Trafiikki-lehti nro 17 (1/2014)

Page 23

vielä vähän ja tietoa kenties vielä vähemmän. Siukosaari päätti viestintäja autoilumiehenä paneutua asiaan. Vastavalmistunut agronomi suuntautui yhä voimakkaammin toimitustyöhön. Televisiossa hän aloitti toimittajana vuonna 1965 ja seuraavana vuonna myös avustajana Tekniikan Maailmassa. Yhdessä TM:n silloisen toimituspäällikön Matti Korjulan kanssa he ryhtyivät keskustelemaan matkailuvaunuista ja niiden koeajoista. Joukkoon liittyi myös vaunuista kiinnostunut Jussi Juurikkala, toinen lehden avustajista. Kiinnostus konkretisoitui matkailuperävaunun oppaana seuraavana vuonna. ”Oppaassa kerroin kaiken tietämäni vaunujen käytöstä, vetämisestä ja turvallisuudesta”, hän kertoo. Siukosaaren legendaarinen Seepra-sarjaan kuuluva ”Matkailuperävaunut ja autoretkeily” löytyy tänäkin päivänä monista suomalaisista kirjahyllyistä.

Perhe siirtyy pyörille Anssi Siukosaaren perheestä tuli karavaanariperhe. He tekivät 1960- ja 1970-luvuilla lukuisia retkiä pitkin Suomea ja Eurooppaa. Omia vaunuja he omistivat kuusi kappaletta, mutta Tekniikan Maailman ja Tuulilasin myötä perhe testasi runsaat 60 vaunua eri koeajoissa. ”Käytännössä kaikki lomamme kuluivat tien päällä, mutta se oli hauskaa”, Siukosaari kertoo. ”Huoltoasemilla oli aina juttuseuraa ja kyselijöitä riitti. Siistiäkin piti olla. Varsinkin jos olimme koeajoreissulla, saivat ihmiset kurkistaa vaunuihin sisälle.” Myös leirintäalueet tulivat tutuiksi. Ja niitäkin perhe arvioi eri autolehdissä. ”Vielä 1970-luvun alussa palveluiden taso oli todella kirjavaa,” hän muistelee. Touhu kehittyi nopeasti ja suu-

ri yleisö huomasi, että matkailuvaunu oli mielekäs vaihtoehto kylmänkostealle telttayöpymiselle. Se antoi perheille uutta virikettä leirintään ja matkailuun. Parasta karavaanaritouhussa olivat Siukosaaren mukaan vapauden tunne ja sosiaaliset suhteet. ”Leirintäalueilla solmimme elinikäisiä ystävyyssuhteita.” Myös sukuloinnit ja kyläreissut saivat matkailuvaunun myötä uutta syvyyttä ja ihmeteltävää. ”Teimme usein ruuat itse vaunussa. Useammankin kerran yllätimme isäntäväen ja kutsuimme heidät lounaalle vaunuun heidän pihassaan”, Siukosaari muistelee.

Auto edessä, mökki takana Mobilian iso teemanäyttely on nimeltään Auto edessä, mökki takana. Se avattiin 15.3. ja jatkuu 31.10. 2014 asti. Samaa aihetta käsittelevä kirja ja SF-Caravanin historia Loma edessä, mökki takana – suomalaisen leirintämatkailun viisi vuosikymmentä ilmestyi viime vuoden lopulla. Teemanäyttely käsittelee konkreettisesti automatkailun historiaa Suomessa 1900-luvun alusta lähtien. Automatkailuun tarvittiin tuolloin rahaa ja vapaaaikaa. Ensimmäisillä autonomistajilla oli kumpaankin. Lähikohteet olivat aluksi suosittuja, mutta vuosien myötä

Tarkoitus on tärkeintä Anssi Siukosaari painottaa, että matkailuvaunun paras piirre on liikkumisen riippumattomuus. Koko filosofia kiteytyy konkreettiseen vapauteen mennä sinne, tänne tai tuonne. Tai jäädä vaikkapa leirintäalueelle. ”Tämä pätee erityisesti Suomessa. Eurooppaan matkatessa on hyvä suunnitella reitit hyvissä ajoin ja varmistaa niiden varrelta löytyvät yöpymispaikat”, Siukosaari selvittää. Hän painottaa, että matkailuvaunuharrastus sopii jokaiselle perheelle, joka haluaa toimia ja matkailla omista lähtökohdistaan. Varjopuolina hän näkee joidenkin karavaanareiden kilpavarustelun, joka helposti lipsahtaa otteesta ja ilmenee turhana näyttämisen haluna ja tarpeettomana vaunun vaihtopaineena. Siukosaaret matkailivat vaunujen kanssa aktiivisesti vuoteen 1979, jolloin he hankkivat kesämökin. Silti joka kesä Siukosaaret reissaavat yhden pidemmän reissun joko matkailuvaunun tai -auton kanssa.

matkat suuntautuivat yhä kauemmaksi. Autotuonnin vapautuessa 1960-luvun alussa automatkailun suosio kasvoi. Matkailuvaunut olivat tuolloin harvinaisuuksia ja ne herättivät huomiota ja uteliaisuutta. Kymmenessä vuodessa ne kuitenkin lisääntyivät merkittävästi . Viimeistään 1980-luvulle tultaessa leirintäalueilla yövyttiin matkailuvaunuissa enemmän kuin teltoissa ja mökeissä.

Onni Mäkivirta oli ensimmäinen suomalainen vaunujen sarjavalmistaja. OM17 oli perhevaunu, jota valmistettiin Punkalaitumella 1966-67. Kuva: Anssi Siukosaari.

Auto edessä, mökki takana -näyttelyssä on esillä matkailuvaunuja ja -autoja eri vuosikymmeniltä. Näyttelyn helmiä on muun muassa Leevi Launon vuonna 1950 itse tekemä ”Leevin makuuvaunu” sekä SMV- ja Nagetusch -merkkiset vaunut sekä 1970-luvulla Suomen kalleimman matkailuauton maininnan saanut GMC Motorhome.

TRAFIIKKI 17• 23 www.facebook.com/trafiikki


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.