Ulkomatala 5/2017

Page 35

Yllä: Celeastyal Cruisesin laivaston tuorein lisäys Celestyal Nefeli, joka tuli paikkaamaan Celestyal Odysseyn poistumisesta aiheuttavaa alusvajetta. Kuva: Celestyal Cruises Yllä oikealla: Louis Olympia kuuluu niin ikään varustamon "nykylaivastoon". Tämän Helsingissä rakennetun aluksen ulkonäöllisiin, ei niin imarteleviin yksityiskohtiin lukeutuu muun muassa korsteenin keskikohdassa sijaitseva skybaari. Kuva: Celestyal Cruises Oikealla: Alunperin Royal Olympic Cruisesille valmistunut Explorer viihtyi Celestyal Cruisesin laivastossa kolmen vuoden sopimuksesta huolimatta vain vuoden. Kuvassa alus vielä vanhalla nimellään Explorer Helsingissä. Kuva: Jukka Koskimies

jestäjä Etsturille Välimeren risteilyjä varten. Rahdattujen alusten liikenne tosin on liipaisimella toistaiseksi, sillä TUI on modernisoimassa myös Thomson Cruisesin laivastoa. Jo viime vuonna TUI Discovery (entinen Royal Caribbeanin Splendour of the Seas) liittyi laivastoon, ja TUI Discovery II (entinen Royal Caribbeanin Legend of the Seas) täydensi laivastoa tänä keväänä. Sitä mukaa kun Meyerin telakalta Turusta valmistuu uusia aluksia TUI Cruisesille Saksaan, siirtyvät vanhimmat Mein Schiff 1 sekä Mein Schiff 2 niin ikään Thomsonin laivastoon vuosina 201 8 ja 201 9. Nimet TUI Explorer sekä TUI Explorer 2 saavat alukset syrjäyttävät Louisilta rahdatut alukset.

kukaan enää tässä vaiheessa odottane. Mahdolliset rahtaukset muille matkanjärjestäjille voivat antaa sille vielä jokusen vuoden lisäaikaa, kuten tähänkin asti, kun sitä on rahdattu muun muassa aiemmin ranskalaisille ja nyt turkkilaiselle matkanjärjestäjälle. Jos rahtauksiakaan ei kuitenkaan tulevina sesonkeina ole näköpiirissä, romurannalle päätyminenkään ei liene mahdotonta.

Thomsonille näillä näkymin päättyvät rahtaukset lienevät Celestyal Cruisesille seuraava mahdollisuus laajentaa risteilytoimintaansa sekä Välimerellä että Kuubassa. Louis Group on panostanut paljon risteilytoimintaansa aivan viime vuosien aikana, ja vaikka Thomson Spirit saikin jo lisäaikaa Thomsonin alaisuu- alusten määrä onkin pienempi kuin menneinä vuodessa. Alun perin alus oli tarkoitus poistaa liiken- sina, on alusten taso huomattavasti korkeampi – ja teestä vuoden 201 7 kesäsesongin jälkeen, mutta keski-ikä matalampi. matkustajien palautteista ja pyynnöistä johtuen alus tulee seilaamaan Thomson Cruisesin liikenteessä vielä Lähteitä seuraavan kesäkauden. Thomson Majestyn rahtaus päättyy näillä näkymin kuluvan vuoden marraskuussa, - Celestyal Cruises (www.celestyalcruises.com) joten nähtäväksi jää, mihin toimeen alus sen jälkeen - Fakta om Fartyg (www.faktaomfartyg.se) - Shippax (www.shippax.com) päätyy. - Simplon Postcards (www.simplonpc.co.uk) Myös Louis Aura on jo lähes 50 vuotta vanha alus, ja - The Guardian (www.theguardian.com) sen saapumista Celestyal Cruisesin laivastoon ei - Voyages to Antiquity (www.voyagestoantiquity.com) 35


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.