Haastava alku voi toimia ponnahduslautana omannäköiseen opiskelijaelämään

Veera Ahlgren

Opiskelujen aloitukseen liitetään paljon odotuksia ja mielikuvia. Mielikuviin aloituksesta liittyvät fuksitapahtumat, tutustuminen yliopistoon organisaationa sekä uudet opinnot. Syksyyn kuuluvat fukseille suunnatut hauskat tapahtumat, joissa opiskelija pääsee osaksi opiskelijoiden yhteisöä tutoreiden opastuksella. Kurssien alettua opiskelija tutustuu uudenlaisiin opintoihin, teksteihin ja akateemiseen maailmaan. Myös suhdetta yliopistoon luodaan tutustumalla orientaation aikana tiedekuntaan sekä muihin yliopiston instituutioihin. Mielikuviin opiskelijaelämän alusta sisältyvät kutkuttava jännitys, innostus, sosiaalisuus, yhteisöllisyys ja tulevaisuuteen suuntaava energia. Se on siirtymä elämänvaiheesta toiseen. Monille opiskelujen aloitus on varmaankin juuri tätä – positiivinen kokemus. Minulle se oli muuta. Se oli ennen kaikkea ristiriitainen kokemus, josta ei voi puhua ilman hakuprosessia.

Hakuprosessini Helsingin yliopistoon alkoi keväällä2019, jolloin tein vielä opintoja Eiranaikuislukioon. Hain silloin sosiaalitieteiden kandidaatti- ja maisteriohjelmaan aiemmalla ammatillisella tutkinnolla kokeillakseni pääsykoetta. En päässyt sisään. Seuraava vuoteni kului ylioppilaskirjoitusten ja Helsingin evankelisen opiston valtiotieteiden linjalla. Tein yhteiskunnallisen muutoksen sekä sosiaalitieteiden perusopinnot, jotta voisin hakea avointa väylää niiden kandiohjelmiin. En saanut kaikkia avoimeen väylähakuun vaadittuja opintoja kasaan ylioppilaskirjoituksien päällekkäisyydestä johtuen.

Hain keväällä 2020 pääsykoehaussa yhteiskunnalliseen muutokseen. Pääsykoe järjestettiin ensimmäistä kertaa etätoteutuksena. En palauttanut koetta oikein. Koetta ei arvioitu. En päässyt sisään. Syksyllä päätin jatkaa opintojani avoimen yliopiston kautta väylähaku taas tähtäimessä. Tein Helsingin evankelisessa opistossa valtiotie-teiden opintoja: viestinnän sekä politiikan ja organisaatioiden tutkimuksen perusopinnot.

Hain kevään 2021 väylähaussa yhteiskunnalliseen muutokseen. En päässyt sisään. 4,5 keskiarvo ei riittänyt. Ovet Helsingin yliopistoon avautuivat 2021 pääsykokeella. Nyt opiskelen yhteiskunnallisen muutoksen kandidaattiohjelmassa ensimmäistä vuotta, takanani ensimmäiset sata opintopistettä.

Olenko kuitenkaan ansainnut paikkani? Olenko riittävä yliopistoon? Milloin paljastuu, että valinta onkin minun “kohdallani virhe?

Hakuprosessin aikana koin kymmeniä tunteita Helsingin yliopistoa kohtaan. Muutama niistä oli hyvä. Turhauduin. Itkin. Huusin. Tein paljon töitä opintojen eteen. Uuvuin. Arvostin Helsingin yliopistoa ja sen edustamaa tiedeyhteisöä, arvostan edelleen. Hakuprosessin jälkeen yliopisto-opintojen alku on tuntunutkuitenkin haastavalta. Se on ollut ristiriitaisten tunteiden värittämää. Opiskelijaelämän alkuunon kuulunut kohdallani pohdintaa siitä, miten käsitellä ja muuttaa negatiivisiaHelsingin yliopistoon liittyviä tunteita.

Hakuprosessi on herättänyt myös tunteita ja ajatusmalleja itsestä kelpaamattomana opiskelijana: en ole riittävä, koska en päässyt sisään. Riittämättömyyden tunne valui tähänkin syksyyn ja kärsin huijarisyndroomasta. Olenko kuitenkaan ansainnut paikkaani? Olenko riittävä yliopistoon? Milloin paljastuu, että valinta olikin minun kohdallani virhe?

Tiedän, etten ole yksin näiden ajatusten kanssa. Avoimen väylän hakijat ovat käyneet läpi prosessin, jossa vähempi kuin täydellisyys ei riitä. Se johtaa helposti riittämättömyyden tuntei-siin. Yhteiskunnallisen muutoksen praktikumin paperista saatu 3 tuntuu maailmanlopulta ja Moodlen arvioinnit -saraketta painetaan ainakin kolmesti päivässä toiveissa arvosana 5, joka tekee sinut riittäväksi. Kun täydellisyyden on kerran ottanut tavoitteeksi tai se on asetettu rimaksi, miten rimaa lasketaan ja opiskelemi-sesta tehdään kestävää?

Sopeutumisen vaikeus ei ole liittynyt pelkästään hausta nousseisiin tunteisiin ja ajatuksiin, vaan myös sosiaalisten suhteiden muodostaminen ja yhteisöön liittyminen ovat osoittautuneet haasteellisiksi. Fukseille suunnatut tapahtumat ja tutorryhmien tapaamiset on järjestetty suu-rilta osin iltapäivisin ja iltaisin, mikä vaikuttaa merkittävästi osallistumiseeni. Olen 5-vuotaan lapsen ensisijainen ja yhden aikuisen taloudessa asuva huoltaja, mikä rajoittaa mahdollisuuksiania osallistua fukseille järjestettäviin, yhteisöä rakentaviin tapahtumiin. Fuksit ovat heterogeeninen ryhmä, mikä olisi ollut hyvä ottaa huomioon opiskelijayhteisön rakentamisessa.

Omaan aloitukseeni Helsingin yliopistolla liittyivät pohdinnat siitä, miten suhtautua yliopistoon ja itseeni, kun omat ajatukset, tunteet ja kokemukset eivät vastanneet opintojen aloitukseen liittyviä odotuksia. Alun ristiriitaiset tunteet ja ajatukset läpikäyneenä ajattelen, että oma suhde yliopistoon kehittyy ja tulen osaksi opiskelijayhteisöä omalla tavallani. Ensimmäisen periodin ollessa lopussa voin ehkä alkaa tuntemaan kutkuttavaa jännitystä uusien asioiden äärellä, innostusta opinnoista ja suunnata energiaa hakuprosessista tulevaisuuteen.