3 minute read

Lapinhäme, hämäläisten partiolaisten tukikohta Kiilopään vieressä.

Kuva: Anna-Emilia Piirainen

Hämäläisillä partiolaisilla on Hämeen Partiosäätiö sr:n kautta omistuksessaan useita leiri-, retki- ja koulutuskäyttöön soveltuvaa kiinteistöjä, joista suuri osa sijaitsee piirin toiminta-alueella. Yksi – Lapinhäme - on kuitenkin kaukana ja usein tulee miettineeksi, että miksi se on piirin omistuksessa ja miten se erityisesti hämäläisiä partiolaisia ja lippukuntiemme toimintaa hyödyttää.

Advertisement

Lapinhämeellä on pitkä historia ja sitä on ajan kuluessa kehitetty monin eri tavoin. Lapinhämeessä on partiomaista sisämajoitustilaa seitsemässä hirsirakennuksessa n. 60 hengelle. Alueen helmenä toimii alueen vanhin rakennus - pikkusauna, jonka vieressä voit halutessasi pulahtaa altaassa Kakslauttasem tunturipuron sinne tuomassa viileässä vedessä. Purosta voit löytää myös pieniä korukiviä. Lisäksi alueella on kaksi muuta saunaa, kesäkäyttöön soveltuva noin 200 hengen teltta-alue, leirikirkko sekä keitto- ja ruokailukatos. Rakennuksia on hiljalleen kehitetty ja modernisoitu; energiakulutuksen pienentämiseen on panostettu uusimalla eristyksiä, ovia ja ikkunoita. Lisäksi alueella on kunnallistekniikka, rakennuksissa lämmityksen etäohjaus sekä palo- ja turvahälyttimet. Lapinhäme antaa meille mahdollisuuden toteuttaa leirejä, koulutustapahtumia ja se toimii myös mainiona vaellus- ja hiihtotukikohtana. Talvisin Saariselän ja Kiilopään laaja latuverkosto sekä UKK-kansallispuisto antavat mahdollisuuden tehdä todella pitkiä hiihtoretkiä.

Vaikka Hämeen Partiosäätiö sr omistaa paikan, eivät retki- ja koulutuskäyttöön tarkoitetut tukikohtamme ole käyttäjilleen ilmaisia. Maksuilla katetaan alueen käyttökustannukset, joita muodostuu mm. sähkön ja veden kulutuksesta, kiinteistöveroista ja teiden ylläpidosta. Lisäksi alueen ja rakennusten kunnossapito ja kehittäminen katetaan maksuista kertyneillä varoilla. Tavoitteena on, että Lapinhäme sellaisenaan ei rasita Hämeen Partiosäätiön taloutta. Toisaalta sen tarkoituksena ei myöskään ole toimia erityisenä varainhankinnan instrumenttina.

Entä jos luopuisimme Lapinhämeestä? Ilman sitä pärjäisimme varmasti, tosin tällöin menettäisimme mahdollisuuden hyötyä ja hyödyntää sitä monin eri tavoin. Käytetäänkö Lapinhämettä riittävän laajasti tai tehokkaasti? Sesonkiaikoina paikan käyttöaste on erinomainen, mutta on myös hiljaisia aikoja. Lapinhämettä käyttävät toki myös muut tahot ja yksityishenkilöt. Joka tapauksessa olisi hienoa, jos uudet käyttäjät löytäisivät paikan ja hyödyntäisivät sen ja lähialueen monipuolisia retkeilymahdollisuuksia ja muuta tarjontaa.

Lapinhämettä kunnostetaan usein talkoilla. Jos sinua kiinnostaa Lappi ja Lapinhäme ja sinulla on mahdollisuus lähteä mukaan talkooporukkaan, niin tiedustele mahdollisuuksia Lapinhämeen isännältä Mika Anttilalta, p. 040 515 4733. Talkooretki voi tarjota edullisen tavan käydä paikan päällä ja samalla voit omalta osaltasi varmistaa, että Lapinhäme on myös tulevaisuudessa hyvässä kunnossa ja monipuolisesti meidän kaikkien ulottuvilla. Perille pääset vuoden ympäri linja-autoilla ja pienemmillä kulkuneuvoilla. Junalla voit matkata Rovaniemelle ja sieltä voit edetä esimerkiksi linja-autolla. Voit myös lentää Ivaloon ja kulkea perille vaikkapa linja-autolla. Kukin siis tarpeiden, mahdollisuuksien, arvojen ja mieltymysten mukaan.

Kannustan lippukuntia, eri partioryhmiä, partioperheitä tai muuten vaellus- ja retkeilyhenkisiä tarttumaan Lapinhämeen mahdollisuuksiin ja hyödyntämään paikkaa mahdollisimman laajasti. Itse olen ollut Lapinhämeessä lippukunnan syysleirillä ja käyttänyt sitä muutaman kerran vaellusten ja koulutusten tukikohtana. Toivottavasti pääsen sinne taas pian.

VARAUSTILANTEESTA JA VUOKRISTA SAAT TARKEMMIN TIETOA HÄMEEN PARTIOTOIMISTOSTA. TARKEMPIA TIETOJA LAPINHÄMEESTÄ LÖYDÄT: HP.PARTIO.FI/LAPINHAME

This article is from: