta ja uusiokäytöstä sekä jätteiden tuotteistamisesta puhutaan yhä enemmän. On hyvä, että materiaalit pysyvät kierrossa, mutta kierrättämisen tulisi myös korreloida uusien lopputuotteiden arvon kanssa. Jätteen polttaminen ei ole kierrättämistä, vaan energian tuotantoa.”

Koneille asetetaan nykyään paljon vaatimuksia ja päästörajoja. Aiempaa enemmän tulisi kiinnittää huomiota myös niiden optimaaliseen hyödyntämiseen. Oleellista on koneiden ja siirtokaluston oikea määrä ja teholuokka sekä maansiirron ja rakentamisen aikataulun optimointi. ”Jos urakkaan vaaditaan aina uutta konetta, kyse on pitkälti kauneuskilpailusta, ja valmistajat ulkomailla kiittävät. Ympäristön kannalta pelkkää moottoriluokitusta tärkeämpää on koneiden oikea ja tehokas käyttö”, Mäntylä tuumii.

OPTIMOIMALLA hankkeissa kaluston määrä ja teholuokka sekä maansiirron ja rakentamisen aikataulut voidaan saavuttaa suurempi ympäristövaikutus kuin vaihtamalla koko konekanta uusiin.

TÄYSI HYÖTY UUSISTA MENETELMISTÄ

KOKONAISVALTAISIA RATKAISUJA Laitteet, ohjelmistot, palvelut

KOTIMAINEN SATELLIITTIDATAN KORJAUSPALVELU YLI 4000 KÄYTTÄJÄÄ

TEKNINEN TUKI / KÄYTTÖTURVA

TRIMBLEN VALTUUTTAMA HUOLTOPISTE SUOMESSA

LAITE- JA OHJELMISTOKOULUTUSTA Mittausten onnistuminen on työmaalla tärkeää ja vaatimustaso kasvaa vuosi vuodelta. Pistepilvet ja ilmakartoitus ovat lähes jo uusi normaali. Samaan aikaan perinteisetkin menetelmät uudistuvat, kun takymetrit toimivat laserkeilaimina ja GNSS-vastaanottimissa on mukana IMU-teknologiaa.

Geotrimin tarjoamat uudet menetelmät avaavat yrityksille ovet laajentaa toimintaa ja saamaan uusia kiinnostavia projekteja. Ne tarjoavat kasvua ja lisäävät tuottavuutta.

Rohkaistu kysymään uusista menetelmistä. Räätälöimme ketteriä ratkaisuja niin pienille kuin suurillekin yrityksille ja otamme huomioon tarpeesi ja tavoitteesi. Tueksi saat Geotrimin monipuoliset palvelut; koulutuksen, teknisen tuen ja tehtaan valtuuttaman huollon. Apua jokaiseen päivään.

Ota yhteyttä ja kysy uusista menetelmistä.

This article is from: