Suurta hinkua takaisin ei kuitenkaan ole. Ei Erkillä, eikä kenelläkään hänen tuntemistaan sukulaisista. ”Kun sieltä on kerran lähdetty, niin takaisin ei mennä. Revanssihenkeä ei ollut kellään”, Erkki tunnustaa. Liekö jonkinlaista aktiivista unohtamista, hän ajattelee ääneen.
rillä. Mieheni sanoi, ettei voi tulla enää takaisin”, Mi Mi Po Hti kertoo. Niinpä seuraavat viisi vuotta perhe eli maansisäisessä pakolaisuudessa. Käytännössä metsäleirissä, ilman kunnollista ruokaa ja lääkkeitä. Villieläinten ja hallituksen joukkojen uhkaamina. ”Metsässä syntyi myös perheen toinen lapsi, joka sairastui vakavasti. Ajattelimme, että nyt emme enää jaksa”, muistelee Mi Mi Po Hti päätöstään hakeutua pakolaiseksi. Perhe pääsi muuttamaan Thaimaahan pakolaisleirille, jossa he asuivat seuraavan vuoden. YK:n kiintiöpakolaisohjelman kautta ovet avautuivat yllättävään maahan, Suomeen. Joulukuussa 2000 perhe saapui Kuopioon. Pakkasasteita oli 30. Vastassa oli kylmän ilman lisäksi uusi kulttuuri.
Iloa kulttuurista Karjalaisten ja ns. kantasuomalaisten eroja pohditaan usein. Silloin kaikki muistavat mainita karjalaisten vilkkauden ja tunneherkän luonteenlaadun, joka pitää myös Pärssisen mielestä paikkansa. ”Sukurakkaus on myös erilaista ja voimakkaampaa. Yhteydenpito on päivittäistä”, hän tuumii. Lisäksi tulevat erikoisemmat ruuat, joita ei muualta saanut, kuten hapanlohko. ”Ruisleipää kun paistettiin, taikinan juuri elävöitettiin velliksi. Juurivellistä ja ruisjauhoista tehtiin paksumpi puuro, jossa keitettiin kuorittuja perunalohkoja. Kokonaisuus nautittiin runsaan voisilmän ja maidon kera”, kuvailee Erkki karjalaisherkkua. Muukin kulttuuri seurasi perässä. Pääsiäisen vietto oli juhlavampaa ja merkityksellisempää. Iloisiin muistoihin liittyivät kuitenkin raaka todellisuus ja sodanjälkeisen Suomen jälleenrakennus. Se ei ollut Erkki Pärssisen muistikuvissa pelkkää yhteen hiileen puhaltamista, pikemminkin päinvastoin. Sota oli tehnyt kaikista suomalaismiehistä siirtolaisia. ”Toimeliasta aikaa se kuitenkin oli.” Pärssisen perheen muutettua aikoinaan Helsingin Käpylään he päätyivät sattumalta siirtokarjalaisten asuttamaan taloyhtiöön. ”Karjalaismummot ja papat jututtivat ja syöttivät poikiamme, ja heille se oli yhtä juhlaa”, Erkki Pärssinen muistelee iloista elämänjaksoa. 20 • TRAFIIKKI 16
Kovia kokenut Mi Mi Po Hti löysi Suomesta rauhan. Kotimaahan on kuitenkin ikävä. Kuva: Rami Kangas
Viidakosta Kuopioon Vuoden 2013 pakolaisnaiseksi valittu burmalaislähtöinen Mi Mi Po Hti työskentelee lastenhoitajana pääkaupunkiseudulla. Entisessä kotimaassaan hän voisi koulutuksensa perusteella olla myös historianopettaja ylä- tai ala-asteella. Nykyinen sotilasjohtoinen Myanmar (myös Burma-nimeä käytetään) ei kuitenkaan ole sellainen maa, jossa hän tuntisi olevansa turvassa.
Erityisen tukala tilanne oli 1980-luvun lopussa, jolloin Mi Mi Po Htin mielenosoituksiin osallistunut
Mi Mi Po Hti työskentelee lasten parissa.
mies joutui pakenemaan. ”Esikoisemme oli vain muutaman kuukauden ikäinen kun mieheni hävisi. Vuosiin en kuullut hänestä mitään”, muistelee Mi Mi Po Hti tuskaista aikaa. Äiti ja poika asuivat kuusi vuotta pienessä kaupungissa ja odottivat lapsen kysellessä, missä isä on. Lopulta tieto saapui: hän elää ja asuu piilossa Thaimaan ja Burman rajalla. ”Tapasimme viimein pakolaislei-
rauhaa opitaan munkeilta, joita Suomessa ei tällä hetkellä ole. Suomessa hänellä on kuitenkin työ ja perhe. ”Elintaso on hyvä, mutta kaipaan kaikenlaisia asioita, kuten yhteisiä ruokahetkiä sukulaisten kanssa”, Mi Mi Po Hti huokaa. Lohtua koti-ikävään tarjoaa esimerkiksi pääkaupunkiseudulla toimiva burmalainen yhdistys, joka ylläpitää kieltä ja kulttuuria. Jos tilanne muuttuisi paremmaksi Burmassa, Mi Mi Po Hti olisi valmis palamaan. ”Suomesta me burmalaiset saimme kuitenkin rauhan ja turvan.”
TAKAISIN KARJALAAN
Uusi elämä, uusi mahdollisuus, uusi rauha
Oletko käynyt Karjalassa? Olet-
Suomessa asiat olivat kuitenkin paremmin. Mi Mi Po Hti kehuu järjestelyitä, kieli- ja kulttuuriopintoja unohtamatta. Uusi elämä alkoi hahmottua. ”Suomen kielellä koin opettajan työn liian vaikeaksi. Halusin kuitenkin tehdä töitä ja tykkään lapsista. Niinpä työksi valikoitui lastenhoito”, Mi Mi Po Hti perustelee valintojaan. Entisen kotimaan asiat kuitenkin jäytävät mielessä: ”Uusi hallitus on luvannut kansalle demokratiaa. Burman kansalaiset eivät sitä oikeasti saa”, hän kertoo. Opetus ja terveydenhuolto ovat Mi Mi Po Htin mukaan huonossa jamassa ja kansalaisia vaivaa krooninen rahattomuus. Toivonsa hän asettaa vuoden 2015 vaaleille. ”Kotiin on ikävä. Ikäiseni naiset harjoittavat Burmassa enemmän uskontoa. Olen buddhalainen ja Suomessa se on vaikeaa.” Mi Mi Po Hti viittaa buddhalaisuuden käytännön oppeihin, jossa
vanhoille kotikunnaille, luovutetul-
ko matkustanut omalle tai sukusi la alueella? Mobilia kerää vuoden 2015 Liikkeelle-näyttelyä ja julkaisua varten tietoa kotiseuturetkistä Karjalaan. Haluatko kertoa matkastasi meille? Onko sinulla kuvia matkaltasi? Toki voit myös kertoa sen, miksi et halua mennä takaisi Karjalaan. Olisitko valmis kertomaan itsestäsi: Oletko itse lähtenyt evakkoon? Oletko evakkovanhempien lapsi? Koska kävit ensimmäisen kerran luovutetulla alueella? Mikä alueella oli tuttua? Mikä sinusta retkessä oli hienointa tai ikävintä? Palaa kanssamme Karjalaan ja ota yhteyttä Mobiliaan ja kysy lisää! Voit myös lähettää postia: Mobilia/Kirsti Lehtomäki Kustaa Kolmannen tie 75 36270 Kangasala kirsti.lehtomaki@mobilia.fi puh. 040 900 6671
TRAFIIKKI 16• 21 www.facebook.com/trafiikki