Ossin Lässyt

Tilaisuus jatkui sitten lähellä järven rannassa sijaitsevalla Marskin majan rantasaunalla, johon PIK oli makoisten löylyjen lisäksi organisoinut loistavan picnic -tarjoilun. jonka "pääruokana" oli lähes metrin pituinen lohivoileipä. Muistaen vanhan riikinruotsalaisen sananlaskun, jonka mukaan "delad glädje är dubbelt glädje". En toki ahminut sitä yksinäni vaan leikkasin sen Servin Maijan paloitteluohjeitten mukaisesti useampaan osaan. Ja näitä osia tulikin yksi jokaiselle "PIKILÄISELLE". Olipa tosiaan mahtava voileipä.

Löylyttelyn, aterioinnin, uinnin ja teekkarilaulujen jälkeen koitti sitten tilaisuuden toinen seremonia. Minua kehotettiin näin Jaakon päivän kunniaksi heittämään kylmä kivi järveen. Jostakin kannettiin esiin kolmen tiiliskiven nippu. Ne oli sidottu yhteen rautalangalla. Kannoin kivinipun uimalaiturille, lausuin joitakin muinaissuomalaisia loitsuja ja heitin nipun järveen. Jälleen yllätys -yllätys. Sen sijaan, että vesi olisi edes hieman kylmennyt - se alkoi kiehua. Kuului mahtavaa porinaa, järven pohjassa myllersi kuin puuropata ja sankka höyrypilvi peitti alueen. Jäynä oli se, että se keskimmäinen tiili olikin tiilen muotoinen hiilihappojäämurikka. Vaikutelma oli mahtava. Syksy sai luvan tulla. Kylmä kivi oli heitetty ja tällä kerralla PIKin toimesta.

Tilaisuuden viimeinen seremonia oli se, että luovutin PIKILLE arkistoitavaksi aikaisemmin mainitsemani purjelennon A, B ja C-todistusteni jäljennökset. Lisäksi lahjoitin lähinnä koulutuskäyttöön tarkoitetut kolme (3) JOJOA. Ainutlaatuisen illan alkaessa hämärtyä kiitin pikiläisiä suurenmoisesta showsta, kiipesin poikani kopteriin ja yhdessä lensimme takaisin Nummelaan. Kotiuduttuani Tapiolaan istahdin ensimmäiseksi kirjoituskoneeni ääreen ja kirjoitin PIK:lle kiitoskirjeen. Päättyköön tämä lässyni sen kirjeen jäljennökseen.

Tapiolassa. Jaakon päivänä 1987.

Arvoisa P1K. Pyydän julkaisemaan tämän kirjeeni seuraavassa pikin palaverissa. Tänään klo 14.00 Räyskälän kentällä alkanut minulle järjestämänne erikoistilaisuus ylitti todella runsain mitoin kaikki ennakkotoiveeni.

Jälleen kerran sain riemukseni todeta, että kun teekkarit johonkin jäynään ryhtyvät, niin se on aina viimeisen päälle.

Se, että kunniakseni levittämänne punainen matto poikani Pentin suorittaman kopterilaskun aikana pääsi hetkeksi heilahtamaan paikoiltaan ei suinkaan ollut PIKin vika vaan mainitun poikani. Mitäs laski niin lähelle mattoa. Vanha työtoverini, ja pikille todella arvokas hinaus-työmyyrä Tauno Haavisto lähti lähes sekunnin tarkkuudella hinaukseen suorittaen tehtävän kiitettävällä taidollaan. Myös pursikoneessa mukanani olleelle varakuljettajalle on annettava täysi kymppi, joskin eräässä kohdassa häneltä ilmeisesti lipsahti käsi sauvalta. koska horisontti silmieni korkeudelta katosi äkisti alas palaten kuitenkin onneksi niskavillojeni kautta takaisin.