Ulkomatala 5/2017

Page 17

Göteborgista Kieliin heinäkuun alussa. Toinen kesän 1 972 uutuus oli, että laivat eivät maanneet enää päivisin Göteborgissa ja Kielissä, vaan tekivät Göteborgista päiväristeilyn Frederikshavniin ja Kielistä vastaavan Korsøriin. Tasan vuotta myöhemmin Göterborg-Kiel -reitin vahvistukseksi saatiin Stena Olympican sisaralus Stena Scandinavica. Kummankin aluksen hyttikapasiteettia lisättiin talvella 1 974 lisäämällä vuoteita kahden hengen hytteihin ja rakentamalla venekannelle vuodepaikkaosasto. Kesäkausina 1 974 ja 1 975 Stena Germanica palasi kolmantena aluksena GöteborgKiel-Nakskov ja Göteborg-Frederikshavn -liikenteeseen, mikä osaltaan kertoi Ruotsin ja Saksan välisen suoran liikenteen tarpeesta ja suosiosta. Joinain kesinä linjan laivastoa vahvistettiin myös erillisellä rahtilaivalla. Stena Scandinavica myytiin tammikuussa 1 978 irlantilaiselle Irish Continental Linelle, minkä seurauksena aluksen nimi muuttui Saint Killianiksi. Stena kuitenkin vuokrasi aluksen omaan käyttöönsä huhtikuuhun saakka. Saint Killianin korvaajaksi rahdattiin Fred. Olsen -varustamolta Bolero-laiva, joka sai Stenan liikenteessä nimen Scandinavica (ilman Stena-etuliitettä).

Sessanlinjen haastaa Stena Linen 70-luvun alussa koettu öljykriisi oli vain yksi esimerkki vaikeuksista, jotka Stena Line koki tällä vuosikymmenellä. 70-luvulla valmistuneiden alusten kapasiteetti ja varustelutaso jäivät nopeasti jälkeen alan yleisestä kehityksestä, minkä lisäksi kilpaileva varustamo Sessanlinjen perusti uuden lauttalinjan Göteborgista Travemündeen vuonna 1 974.Tämä merkitsi käytännössä kilpailutilannetta Stenan GöteborgKiel -reitin kanssa. Sessanlinjenin alus Saksan liikenteessä oli upouusi Prinsessan Birgitta, joka oli rakennettu Wärtsilän Turun telakalla ja jonka suunnitelmat pohjautuivat SHO:n Helsinki-Travemünde -reitin Finlandiaan (Wärtsilä, 1 967). Sessanlinjenin Prinsessan Birgitta oli 1 52 metriä pitkä, ja sen kapasiteetti oli 1 203 matkustajaa, 733 hyttipaikkaa sekä 320 autoa tai 36 kuorma-autoa. Näin ollen se oli tilavampi ja rahtikapasiteetiltaan selkeästi suurempi kuin Stenan kalusto kilpailevalla reitillä. Göteborg-Kiel -liikenne ei missään vaiheessa ollut Stenalle erityisen tuottoisa, koska reitin pituuden vuoksi aluksia ei voitu käyttää yhtä tehokkaaksi kuin useita lähtöjä päivässä kulkevia Tanskan-lauttoja (Kielin liikennettä voi verrata Helsinki-Tukholma -reittiin, jolla silläkin voidaan ajaa vain yksi lähtö päivässä alusta kohti). Lisäksi Sessanlinjen kilpaili Stenaa

Yllä: Sessanlinjenin rakennuttama Prinsessan Birgitta sai Stena Linen liikenteessä nimen Stena Scandinavica. Se oli rakennettu vuonna 1 967 valmistuneen Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön Finlandian suunnitelmien pohjalta, ja siksi alus kävi nopeasti vanhanaikaiseksi. Tässä kuvassa alus on Göteborgissa, ja miehistö on tullut ulos työpaikaltaan poseeratakseen kuvaajalle. Kuva: Stefan Berg/Stena Line Alla: Kronprinsessan Viktoria edustaa 70-luvun lopun laatikkomuotoilua, mutta venekannen kaareva reuna ja yökerhon laskevat ikkunat peräosassa antavat sille omanlaisensa ilmeen. Kuva: Tony Garner

17


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.