Lisähaasteena reittiverkoston kehittämisessä ovat varsinkin talousresurssit ja maanomistussuhteet. Resurssien ollessa rajalliset vähimmäisvaatimuksena tulisikin olla viherkäytävän varmistaminen asuinalueelta pääreittiverkostoon. Kaupunkimaisissa kunnissa haasteena on lisäksi teiden yli- ja alikulut, joiden rakentaminen on kallista suhteessa ulkoilureitin normaaliin budjettiin. Sama havainto tehtiin myös 10 vuotta sitten Sulka I -hankkeessa. Yli- ja alikulkuja oli yleensä riittämättömästi verrattuna reittejä katkovien teiden määrään. Eritasoristeykset toteutetaan nykyään jo teiden suunnittelun ja rakentamisen yhteydessä, joka edesauttaa asian ratkaisemista. Maaseutumaisissa kunnissa reittien määrä on pysynyt lähes kymmenen vuoden takaisella tasolla. Isojen kuntien tapaan reittiverkoston luominen on avainasemassa reittien kehittämisessä. Viherkäytävien puutteen sijaan haasteena ovat ulkoilureittien ylläpitoon käytettävissä olevat henkilöstö- ja talousresurssit. Ulkoilureittien verkoston ylläpidon elinehto on ulkoilureittien kunnossapito kolmannen sektorin tuella. REITTIEN ERI KÄYTTÖMUOTOJEN YHTEENSOVITTAMINEN | Sulka II -selvityksen mukaan tarve reitillä harrastettavien lajien määrittelylle on kasvanut lajien kirjon kasvaessa viime vuosina. Tämä näkyy varsinkin suuremmissa kaupungeissa, joissa marginaalilajien harrastajia on määrällisesti enemmän. Sama havainto tehtiin jo kymmenen vuotta sitten Sulka I -hankkeen aikana. Reittiä rakennettaessa tai peruskorjattaessa on tärkeää määritellä reitin käyttömuodot. Mikäli tietty ulkoilulaji haittaa reitin alkuperäistä käyttötarkoitusta, voidaan se myös myöhemmin kieltää. Tärkeää kuitenkin on, että ulkoilulajeista, joihin reitti on tarkoitettu, pidetään kiinni systemaattisesti ja niistä kerrotaan ulkoilijalle sekä ennakkoinformaatiossa että reitin lähtöpaikalla ja varrella olevissa opasteissa. Useampien ulkoilulajien harrastajien käyttäessä reittiä korostuvat turvallisuusvaatimukset. Reittien pinnanmuodostukseen on kiinnitettävä huomioita näkyvyyden varmistamiseksi. Sulka II -selvityksen perusteella erottelun myötä eri lajien väliset konfliktit vähenevät, väylien lajikohtainen palvelutaso paranee ja ulkoilijan turvallisuuden tunne kasvaa. Huonoina puolina ovat reittien tilantarpeen ja kustannusten kasvu sekä kunnossapidon vaativuuden ja määrän lisääntyminen. Kokonaisuudessaan voidaan todeta, että alueille, joihin kohdistuu suuria ulkoilupaineita, voidaan eri lajeille perustaa omia reittejä, mutta muutoin lähtökohtana on pyrkiä sovittamaan useita lajeja samalle reitille. Ratsastajat, maastopyöräilijät ja talvella koiranulkoiluttajat ovat erityisryhmiä, joiden tarpeet on joissain kunnissa otettu huomioon merkitsemällä erillisiä reittejä. Näiden lajikohtaisten reittien syntymisessä paikallisten harrastajien aktiivisuus on avainasemassa. Seurat ovat monesti olleet aktiivisia reittien kartoituksen ja merkitsemisen suhteen sekä yleensä jopa hoitaneet itsenäisesti sopimusneuvottelut eri maanomistajien kanssa.
6.4 Kuntoradat Yksi yleisimmistä ja pisimmälle rakennetuista lähiulkoilureiteistä on kuntorata. Kuntoradalla tarkoitetaan taajamissa sijaitsevia kuntoiluun suunnattuja, lähellä asutusta sijaitsevia reittejä. Nimensä mukaisesti kuntoradat ovat yleensä suunnattu kuntoiluun ja niitä on kunnassa vaativuudeltaan eritasoisia. Perinteisesti kuntoratojen varrella on myös palveluja, kuten kuntoiluvälineitä ja levähdyspenkkejä. Kuntoradat ovat erittäin leveitä ulkoilureittejä, koska talvella ne toimivat vapaan ja perinteisen tyylin hiihtolatujen pääverkkona. Sulka II -selvityksen asukaskyselyissä asukkaita pyydettiin arvioimaan kuntoratojen nykytilaa. 29 prosenttia vastaajista piti nykytilaa hyvänä, 56 prosenttia näki kuntoradoilla jonkin verran kehittämistarvetta ja 15 prosenttia paljon kehittämistarvetta (Liite 2). Asukaskyselyjen avoimista vastauksist nousi esiin kuntoratojen kunto. Pitkälle rakennetulla reitillä kunnossapidon merkitys onkin suuri. Esimerkiksi keväiset lumen sulamisen aiheuttamat valumavauriot aiheuttavat haasteita kunnossapidolle. Selvityksen mukaan kuntoradoilta vaaditaan tänä päivänä myös valaistusta. Myös viitoitukseen toivottiin kiinnitettävän huomiota. Hyväkuntoisella, valaistulla ja hyvin viitoitetulla kuntoradalla asukas tuntee olonsa turvalliseksi. Kuntoratojen saavutettavuuteen kiinnitettiin huomioita. Jokaisessa asutuskeskittymässä tulisikin olla yksi hyväkuntoinen kuntorata, joka liittyy pienempien yhdysreittien, ulkoiluteiden ja kevyen liikenteen verkon avulla kunnan laajempaan kuntopolkujen, luontopolkujen ja retkeilyreittien ulkoilupalveluverkkoon.
6.5 Luontopolut Luontopolut ja erilaiset luontoreitit sijaitsevat yleensä vetovoimaisilla luontoalueilla ja niiden tavoitteena on palvella luonnon tarkkailua sekä edistää luonnon tuntemusta. Pituudeltaan luontopolut vaihtelevat puolesta kilometristä kymmeneen kilometriin. Yleensä luontopolkujen varsilla on erilaisia luonto-opasteita, jotka kertovat ympäröivästä luonnosta. Luontopoluista tehdään myös erilaisia opasvihkoja. Samalla ne ovat tärkeitä ulkoilupaikkoja. Sulka II -selvityksen asukaskyselyissä pyydettiin arvioimaan luontopolkujen nykytilaa asteikolla 3 nykytila hyvä, 2 jonkin verran kehittämistarvetta ja 1 paljon kehittämistarvetta. 26 prosenttia vastaajista piti nykytilaa hyvänä, 52 prosenttia näki luontopoluilla jonkin verran kehittämistarvetta ja 22 prosenttia paljon kehittämistarvetta (Liite 2). Asukaskyselyjen avoimista vastauksista nousevissa kehittämisehdotuksissa asukkaat toivoivat luontopoluilta kahta asiaa. Kuntoratojen tapaan luontopolkujen kuntoon toivottiin kiinnitettävän huomiota. Luontopolkujen raivaamisessa on puutteita. Myös luontopoluilla yleisessä käytössä olevat pitkospuut ovat usein liukkaita märällä kelillä. Kyse on siis myös suunnitteluratkaisuista. Luontopolut ovat huomattavasti kuntoratoja kapeampia, polkumaisia reittejä, jolloin koneellinen kunnossapito ei onnistu eikä ole luontopoluille luonteenomaistakaan niiden sijaitessa usein luonnosuojelualueilla tai muuten arvokkaan luonnon äärellä. Siten niiden kunnossapito on haasteellista. 40