1 minute read

Pääkirjoitus

Leonard Wilhelmus

Polholaisten käsitys poliittisesta on jo aikaa sitten laajentunut suurmieshistoriasta mitä moninaisimpiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin. Silti jännitti valita Poleemin, vieläpä vuosijuhla- Poleemin, teemaksi seksi. Eihän seksi ole kovaa politiikkaa, jonka analyyseistä Poleemi on tunnettu ja palkittu! Aihe myös ujostutti. Seksi on henkilökohtaista ja herkkää, ja siitä on vaikea sanoa jotain merkityksellistä sortumatta banaaleihin yleistyksiin. Aiheen arkuus näkyi kirjoittajissa. Se kiinnosti, mutta monia jännitti, onko heillä riittävän hyvää sanottavaa.

Advertisement

Seksin historiasta löytyisi kuitenkin meille yhteiskuntahistorioitsijoille kosolti ammennettavaa. Otetaan esimerkiksi Weimarin tasavalta. Kukaan polholainen ei voi vakavissaan väittää, etteivät natsien valtaannousun taustat kiinnosta. Mutta kuinka moni tiesi, että Berliinissä oli Weimarin tasavallan aikaan yli 100 000 seksityöläistä, 80 aktiivisesti ilmestyvää pornografista julkaisua ja pinnan alla kukoistavat BDSM- ja queer-skenet?

Luin aiheesta vaihdossa Berliinin seksuaalista kulttuuria käsittelevällä kurssilla. Samassa jutussa kerrottiin lähes kaksimetrisistä punamustiin ratsastusasuihin pukeutuneista naisista, jotka päivystivät Berliinin Zoologischen Gartenin lähistöllä 1930-luvun taitteessa. Porukan johtaja sivalteli hevospiiskalla ilmaa ja kysyi ohikulkevilta miehiltä uhkaavalla äänensävyllä: ”Kuka haluaa olla orjani tänä yönä?”

On kuvaavaa, että marginaaliin kuuluneet seksuaalivähemmistöt ja aikansa seksipositiiviset olivat ensimmäisiä natsien vainon kohteeksi joutuneita. Seksiin on aina kohdistunut poliittista kontrollia. Edelleen Suomessa seksityötä tekevät joutuvat leimautumisen pelosta piileskelemään, eivätkä he voi perustaa ammattiliittoa etujansa valvomaan. Vammaiset saavat kuulla, ettei seksi ole heitä varten, kun taas aseksuaaleja painostetaan seksiin. Kontrolli ei kuitenkaan kohdistu ainoastaan marginaalissa oleviin. Historiallisesti rakentuneet seksiin ladatut odotukset ja paineet vaikuttavat suuresti kaikkien elämään.

Tässä lehdessä käsitellään seksiä muun muassa vammaisuuden, seksityön, dildojen ja seksuaalivähemmistöjen näkökulmista. Moni tärkeä, erityisesti historiallinen, näkökulma puuttuu. Toivon kuitenkin lukijalle välittyvän, että seksi on kaikessa moninaisuudessaan erottamaton osa historiaa ja politiikkaa.