2 minute read

Ilmastoahdistuksesta ilmastoinnostukseen

Savonia-ammattikorkeakoulun tavoitteena on olla kestävä, vastuullinen ja hiilineutraali korkeakoulu vuoteen 2030 mennessä. Tähän pääsemiseksi oppilaitos sitoutuu systemaattisesti toteuttamaan eri toimia päästöjen vähentämiseksi: muun muassa seuraamaan hiilijalanjälkensä kehittymistä.

Mission Positive Handprint –hankkeen tavoitteena on kääntää ravintola-alan pk-yritysten vastuullisuus negatiivisesta hiilinjalanjäljestä positiiviseksi kädenjäljeksi. Eli pienentää ravintolan päästöjä, ja saada aikaan positiivisia vaikutuksia sekä ravintola-alalle että sen asiakkaille ja ympäristölle.

Savonian projektipäällikkö Hannaleena Uhlbäck-Ropposen mukaan tarvitaan uudenlaista ajattelua. Kun kuvataan yrityksen ympäristövaikutuksia tai päästömääriä, esitetään asiat monesti negatiivisen hiilenjäljen kautta.

– Monessa paikkaa korostetaan kuinka paljon mikäkin tuote, palvelu, organisaatio tai yritys tuottaa päästöjä maailmaan. Tällaistakin tietoa tarvitaan, mutta on tärkeää pyrkiä kertomaan asioista myös positiivisella tulokulmalla.

– Olemme hankkeessa valtavan innoissamme, että hiilinjalanjäljen rinnalle on syntynyt myös positiivisia ympäristövaikutuksia esiintuovia termejä, kuten positiivinen kädenjälki, hiilikädenjälki ja ympäristökädenjälki.

Uhlbäck-Ropposen mielestä vastuullisilla kestävää kehitystä edistävillä toimenpiteillä yritykset voivat kasvattaa positiivista kädenjälkeään valtavasti. Positiivisen kädenjäljen kasvattamisessa on kyse muustakin kuin hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä.

– Parhaimmillaan yritys toimii monella sektorilla vastuullisesti. Samalla se vaikuttaa konkreettisesti teoillaan monenlaisten ympäristöongelmien hillitsemiseen sekä lisää liiketoimintansa taloudellista ja sosiaalista kestävyyttä.

– Kun yritys tarjoaa asiakkaalle mahdollisuuden tehdä ympäristöystävällisempiä valintoja niin samalla asiakas saa kasvatettua omaa positiivista kädenjälkeään. Positiivinen hiilikädenjälki syntyy parhaimmillaan siitä, että yrityksen tarjoama ratkaisu pienentää jonkun toisen eli tyypillisesti asiakkaan omaa hiilijalanjälkeä.

Hankkeessa järjestetään runsaasti kaikille avoimia tapahtumia, työpajoja ja tietoiskuja. Uusia kestäviä ruokapalvelukonsepteja kehitetään hankkeeseen sitoutuneissa pilottiyrityksissä. Tulokset julkaistaan kaikkien hyödynnettäväksi monikanavaisen viestinnän avulla. Hankkeen nettiosoite on: www.missionpositivehandprint.fi

Hanketta hallinnoi Laurea-ammattikorkeakoulu ja osatoteuttajina hankkeessa toimivat Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Savonia-ammattikorkeakoulu. Hanke saa Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tukea, ja se rahoitetaan osana unionin Covid-19 pandemian johdosta toteuttamia

This article is from: