1 minute read

Alueellisia biohiilihankkeita muualla

Hankkeen tulokset ovat osaltaan edistämässä uusia biohiili-investointeja, liiketoimintamahdollisuuksia ja uutta yritystoimintaa. Tällä hetkellä Kanta-Hämeen alueella on erinomaiset edellytykset edetä kohti kaupallista biohiilituotantoa ja sen ympärille rakentuvaa kiertotalousliiketoimintaa.

Biohiilestä bisnestä Hämeeseen -hankkeen kanssa osittain päällekkäin tai sen aikana on käynnistetty muitakin biohiilen tuotantoon ja käyttöön liittyviä alueellisia hankkeita. Tällaisia ovat muun muassa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Oy:n (Xamk) ja Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n (Miksei) toteuttama Biohiilellä puhtaampi ympäristö ja uutta liiketoimintaa Etelä-Savoon – Bioli -hanke 2017–2019. Hankkeen tavoitteena oli edistää uusien kaupallistettavien biohiilituotteiden kehittämistä ja testausta, kehittää uusia sovelluksia ympäristöturvallisuuden alalla sekä luoda konkreettisia edellytyksiä biohiileen perustuvan liiketoiminnan syntymiselle Etelä-Savoon. Hanketta rahoittivat Etelä-Savon maakuntaliitto, Euroopan aluekehitysrahastosta, Metsäsairila Oy ja Suur-Savon Energiasäätiö.

Syksyllä 2020 aloitettiin EAKR Pohjois-Karjalan liiton rahoittama Pohjois-Karjalan biohiiliohjelma, Black-Green-hanke, tavoitteena tuottaa uutta ja jalostaa olemassa olevaa biohiilitietoa Pohjois-Karjalan ja Suomen biotaloussektorin käyttöön. Pohjois-Karjalasta on muodostumassa merkittävä modernin reaktiivisen hiilen tuotanto-, tuotekehitys- ja jatkojalostuskeskittymä. Tällä hankkeella tuotetaan tietoa tuotteista, markkinoista, valmistuksen prosesseista ja kestävyydestä sekä raaka-aineiden ja tuotteiden logistiikasta. Hankkeen pääpartnerina toimii Luonnonvarakeskus, ja sen osatoteuttajia ovat Itä-Suomen yliopisto, Business Joensuu ja Karelia-ammattikorkeakoulu kukin omiin vahvuuksiinsa nojautuen. Hankkeen toiminta-aika on 1.11.2020–28.02.2023.

Ruotsissa Lundin kaupungin alueella on käynnissä huomattavaa näkyvyyttä saanut Rest till Bäst -hanke, jossa pyritään alueellisten jäte- ja sivuvirtojen hyödyntämiseen biohiilen valmistuksen kautta (https://biokol.org/en/). Alueellisia sivuvirtoja ovat puutarhajäte, maataloussivuvirrat, puhdistamoliete ja levät. Valmistettu biohiili käytetään alueellisesti muun muassa viherrakentamisessa. Hankkeen päärahoittajana on Vinnova, ja mukana on 15 partneria, mukaan lukien yliopistot (mm. SLU) ja useita yrityksiä. Myönteisten tulosten perusteella alueelle on perustettu biohiilen tuotantolaitos, jossa on kaksi Pyreg-1500 biohiilen tuotantoyksikköä. Ruotsissa biohiilihankkeita tuetaan lisäksi esimerkiksi Klimatklivet rahoitus-/investointiohjelman kautta, ja tällä rahoituksella on rakennettu tähän mennessä 14 biohiililaitosta 40–60 prosentin tuella (Salo, 2021).