2 minute read

Tarina Hilkan Kilvan takaa

Kuva: HP:n arkisto

Leon Lenkki ja Hilkan Kilpa on perinteinen hämäläinen partiotaitokilpailu. Mutta tiesitkö, että alun perin Leon Lenkki ja Hilkan Kilpa (alkuperäiseltä kirjoitusasultaan Hilkankilpa) kisattiin erikseen? Ensimmäinen Leon Lenkki kilpailtiin 1954. Vastaavasti ensimmäinen Hilkan Kilpa järjestettiin 23. –24.5.1970 Lempäälässä.

Advertisement

Hilkan Kilvan nimi on kunnianosoitus Hilkka ”Hinkkati” Sulasaarelle (s. 1925), joka toimi 50-luvulla Näsin Tyttöjen lippukunnanjohtajana sekä 60–70-luvuilla Pirkka-Hämeen Partiotyttöpiirin puheenjohtajana. Myöhemmin Hilkka toimi muun muassa Suomen Partiotyttöjärjestön keskushallituksessa. Hilkka oli retkeilystä ja leirielämästä innostunut partiolainen, jolle Pirkka-Hämeen Partiotyttöpiirin lippukunnat halusivat nimetä oman partiotaitokilpailun.

Hilkan Kilvasta on sanottu, että se on vaativa partiotaitokilpailu, jonka voittaminen olisi jopa suomenmestaruutta arvokkaampi saavutus. Vaikka kilpailutehtävät saattavat olla vaativia, ne ovat myös palkitsevia. Mukaan uskaltavat kuitenkin lähteä mukaan myös ensikertalaiset, ja yleensä LLHK:ssa onkin mukana monentasoisia vartioita. LLHK on samalla Hämeen piirinmestaruuskilpailu. Ensi vuonna järjestetään 52. Hilkan Kilpa (ja 68. Leon Lenkki) Tampereella. Vaikka Hilkka Sulasaari on ehtinyt jo upeaan 97 vuoden ikään, niin hänet muistetaan Näsin Tytöissä edelleen toimeliaana partiojohtajana, joka muun muassa innosti johtajistoa hankkimaan uusia jäseniä ja kehittämään lippukunnan toimintaa. Piirinjohtajana hän lisäksi edisti aktiivisesti esimerkiksi partiotaitokilpailuperinnettä. Työuransa jälkeen Hilkka oli puolestaan innokkaasti mukana Suomen Pyhän Yrjänän Partiokiltojen toiminnassa. Ja toisin kuin monet muut hämäläiset lippukunnat, niin Näsin Tytöt kisailevat ”Hilkassa” (eivätkä ”Lenksassa”), koska he haluavat siten kunnioittaa arvostetun johtajansa nimeä kantavaa perinnettä.

Hilkka sai kilpailun nimeämisestä muistoksi oheisessa kuvassa näkyvän nahkaisen käärön. Käärö löytyy nykyään Hämeen Partiopiiristä, jossa sitä vaalitaan huolella. Käärössä lukee seuraavasti:

Nahkainen käärö, jossa viesti Sulasaarelle.

Nahkainen käärö, jossa viesti Sulasaarelle.

Piirinjohtaja Hilkka Sulasaarelle.

Haluamme säilyttää nimesi jatkuvasti toiminnassamme, vaikka nyt jätät tehtäväsi piirinjohtajana. Olet piirimme partiotaitokilpailuperinteen luoja ja kehittäjä. Siksi kutsumme tästä lähtien Pirkka-Hämeen Partiotyttöpiirin partiotaitokilpailuja nimellä Hilkankilpa.

Tervehdyksesi kilpailijoille luettakoon julki jokaisessa Hilkankilvassa kannustamaan kaikkia mukana olevia pirkkahämäläisiä partiotyttöjä rehtiin kilpaan.

Tampereella muistelemispäivänä 1970, Pirkka-Hämeen Partiotyttöpiirin lippukunnat

This article is from: