10 minute read

MUOVIPUTKIHITSAUS, IN MEMORIAM VAKUUTUSASIAA POHJOLALTA

Muoviputkistohitsaajien pätevyyden osoittaminen helpottui

Uudistuneessa järjestelmässä hitsaajat voivat pätevöityä hitsausmenetelmän lisäksi materiaalin ja tuotteen mukaan. Uutta ovat myös riippumattomat pätevöintivalvojat ja hitsauskoekappaleiden koestus ainetta rikkovin menetelmin.

MUOVITEOLLISUUS ry:n vuodesta 2010 alkaen ylläpitämässä muoviputkistohitsaajien pätevöinnin järjestelmässä on otettu käyttöön standardin EN 13067 mukaiset pätevyysluokat. Uudistus helpottaa pätevyyden osoittamista Suomessa ja erityisesti muualla Euroopassa.

Pätevöinti uudistui, kun järjestelmän koulutusorganisaatioiden syyslukukausi 2021 alkoi. Nykyisen järjestelmän pitkälle kehitettyjen koulutus-, koe- ja pätevyysvaatimusten ansiosta tarvittavat muutokset ovat merkittävyydestään huolimatta varsin maltillisia. ”Koulutussisältöihin ei tule suuria muutoksia, kun standardin vaatimukset otetaan käyttöön, neuvottelukunnan puheenjohtaja Minna Vekkeli Uponor Infra Oy:stä kuvailee. ”Isoimpia näkyviä muutoksia ovat ulkopuoliset, riippumattomat valvojat, jotka valvovat järjestelmämme pätevöitymiskokeita sekä se, että hitsauskoekappaleet tullaan koestamaan ainetta rikkovin menetelmin.”

PÄTEVÖINNIN kannalta keskeiset julkaisut löytyvät Muoviteollisuuden nettisivuilta osoitteesta plastics.fi/putkijaosto/putkijaoston_julkaisut

KÄYTTÖÖN otetun standardin EN 13067 mukainen pätevöintimenettely antaa muoviputkistohitsaajille mahdollisuuden aiempaa laajempaan ja yksilöidympään pätevöitymiseen. Uudistuksen myötä käyttöön otettavat pätevyysluokat huomioivat hitsausmenetelmien lisäksi myös hitsattavat muovimateriaalit ja muovituotteet. Lisäksi pätevyyksien voimassaolo lyhenee viidestä vuodesta neljään.

Ohjeistuksen ylläpidosta ja pätevyyksien myöntämisestä vastaavat käytännössä Muoviteollisuus ry:n ylläpitämän järjestelmän toimijat.

Saija Syväoja

IN MEMORIAM

Eero Häkkinen

VUONNA 1954 Tampereen teknillisen opiston tien- ja vesirakennuksen opintosuunnalta valmistunut Eero Häkkinen tuli SML:n Keski-Suomen piiriyhdistyksen toiminnanjohtajaksi 1982. Hän jäi eläkkeelle Suomen Maarakentajien Keskusliitto SML ry:stä 1993. Kuva on Eeron läksiäisistä.

Eränkäynti ja koiraharrastus olivat Eero Häkkisen sydäntä lähellä, ja Eeron kennelistä lähtikin suomenpystykorvia ympäri maailmaa. Eero oli myös innokas pöytälaatikkorunoilija ja perhemusikantti lauluineen, kitaroineen ja huuliharppuineen. Eero nukkui pois 31.5. 2021

INFRA RY

Raimo Kandolin

DI RAIMO KANDOLIN aloitti työt Suomen Maarakentajien Keskusliitossa Maansiirto-lehden toimittajana vuonna 1984. Kun Maansiirto-lehden seuraajan Infrarakentajan kustannustoiminta siirtyi Rakennusmediaan, siirtyi Raimo vanhana työntekijänä yhtiöön. Hän eläköityi Rakennusmediasta 2012.

Kandolin muistetaan persoonallisena, tinkimättömänä ja avuliaana puurtajana, jonka sydäntä lähellä olivat hänen tyttärensä ja heidän perheensä sekä moottoriurheilu. Raimo menehtyi loppuvuodesta 2020.

Pohjola Vakuutuksen vinkkejä turvalliseen työskentelyyn

Pohjola Vakuutuksessa halutaan panostaa siihen, että INFRAn jäsenyrittäjien henkilöstö on hyvinvoivaa ja työkykyistä, ja koneet turvallisesti tuottavassa työssä.

MOOTTORITILAN koteloihin ja rakenteisiin saattaa kerääntyä epäpuhtauksia. Jos lika on palavaa materiaalia, se saattaa syttyä katalysaattorin kuumuudesta.

TESTIHENKILÖ esittelee, kuinka kolmipisteotteella tulee kolme raajaa olla kiinni koneessa joka hetki koneeseen mennessäsi ja sieltä poistuessasi. Muista myös kulkea työmaalla vain merkittyä kulkureittejä pitkin niin vahinkoriskit pienenevät oleellisesti.

”POHJOLA Vakuutus on Suomen johtava vakuutusyhtiö työkoneiden vakuuttamisessa ja tavoitteemme on toimia asiakkaan riskienhallinnan kumppanina”, yhteysjohtaja Sami Raappana Pohjola Vakuutuksesta kertoo. ”Vakuutukset turvaavat yrityksen toiminnan jatkuvuutta vahinkotilanteessa. On tärkeää selvittää vahinkojen taustatekijät ja oppia välttämään vahingot. Näin toimien voimme auttaa ja opastaa asiakkaitamme työturvallisuuden kehittämisessä.”

Tiivis yhteistyö konevalmistajien ja turvallisuusasiantuntijoiden, kuten jäljempänä mainitun Siveb Oy:n kanssa, kehittää Pohjolan asiantuntijoiden kykyä palvella infra-alan yrittäjiä vahingontorjunnassa. TYÖKONEIDEN vahinkotilastoissa yleisin vahinkotyyppi on koneen palovahinko.

Suurin osa kaikista paloista syttyy konetilassa. Koneiden päästövaatimukset ovat vuosien varrella kiristyneet ja tämä on johtanut siihen, että lähes kaikissa koneissa on katalysaattori. ”Katalysaattorien pinnat ovat kuumia ja lämpötila nousee erityisen korkeaksi regeneroinnin aikana. Jos katalysaattorin lähellä on palavaa materiaalia niin paloriski on aina olemassa”, Kristian Lindström Siveb Oy:stä varoittaa.

Pohjola Vakuutus suositteleekin moottoritilan tarkastusta päivittäin epäpuhtauksien ja vuotojen varalta. ”Turvallisuus tulee huomioida jo työmaan suunnittelussa. Työkoneen regenerointi tulee suorittaa valvotusti ja regenerointipaikan olisi hyvä sijaita riittävän kaukana palavasta materiaaleista ja kiinteistöistä”, jatkaa Kristian Lindström.

HENKILÖVAHINKOJEN

osalta nilkkojen nyrjähdykset näkyvät korvaustilastoissa. Vahingot johtuvat usein siitä, että koneen alimmat askelmat ovat huonokuntoisia tai kuljettaja muista syistä hyppää alas koneesta. Varsinkin

INFRAN YHTEISTYÖJÄSEN POHJOLA louhintatyömaalla hyppäämi-

VAKUUTUS TARJOAA KOKO nen koneesta voi johtaa saiMAAN KATTAVAN PALVELUVERKOSTON INFRAN JÄSEN- rauslomalle jäämiseen nilkYRITTÄJIEN LIIKETOIMINNAN kavaurion takia. TURVAAMISEKSI JA HALUAA OLLA MUKANA TORJUMASSA ”Uusien työntekijöiden

VAHINKOJA YHDESSÄ YRIT- perehdytyksellä on merkitTÄJIEN KANSSA. tävä vaikutus työturvallisuuteen. Yksinkertaiseltakin tuntuva asia, kuten työkoneeseen nouseminen ja laskeutuminen, on merkityksellinen työturvallisuuden kannalta”, pohtii Raappana. TYÖMAA- ja asiakaskäynneillä on noussut esiin myös erilaiset koneisiin ja kuljettajan työasentoon liittyvät ergonomiaongelmat. ”Työmaiden kulkuväylien tasaisuus vaikuttaa suuresti selkävaivojen esiintymiseen. Kannattaa mahdollisuuksien mukaan pyrkiä pitämään työmaiden ajoväylät tasaisina. Tämä vaikuttaa koneen kuljettajaan kohdistuvaan tärinään ja siten sairauspoissaoloihin ja tätä kautta yrityksen tulokseen”, ohjeistaa Raappana. Yleisenä havaintona Raappana ja Lindström muistuttavat turvavöiden käytön tärkeydestä työkoneissa sekä työmaan ja työkoneiden valaistuksen riittävyydestä, kun päivät lyhenevät. ”Uusissa koneissa on nykyisin asialliset kolmipistevyöt. Näistä ei ole apua, mikäli turvavyötä ei käytetä. Liian usein vyö jää käyttämättä ja kuljettaja altistuu vakavalle vaaralle koneen kallistumisen tai kaatumisen yhteydessä. Työmaa on myös paljon turvallisempi hyvällä valaistuksella.”

Saija Syväoja

ÖVERSÄTTNING STAFFAN HÖGNÄS

Tjänsten Oma INFRA

FRÅN och med början av november ersätter tjänsten Oma INFRA det gamla extranet. Framöver hittar du blanketter, kollektivavtal, evenemang och medlemsnyheter i den nya tjänsten.

Nyheter som Oma INFRA erbjuder är bland annat en indexberäknare och möjligheten att ladda ner blanketter med OneDrive. I förhållande till det gamla extranet har den nya tjänsten särskilt fokuserat på utvecklingen av sökfunktioner, struktur, mobilvänlighet och inloggning.

Det finns även innehåll på svenska i Oma INFRA. Besök omainfra.fi för att lära dig mer.

Behörigheterna inom svetsning av plaströr förnyas

I DET system för behörigheter inom svetsning av plaströr som PLASTINDUSTRIN rf sedan 2010 har drivit har man infört behörighetsklasser enligt standard EN 13067. Reformen gör det lättare att bevisa sin behörighet i Finland och i synnerhet på annat håll i Europa.

Trots att ändringarna är betydelsefulla är de rätt moderata.

De största förändringarna består av att behörighetsproven övervakas av externa, opartiska övervakare och av att svetsprovstyckena testas med förstörande metoder. Behörigheternas giltighetstid förkortas dessutom från fem till fyra år.

Det nya behörighetsförfarandet ger plaströrssvetsare möjlighet att skaffa sig bredare och mer specifika behörigheter. De behörighetsklasser som införs i och med reformen beaktar inte bara svetsmetoder utan också de plastmaterial och plastprodukter som svetsas.

Kari Björklöv på Fennia har gått i pension

”JAG har varit med om mycket tillsammans med er, och lärt mig något nytt i varje möte. Branschen har utvecklats enormt under vår gemensamma resa och kommer även framöver att göra det, såväl inom materiel och arbetsmetoder som inom avtal. Det innebär en bra och kontinuerlig dialog med intressenter och samarbetspartners för att aktörerna i branschen fortsättningsvis ska ha goda möjligheter att nå framgång och utveckla sin verksamhet, påpekar direktör Kari Björklöv. ”Jag vill tacka alla medlemmar och förtroendepersoner i INFRA och alla tjänstemän i distriktsföreningarna och i centralorganisationen, som jag har haft förmånen att arbeta med under de fem olika årtionden min karriär har sträckt sig över.”

INFRA ry | www.infra.fi

Eteläranta 10, 00130 Helsinki info@infra.fi

Toimitusjohtaja

Paavo Syrjö puh. 040 560 1803 Johdon assistentti Sari Pietikäinen puh. 0500 418 304

Viestintä ja markkinointi

Viestintäpäällikkö Anu-Liina Ginström puh. 050 330 8131 Tiedottaja Saija Syväoja puh. 050 571 0141

Jäsenpalvelut ja aluetoiminta

Johtaja Kari Muhonen puh. 0400 943 350

Jäsenmaksut ja -muutokset

Sihteeri Hanna Johansson puh. 0400 343 155

Lakitiimi

Työmarkkinapäällikkö Tiina Olin puh. 050 452 6633 Lakimies Mikaela Aaltonen puh. 040 513 0459 Uuden lakimiehen haku on käynnissä. sposti: lakiapu@infra.fi

Turvallisuus, laatu ja louhinta-asiat

Elinkeinopol. asiantuntija Kati Kaskiala puh. 040 066 3550

Yleinen edunvalvonta, t&k, asfaltti-, ympäristö-,kiviaines-, purku- ja kierrätysasiat

Elinkeinojohtaja Juha Laurila puh. 050 412 3637

Nosturi- ja erikoiskuljetusasiat

Asiantuntija Magnus Frisk puh. 050 912 7373

INFRA Häme INFRA Keski-Suomi

Toiminnanjohtaja Antti Astrén puh. 0400 836 205

INFRA Kaakkois-Suomi Pk-yrittäjyys

Toiminnanjohtaja Tuukka Liukko puh. 0400 251 365

INFRA Länsi-Suomi Kunnossapito

Toiminnanjohtaja Jukka Annevirta puh. 040 848 4801 Sihteeri Hanna Johansson puh. 0400 343 155

INFRA Pohjanmaa

Toiminnanjohtaja Timo Häggblom puh. 050 343 7033

INFRA Pohjoinen

Toiminnanjohtaja Olli Airaksinen puh. 0400 382 655

INFRA Pohjois-Karjala INFRA Pohjois-Savo

Toiminnanjohtaja Pekka Lyytikäinen puh. 0400 256 223

INFRA Uusimaa

Toiminnanjohtaja Panu Tuominen puh. 044 595 6617 Sihteeri Sari Pietikäinen puh. 0500 418 304

Henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@infra.fi

MENE JA TIEDÄ

JÄSENYRITYKSIÄ

LUETAAN KANNESTA KANTEEN.

Ilmoita Infra-lehdessä.

Ruoppaus VedenalainenLouhinta Satamarakentaminen Ympäristörakentaminen Liukuvalukohteet Erikoiskohteet

KANSAINVÄLINENVESIRAKENTAJA

TerramareOy|www.boskalis.com/terramare

Tule tekemään kanssamme parempaa huomista

Olemme yli 150 vuoden kokemuksella Suomen suurin rauta- ja raitioteiden rakentaja sekä radan kunnossapitäjä. Rakennamme ja ylläpidämme Suomen ympäristöystävällisintä infraa ja muokkaamme ihmisten mahdollisuuksia liikkua nyt ja tulevaisuudessa.

Kiinnostavista töistä meillä ei ole pulaa, sillä olemme mukana tekemässä ympäristöystävällistä infraa useissa infra-alan alliansseissa ja projekteissa, kuten Tampereen Ratikassa ja pääkaupunkiseudun Raide-Jokerissa.

Yli 1 000 NRC Groupin rautaista ammattilaista työskentelee ympäri Suomen paremman huomisen asialla – olisitko sinäkin yksi meistä? Tarjoamme kiinnostavia mahdollisuuksia rakennus-, sähkö- ja infra-alan kokeneille ammattilaisille sekä uransa alussa oleville osaajille. Tutustu tarkemmin www.nrcgroup.fi

JÄSENYRITYKSIÄ

50

JÄSENYRITYKSIÄ

JÄSENYRITYKSIÄ

HERÄTYS!

Päästä tekijät terveinä kotiin. Kun ohitat tietyömaan, noudata nopeusrajoitusta.

JÄSENYRITYKSIÄ

Turvaamassa tulevaisuuden rakentamista Turvaamassa tulevaisuuden rakentamista Turvaamassa tulevaisuuden rakentamista Turvaamassa tulevaisuuden rakentamista Turvaamassa tulevaisuuden rakentamista Turvaamassa tulevaisuuden rakentamista

Autamme yrityksiä huomioimaan ja pienentämään ympäristövaikutuksia kaiken kokoisissa hankkeissa. Tarjonnastamme löytyy tärinäkonsultoinnin lisäksi kattavasti myös ympäristömittauksia, kuten melu- ja pölymittaukset.

Autamme yrityksiä huomioimaan ja pienentämään ympäristövaikutuksia kaiken Yli 120 louhinnan ja ympäristövaikutusten kokoisissa hankkeissa. Tarjonnastamme asiantuntijaa palveluksessanne kaikkialla löytyy tärinäkonsultoinnin lisäksi kattavasti Pohjoismaissa. myös ympäristömittauksia, kuten melu- ja pölymittaukset.

Autamme yrityksiä huomioimaan ja pienentämään ympäristövaikutuksia kaiken kokoisissa hankkeissa. Tarjonnastamme Yli 120 louhinnan ja ympäristövaikutusten asiantuntijaa palveluksessanne kaikkialla Pohjoismaissa. löytyy tärinäkonsultoinnin lisäksi kattavasti myös ympäristömittauksia, kuten melu- ja pölymittaukset.

Autamme yrityksiä huomioimaan ja pienentämään ympäristövaikutuksia kaiken kokoisissa hankkeissa. Tarjonnastamme Yli 120 louhinnan ja ympäristövaikutusten asiantuntijaa palveluksessanne kaikkialla Pohjoismaissa. löytyy tärinäkonsultoinnin lisäksi kattavasti myös ympäristömittauksia, kuten melu- ja pölymittaukset.

Autamme yrityksiä huomioimaan ja pienentämään ympäristövaikutuksia kaiken Yli 120 louhinnan ja ympäristövaikutusten kokoisissa hankkeissa. Tarjonnastamme asiantuntijaa palveluksessanne kaikkialla löytyy tärinäkonsultoinnin lisäksi kattavasti Pohjoismaissa. myös ympäristömittauksia, kuten melu- ja pölymittaukset.

Autamme yrityksiä huomioimaan ja pienentämään ympäristövaikutuksia kaiken kokoisissa hankkeissa. Tarjonnastamme Yli 120 louhinnan ja ympäristövaikutusten asiantuntijaa palveluksessanne kaikkialla Pohjoismaissa. löytyy tärinäkonsultoinnin lisäksi kattavasti myös ympäristömittauksia, kuten melu- ja pölymittaukset.

Yli 120 louhinnan ja ympäristövaikutusten asiantuntijaa palveluksessanne kaikkialla Pohjoismaissa.

Lue lisää >> FORCITCONSULTING.FI Lue lisää >> FORCITCONSULTING.FI Lue lisää >> FORCITCONSULTING.FI Lue lisää >> FORCITCONSULTING.FI Lue lisää >> FORCITCONSULTING.FI Lue lisää >> FORCITCONSULTING.FI

YMPÄRISTÖLUOKITUS R A KENNUSTIETOSÄÄTIÖ R T S RTS

OTA KÄYTTÖÖN HETI TÄNÄÄN JÄSENEN OMA INFRA -PALVELU

Saat palvelusta kaiken sen mitä vanhasta ekstranetistä – ja jvähän päälle. Jos et löydä etsimääsi, käänny asiantuntijoidemme puoleen. Apua on tarjolla erityisesti tes-, hankinta- ja urakka-asioissa sekä turvallisuus-, laatu- ja ympäristöasioissa.

KATSO LISÄÄ OMAINFRA.FI

This article is from: