Solmu

Sisällys Pääkirjoitus Superaikaa ainoastaan aikuisille Minä ja naiset Työnä tubettaminen Tästä kesä voi alkaa Arjen soturit Loppu yksinäisyydelle Ihan vaan Vili Novelli: Tuulenpesä Kasvot kanvaasina Saanko luvan?

Kommentaattoreiden aatelia Kommentti: Faniutta ja tuomarifarsseja Kahleissa Viisi pizzaa ja kaksi kebabrullaa Korttitemppu Kaikki on kauniimpaa Perämeren Monacosta Nälkämaahan ja takaisin Rakkaudesta lajiin Kommentti: Kulttuuri syntyy arvostuksesta Enemmän kuin laulukilpailu Leffa-arvostelut Kysy nelikymppisiltä Kevään suuri Solmu-horoskooppi

3 4-6 7 8-10 11 12-15 16-17 18-20 21 22-23 24 25-26 27 28-31 32-33 34-37 38-41 42-44 45-46 47 48-49 50-51 52-53 54-55

Toimitus Päätoimittaja / Linda Tammela Toimituspäälliköt / Sami Luukela, Juhopekka Pietilä, Minna-Marika Kumpulainen AD / Joonas Leinonen Graafikko / Jesse Kettunen Toimitussihteeri / Niina Jokelainen Vastaava tuottaja / Hannele Lamusuo Tekninen koordinaattori / Nina Patrikka

Toimittajat / Julia Asikainen, Harri Holtinkoski, Anni Hurtig, Santtu Kangas, Lotta Kuikka, Reetta Lähteenmäki, Fatima Mattila, Tommi Mikkonen, Pekka Ohtokangas, Mervi Päivärinta, Juuso Rajaaho, Joel Sippola, Antti Tauriainen Paino / Erweko Oy Julkaisija / Potku ry

Pääkirjoitus

Solmussa Joidenkin solmujen aukomiseen voi mennä vuosia, jotkut selviävät ja aukeavat vähitellen, jotkut taas avautuvat itsestään kuin kengännauhat. On myös olemassa niin tiukkoja solmuja, että ne eivät aukea koskaan.

Tässä lehdessä tutustutaan kaikenlaisiin elämän solmuihin. Hypätään tuntemattomaan, tutustutaan tuttuun uudestaan. Ehkä tuntematon ei olekaan niin outo, ja tutustakin paljastuu jotain, mitä ei koskaan kuvitellut olevan olemassakaan.

Solmun taustalta löytyy tehokas joukko ensimmäisen vuoden journalistiopiskelijoita.

Olen varma, että jokainen meistä on oppinut jotain uutta niin Solmun sisällön kuin julkaisun tekemisenkin osalta.

Jos tällä Solmulla pitäisi olla jonkinlainen opetus, niin toivoisin sen olevan ennen kaikkea oivallus. Oivallus siitä, että erilainen voikin olla tavallinen, että yksinäisyyteen voi löytyä apu aivan läheltä, tai että vapaa-aikaansa voi aikuinenkin löytää jotain uutta.

Se voi olla ehkä oivallus omasta itsestä, naapurista tai kaupan kassasta.

Minun oivallukseni on, että jokaisessa elämän solmussa piilee aina toivo.

Aina.

Linda Tammela

3

4

Superaikaa ainoastaan aikuisille Kello löi seitsemän ja valot räpsähtivät kiinni pariin otteeseen.

Kuulutus pyysi lapsiasiakkaita siirtymään kohti uloskäyntejä.

Oli aika päästää sisäinen kymmenvuotias valloilleen.

Superpark Oulu keräsi liikunnasta ja pelailusta kiinnostuneita aikuisia viettämään vauhdikasta iltaa 23. helmikuuta perinteisen Aikuisten illan merkeissä. Erityisesti kaveriporukoita ja pariskuntia puoleensa vetänyt iltama tarjosi aikuisille mahdollisuuden villiintyä vapaasti lasten maailmassa. Kun vahdittavat odottivat kotona, pystyivät aikuiset vapaasti kokeilemaan omia rajojaan ilman tarvetta huolehtia jälkikasvustaan.

Aikuisten illan konsepti on peräisin kesältä 2015. Suosio on ollut illasta riippuen keskimäärin suurta – muutamista kymmenistä jopa satoihin osallistujiin.

Aikuisten iltoja järjestetään Oulun Superparkissa kevään aikana noin kerran kuussa.

HIKISTÄ HAUSKANPITOA Kahdentoista euron rannekkeen lunastettuaan, aukesi pääsy huvitusten pariin. Tarjolla oli taatusti jokaiselle jotain mieluisaa. Laitteet olivat rakennettu siten, että niitä pystyi mitoituksen sekä painorajan puolesta käyttämään myös täysikasvuinen. Ainoastaan kahden pienen trampoliinin kohdalla silmiin pisti viidenkymmenen kilon painorajavaroitus.

Kiipeilyseinät ja -telineet, jääkiekko, erilaiset pallopelit ja osumien vauhtia mittaavat nopeustutkat, tuubiliukumäki, trampoliinit vaahtomuovialtaineen, polkuautorata ja muut mahdollisuudet takasivat hien ja hauskanpidon. Kuluneesta energiasta ei ollut epäilystäkään – uni tuli illalla kuin taikaiskusta.

Vaatetuksena parhaiten asiansa ajoivat sisäpelikengät ja joustavat, liikuntaan tarkoitetut vaatteet. Aktiviteettialueella liikkuminen oli sallittua ainoastaan sisäkengät, tossut tai sukat jalassa. Muita omia varusteita ei tarvinnut. Parkista sai lainattua jääkiekkovarusteita, pesäpallovälineitä, kypäriä, potkulautoja ja kaikki muut tarvittavat varusteet. Omien skeittilautojen, potkulautojen eli scoottien, suojien ja kypärien tuominen oli kuitenkin sallittua.

Nestehukan ehkäisemiseksi oma juomapullo oli omiaan, sillä hiki tuli väkisinkin lajikokeilujen lomassa. Hajamielisimmille asiakkaille puistosta löytyi kuitenkin myös vesipiste kertakäyttömukeineen.

VAUHTIA MYÖS VALVOJALLE Iltaa valvonut supermimmi Marjut kuvailee konseptia hyväksi sen vuoksi, että se kannustaa myös varttuneempaa väkeä liikkeelle. Jos ympärillä pyörii kymmenittäin lapsia, voi aikuisen olla vaikea uskaltautua mukaan, kun tilannenopeudet voivat olla hyvinkin eri luokkaa. Erityisesti skeittaajat ovat antaneet kiitosta pelkästään aikuisille suunnatuista illoista, ovathan rampit silloin väljemmin käytettävissä.

Verrattuna lasten valvontaan, Marjut ei nähnyt aikuisten illoissa suurtakaan eroa. Meno lienee kuitenkin ollut hieman tavallista päivää seesteisempää, paikalle nimittäin tarvittiin ainoastaan kaksi valvojaa.

”Joskus iltavuorojen jälkeen jään itsekin hyppimään trampoliineille ja uimaan vaahtomuoviin”, myöntää supermimmi pieni pilke silmissään. ”Tuolla pyöriminen on yllättävän rentouttavaa,” jatkaa Marjut seuraavaan hengenvetoon ja nyökkää päällään aktiviteettialueen suuntaan.

”

Joskus iltavuorojen jälkeen jään itsekin hyppimään trampoliineille ja uimaan vaahtomuoviin.”

6

Kirjoittaja ANNI HURTIG

Minä ja naiset Kiinnostukseni naisia kohtaan heräsi suunnilleen 18. kesäkuuta vuonna 1995 klo 12.18. Vietin tuolloin ruokailun jälkeistä ulkoiluhetkeä päiväkodin pihalla.

Suupielissäni oli vielä mustikkasoppaa, multasormissani pitelin sähkönsinistä ralliautoa, jossa oli permanenttitussilla tehtyjä raitoja ja suustani valui leikinhurmoksen tuottamaa sylkyä.

Ralliautosta puuttui kartturin puolen eturengas ja sen sisällä oli pieni sotaukko, jolla oli kädessä kivääri, vyötäröllä kranaatteja ja sen toinen jalka oli musta, koska isot pojat olivat polttaneet sitä Coltin sytkärillä.

Sangen tietämättömänä tulevasta puskin ralliautolla kaverini Janin värikkäitä paperinukkeja kumoon. Janista tuli myöhemmin parturikampaaja.

Räjähtelevän leikkini hurmiossa en huomannut, että sain kaverilleni hieman pahan mielen, kun kurvasin kiiltävällä ralliautolla pirskahtelevien teekutsujen läpi, jotka Jani oli asettanut pystyyn hiekkalaatikolle. Katsoin huuli pyöreänä itkevää Jania, joka osoitti kädessäni olevaa ralliautoa. Putkiaivoillani meni hetki tajuta, että paperinen prinsessa oli rullalla ralliauton takarenkaan ja korin välissä.

Samana hetkenä kuulin päiväkodin nuoren tädin komentavan minua juttusille, jolloin lähdin juoksemaan karkuun.

Aurinkoinen päivä ja toiminnallinen leikkihetkeni vaihtuivat synkäksi ja harmaaksi juoksukilpailuksi päiväkodin tädin kanssa. Tiesin, että minut

vietäisiin sisälle leikkimään pienempien lasten kanssa, jos jäisin kiinni. Juoksin vimmatusti ympäri pihaa, tein harhautusliikkeitä ja olin täysin varma pakoni onnistumisesta, mutta täti käveli rauhallisesti perässäni tietäen, että kolme juoksuaskeltani vastasivat hänen kävelyaskelta ja että piha oli aidattu. Pinkaisin lopulta leikkimökin nurkan taakse vetämään henkeä. Kuulostelin hetken tilannetta. Luulin olevani turvassa, joten päätin poistua piilopaikastani. Silloin silmissäni musteni.

Avattuani silmäni huomasin törmänneeni päiväkodin tädin mustan hameen lyhyeen helmaan, kasvoni olivat taivasta kohti ja pääni oli hänen jalkojensa välissä. Vaikka takaraivoa hieman kivisti, virnuilin kuin romanialainen hevoskauppias, kun katselin hänen hameensa alle.

Tuo hetki tuntui ikuisuudelta ja tunsin ajan hidastuvan. Yhtäkkiä kaikki olikin taas valoisaa, aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Kun käänsin pääni, näin mehiläisen lentävän kohti kukkaa siivillään vielä aamuista kastetta. Kaikki tapahtui kuin hidastetussa luontofilmissä ja olin hetken kuulevinani Jarmo Heikkisen äänen Avara luonto -ohjelmasta.

Jäin kiinni ja minut talutettiin korvasta leikkimään pienten lasten kanssa, mutta hymyilin loppupäivän, koska tiesin että elämäni oli muuttunut. Tuosta päivästä lähtien minä olen juossut naisten perässä. Vaihtelevalla menestyksellä.

7

Kirjoittaja TOMMI MIKKONEN

TYÖNÄ

TUBETTAMINEN

2

YouTube videoiden tekemisestä tuli Annika Jaakkolan kokopäivätyö.

Oululainen videobloggaaja Annika Jaakkola on tehnyt videoita YouTubeen jo neljän vuoden ajan ja siitä noin kaksi vuotta hän on tehnyt sitä kokopäivätyönään. YouTubessa rahaa tulee sekä mainosten että erilaisten kaupallisten yhteistöiden kautta.

Annikalla on YouTubessa tilaajia tällä hetkellä jopa 86 400 ja suurin osa katsojista on peruskouluikäisiä nuoria. Suuri tilaajamäärä ja nuoret katsojat tuovat tubettajalle mukanaan paljon vastuuta. Annika kertoo itse olevansa empaattinen ihminen ja videoiden teon vastuullisuus mietityttää usein.

“

Mä vaan periaatteessa näytän mun juttuja ja elämää ja se jollain jännällä tavalla kiinnostaa ihmisiä.”

’’Toisaalta en haluaisi ottaa koko vastuuta itselleni, mutta toisaalta koen, että jokin vastuu on kuitenkin oltava, koska niitä nuoriakin seuraajia on niin paljon’’, hän kertoo.

Esimerkiksi uutta lävistystä ottaessaan hän kertoo siitä videollaan, mutta muistuttaa alaikäisiä katsojia kysymään vanhemmiltaan luvan ennen kuin ottaa lävistyksen itselleen. ’’En halua, että joku 13-vuotias menee ottamaan nenäkorun vain sen takia, että mä otin’’, hän huomauttaa.

ARKISET VIDEOAIHEET KIINNOSTAVAT IHMISIÄ Annika ei ajattele tekevänsä videoita tuhansille katsojille, sillä tilaajamäärän suuruutta on usein vaikea hahmottaa. ’’Ehkä se määrä kertoo jotain siitä, että on tehnyt paljon töitä ja videoita sen eteen’’, hän pohtii.

Hän tykkää tehdä YouTubeen enimmäkseen arkisia videoita ja kuvaa videoilleen esimerkiksi päivänsä tapahtumia tai esittelee ostoksiaan. ’’Mä vaan periaatteessa näytän mun juttuja ja elämää ja se jollain jännällä tavalla kiinnostaa ihmisiä.”

Hän on huomannut, että videoilla on vaikutusvaltaa. Siksi hän haluaa viestiä katsojille, että kaikki voivat olla sellaisia kuin haluavat ja on myös hyväksyttävää muuttua ihmisenä. ’’On ihan ookoo vaikkapa muuttaa kokonaan tyyliä tai tehdä hiuksille jotain radikaalia’’, hän sanoo.

KIRJOITTAMISESTA VIDEOIHIN Videoiden teko sai alkunsa blogista, jota hän piti 14–15-vuotiaana. Blogilla oli noin parituhatta vakiintunutta lukijaa. Siihen aikaan Annika seurasi paljon tubettajia, pääosin ulkomaalaisia. Heidän innoittamanaan hän päätti kokeilla itsekin, millaista videoiden tekeminen on.

9

Hänen ensimmäinen videonsa oli blogissa julkaistu huoneenesittelyvideo.

Videoiden teko vei Annikan mukanaan, sillä niitä oli miellyttävämpää tehdä ja katsoa kuin blogia. Hän ei nähnyt syytä kirjoittaa enää blogia, kun ne eivät ne kiinnostaneet häntä itseäkään.

Parasta on se, että videoita voi tehdä nykyään työkseen ja työ on juuri sellaista kuin hän haluaa. ’’Se on niin luovaa, että periaatteessa vaan oma toteuttamiskyky on rajana’’, hän sanoo.

Ihanaa hänestä on myös se, kun pääsee tapaamaan seuraajiaan erilaisissa tapahtumissa.

Tubettajana ei tarvitse olla koskaan yksin. ’’Aina jos mulla on joku ongelma, voin julkisesti esittää sen sosiaalisessa mediassa ja saada siihen heti vastauksia.”

VIDEOITA KERRAN VIIKOSSA Työssä on myös huonoja puolia.

Annika pitää aikatauluista, joiden mukaan mennä. Päivärytmin rakentaminen on kuitenkin vaikeaa, koska kuvata voi missä vaan.

Katsojien lähettämät negatiiviset kommentit ovat toisinaan raskasta luettavaa. Niitä on oppinut suodattamaan ja nykyään hän antaakin niiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ikävää on myös

se, ettei Annikalla ole aina aikaa jäädä juttelemaan seuraajiensa moikatessa häntä esimerkiksi kaupungilla.

Videoita Annika pyrkii lataamaan YouTubeen vähintään kerran viikossa. Yhden videon tekemiseen menee arviolta kahdesta neljään tuntia. Se riippuu kuitenkin paljon videosta, koska joidenkin videoiden teko vaatii enemmän aikaa kuin toisten. ’’Esimerkiksi My Day -videon tekemisessä kuvaan koko päivän ja seuraavana päivänä editoin kaksi tai kolme tuntia’’, hän kertoo.

Tärkeintä Annikalle on se, että materiaali on hänen näköistään.

Hänen täytyy myös itse olla tyytyväinen tuotoksiinsa, joita julkaisee. ’’Jos YouTubessa lähtee silmittömästi kopioimaan toisen persoonaa ja tapaa tehdä vide-

oita, sen kyllä huomaa heti’’, hän huomauttaa.

TUBETTAMINEN MUUTTANUT IHMISENÄ YouTuben tuoma julkisuus on muuttanut Annikaa. Hän oli yläasteella ujo ja hänen oli vaikea lähestyä ihmisiä. ’’Olin vähän semmoinen seinäruusu koulussa, semmoinen mun kaverin wingman, joka vaan laahusti mukana’’, hän kertoo.

Annika on löytänyt tubettamisen avulla oman persoonansa ja oppinut olemaan ihmisten kanssa. Kameralle puhuminen on vaikuttanut siihen, että pystyy keskustelumaan kenen kanssa vain avoimesti ja helposti.

Tubettaminen on tuonut hänelle myös paljon itsevarmuutta.

Neljän vuoden uran aikana luontevuus kameran edessä on kasvanut. Lisäksi editointitaidot ovat kehittyneet.

Annika ei usko, että tekee videoita työkseen koko loppuelämäänsä. Hän uskoo, että YouTube toimii mahdollisesti

10 4

tulevaisuudessa ponnahduslautana johonkin muuhun uraan tai sitten hän ajautuu täysin erilaiseen ammattiin.

Tällä hetkellä Annikalla ei ole hirveästi mitään tulevaisuuden haaveita, vaan hän tykkää mennä päivä kerrallaan.

Kirjoittaja JULIA ASIKAINEN

Teksti: Sami Luukela

Tästä kesä voi alkaa

Muistatko vielä nämä 2000-luvun kesähitit ja yhden hitin ihmeet?

LAS KETCHUP - THE KETCHUP SONG (ASEREJÉ), 2002 Las Ketchupin The Ketchup Song (Aserejé) tunnetaan 2000-luvun macarenana, jonka koreografian kaikki 90-luvun lapset muistavat.

Kappale oli maailmanlaajuinen hitti ja Suomessakin kappale nousi singlelistan kärkeen viideksi viikoksi. Muñozin sisarusten muodostaman yhtyeen suosio lopahti kuitenkin nopeasti.

Vuonna 2006 yhtye edusti maataan Eurovision laulukilpailussa ilman sen suurempaa menestystä. Tämän jälkeen Las Ketchup on viettänyt hiljaiseloa, mutta sisarukset vierailivat yllättäen Ruotsin euroviisukarsinnoissa vuonna 2016.

O-ZONE - DRAGOSTEA DIN TEI, 2004 Moldovalainen eurodance-yhtye O-Zone julkaisi vuosi ennen hajoamistaan suurimman hittinsä Dragostea din tei. Kappale oli vuoden 2004 suurimpia hittejä Euroopassa ja sitä myytiin maailmanlaajuisesti jopa kahdeksan miljoonaa kappaletta. Yhdysvaltalaisräppäri T.I. käytti kappaleen melodiaa Grammy-ehdokkuuden saaneella Live Your Life -kappaleella vuonna 2008.

O-Zonen entiset jäsenet ovat kaikki jatkaneet musiikin parissa eri tavoin. Arsenie ”Arsenium” Todiraș edusti maataan Euroviisuissa vuonna 2006 ja Dan Balanilla on ollut hittejä kotimaassaan Moldovassa sekä Venäjällä. Radu Sîrbu on keskittynyt lähinnä musiikin tuottamiseen.

VALVOMO - MIKÄ KESÄ?, 2006 Valvomo-yhtyeen Mikä kesä? on monille kaikkien aikojen kesähitti. Se oli myös vuoden 2006 myydyin single yli 5000 kappaleen myynnillä. Vielä kymmenenkin vuoden jälkeen kappale soi kesäisin radiossa lähes päivittäin ja vuonna 2013 se äänestettiin Ilta-Sanomien ja Teoston äänestyksessä Suomen toiseksi aurinkoisimmaksi kappaleeksi.

Valvomo ehti julkaista kaksi albumia ennen hajoamistaan vuonna 2008. Osa jäsenistä – laulaja Alex Keskitalo ja rumpali Ville Sjöblom – vaikuttaa nykyisin Overhead-yhtyeessä.

TEA - TYTÖT TYKKÄÄ, 2007 Popstarsista alkunsa saaneen Jane-yhtyeen hajottua Tea Hiilloste julkaisi ensimmäisen soolosinglensä Tytöt tykkää vuoden 2007 heinäkuussa. Vaikka kappale ärsytti monia, se valittiin kesähitiksi ja singleä on myyty jopa tuplaplatinaan oikeuttava määrä.

Tea jatkoi musiikkiuraansa, mutta julkaisi lähinnä lapsille suunnattua musiikkia. Vuonna 2013 julkaistu Mehudisko-albumi nousi myös albumilistalle. Nykyään Tea työskentelee kemistinä. Helmikuussa 2017 Tea kertoi Seiskalle, ettei ole esittänyt Tytöt tykkää -kappaletta vuosiin.

11

Vuoman perheelle kamppailulajit ovat elämäntapa.

Kuvassa Heidi Vuoma.

ARJEN SOTURIT Aggressiivisesta maineestaan huolimatta kamppailulajit ovat ennen kaikkea kamppailua oman itsensä kanssa.

Oulun kamppailuklubilla on alkamaisillaan thainyrkkeilyn aamutreenit. Harjoitusten alkua odottelee kuusi eri tasoista thainyrkkeilyharrastajaa.

Mukana on myös lajissa kilpailleita naisia. Yksi heistä on valmentaja Arto Vuoman vaimo Heidi Vuoma. ”Suomalaiset naiset pärjäävät thainyrkkeilyssä ja monessa muussakin kamppailulajissa paremmin kuin miehet”, Heidi kertoo. Hän voitti kick-thai boxingin naisten 60 kg sarjan maailmanmestaruuden viime vuonna. ”Ei meistä miehistä ole mihinkään”, Arto virnuilee ja samassa komentaa ryhmän juoksemaan harjoittelutilaa ympäri.

ERÄ I Paljaat jalat askeltavat liki äänettömästi mustalla, pehmeällä alustalla.

Muuta ääntä salista ei kuulu.

Eri lajeja viereisillä tatameilla harjoittelevat tekevät omaa suoritustaan hiljaa. Keskittyminen on liki käsin kosketeltavaa.

Juokseminen pysähtyy valmentajan käskystä. Ryhmä vetää nyrkkeilyhanskat käsiinsä ja asettuu nyrkkeilysäkkien eteen.

Hiljaisuuden katkaisee säkeistä kuuluva mäiske, kun ryhmä käy säkkien kimppuun.

Seinällä oleva sekuntikello piippaa erätauon merkiksi.

Juomapullojen sisällöt katoavat

pitkinä siemauksina hengästyneiden ryhmäläisten suihin. Harjoitus jatkuu vielä kaksi lämmittelyerää ennen kuin siirrytään tekniikkaharjoituksiin.

ERÄ II ”Ottakaa pari. Toiselle pädit käteen!”, valmentaja kehottaa.

Pädit ovat suojatyynyt, jotka kiinnitetään käsivarsiin. Niillä otetaan vastaan pariharjoituksissa tehtäviä iskuja ja potkuja.

Valmentaja Arto Vuoma näyttää vaimonsa Heidi Vuoman kanssa mallia päivän ensimmäisestä tekniikkaharjoituksesta.

Potku, lyönti, potku. Vaimon ilmekään ei värähdä – vain päälaella potkujen tahtiin keikkuva letti kielii tyynyihin otettujen osumien voimasta.

“

Kamppailulajit ovat kuin brutaalia shakkia.”

Ryhmä jakaantuu pareiksi, jotka asettuvat seisomaan vastakkain. Ensimmäinen harjoitus alkaa.

Näyttää siltä, kuin pari tanssisi jonkinlaista hidastettua koreografiaa, jossa välineinä käytetään nyrkkeilyhanskoja ja suojatyynyjä. Pum, pum, pom. Pädejä käyttävä osapuoli muuttaa käsien asentoja iskujen suunnan mukaan: sivulle, kasvojen eteen, alas. Iskuja lateleva taivuttaa 13

vartaloaan tehdäkseen tilaa voimalle, jota kuhunkin liikkeeseen tarvitaan. ”Kamppailulajit ovat kuin brutaalia shakkia. Jokainen liike on tarkkaan harkittu ja johtaa johonkin”, Arto kertoo.

Polvi ilmassa, nilkka sirosti ojennettuna voi näkyä ihastellessa hetken kuvitella, että tässä on käynnissä jotain herkkää, kunnes lantio kiertyy, liike jatkuu ja potku paukahtaa terävästi kohteeseen.

Alueen laidalta kuuluu kiroilua ja naurua. Yhden parin toinen osapuoli on unohtanut liikesarjan vaiheet, ja saanut tuta parinsa kantapäästä nivusiinsa. ”Onneksi ei ollut meisseliä lahkeessa”, valmentaja sanoo.

Naiset räjähtävät nauramaan.

Kello piippaa erätauon merkiksi. Väki niiskuttaa ja hörppii juotavaa juomapulloistaan. Tuore hiki sekoittuu tatamin omintakeiseen tuoksuun. Hanskojen tarranauhoja auotaan rivakasti.

Hetki sitten potkuja ja lyöntejä harjoitellut vaihtaa pädit hanskojen tilalle.

ERÄ III Liikesarja seuraa toistaan. Arto kertoo, että joskus harjoituksissa treenataan niin, että oksennus nousee kurkkuun. Thainyrkkeilyssä kilpailutilanteissa kroppa on kovilla, joten sitä on valmisteltava koviin suorituksiin. Peruskursseilla keskitytään kuitenkin

enemmän tekniikan harjoitteluun, kuten tänään. ”Yksi, kaksi ja pysäytys, pum!

Takajalalla tuplapotku ja pysäri”, Arto näyttää ryhmälle. Vaimon keikkuva letti kielii jälleen potkujen voimasta. ”Menisikin noin…”, yksi ryhmäläisistä huokaa ja katselee kattoon. ”Menee se, kun laittaa menemään”, valmentaja kuittaa reippaasti.

“

Joskus harjoituksissa treenataan niin, että oksennus nousee kurkkuun.”

Salin nurkassa yksi pari latelee valmentajan ohjeiden mukaan liikkeitä tasaiseen tahtiin.

Potkuvuorossa on Pirjo Törmänen, joka on aloittanut thainyrkkeilyn eläkkeelle jäätyään. Pirjo tekee takajalallaan tuplapotkun ja sen pysärin.

Liikesarja on lopuillaan ja voimat alkavat ehtyä. Hengästyttää. ”Jaksaa, jaksaa”, hänen parinsa kannustaa. Kello kilahtaa. Pari vaihtaa osia.

ERÄ IV On viimeisen erän aika. Valmentaja komentaa ryhmänsä nyrkkeilysäkkien eteen. Edessä on kaksi kertaa tehtävä kahden minuutin kovatempoinen harjoitus.

Ryhmä hyppii, punnertaa, tekee vatsalihasliikkeitä ja hakkaa säkkiä niin nopeasti, kuin voi.

Kello kilahtaa viimeisen kerran. Viimeiset iskut ja potkut

14

ovat tälle päivää tehty. Hymy kulkee säkin ääreltä toiselle.

Treenin jälkeinen euforia on se, joka vetää kamppailulajien harrastajia saleille aina uudelleen ja uudelleen. ”Tästä tulee niin mahtava olo”, yksi ryhmäläinen saa sanottua hengästykseltään. Muut nyökkäilevät ja irvistelevät.

Hiki helmeilee jokaisen otsalla.

Väki keräilee tavaransa ja tekee lähtöä kohti pukuhuonetta. ”Toivottavasti kellekään ei jäänyt kylmä”, valmentaja huikkaa perään.

Taas nauretaan.

Kirjoittaja MINNA-MARIKA KUMPULAINEN

15

Teksti: Minna-Marika Kumpulainen

Kuvitus: Antti Tauriainen ja Minna-Marika Kumpulainen

Loppu yksinäisyydelle Yhdessä tekeminen on yksi parhaita keinoja yksinäisyyden torjumiseen.

Oi, onnea ja autuutta! Olet saanut haaveilemasi opiskelupaikan unelmiesi alalta. Edessä on muutto uuteen kaupunkiin, joka on sinulle vieras etkä tunne sieltä ketään. Koulupäivät etenevät vauhdilla, mutta mitä tehdä, kun ainoa kontaktisi muuhun maailmaan on olohuoneesi nurkassa lymyilevä hämähäkki? Alkaako tuntumaan, että kotisi seinät kaatuvat päälle?

Uusia ihmissuhteita olisi mukava löytää, mutta miten? Ennen kuin vaivut synkkyyteen, on syytä selvittää, onko kyse yksinäisyydestä vai yksin olosta.

16

HAITTAAKO SE? Jos haittaa, pohdi syitä. Miksi koet olevasi yksinäinen? Kun tietää syyt, voi asioille tehdä jotain.

On tärkeää, että olet itse aktiivinen. Lähde liikkeelle ja avaa suusi – kotisohvalla kaverinasi ei ole muita kuin yksinäisyys. Ja se hämähäkki.

TUNTUUKO KYNNYS LIIAN KORKEALTA? Ota yksinäisyys puheeksi opiskelijoiden terveystarkastuksessa. Ammattilaiset voivat auttaa sinua eteenpäin ryhtyessäsi nujertamaan yksinäisyyttä.

ALKOHOLILLA VAI ILMAN?

HARRASTITKO AIEMMIN VAI KOKEILISITKO JOTAIN IHAN UUTTA?

Opiskelijatapahtumissa tapaat uusia ihmisiä, sekä koulusta tuttuja opiskelukavereitasi. Mene rohkeasti mukaan avoimin mielin, käytit alkoholia tai et.

Muista, että eri harrastukset ovat eri tavoin sosiaalisia. Höntsäsähly on vuorovaikutteisempaa kuin kuntosalilla käyminen tai kirjan lukeminen.

HANKKISITKO KOIRAN? Koirasta on sinulle eittämättä seuraa, mutta koiraihmisillä on myös suuret verkostot: koirien taputtelijat, eri lajien harrastajat sekä muut koiraihmiset, joiden kanssa voi lähteä vaikkapa koirapuistoon.

HALUATKO AUTTAA? Vapaaehtoistoiminnan kautta voi löytää uusia ihmisiä. Eri järjestöt ottavat ilolla toimintaansa mukaan henkilöitä, jotka haluavat toimia ystävänä yksinäiselle tai vaikkapa kulttuurikummina vanhukselle. Ekstrana hyvä mieli.

17

MISTÄ SINÄ NAUTIT? Ihmiselle tekee myös hyvää olla välillä yksin, eikä kaikkien tarvitse olla yltiösosiaalisia. Ole itse itsesi paras kaveri. Älä jämähdä kotiin. Lähde harrastamaan, kaupungille, elokuviin. Tee mitä tahansa, mikä on sinusta mukavaa ja mistä sinulle tulee hyvä mieli.

Teksti ja kuvat: Linda Tammela

Ihan vaan Vili Vili Kyrö tietää kääntävänsä katseita, muttei jaksa välittää siitä.

2

“

Mun tyyli on sekoitus tosi klassista, sitten tosi kreisiä animevideopelisysteemiä, että asuista tulee leikkisämpiä.”

Olemus on tyynen rauhallinen.

Korkokengät kopisevat asfaltilla. Vili Kyrö, 21, on muuttanut Ouluun vain paria päivää aiemmin. Siluetti on tarkkaan harkittu – musta pitkä turkki yltää nilkkoihin asti ja samanväriset hiukset on aseteltu hiuslakalla kevyesti oikealle.

Uudessa asunnossa on 44 neliötä. Se on iso yksiö ja sopivasti Oulun ytimessä. Oulu tuntui hyvältä kompromissilta. Helsinki olisi ollut ehkä vähän liian suuri harppaus, sillä Kyrö on kotoisin Ivalosta ja asunut siellä aina tähän saakka.

Kyrö on ollut vuoden sairaslomalla. Tällä hetkellä hän on työkyvyttömyyseläkkeellä vaikean masennuksen vuoksi. Elämä ei ole ollut helppoa. ”Lapsuus oli rankkaa, teini-ikä oli rankkaa, tosi rankkaa, nykyään on helpompaa”, hän kertoo tyynesti.

Kyrö kertoo olleensa omanlaisensa lapsi, omien sanojensa mukaan omituinen persoona pienestä asti. Elämä kotona oli raskasta, oli ongelmia. Oli haastavaa olla erilainen kuin muut. ”Huomasin erilaisuuteni vasta yläasteiässä. Olin pitänyt sitä koko ajan itsestäänselvyytenä, mutta sitten tuli semmonen bääm, mä oikeesti oon erilainen.”

Yläasteelle asti kaikki oli ollut helppoa. Pieni poika oli vain ihmetellyt, miksi vanhemmat kielsivät joidenkin asioiden tekemisen. Hänelle itselleen erilaisuus oli ilmiselvää, joten hän ei vain ymmärtänyt, mikä siinä saattoi olla niin väärin. ”En tykännyt leikkiä pikkuautoilla niin kuin

muut pojat.” Murrosiässä Kyrö kuitenkin alkoi käsittää, mistä on kyse.

Hän ei ollutkaan sellainen poika kuin ympärillä odotettiin.

UJO, MUTTA ROHKEA Kyrö hörppää kaakaota ja näyttää pohdiskelevalta. Ujo ja hiljainen, mutta silti tavattoman uskalias. ”Rohkeus tuli noin kuusitoistavuotiaana. Tuli rohkeus, mutta kyllä se edelleen otti koville, koska lähimmäiset vielä taistelivat asiaa vastaan. Se sattui. Mutta ei se, mitä itse on.”

Pukeutumisesta ja ulkonäöstä tuli Kyrölle tapa ilmaista itseään. ”Sitten kun teini-iässä aloin tajuamaan, että oon tämmönen.

Tajusin, että voin tehdä mitä haluan.”

“

Sitten kun teini-iässä aloin tajuamaan, että oon tämmönen. Tajusin, että voin tehdä mitä haluan.”

Ja niin hän juuri tekikin. Hän käveli ylpeänä Ivalon kylällä Jeffrey Campbellin viidentoista sentin koroissa ja tummissa aurinkolaseissa. Katseet kääntyivät, ihmiset supattelivat, mutta Kyröä se ei haitannut. Ei, vaikka vielä hetkeä aikaisemmin hän oli tuskin uskaltanut poistua kotoaan. ”Ajattelen, että esimerkiksi ulkonäköön liittyvät asiat eivät millään tavalla loukkaa ketään 19

muuta ihmistä, ei henkisesti, eikä fyysisesti.”

KLASSISTA JA KREISIÄ Muotitalot, netti, anime, videopelit. Kyrö löytää persoonalliseen, mutta harkittuun tyyliinsä inspiraatiota monin tavoin. Ja kun puhutaan pukeutumisesta, Kyrö innostuu. ”Mun tyyli on sekoitus tosi klassista, sitten tosi kreisiä animevideopelisysteemiä, että asuista tulee leikkisämpiä”, hän kuvailee. ”Mulle on tosi tärkeää se asun siluetti.”

Siluetilla Kyrö tarkoittaa asun ääriviivoja, jollaiset luovat esimerkiksi ylisuuri huppari ja tiukat pillifarkut.

Eipä siis ihme, että muotiala on kiinnostanut. Kerran Kyrö pyysi ystäväänsä piirtämään valmiita mallinukkeja, joiden päälle hän on itse piirtänyt vaatteita.

Mallin työkin houkuttelisi. ”Mallin hommat kyllä kiinnostavat, mutta siihen tulee nää sosiaaliset esteet usein eteen.” Kyrö poseeraa ammattitaitoisesti kuvissa, nauttii kameran huomiosta. Mutta runwaylle asteleminen olisi paljon verrattuna pelkkiin kuviin.

Toisaalta Kyrö kertoo, ettei hänellä ole juurikaan unelmia tai tavoitteita. Sitä hän kutsuu ongelmaksi. ”Lapsesta asti ei ole ollut mitään unelmia, kun on ollu niin hankalaa, ettei oo pystyny näkeen sitä elämän positiivista, isoa kuvaa.” ”Yritän parhaani, mut ei oo mitään semmosta yhtä intohimoa, mitä varten mut on luotu tänne. Tai jotain semmosta.”

”ON VAAN PAKKO JAKSAA” Joka aamu hän kuitenkin jaksaa nousta. Ivalossakin, jossa ei ollut mitään. Kyröllä on monta ystävää, jotka ovat yrittäneet viimeistä vaihtoehtoa. Onneksi onnistumatta. ”Jos ajatellaan, että kuinka hullussa mielentilassa ihmisen pitää olla, et tekee jotain niin radikaalia. Mulla ku on tullu semmosii hetkii, niin se ajatus ei oo päässy niin pitkälle, että tekis jotain.” Kyrö ei päästä itseään vajoamaan liian alas.

Hän kertoo realistisesta luonteesta olevan apua. ”Mä oon sen verran realisti, että tiedän, että on vaan pakko jaksaa.”

Kun Kyrö lopettaa lauseensa,

“

syntyy syvä hiljaisuus. Ei mitään lisättävää.

Nyt Kyrö on työkyvyttömyyseläkkeellä ainakin jonkin aikaa.

Hän ei tiedä, mitä tulevaisuudessa tekisi. ”Tää on maailman suurin klisee, mut päivä kerrallaan. Silleen yritän nyt elää, ku ei voi oikein muuta.” Realistinen ajattelutapa on saanut näkemään elämän uudessa valossa.

MMM, SEXY LADY! Pitkään, metsänvihreään mekkoon pukeutunut Kyrö on meikannut silmänsä surullisiksi.

Mustaa väriä on häivytelty silmien alle. Iho on silkkisen vaalea. ”Kerran olin menossa Mal-

mista junalla Helsinkiin. Siinä Malmin asemalla joku mies otti mut kainaloon ja oli silleen ”mmm, sexy lady!”, sit mä olin silleen, että ”please don’t touch me”, niin se varmaan kuuli mun äänestä, että olen mies”, Kyrö kertoo. Tilanne oli uhkaava, mutta onneksi kanssamatkustajat tulivat väliin. ”Oon ihan mies, kai. En henkisesti ehkä. Henkisesti oon enemmän nainen, mut oon kumminki mies”, hän tuumii.

Oikeastaan sillä ei ole mitään väliä. Vili on Vili.

Mä oon sen verran realisti, että tiedän, että on vaan pakko jaksaa.”

4

Novelli: Lotta Kuikka

Kuvitus: Reetta Lähteenmäki

Tuulenpesä Syksyn ensimmäiset pohjoistuulet puhaltelevat pitkin rivitaloalueen kattoja. Illat ovat viilenneet ja rellestävät teinilaumat ovat kadonneet puistosta. Viimeisetkin viherpeipot ovat lähteneet vehreämmille maille talvehtimaan. Oksat huojuvat tuulessa kuin kiusallaan yläoksissa oleskelevalle tuulenpesälle, joka ei pysty liikkumaan tuulen mukana, vaikka haluaisikin.

Kun koivu seisoo puiston laitamilla, se näkee paljon. Kun lapsi sinisessä toppahaalarissa konttaa pitkin hiekkalaatikkoa, haalarin polvet rikkinäisinä, kurahanskat onnettomasti viritettynä hihojen päällä, koivu näkee sen. Kirkkaat silmät katsovat viattomasti äidin silmiin ja harvahampaisesta suusta kaikuu heleä kysymys: ”Miksei hiekkaa saa syödä?”

Keväällä esiteinit kömpivät ulos luolastaan. Heistä kukaan ei enää leiki puistossa. Tärkeämpää on istua liukumäessä, kuunnella musiikkia ja naureskella huonoille vitseille. Polkupyörät on kaivettu esiin autotalleista ja joku mopoikäinen mennä pöristelee skootterillaan ohitse. Tätä seurataan katseella, kunnes pörinä lakkaa kuulumasta. ”Päästäänköhän me koskaan koulusta pois?”

Pakkanen huurtaa nurmikosta harmaan maton. Huppupäinen hahmo yön pimeydessä potkii heikkoa ruohoa kuulokkeista kuuluvan musiikin tahtiin. Hupun alta vilahtaa mustaa hiusta ja arpinen käsi vetää taskusta pullon. Kylmä tuuli luo uskoa tulevaan heilutellessaan hiustupsua ja hengitys höyryää katulampun kelmeää valoa vasten. ”Miksi elämä on niin vaikeaa?”

21

Hän on kävellyt useasti puiston ohi.

Edestakaisin. Hänellä ei ole koskaan aikaa pysähtyä, kuunnella tarinoita mitä puisto kätkee. Lasten itkut ja naurut, teinien kuvataiteelliset piirrokset liukumäessä, katulampulle vuodatetut ilot ja surut.

Hän kävelee ohi aamulla ja toisen kerran illalla. Hän menee minne haluaa. ”Miksi hänellä on kiire?”

On asuntolaina, punainen mökki ja perunamaa. Kaksi lasta ja kultainen noutaja.

Pihassa seisoo perheauto, jonne mahtuvat lapset ja koira, sekä koko perheen mökkitarvikkeet. Vanhemmat ovat töissä kahdeksasta neljään, jolloin lapset ovat päivähoidossa. Ollaan valmiita maksamaan viisikymppiä, ettei naapuri saa satasta. Lumet kolataan naapurin puolelle kostoksi olemassaolosta. ”Milloin kaikesta tuli näin tavanomaista?”

Hän istuu penkillä koivun juurella. Puisto uusittiin vuosi sitten. Hän vilkaisee uurteisia käsiään ja laskee ne syliinsä kuin protestina vanhenemista vastaan. Hetken hän kuvittelee nähneensä hiekkalaatikolla leikkiviä lapsia, joiden helisevä nauru on kuin karkkia korville. Liukumäestä putoava lapsi itkee sydäntä särkevästi ja hän puhaltaa kivun pois lapsen leuasta.

Se on kuitenkin vain kuvitelmaa. Todellisuudessa lapset istuvat keinussa selaten älypuhelinta. ”Minne kaikki aika katosi?”

Vuodet kuluvat, tuulet muuttavat suuntaa. Tulee kesä, tulee syksy ja tulee talvi.

Vuodet kuluvat ja jonain päivänä koivu puistosta kaadetaan. Puiston tilalle tulee kerrostalo. Vain tuulenpesä jää jäljelle, kuin muistuttamaan miten elämän solmut vain muuttavat muotoaan, eivätkä koskaan katoa.

Kasvot kanvaasina

Meikkaamisen ei tarvitse olla vain tapa, se voi olla myös harrastus.

2

Meikkiharrastaja panostaa laadukkaisiin välineisiin ja tuotteisiin.

Kuva: Reetta Lähteenmäki

“

Meikkaamisen avulla pystyy kohottamaan itsetuntoaan ja piilottamaan asioita, joita ei välttämättä halua muiden ihmisten näkevän.”

Meikkaaminen on usealle ihmiselle vain aamuinen rutiini, mutta monelle se on muuttunut tavasta mielekkääksi ajanvietoksi. Kaksikymppiselle Janina Lohilahdelle meikkaaminen on ollut rakas harrastus jo kahden vuoden ajan. ”Olen aina rakastanut kauneutta ja sen erilaisuutta.

Meikin avulla voin luoda taidetta kasvoilleni”, Janina kertoo.

HARRASTUS VAI TAPA? Usein kuulee ihmisten sanovan, ettei meikkaaminen ole oikea harrastus. Janina on kuitenkin tästä toista mieltä: ”Meikkaaminen on innostavaa ja siinä voi kehittyä samalla tavalla kuin muissakin harrastuksissa”.

Meikkiharrastaja hankkii erilaisia kosmetiikkatuotteita ja -välineitä sekä opettelee uusia tekniikoita.

Missä vaiheessa meikkaaminen sitten muuttuu harrastukseksi? Aivan kuten muutkin harrastajat, meikkaajakin tahtoo kehittyä paremmaksi. Hän nauttii siitä mitä tekee ja ilmaisee siten itseään. ”Silloin ei vain sipaista aamulla vähän ripsiväriä ripsiin ja meikkivoidetta tummiin silmänalusiin, vaan meikkaamisesta tulee itselle iso juttu ja siinä haluaa kehittyä paremmaksi”, Janina sanoo.

MEIKKI KUOHUTTAA TUNTEITA Välillä meikkiharrastajat kuulevat paljon negatiivisia kommentteja harrastuksestaan. Ihmiset pitävät meikkaajaa usein pinnallisena tai itsestään epävarmana, vaikka todellisuus olisikin aivan toinen. ”Monet ovat sitä mieltä, että käytän liikaa meikkiä tai olisin kauniimpi vähemmälläkin. Sitäkin kuulee, että en voisi kulkea ilman meikkiä missään ja mitäköhän tuon kaiken meikkikerroksen alta löytyy”, Janina kertoo. Hän ei kuitenkaan loukkaannu kommenteista, vaan suhtautuu niihin huumorilla. ”Ihmiset sanovat, että tuhlaan liikaa rahaa ja että tämä on ajan hukkaa. Miksi tämä olisi ajan hukkaa? Samoin voisin sanoa, että shakin pelaaminen on ajan hukkaa, mutta eihän sekään ole.

Joku vain tykkää pelata shakkia, ja minä tykkään meikata. Oikeastaan rakastan. Eikä sen pitäisi haitata ketään!”

Usein oletetaan, että meikkaaminen on vain naisten harrastus. Janinan mielestä tällainen lokerointi on harmillista. ”Tiedän montakin miestä, jotka salaa pistävät vähän peitepuikkoa finniensä päälle. Olisi mahtavaa, että joku päivä sitä ei tarvitsisi niin sanotusti hävetä mitenkään”, hän kommentoi.

23

”Minusta on kuitenkin ihanaa, että ajat pikkuhiljaa muuttuvat ja ihmiset uskaltavat koko ajan enemmän tehdä sitä, mistä itse tykkäävät.”

TERVEELLINEN MEIKKAAMINEN Kosmetologiksi opiskeleva Janina kokee, että meikkaaminen on muutakin kuin hauskaa ajanvietettä. Meikkaamisella on myös hyviä fyysisiä vaikutuksia: Se suojaa ihoa auringon UV-säteilyltä ja muilta ilmaston vaikutuksilta. Tärkeintä on kuitenkin meikin tuoma henkinen hyvinvointi. ”Meikkaamisen avulla pystyy kohottamaan itsetuntoaan ja piilottamaan asioita, joita ei välttämättä halua muiden ihmisten näkevän”, hän sanoo. ”Meikkaamalla saan itsestäni yksinkertaisesti paremman näköisen kuin luonnollisena. En tarkoita sitä, että olisin ruma ilman meikkiä, vaan että kaunis ja taitava meikki kuuluu kauneusihanteeseeni.”

Kirjoittaja REETTA LÄHTEENMÄKI

Saanko luvan?

Suomalainen holhoamiskulttuuri hävettää. Asetta suomalainen saa käsitellä jo 15-vuotiaana, kun taas tähtisädetikku on kuin kielletty hedelmä, jonka kanssa on oikeus pitää hauskaa vasta kun suomalainen on täysi-ikäinen. Kun 9-vuotias haluaa myydä pari käsikorua, täytyy lapsen perustaa yritys, että tulot eivät jää verottamatta. Kieltolaki päättyi jo vuonna 1932, mutta säännöstelyä pyritään hallituksen toimesta säätelemään veroin, myyntioikeuksin sekä erilaisin kielloin. Tupakoida ei saa oikein missään.

Tuntuu, että suomalainen päättäjä on täysin vieraantunut yhteiskunnasta. Ei näemmä ole enää tärkeää, että tietää minkä puolesta ja keitä varten lakeja ja säännöksiä tehdään. Typerintä tässä touhussa on se, että näitä lakeja ja säädöksiä luetaan tietyissä tapauksissa kuin piru raamattua, mutta osaan tapauksista päin ei edes sylkäistä. Otetaan esimerkiksi alkoholin mainostaminen ja kännykkään ajon aikana puhuminen, maalaisjärkeä käyttämällä voi päätellä kumpi on vaarallisempaa. Totta kai jokaisesta alkoholimainoksen sisäistäneestä nuoresta kuoriutuu yksi yhteiskunnan varoja kuluttava alkoholisti lisää kiusaamaan hyvinvointivaltiota.

Ranskassa lapsenkasvatukseen liittyy termi ”cadre” eli

kehys. Tämä tarkoittaa sitä, että lapselle asetetaan selkeät rajat, joiden ylittämisestä seuraa rangaistus, mutta rajojen sisällä on tilaa temmeltää vapaasti. Silloin lapsi ei tunne itseään alistetuksi, mutta tietää mikä on oikein ja mikä väärin.

Suomineito on kärsinyt kylmästä kesästä tai ottanut rajatonta rusketusta, sillä selkeitä rajoja ei enää näy. Rangaistukset eivät sovi maalaisjärkeen, talousrikolliset poltetaan käytännössä roviolla, kun taas seksuaalirikolliset selviävät kärjistettynä viikon pakkolomalla ja puhuttelulla.

Kovasti puhutaan yhteen hiileen puhaltamisesta talouden nousuun saamiseksi. Harmi vain, että päättäjät ja kansa näyttävät olevan eri nuotioilla.

Vaikka vitutuksesta voi kaivaa uskomattomia voimavaroja, on suhteellisen onnellinen ihminen tuotteliaampi kuin syrjäytynyt ja masentunut ihminen.

Tällä jatkuvalla holhoamisentarpeella ihmiseltä viedään se vähäkin vapaus, eikä se ole oikein. Vaikka Suomi tarjoaa muun muassa lapsilisän, terveydenhuoltoa sekä työttömyyskorvauksia, se ei saa unohtaa, että ihminen tarvitsee perustuslaissakin mainittua yksilön vapautta, joka lakeja säätelemällä on pienenemässä olemattomiin.

24

Kirjoittaja JESSE KETTUNEN

Kommentaattoreiden

AATELIA

Hiihtovalmentaja Toni Roponen on päässyt jakamaan omia näkemyksiään aitiopaikalta. Hänen mielestään huippuasiantuntijalta vaaditaan ennen kaikkea ilmaisutaitoa.

Haukiputaalainen Toni Roponen tunnetaan ensisijaisesti Lahden MM-kisoissa pronssia hiihtäneen Matti Heikkisen sekä vaimonsa Riitta-Liisa Roposen henkilökohtaisena valmentajana. Viime vuodet arvostetun valmentajan tietämyksestä ovat päässeet nauttimaan myös tv-katsojat, sillä hän toimii MTV Sportin maastohiihtolähetysten asiantuntijana.

Ennen MTV Sportin pestiä hän ehti toimia kommentaattorina myös Ylellä vuosina 2009– 2010. Roponen sanoo olevansa henkilö, joka tykkää tuoda mielipiteitään laajan yleisön tietoisuuteen. Tämä olikin suurin syy siihen, miksi hän televisiopuolelle lähti. ”Kun kaikki hiihto- ja urheiluvaikuttajat katsovat maastohiihdon maailmancupia, pystyn ilmaisemaan vapaasti omia näkemyksiäni valmennuksesta ja huippu-urheilusta. Tykkään myös paljon puhetyöstä. Saan paljon tv-näkyvyyttä, ja ihmiset, jotka ovat kiinnostuneita lajista, saavat tietää ajatuksistani.”

Hän tiedostaa, että merkittä-

“

vien huippuhiihtäjien valmentaminen on ollut tärkeä tekijä siihen, että hän on ylipäänsä päässyt kommentaattoriksi. Läsnäolo huippu-urheilun arjessa on mittaamattoman arvokasta. ”Lähtökohtaisesti minulla ei olisi ollut mahdollisuutta päästä tähän pisteeseen ilman valmennustaustaa tai niin kovia urheilijoita kuin Matti Heikkistä ja Riitta-Liisa Roposta. Vaikka olisi hyviä näkemyksiä, niiden todentaminen on hankalaa, jos ei ole tehnyt työtä huippu-urheilijoiden kanssa, ja sen päälle myöskin tuloksellisesti saavuttanut enemmän.”

Roposen mielestä hän on selvinnyt ihan hyvin oman vaimonsa ruotimisesta lähetyksissä.

Joidenkin ihmisten mielestä hän suosii puheissaan Riitta-Liisaa. ”Jotkut ajattelevat, että minulla on enemmän negatiivista sanottavaa Laura Monosesta tai Anne Kyllösestä kuin Riitta-Liisasta. Se on kuitenkin osa tätä hommaa, että ihmiset näkevät asioita eri tavalla,” hän toteaa.

Hän on rohkea tuomaan esille vaikeimpiakin asioita. ”Pyrin toimimaan niin, etten hirveästi mieti, voinko sanoa näin.

Jos joku kyseenalaistaa näkemyksiäni, toivon, että hän osaa perustella, miksi on eri mieltä.”

KUULIJOIDEN VALMENNETTAVAT HAMPAISSA EIVÄT KÄRSI Roponen tuntee erittäin hyvin Kun maailmancupin kilpailu Suomen maajoukkuehiihtäjät. käydään esimerkiksi Norjassa, Selostuskopissa hän ei kuitenRoponen on samaan aikaan kaan pelkää olla arvostelematta studiossa Pasilassa. Hän on setuttuja urheilijoita. ”Kun toimii tv-kommentaatto- lostustiimin kanssa usein myös rina, pitää unohtaa ulkopuolinen paikan päällä, mutta silloin kun kritiikki. Olen kaikkien urheilijoi- ei ole, tilanne ei ole vaikuttanut den ystävä, mutta kun teen töitä, valmennuskuvioihin. Taktiikat on hiottu jo ennen kisaviikonlopminun pitää pystyä arvioimaan kriittisesti heidän suorituksiaan.” pua.

Olen kaikkien urheilijoiden ystävä, mutta kun teen töitä, minun pitää pystyä arvioimaan kriittisesti heidän suorituksiaan.”

25

Toni Roponen ja Antero Mertaranta tasapainottavat toisiansa loistavasti. Kuva: Timo Kunnari

Roposen omasta mielestä kisan seuraaminen selostuskopista palvelee myös valmennustyötä. Studiosta näkee kokonaiskuvan paremmin kuin ladun varrelta. ”Kun stadionilla tai metsässä olemisen sijaan seuraan television kautta kilpailua, pystyn paremmin pohtimaan, kuinka urheilijani hiihtävät”, hän kertoo.

HUIPPUTEKIJÄN AISAPARINA Hiihtolähetyksissä Roponen on työskennellyt jo monta vuotta huippuselostajan Antero Mertarannan kanssa. Parhaiten jääkiekon MM-kisojen sinivalkoisena äänenä tunnettu Mertaranta on ollut pätevä selostaja myös hiihdoissa.

Katsojalle on paistanut hyvä kemia kaksikon välillä. Mertaranta on välittänyt ihmisille tunnetta ja intohimoa, mutta jättänyt myös sopivasti tilaa hiihtovalmentajan analyyttisille puheenvuoroille. ”Olen tykännyt työskennellä Mertarannan kanssa, sillä hän oivaltaa selostajana mielikuvien ja fiiliksen luomisen ihmisille.

Samalla hän osaa silti arvostaa kommentaattoria, koska analysoin ja tuon muita kantoja esille.

Yhteistyö hänen kanssaan toimii aivan loistavasti.”

Roponen sanoo, että hän oppinut Mertarannalta selostustyöhön liittyvistä asioista paljon. ”Arvostan Anteroa suuresti myös ihmisenä, sillä kuuluisuus ei ole noussut hänellä hattuun”, Roponen kehuu.

ASIANTUNTIJAN TÄRKEIN TAITO Myös yleisurheiluun perehtynyt Roponen on kommentoinut lajia MTV Sportille. Hänen mielestään olennaisinta kommentaattorina olemisessa on sisäistää hyvin nopeasti asioita, esimerkiksi yleisurheilun puolella, jossa monen lajin kilpailu on päällekkäin. Hän näkee, etteivät ulkopuoliset tajua tehtävän vaatimuksia.

Roponen kertoo, että kun selostaa Antero Mertarannan kaltaisen selostajan kanssa, asiantuntijan on tuotettava 2-3 sekunnissa lause. Kun kuva tulee näkyville, on välittömästi pystyttävä puhumaan.

Roponen on sitä mieltä, ettei lähetyksen aikana kannata olla minkäänlaisia muistiinpanoja.

Katsojat näkevät saman kuvan kuin selostamossakin. Hän antaa esimerkin, että kun pituuspaikalta mennään korkeuspaikalle, hyppääjä voi olla jo vauhdissa, jolloin kommentaattorilla on sekunti aikaa sanoa jotain.

26

”Lajitausta ja asiantuntemus ovat tietysti tärkeitä seikkoja, mutta olennaisinta osaavan kommentaattorin ominaisuuksissa on se, kuinka nopeasti pystyy tuottamaan järkevää puhetta”, Roponen korostaa.

Hänen mielestään tietyt kommentaattorit luettelevat selostuksissa ainoastaan tilastoja. ”Selostaja voi sanoa, että esimerkiksi joku saksalainen keihäänheittäjä on heittänyt näin pitkälle. Minun taas tulee osata avata, minkä takia urheilija on päässyt tälle tasolle.”

Roponen kokee tuoneensa suomalaisen tv-kommentaattoritehtäviin uutta. ”Koen, että televisioon olen osannut tuoda valmennuksen sisältöymmärrystä. Asiantuntijan pitää osata tuoda esille sellaista, mitä tavallinen ihminen ei näe.”

Kirjoittaja JOEL SIPPOLA

Faniutta ja tuomarifarsseja Selostajalla on suuri merkitys urheilutapahtuman kokemiseen kotisohvalla. Yksi selostajan tehtävistä on luoda tunnetta ja tunnelmaa. Siitä on kuitenkin melko lyhyt tie fanimaiseen meuhkaamiseen.

Antero Mertaranta on kenties Suomen tunnetuin selostaja.

Parhaiten jääkiekosta tunnettu Mertaranta on selostanut viime vuosina myös hiihtoa, ja sitä ennen yleisurheilua. Hiihdossa ja yleisurheilussa homma pysyy hyvin hallussa. Hänellä on rinnallaan osaavat asiantuntijat, eikä hänen tarvitse ylläpitää show’ta.

Jääkiekon MM-kisoissa homma karkaa etenkin ratkaisupeleissä usein fanimaiseksi meuhkaamiseksi. Tuomarit ovat aina Suomea vastaan, eikä onneakaan ole koskaan mukana.

Mertarannan sanaan uskotaan etenkin lajiin vihkiytymättömien parissa täysin sokeasti. Hänellä on sinivalkoinen ääni, ja hän on erinomainen luomaan tunnetta ja tunnelmaa kotikatsomoihin.

Mutta Mertarannalla on myös sinivalkoiset lasit, vähän liiankin.

Mertarannan mielipiteet tarttuvat varsin helposti kansan syviin riveihin. Toki suomalaisen selostajan kuuluukin olla Suomen puolella, mutta mitään propagandaa siihen ei kuiten-

kaan tarvita. Välillä tuntuu, että jääkiekossa hänen roolinsa on jollain tavalla jopa käsikirjoitettu.

Sen sijaan hiihdossa selostajalegenda uskalsi esimerkiksi sanoa, että Iivo Niskanen mokasi itse parisprintin loppuratkaisuissa.

Mikä lopulta on selostajan tärkein tehtävä? Tunnelman luominen, vai objektiivinen ja analyyttinen ote? Esimerkiksi Suomen kansallisissa palloilusarjoissa on monia paikkakuntakohtaisia selostajia. Etenkin niissä tapauksissa moni selostaja on puolueellinen, ehkä jopa jonkinlainen fani.

Myös asiantutijakommentaattorien rooli on iso. Parhaimmillaan selostaja ja asiantuntija tukevat toisiaan erinomaisesti.

Tällaista on nähty esimerkiksi yleisurheilussa Mika Lehtimäen poikkeuksellisen kovan lajituntemuksen ja analyyttisuuden ansiosta.

Pelkkä lajituntemus ei riitä, mikäli ulosanti ei toimi. Sanna- Leena Perunka on entinen ampumahiihtäjä ja tietää, mistä puhuu kommentoidessaan ampumahiihtokilpailuja. Valitettavasti Perungan tuoma lisäarvo lähetykselle jää usein laihaksi. ”JES!” ja ”Wuhuu!” eivät ole ainakaan liian asiantuntevia ja analyyttisia kommentteja.

27

Kirjoittaja JUUSO RAJA-AHO

Kuva: Pekka Ohtokangas

Kahleissa Suomessa muutama kymmenen totaalikieltäytyjää vuodessa suorittaa vankeusrangaistuksen vakaumuksensa vuoksi. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International pitää totaalikieltäytyjiä mielipidevankeina.

28

Lumi narisee Sampo Heikkisen lenkkitossujen alla. Hän kääntyy joen rantaan. Heikkisen askel on kevyt, hengitys tasainen. Tuiran ranta jää taakse, Rautasillan kohdalla hän kääntyy vasemmalle.

Alikulun jälkeen oikealle, joen vartta myötäillen syvälle Laanilaan ja kohti Hinttaa.

19-vuotias Heikkinen saa lenkkeillä puolitoista tuntia viikossa, ennalta määrätyllä alueella. Kauniitkin maisemat käyvät nopeasti tutuiksi. ”Yleensä haluan kulkea aina eri reittejä, tutkia ympäristöäni”, Heikkinen kertoo.

Heikkinen on totaalikieltäytyjä, joka suorittaa tuomionsa valvontarangaistuksena.

Syitä kieltäytyä palveluksesta on yhtä monta kuin on kieltäytyjiä. Yleensä syyt ovat periaatteellisia. Näin on asian laita myös Heikkisen kohdalla.

Heikkinen kieltäytyi palveluksesta asevelvollisuusjärjestelmän epätasa-arvoisuuden takia. Hänen mielestään asevelvollisuuden pitäisi koskea myös naisia. ”Jos asevelvollisuutta halutaan pitää kansalaisvelvollisuutena, pitäisi sen koskea koko kansaa. Ovathan naisetkin kansalaisia”, hän sanoo.

Kommentti ei tule katkeran naistenvihaajan, vaan tasa-arvoa ja yksilönvapautta arvostavan, isänmaallisen liberaalin suusta. ”Nykyisellään puolelta kansalta riistetään vapaus ja lykätään heidän opiskeluaan ja työelämään astumista vähintään puolella vuodella”, Heikkinen sanoo.

Tasa-arvon lisäksi Heikkinen kritisoi asevelvollisuusarmeijaa.

Hänen mielestään ammattiarmeija ajaisi asian paremmin.

Ammattiarmeijan ja palkka-armeijan suurin ero löytyy palkanmaksajan puolelta. Palkkasotilaista koostuva palkka-armeija palvelee sotatoimissa ketä tahansa syvätaskuista, siinä missä ammattiarmeijan palkan maksaa valtio.

Heikkisen mukaan ammattiarmeija olisi valtiolle halvempi ja kustannustehokkaampi kuin nykyinen asevelvollisuus. Armeija olisi nykyistä pienempi, mutta joukot voisivat olla paremmin koulutettuja, aseistettuja ja motivoituneempia kuin nyt.

Heikkisen mielestä siirtyminen asevelvollisuudesta ammattiarmeijaan tuntuu tämän hetkisen poliittisen ilmapiirin perusteella liian suurelta loikalta.

“

Jos asevelvollisuutta

halutaan pitää kansalaisvelvollisuutena, pitäisi sen koskea koko kansaa.”

”Olen ottanut päämääräkseni sukupuolineutraalin valikoivan asevelvollisuuden”, hän kertoo.

Sukupuolineutraali valikoiva asevelvollisuus tarkoittaa koko ikäluokkaa koskevia kutsuntoja, joissa puolustusvoimat kuorivat kermat päältä. ”Näin päästäisiin eroon kertaheitolla siitä myytistä, että naiset soveltuvat armeijaan miehiä huonommin”, Heikkinen sanoo.

KOULURAUHAA Heikkinen pystyttää kameran jalustaa. Kahdelle seinälle on

ripustettu lakanoita, huoneen lampun ympärille on kääritty kangasta. Huone toimii Heikkisen studiona missä hän kuvaa Sampomme-videoblogia.

Heikkinen aloitti videoblogin kuvaamisen valvontarangaistuksen alettua. Videoihin menee aikaa ja vaivaa. Noin viiden minuutin videon käsikirjoituksen taustalla voi olla tunteja tutkimustyötä. Heikkinen taustoittaa argumenttinsa huolella. ”Videoilla on minun mielipiteitäni ja kantojani, mutta pohjaan mielipiteeni faktoihin, eli julkaistuihin tutkimuksiin”, hän kertoo.

Heikkinen asettuu kameran eteen. Edellisiltana kirjoitettu käsikirjoitus on auki läppärillä.

Video syntyy lause lauseelta, yrityksen ja erehdyksen kautta.

Heikkisen videot käsittelevät hänen syitään palveluksesta kieltäytymisestä ja hänen arkeaan mielipidevankina. Nilkkaan asennettu panta seuraa hänen liikkeitään vain asunnon sisällä. Hän saa poistua asunnosta vain sovittuina aikoina.

Mahdollisille vierailleen Heikkinen joutuu pannan takia heittämään avaimet ikkunasta.

Muut menot Heikkinen suunnittelee kolmen viikon välein.

Aikatauluun merkataan koulu, kaupassa ja lenkillä käymiset ja vanhempien tapaamiset. Kavereiden luona hän ei saa vierailla.

Kuva: Pekka Ohtokangas

29

Kuva: Pekka Ohtokangas

Rikosseuraamuslaitoksen tukipartio voi vaatia milloin tahansa Heikkisen todistamaan olevansa siellä, missä hänen pitäisi aikataulun mukaan kulloinkin olla.

Koulurauhaa tukipartio ei ole vielä rikkonut. ”Kerran tukipartio yritti tavoitella, kun olin suihkussa.

En kuullut puhelinta, joten valvontalaitteeni alkoi hälyttää.

Onneksi siitä ei koitunut mitään ongelmia”, Heikkinen kertoo.

Heikkisellä on hyvä syy pyrkiä nuhteettomaan elämään. Rikkomukset voivat johtaa rangaistuksen muuttumiseen vankeusrangaistukseksi. Tuomio keskeytyy oikeuskäsittelyn ajaksi, joten rangaistuksen loppuminen lykkäytyy kuukausilla.

Heikkisellä ei ole kuukausia hukattavana, sillä hän on suunnitellut lähtevänsä Skotlantiin opiskelemaan historiaa lukion

loputtua. ”Koitan siis käyttäytyä hyvin”, hän sanoo.

HIPPI MIKÄ HIPPI Heikkinen on saanut mediassa hieman huomiota tuomionsa takia. Kaleva ja MTV3 ovat haastatelleet häntä tuomion alussa.

Ennen kuin media sai vihiä totaalikieltäytyjästä, oli Heikkisen ystävä Lassi Hautamäki seuraamassa häntä videokamerallaan.

18-vuotias Hautamäki on dokumentoinut Heikkisen prosessia jo ennen tuomion alkua.

Hautamäki kuvaa Heikkisen kauppamatkankin. Heikkinen valitsee kaupaksi vähän kauempana sijaitsevan marketin, tarjonnan ja myös pidemmän reitin takia. ”Tänään on ihan hyvin aikaa käydä kaupassa, joten aivan sama mennä vähän kauemmak-

30

si”, hän perustelee.

Matkalla ystävykset keskustelevat lukion draama- ja musiikkidiplomeista. Kitaristi-laulajana Heikkisen musiikkidiplomin konsertti meni hänen osaltaan muun bändin mielestä vähän liikaa sooloiluksi.

Draamadiplomin Heikkinen ja Hautamäki suorittivat yhdessä; Hautamäki ohjasi ja käsikirjoitti näytelmän, jossa Heikkinen näytteli.

Kauppaan Heikkinen ottaa matkaan aina ”hippipussin”, eli oman pussin hedelmiä varten.

”

Kerran tukipartio yritti tavoitella, kun olin suihkussa.”

Kuva: Pekka Ohtokangas

Hän on vegaani ja absolutisti.

Kofeiinikomppaniassa oppimistaan kahvinkeittotaidoistaan huolimatta hän jättänyt kofeiininkin pois.

Vapaa-ajallaan hän kirjoittaa fantasiakirjaa, kuntoilee ja harrastaa sekulaarista – maallistunutta – meditaatiota. Hautamäki luonnehtii Heikkistä ”mummomaiseksi”, sillä hän häärää ja pitää vieraistaan huolta. ”Laitoin itseni ideologisen seulan läpi. Katson ja kuuntelen paljon podcasteja, jotka toimivat eräänlaisena self-helpinä minulle. Niiden avulla olen puntaroinut mielipiteitäni ja maailmankatsomustani”, Heikkinen kertoo.

Heikkisen tuomiota on jäljellä vielä kuusi viikkoa, lukion päättäjäisiin kolme kuukautta. Kesällä häntä odottaa työt Amnestyn feissarina ja kesän jälkeen opiskeleminen näillä näkymin

Glasgow’n yliopistossa.

Elämä odottaa, mutta siihen asti 19-vuotias on mielipidevankina Suomessa, armonvuonna 2017.

”

Laitoin itseni ideologisen seulan läpi.”

Kirjoittaja PEKKA OHTOKANGAS

31

173 vuorokautta

Totaalikieltäytyjä on henkilö, joka kieltäytyy kaikesta asevelvollisuusjärjestelmään sisältyvästä palvelusta, mukaan lukien siviilipalvelus. Suomessa on vuosittain noin kymmenen totaalikieltäytyjää.

Totaalikieltäytyminen on Suomessa rikos, ja siitä seuraava vapausrangaistus on puolet jäljellä olevasta henkilökohtaisesta palvelusesta. Armeijan palvelusaika muutetaan ensin siviilipalvelusajaksi, eli 347 vuorokaudeksi.

Näin totaalikieltäytyjän kokonaisrangaistus on 173 vuorokautta.

Palveluksesta kieltäytyvä saa valita avovankilan, suljetun vankilan tai valvontarangaistuksen väliltä.

Vedän vetoketjun leukaan asti ja revin huppua syvemmälle päähän. On kylmä ja tuulinen maaliskuun yö ja puhelimeni kello näyttää puoli neljää perjantain ja lauantain välisenä yönä. Huolimatta siitä, että sää on kuin venäläisestä elokuvasta, huulilleni nousee väkisin hymynkare johtuen uudesta tilanteesta ja pizzasta.

Kuljen kohti pizzeriaa, tuota humalaisen kaduntallaajan Mekkaa. Koitan muistella, olenko ikinä ollut tähän aikaan menossa pizzeriaan selvin päin, mutta en saa päähäni, että näin olisi päässyt käymään. Kieltämättä oloni ei ole järjin kotoisa.

Ymmärrän täysin valinnan siirtyä baari-illan jälkeen pizzeriaan. Paheesta on helppo siirtyä seuraavaan paheeseen, onhan terveellinen elämä on jo menetetty kyseiseltä illalta. Ja pizzahan on kuin seksi: silloin kun se on hyvää, se on hyvää ja kun se on huonoa, on se silti hyvää.

Palaan ajatuksistani todellisuuteen, kun avaan pizzerian oven ja samalla vaihdan typerän virneeni pokerinaamaan, jolle ammattiuhkapelaajakin olisi kateellinen. Kaikki aistini ovat valppaana. Olen valmis rapor-

toimaan kokemukseni juuri sellaisena kuin ne koen.

TULIN, TILASIN, SÖIN Edessäni on yksi äänekkäästi naurava porukka, mutta myöhästyin juuri ne kriittiset sekunnit, että olisin kuullut naurunremakan katalyytin. Äänekkään porukan takana on yksinäinen nuori herrasmies, joka on marinoinut itsensä siihen kuntoon, että pystyssä pysyminen tuntuu tuottavan vaikeuksia. ”Eikö meinaa pysyä pystyssä?”, tiedustelen häneltä.

Vastaukseksi saan vain katseen, jossa silmät pyörivät kuin hedelmäpeli. Hedelmällinen keskustelumme keskeytyy, kun pizzerian työntekijä on vailla ystäväni tilausta. Kaikki kunnia tarjoilijalle, joka kuulee heti ensimmäisellä kerralla, mitä mies tilasi.

Itse sain selvää vain kahdesta viimeisestä täytteestä, jotka mies kertoi vasta, kun tarjoilija kysyi, tuleeko muuta. ”Sipuli.

Jalapeño ja sipuli”, mies vastaa aggressiivisesti, ikään kuin sipuli ja jalapeño olisivat tehneet hänelle jotain pahaa.

Hoidan oman tilaukseni ja 32

istun alas tarkkailemaan tilannetta. Unohdun seuraamaan nuorten rakastavaisten tilannetta, jossa toinen parista nukkuu istualtaan naama vasten pizzerian pöytää toisen silittäessä hänen hiuksiaan. Tässä kuvassa on mielestäni todellista symboliikkaa: Rankka ilta on ottanut veronsa, kaikki on annettu ja on rasvaisen palkinnon aika. Hiukset eivät siis ole rasvaiset, vaan ruoka todennäköisesti on.

“

Pizzahan on kuin seksi: silloin kun se on hyvää, se on hyvää ja kun se on huonoa, on se silti hyvää.”

Äänekkäästi nauranut porukka ei ole vielä kuitenkaan antanut kaikkeaan. The White Stripesin ”Seven Nation Army” -kappaleen rytmikäs alku ”Oo o o o o oo oo…”, tallentuu juuri jonkun Snapchattiin, eikä porukka säästele desibelejä yhteislaulussaan. Niin hyvä meininki, että todennäköisesti yhtyisin lauluun, jos olisin väkijuomaa nauttinut.

Tarjoilija kuitenkin keskeyttää

muissa asiakkaissa kummastusta herättäneen laulun samalla kun tarjoilee ryhmälle ruuat ja pyytää heitä poistumaan. Kun viimeinenkin heistä on poistunut, pizzerian valtaa hiljaisuus, jonka välillä katkaisee edellä mainitun nuoren miehen jalan polkaisu maahan. Hän meinaa kaatua istuessaan.

Huojuminen päättyy, kun illan päähenkilö päättää poistua pizzeriasta ilman pizzaansa.

Tarjoilija katsoo epäuskoisena loittonevaa selkää kuin Ultra Bran laulussa. Sitä katsetta on mahdoton kuvailla. Niin paljon sääliä ja hämmennystä vain yhdessä katseessa.

Haluaisin keskustella jonkun yön ritarin kanssa, mutta keskustelun aloittaminen on hankalaa, kun tunnelma on selväpäisen silmään niin väsynyt. Tuntuu myös, että tarvitsen tulkkia, toisin sanoen jotain miestä väkevämpää. Saan pizzani ja päätän, että palaan huomenna rikospaikalle uusin eväin.

YHTEINEN KIELI Kello näyttää taas puoli neljää.

Tällä kertaa olen yksi muista.

Olen nauttinut pari rentouttavaa

ja olen valmis kanssakäymiseen nälkäisen humalaisen kanssa.

Liityn jonon jatkoksi ja tiedustelen edellä olevalta, mitä hän aikoo tilata. Kebabrulla on hänen mukaansa ainoa oikea vaihtoehto. ”Näkeepähän aamulla rinnuksilta mitä on tullut syötyä”, mies virnistää. Päätän tilata saman.

Mies esittelee itsensä Sampaksi ja istumme samaan pöytään. Kysyn, mikä ajaa miehen syömään keskellä yötä. ”Pakkohan se on jostain mielihyvää saada, kun ei naistakaan saa”, hän antaa vastauksen taas samalla virnistyksellä.

Keskustelumme keskeytyy, kun nuori nainen tulee pummaamaan savuketta. Samppa tarjoaa savukkeen ja nainen poistuu. Totean, että tuossa se sinun prinsessasi nyt menee ja sinä tyydyt kebabrullaan – Jonka nainen kuulee ja mulkaisee minua kuin paskaa lattialla. Tämä saa Sampan nauramaan.

Odottelun jälkeen tarjoilija tuo Sampan kebabrullan.

Minä joudun vielä odottamaan.

Sympaattinen pöytäkaverini tiedustelee, haittaako minua, jos hän alkaa jo syödä. Annan luvan ja katson pelonsekaisin tuntein, 33

kuinka tämän illan ystäväni alkaa ahmia kebabrullaansa jopa brutaalein ottein. Eipä tiennyt prinsessa, mistä jäi paitsi, jos pelkkä syöminen on noin intohimoista Sampan otteilla.

Saan rullani ja hyvästelen Sampan. Onneksi törmäsin tuohon velikultaan, koska pizzerian tunnelma vaikutti ilman häntä hyvin seesteiseltä.

Talsin kylmään yöhön ja mietin, että jokaisen tulisi maistaa pala suomalaista valomerkinjälkeistä pizzeriakulttuuria. Niin kuin olisi mukana Salatuissa Elämissä.

Kirjoittaja JESSE KETTUNEN

Korttitemppu Vaatii erityisen vahvaa luottamusta, mutta lisäksi palavaa intohimoa laskea koko elanto kirjaimellisesti yhden kortin varaan.

34 2

Kahvikuppien nallet lohduttavat aamu-unista työntekijää.

Varasto on suurempi kuin uskoisikaan. Hyllyjen väleissä käveleminen tuo mieleen joulupukin pajan. Kaikkialla on ihania pikkuasioita, jotka työntävät päänsä laatikoista ja koreista.

Tasoilla notkuvat palapelit, kortit ja julisteet aivan anelevat kulkijaa poimimaan ne lahjapussiinsa.

Olemme taitelija Minna Laukkasen kanssa hänen kotinsa vastapäisessä Minna-Kortin toimistossa.

Laukkasen aamut alkavat aamukahvilla työntekijöiden kanssa.

Maanantaisin on viikkopalaveri.

Tänään seuraksemme istahtaa vain nettimyynnin tuotteiden lähetyksestä vastaava Henrik Taskila, joka tarttuu hellyttävällä nallella koristettuun kahvikuppiin. Nallet ovat kuvataitelija Minna L. Immosen varhaisimpia luomuksia. Myös taulut seinällä ovat Immosen kuvittamia. ”Teen 150-200 kuvaa vuodessa, joskus enemmänkin”, Lauk-

kanen kertoo.

Se kuulostaa paljolta, mutta aurinkoisesti hymyilevä nainen näyttää kaikkea muuta kuin väsyneeltä. ”Meillä painetaan joulu-, syys- ja kevätkortteja sekä onnittelukortteja. Korttimallistoja teen siis koko ajan.”

“

Teen 150-200 kuvaa vuodessa, joskus enemmänkin.”

Laukkanen on piirtänyt ja maalannut pikkutytöstä saakka.

Vanhemmat huomasivat hänen taiteelliset taipumuksensa ja päättivät, ettei maalaamista saanut häiritä.

Lempeäkasvoinen nainen virnistää paljastaessaan, että käytti etuoikeutta joskus hyväkseen — useimmiten silloin, kun tuli aika lähteä ulos leikkimään tai puurtaa kotitöitä.

Ensimmäiset öljyvärimaalaukset syntyivät yläasteella, jolloin Laukkanen teki myös ensimmäisen korttinsa. Se oli joulukortti Oulun Kärpille. ”Siinä oli joulupukki maalissa torjumassa kärppäpe-

3

laajan laukausta”, hän muistelee nauraen.

Yläasteen jälkeen taidekoulun aikana valmistuivat ensimmäiset korttimallistot, joilla hän hurmasi myös nykyisen miehensä Lauri Laukkasen.

KEIJUJEN JA NALLEJEN MATKA Aluksi Minna pyöritti toiminimellä yksin pientä liiketoimintaa ja talokauppiaana ollut Lauri auttoi korttien myynnissä varaamalla hänelle messuja.

Vuonna -88 pari muutti Ouluun ja Lauri jätti talojen myynnin. Ajatus korttitoiminnan kasvattamisesta oli kytenyt jo pitkään ja viimein kaksikko päätti lyödä kaiken korttien varaan.

Syntyi Minna-Kortti.

He kiersivät asuntoautolla

voinut antaa huomiota töiden keskeltä. Nykyään kotona asuu enää perheen nuorimmainen, joka hänkin on jo 17-vuotias.

Lapsista ei ole kuitenkaan tarvinnut olla erossa heidän aikuistuttuaankaan, sillä suurin osa heistä on ollut tai on edelleen perheyrityksessä töissä.

Laukkanen pohtii, että heille on ollut varmaan luontaista tulla perheyritykseen töihin, sillä töitä on ollut aina tarjolla ja vastaavasti lisäkäsille on ollut käyttöä.

Perhe- ja taiteilijaelämän yhdistäminen on sujunut kaikkiaan KOTI ON IHANTEELLINEN hienosti. Ainoastaan kodin järTYÖPAIKKA jestyksestä ja siisteydestä joutuu välillä tinkimään, kun myös koti Laukkasesta on ollut mukavaa, että työpaikka on ollut kotona. Si- pursuilee ajoittain työtavaroista.

Epäjärjestys ei kuvankauniisten hän on voinut olla lastensa lähellä ja käytettävissä. Pienet ovat sa kodissa tosin päällimmäisenä näy. Taiteilijan työstä vihjaavat saaneet maalata ja piirtää äidin korkeintaan sisustuksessa näkytyöhuoneessa, jolloin heille on parhaimmillaan neljän lapsen kanssa messuja ympäri Suomea ja myivät pikkuliikkeisiin Keiju-kortteja ja Nalle-kortteja.

Pian keijut ja nallet pääsivät satukirjoihin, tauluihin ja julisteisiin. Nykyään Minnan kuvia näkee servieteissä, kirjoissa, tulitikuissa ja korttiyritys Paletin kanssa aloitetun yhteistyön jälkeen myös magneeteissa ja lahjakasseissa.

Kaikkea ei Laukkasten mukaan kannata itse painaa, sillä painaminen maksaa ja painoksia tulisi aina kerralla rekkalastillinen.

Perheen kodista on tehty lukuisia sisustusjuttuja eri lehtiin.

4

vät tutut kuvitukset sekä tietysti keittiön kyljessä oleva lasitettu maalaushuone.

UNIIKKIUTEEN ON USKOTTAVA Laukkasille Minna-Kortit ovat elämäntapa, sillä toiminnan pyörittämisessä on paljon työtä.

Ajat ovat muuttuneet, eikä kymmenien messujen kiertäminen vuodessa neljän lapsen kanssa tulisi enää kuuloon.

Ennen kahdet messut saattoivat tuoda myyntiä jopa puolen vuoden edestä. Nykyään myydään myös netissä, jossa asiakkaita on ollut vaikeampaa saada. Nettikaupan lisäksi puhelin ja joka kuukausi päivitettävät kampanjat ovat olennaisia myyntikanavia.

Stockmann, Pentik ja Sokos myös määräsivät hiljattain, että

Minna-kortin tuotteiden esillepano ja hyllyjen täyttö siirtyivät pienyrityksen itsensä vastuulle.

Siitä lähtien firmalla on ollut kolme pakettiautoa, joilla työntekijät kiertävät täyttämässä liikkeiden hyllyjä eri puolella Suomea.

“

Parasta kaikessa on ollut kuulla ihmisiltä, että hänen kädenjälkensä on liikuttanut ja lohduttanut eri elämänvaiheissa.”

tavaraa saa nykyään marketeistakin. Tärkeintä onkin luottamus omaan toimintaan ja uniikkiuteen, ja se on ollut pohjalla aina. ”Ilman sitä emme olisi toimineet 33 vuotta.”

Parasta kaikessa on ollut kuulla ihmisiltä, että hänen kädenjälkensä on liikuttanut tai lohduttanut eri elämänvaiheissa.

Suurimmalta haasteelta tuntuu se, että vaikka aviomiehen työmäärä on koko ajan maksimi ja hän pyörittää koko markkinointia, kaikki kehu ja palaute tulee taiteilijana Minnalle.

Minna Laukkanen Toiminimi Minna Immonen perustettiin 1984, nykyinen yritys Minna-Kortti Oy (Minna ja Lauri) syntyi 1988.

Minnan taiteilijanimi Immonen on hänen tyttönimensä, L tulee nykyisestä sukunimestä Laukkanen.

Laukkasen asui lapsuutensa Rovaniemellä, josta hän on kulkeutunut Kuusamon kautta Oulunsaloon.

Perheessä on 7 lasta, aviomies Lauri vastaa Minna-Kortti Oy:n koko yritystoiminnasta.

Päivärahojen, auton kulujen ja mahdollisten hotelliyöpymisten takia täyttötyö on paitsivaivalloista myös kallista.

Paineita on senkin vuoksi, että laadukasta lahja- ja erikois-

Kirjoittaja NIINA JOKELAINEN

Taiteilija on suunnitellut Postille kolmesti postimerkkejä ja yhteistyö jatkuu

37

Kaikki on kauniimpaa Teksti: Pekka Ohtokangas

Kuvat: Pekka Ohtokangas ja Joel Karppanen

2

Joel Karppasen Suomalainen pastoraali -kirjassa kuvaaja tutustuu uuteen kotimaisemaansa.

Kuva: Joel Karppanen

Joel Karppanen painaa hartaasti ladatun pressopannun männän alas. Pannu on liian täynnä, fysiikan lait käyvät toteen ja ylimääräinen neste väistyy korvaavan massan tieltä. Kahvi valuu laatikostoa pitkin parketille. Karppanen kiroaa ja ryhtyy siivoamaan.

Asunto on Karppasen äidin.

Karppasen ei pitäisi edes asua siinä. Käytännössä hän on kai koditon. Hänen piti muuttaa Helsinkiin, mutta niin ei sitten käynytkään. Äiti muutti Karinkantaan, sonnifarmarin vaimoksi, talkkunajauhoja tekemään.

Asunto on nyt myynnissä, ja sen pitää olla myyntikunnossa.

Karppanen on lähdössä Helsinkiin. Hän menee purkamaan näyttelynsä Ensimmäinen pastoraali ja osallistumaan keskusteluun suomalaisesta dokumentaarisesta valokuvaamisesta. 23-vuotias Karppanen voitti aikaisemmin tänä vuonna Jouko Lehtola Säätiön myöntämän Nuori Sankari -palkinnon, ensimmäisenä maailmassa.

“

Sarja on kuvattu filmille. Filmi pakottaa rauhoittumaan ja pysähtymään.”

Ensimmäinen pastoraali -näyttely on osa Karppasen Suomalainen pastoraali -sarjaa.

Karppanen on kuvannut Karinkannassa elämää, tavallaan tutustuakseen uuteen kotimaisemaansa. ”Sarja on kuvattu filmille.

Filmi pakottaa rauhoittumaan ja pysähtymään”, Karppanen kertoo.

Rauhaton sielu vääntelehtii nojatuolissa tuon tuosta. Usein hän katsoo ikkunasta vaivaantuneen oloisena, tupakalla pitää käydä pari kertaa.

Palkittu ja tunnustettu nuori valokuvaaja ei aluksi pitänyt valokuvaamisesta. Oulun Pikisaaren ammattikoulussa opiskellut Karppanen suuntasi elokuva-alalle. Pakolliselta va-

lokuvaamisen kurssilta ei aluksi jäänyt mitään käteen. Myöhemmin eteen tulivat valinnaiset: joko valokuvaamisen syventävä tai nettisivujen koodaaminen.

Valokuvaaminen tuntui pienemmältä pahalta. ”Olen toiminut nyt päätoimisesti valokuvaajana kaksi ja puoli vuotta. Valinnaisella kurssilla valokuvaaminen avautui minulle. En laittanut kameraa enää asentoon ‘A niin kuin Ammattilainen’”, Karppanen sanoo.

Levottomalle perfektionistille valokuvaaminen sopii paremmin kuin videotyöt. ”Voin kontrolloida kaikkea helpommin. Voin myös tehdä useampia töitä yhtä aikaa”, Karppanen kertoo. ”Teen tätä myös itsekkäistä syistä. Kameran etsimen läpi kaikki on kauniimpaa. Varsinkin filmikamera saa unohtamaan kaiken muun. Kuvaaminen on minulle terapeuttista”, hän jatkaa.

LUOTILIIVEJÄ JA MUOTIKUVAAMISTA Vuonna 2014 Karppanen osallistui Vasemmistonuorten 70-vuotisjuhliin. Siellä hän joi tukevan humalan ja löysi pian itsensä samasta taksista toimittaja Antero Eerolan kanssa. ”Sovimme taksissa, että lähdemme yhdessä Ukrainaan. Eerola järjesti matkan vuonna 2015, ja niin sitä mentiin. Meillä oli ulkopuolinen fikseri – järjestäjä – matkassa, jota ilman emme olisi pärjänneet”, Karppanen kertoo.

Tilanne Ukrainassa oli silloin herkkä. Karppanen kulki kypärässä ja luotiliiveissä kymmenen kilometrin päässä sotatoimialueesta. ”Lähimmäksi sotaa pääsimme checkpointilla.

Kahdenkymmenen 3

metrin päässä pellolla ammuttiin tykistötulta jonnekin kauas”, hän kertoo.

Karppanen kävi Ukrainassa ensimmäisen kerran vuonna 2014. ”Ensimmäisellä kerralla olin vain Kiovassa tunnustelemassa Euromaidanin eli Ukrainan vallankumouksen jälkeisiä tunnelmia”, hän kertoo.

Nyt hän valmistelee uutta matkaa Ukrainaan, tällä kertaa Krimin alueelle. ”Haluan kuvata, miten elämä on muuttunut siellä parissa vuodessa, varsinkin Krimin alueella asuvien tataarien elämää”, hän sanoo.

Sodan kuvaaminen ei ole Karppaselle hankalinta. Vaikeaa ei ole myöskään arkisten asioiden kuvaaminen; hänellä on taito löytää kauneutta arjestakin.

Hankalinta on kuvata liian helposti lähestyttävää ihmistä. ”Heistä on hankalaa löytää konfliktia. Ujoilla tai vähän vastentahtoisilla ihmisillä on mielenkiintoisempia ilmeitä. Myös tapahtumia on tavallaan hankala kuvata. Mielenkiintoisimmat

4

Karppasen kuvat henkivät mennyttä aikaa nostalgisoimatta.

Kuva: Joel Karppanen

“

Olen huomannut, että muutun näkymättömäksi, kun vietän aikaa kuvattavieni kanssa.”

kuvat saa ennen ja jälkeen varsinaisen tapahtuman”, Karppanen kertoo.

Kotimaiset kuvajournalismin julkaisijat eivät Karppasen mielestä haasta itseään. ”Tällä hetkellä tehdään paljon loistavaa kuvaajalähtöistä työtä, omia pitkiä projekteja, mutta Suomessa ei uskalleta ottaa kuvajournalismin julkaisemisessa riskejä, varsinkaan sanomalehtipuolella. Kuvissakin pitäisi olla sisältöä, ei ainoastaan puhuvia päitä. Yhdellä kuvalla on hankala kertoa tarinoita”, hän sanoo.

Karppanen ei uskokaan yksittäisiin kuviin. ”Kuvasarjoissa on se juttu.

Kuvasarjoilla voi kertoa tarinoita, kuvasarjoilla voi osoittaa kontrasteja”, Karppanen kertoo.

Idea kuvasarjaan tai näyttelyyn voi syntyä kävelyllä. Näin kävi Karppasen Paikka-näyttelyn kanssa. ”Olin yksin kotona eräs ilta.

Minulla oli epämukava, ahdistava olo, joten päätin mennä ulos kävelylle. Huomasin, että Oulun keskustassa oli valtava määrä tyhjiä liiketiloja”, Karppanen kertoo.

Kuvat tuovat mieleen 90-luvun laman. ”Kuvasin suoralla salamalla ja sommittelin kuvat vähän päin vittua. Sain inspiraation 90-luvun muotikuvaamisesta”, hän sanoo.

LÄHEMMÄS ”En varsinaisesti pidä ihmisistä.

Tulen kuitenkin mutkattomasti

toimeen kaikkien kanssa”, Karppanen sanoo.

Miltei kaikkien valokuvaajien leivän päälle voin tuovat muut ihmiset. Suhteellisen harvassa ovat pelkillä luonto- tai taidekuvilla itsensä elättävät valokuvaajat. Dokumenttikuvaajana Karppanen kuvaa monesti ihmisiä, jotka eivät välttämättä halua tulla kuvatuksi. ”Olen huomannut, että muutun näkymättömäksi, kun vietän aikaa kuvattavieni kanssa.

Esimerkiksi Karinkannan ihmiset eivät enää vierasta minua ja kameraani”, hän kertoo.

Karppanen kertoo fanittaneensa Hannes Heikuran töitä. Toissa vuonna kuolleen legendaarisen kuvaajan tyyliin kuuluivat salakuvamaiset kaukaa otetut kuvat. ”Nyt kuitenkin pyrin lähelle kuvattavaani”, Karppanen kertoo.

Sotakuvaaja Robert Capa lausahti joskus kuolemattoman ohjeen ”Jos kuvasi eivät ole tarpeeksi hyviä, et ole tarpeeksi lähellä”. ”Siitä ajatellaan monesti, että kuvaaja ei ole fyysisesti tarpeeksi lähellä. Minä taas ajattelen, että kohteen kanssa pitää viettää aikaa”, Karppanen sanoo.

Nykyään Karppanen istuttaa kuvattavansa kameran eteen ja istuu kameran takana, laukaisin kädessään. ”Ohjeistan hyvin vähän. Sitten vaan istutaan. Annan kuvattavan uppoutua itseensä ja odotan.

41

Sitten otan kuvan”, hän kertoo.

Kuvaajana Karppanen ei ole laisinkaan tekniikasta kiinnostunut. Hän tietää miten kamera toimii, mutta se ei kiinnosta häntä. ”On aivan sama millä kynällä kirjoittaa tai pensselillä maalaa.

Väline on vain pakollinen paha siinä välissä”, hän sanoo.

Kamerasta voi olla kuitenkin hyötyäkin. ”Olen toisinaan vähän huono kuuntelemaan. Kamera kädessä on hyvä keskustella. Tällainen iso, vanha kamera herättää ihmisten mielenkiinnon”, Karppanen kertoo.

Karppanen kuvaa isolla, niin kutsutulla keskikoon kameralla, jossa kuvaa katsotaan ylhäältä käsin. ”Kuvattavat eivät tunne oloaan niin uhatuksi, kun kuvaaja on pää nöyrästi painuneena”, Karppanen sanoo.

Filmille tarttuu kaikenlaista ryönää. Karppasen Suomalainen pastoraali -sarjassa iso osa kuvien viehätystä on vanhan ja uuden kontrasti. Katsoja tietää, että kuvat ovat viime vuosilta, vaikka ne näyttävät vanhoilta. ”Filmissä kiehtoo arvaamattomuus. Kuvassa voi olla vikoja, mutta roskat ovat sen kuvan DNA”, Karppanen sanoo.

Suomalainen pastoraali julkaistaan kirjana ”ehkä” 2018.

PERÄMEREN MONACOSTA NÄLKÄMAAHAN JA TAKAISIN

Maaliskuun 1.päivä kello 14.15.

Jussilan Liikenteen linja-auto kurvaa Maikkulan Nesteen pihaan Oulussa. PS Kemin seurajohtaja Arto Hakala oli arviossaan oikeassa, bussi saapuu sankasta lumipyrystä huolimatta minuutilleen oikeaan aikaan.

Joukkueen fysioterapeutti Markku Lappalainen hyppää seurakseni mukaan bussiin, samalla kun pelaajisto käy pihalla jaloittelemassa.

PS Kemi Kings on matkalla Kajaaniin. Edessä on Suomen cupin ratkaisuottelu rakasta kilpakumppania Rovaniemen Palloseuraa vastaan.

Matkalla Kemistä Ouluun joukkue todisti Simossa yhden hengen vaatineen kolarin raivaustöitä. Tapahtunut tuo esille elämän realiteetit. ”Se oli sen kaverin viimeinen ohitusyritys”, kuuluu bussin etuosasta.

“

Se oli sen kaverin viimeinen ohitusyritys.”

Vaikka edessä on tärkeä, ratkaiseva ottelu cupin jatkon kannalta, ilmapiiri joukkueen keskuudessa on rento ja tunnen oloni tervetulleeksi. ”Onko kaikki kyyisä?”, tiedustelee päävalmentaja Jari Åhman.

Samaan hengenvetoon viimeinen pelaaja hyppää autoon sisään. Hänkin on uusi pelaaja joukkueessa, Abdulkadir Said Ahmed. ”Aina viimene!”, Åhman kuittaa hymy naamallaan.

Pian olemmekin jo Kajaanintiellä matkalla kohti päämäärää. Useampi seuraa päätelaitteillaan Iivo Niskasen ylivoimaa miesten perinteisen 15 kilometrin finaalissa. ”Torille! Kemin torille!”, bussin keskiosasto mylvii sarkastisesti.

Joukkueen tuoreimmat hankinnat, kovan cv:n omaavat

Aubrey David sekä Abdoulie Mansally seuraavat hieman ihmeissään muun joukkueen meuhkaamista. Miesten peliluvat eivät ole vielä kunnossa, mutta he halusivat lähteä joukkueen mukaan. Åhmanin mukaan täten he myös hitsautuvat paremmin joukkueeseen sisään. ”Ja mitä parempaakaan tekemistä Kemisä muka olis?”, koutsi murjaisee.

EDESSÄ ALKUKAUDEN TÄRKEIN MATSI Niskasen kultamitalin jälkeen on aika keskittyä tärkeimpään, illan peliin. PS Kemi tarvitsee RoPsista voiton päästääkseen cupissa jatkoon. Tasapeli ei riitä. Kemiläisten ensimmäinen kausi Veikkausliigassa oli haastava ja joukkue on kokenut suuria muutoksia tulevalle kaudelle. Hyökkääjien pelaamisesta on vastuussa Esa Savolainen, entinen kemiläinen maalitykki, joka siirtyi täksi kaudeksi valmennuksen tueksi.

Hän näyttää tabletilta pelitaktisia asioita tuoreelle kolumbialaishyökkääjälle Edwin Salazarille. Vieressä puolustaja Samuel Mahlamäki tulkkaa Savolaisen ohjeet Salazarille espanjaksi.

Kärkipelaaja nyökkää ymmärtämisen merkiksi.

Bussin takaosassa on rauhallista. Joukkueen valmennusjohto auton etuosassa on ryhmän äänekkäin osasto. Huumori hersyy, kun toisilleen tutut miehet vitsailevat vuoron perään.

Tuntia ennen Kajaanin saapumista myös joukkueen maalivahti Mikko Vilmunen herää päiväuniltaan. Palomiehenä työskentelevä Vilmunen nukkui bussin käytävällä ja esittelee herätessään ilmapatjaansa. ”Ilman tätä näistä reissuista ei tulis mitään.”

“

Ilman tätä näistä reissuista ei tulis mitään.”

Kokeneella maalivahdilla piti olla työvuoro, mutta hän teki sen verran töitä sisään, että sai neuvoteltua itselleen vapaapäivän. Muutoin hän olisi mukana Simon kuolonkolarin pelastustöissä. Tapahtunut vetää miehen naaman vakavaksi. ”Kova oli rysähdys, mutta nyt ollaan täällä.”

Pian olemmekin jo perillä Kajaanissa. Joukkueen luottokuski Markku Jussila ohjaa ajokkinsa pukukoppien eteen, josta pelaajat joutuvat myöhemmin kulkemaan pihan kautta viileään halliin.

Joukkueen kapteeni Ryan Gilligan uppoutuneena kirjaan. Sittemmin britti on poistunut joukkueen vahvuudesta.

43

ESITYS TULOSTA TÄRKEÄMPI ”Jänkhäderby” päättyy lopulta 1-1 tasapeliin. RoPs hyödyntää Kemin kapteeni Ryan Gilliganin tekemän virheen ja iskee ottelun johtomaalin. Salazarin nilkka pyörähtää 29. minuutin kohdalla ja hänen pelinsä on pelattu.

Lisää tummia pilviä kemiläisten taivaalle tuo Matias Ojalan ulosajo kahden keltaisen jälkeen.

Joukkue taistelee kuitenkin vielä vajaallakin tasoihin, mutta tasapeli ei jatkopaikkaan riitä.

Ojalan ulosajo tietää sitä, että mies on pelikiellossa Veikkausliigakauden avauksessa HIFK:iä vastaan. Ajatuskin siitä vetää oululaislähtöisen pelaajaan naaman vakavaksi. Salazarin nilkka on vahvasti teipattu jääpussien kera.

Odottelemme pelaajien saapumista bussiin yhdessä Jussilan kanssa. Mies liittyi joukkueen kuskiksi viime kaudella ja on ollut siitä lähtien PS Kemin luottokuljettaja. ”Mielenkiintoinen oli kyllä tuo viime kausi. Ajettiin 26 000 kilo- metriä, mutta oikein mukava tämä porukka oli.”

Jussila kertoo olevansa suuri jalkapallon ystävä. Joukkueen mukana työ ja huvi yhdistyvät. ”Paras kuski mitä mulla on 40 vuoden aikana ollut”, Åhman heittää. ”Just tollanen samanhenkinen kuin me, vaikka onkin Torniosta.”

Porukka repeää leveään nauruun.

”Sillä ne varmaan pysykin sarjassa, kun olen Torniosta”, Jussila sivaltaa takaisin.

“

Sillä ne varmaan pysykin sarjassa, kun olen Torniosta.”

Aubrey David istuu jo bussin takaosassa. Muutto lämpimästä Costa Ricasta pakkasen keskelle vaatii vielä totuttelua. Mies siirtää kännykkäänsä suomalaista SIM-korttia, jotta häneen voidaan olla yhteydessä. David pelasi Pietarsaaren Jarossa 2014, joten täydestä kulttuurishokista ei voida puhua. ”Olen ollut vasta viikon Kemissä. Hieman liian kylmää minun makuuni, mutta muistan kyllä Suomen sään.”

Ajomatka kohti kotia saa vielä odottaa, sillä edessä on ruokailu Kajaanin keilahallin ruokalassa. Juuri ennen bussista lähtöä tasoitusmaalin iskenyt slovenialainen Filip Valencic päästää ilmoille hajun, joka saa joukkueen pihalle ennätyksellisen nopeasti.

Kapteeni Gilligan reagoi välittömästi. ”Pelkkää leipää Filipille tuon jälkeen.”

Rakkaat veriviholliset tankkaavat karjalanpaistia sulassa sovassa. Ilmassa ei ole jännitteitä, pelaajien kesken jaetaan jopa sanoja ja hymyjä.

Maalivahti Mikko Vilmunen vannoo ilmapatjan nimeen. Miehen lempipaikka löytyy bussin käytävältä.

44

KOTIIN Kello 21.34 on aika lähteä kohti Kemiä. Pelaajat soittelevat kotiin ja kertovat tuntemuksiaan pelistä. Ryan Gilligan istuu käytävän toisella puolella. Hän epäonnistui palautuksessaan maalivahti Oskari Forsmanille ja RoPs rankaisi tilanteesta. ”Parempi, että tällainen virhe sattui nyt eikä sitten Veikkausliigakaudella”, brittipelaaja kertoo puhelimessa.

PS Kemi oli ottelussa niskan päällä ja kaikesta huokuu, että joukkue osaa katsoa tuloksen taakse. Suomen cupin peliesitysten trendi oli nouseva ja nyt kemiläiset voivat rauhassa keskittyä Veikkausliigaan.

Matka Ouluun sujuu nopeasti. Osa keskustelee cupin otteluiden tuloksista ja bussin keskiosassa seurataan La Ligan ottelua Real Madrid – Las Palmas.

Auton etuosassa valmennus suunnittelee jo tulevia pelaajien kanssa käytäviä kehityskeskusteluja. Tämän jälkeen on Chuck Norris -vitsien aika. Fysioterapeutti Lappalainen kertoilee toinen toistaan huonompia vitsejä, joille muut räkäisesti nauravat.

Huomaan itsekin repeileväni.

Pieni väsymys alkaa pikkuhiljaa näkyä, kun kello lähenee puoltayötä.

Päivä on jo vaihtunut torstain puolelle, kun Nesteen mainostolppa siintää horisontissa.

Markku Jussila heittää ratin takaa: ”Lähepä sitten Maarianhaminan vierasotteluun taas meiän mukaan. Se on kolmen vuorokauden reissu!”

Kirjoittaja JUHOPEKKA PIETILÄ

Kuva: Sirpa Pöyhönen

Rakkaudesta lajiin Kun miehet tienaavat jääkiekosta satoja tuhansia, naiset joutuvat maksamaan kaiken itse – liigatasollakin.

Vuonna 2014 miesten keskiansio Kärpissä lähenteli 111 000 euroa. Liigatasolla naiset tekevät lähes saman määrän töitä kiekon parissa kuin miehet, mutta he joutuvat itse kustantamaan pelaamisen. ”Olisi hyvä juttu, jos Suomessa olisi tulevaisuudessa samanlainen malli kuin Ruotsissa. Siellä miesjoukkueet tukevat naiskiekkoa sen verran, että heidän ei tarvitse maksaa pelaamisesta”, Kärppien kapteeni Isa Rahunen sanoo.

KIEKKO KIINNOSTAA NAISIA Jääkiekko mielletään usein

miesten lajiksi, mutta Suomessa naisia tulee lajin pariin yhä enemmän. Viimeisimpien tilastojen mukaan lisenssipelaajien määrä on kivunnut yli 3500. Kaikkiaan 242 jääkiekkoseurassa on mukana tyttöjä ja naisia joko pelaajina, tuomareina tai muina toimihenkilöinä. ”On tullut huomattua, että jääkiekon suosio on kasvanut myös naisten keskuudessa. Sii-

45

hen varmaan vaikuttaa yleinen ilmapiirin muutos. Ennen on ehkä ajateltu, että jääkiekko on enemmän miesten laji, eikä ole uskallettu lähteä kokeilemaan, vaikka mielenkiintoa löytyisi”, Rahunen sanoo.

RAKKAUDESTA LAJIIN Rahunen on pelannut jääkiekkoa viisivuotiaasta asti. Hän ei muista yhtään hetkeä, jolloin pelaamisen lopettaminen olisi käynyt mielessä, vaikka jääkiekko on aikaa vievää ja naiset

joutuvat toistaiseksi itse maksamaan kausimaksut. ”Kyllä tätä tekee rakkaudesta lajiin. Toki toivoisin, että joskus tulevaisuudessa naisten ei tarvitse maksaa kausimaksuja itse, kun pelataan kuitenkin liigatasolla”, Rahunen sanoo.

Tällä hetkellä kausimaksut ovat noin 2000 euroa pelaajaa kohti. Suuri osa naisista pelaa jääkiekkoa opiskelun ohessa, joten opiskelijabudjetille laskettuna kausimaksut ovat isoja summia. ”Noin 95 prosenttia pelaajista saa onneksi tukea sponsoreilta, mutta sopimukset sponsorien kanssa on neuvoteltava itse ja aina ei ole varmaa kuinka paljon he pystyvät kustantamaan.

Järjestämme myös kaikenlaista omavarainhankintaa ja talkoita”, Rahunen kertoo.

Naapurimaista olisi syytä ottaa oppia, sillä Venäjällä naisille maksetaan palkkaa kiekon pelaamisesta. Rahunen mainitseekin Venäjälle kutsun saaneen Karoliina Rantamäen yhdeksi suomalaiseksi huippupelaajaksi. ”Olisihan se hienoa, jos siitä joskus maksettaisiin, mutta realistisempaa on ensin ajatella, että pelaaminen tulisi naisille maksuttomaksi”, Rahunen sanoo.

Haastattelun jälkeen Rahunen oli mukana naisleijonien MM-pronssia voittaneessa joukkueessa. Suomi voitti Yhdys-

valloissa pelatussa turnauksessa historiallisesti ensimmäisen kerran naisjääkiekon jättimaan Kanadan. Rahunen toimi myös Kärppien kapteenina voittaen Suomen mestaruuden ennätyksellisen 1824 katsojan edessä.

Kärppien miesten joukkueen matka puolestaan tyssäsi tällä kertaa jo säälipleijareissa.

Kirjoittaja TOMMI MIKKONEN

“

Toivoisin, että joskus tulevaisuudessa naisten ei tarvitse maksaa kausimaksuja itse.”

Kuva: Sirpa Pöyhönen

Kulttuuri syntyy arvostuksesta Raksilan pukukoppikäytävällä joukko nuoria naisia painelee koppiin ja kantaa itse painavat varusteensa bussiin. Kärppien naiset ovat lähdössä pelireissulle. Tämä näky kuvastaakin hyvin naisjääkiekkoilun asemaa Suomessa: kukaan ei tee asioita heidän puolestaan. Pelaamisesta ei makseta, eikä se ole edes ilmaista, vaan kulut pelaajat maksavat omasta pussistaan.

Tämä jos jokin vaatii aitoa rakkautta lajiin.

Naisjääkiekko on Suomessa vielä lasten kengissä. Lajin suurmaat USA ja Kanada painivat omassa luokassaan ja ratkaisevatkin kultamitalin kohtalon kisat toisensa jälkeen. Suomen voitto Kanadasta MM-kisojen alkusarjassa oli kuitenkin rohkaiseva merkki naisleijonien kehittymisestä, ratkaisupelissä Kanada oli jälleen parempi ratkaisevammassa ottelussa. Pohjois-amerikkalaisten pitkiä perinteitä lajissa ei kurota hetkessä kiinni, ja Suomi onkin saanut tyytyä useimmiten pronssisiin mitaleihin.

Kärppien tuoreet Suomen mestarit kustantavat pelaamisensa itse, samalla kun koko Pohjois-Suomen ylpeys seurana tahkoaa vuosi toisensa jälkeen merkittävää taloudellista voittoa. Eikö Kärpillä ole halua auttaa seuran naisten edustusjoukkuetta rahallisesti? Vaikkei naiskiekolla suuria lisätuloja netotakaan, luulisi myöskin seuran johdon olevan kiinnostunut tukemaan pelaajia niin sanotussa työssään. Kärpättäret saivat mukavasti mediahuomiota kullan jälkeen, kun ylihintainen miesten joukkue oli ollut jo tovin aikaa kesäloman vietossa. Täten onkin kysyttävä: eikö kärppäperheessä olisi aika viimeistään nyt antaa arvoa myös naisten edesottamuksille?

Naisten jääkiekkoa kritisoidaan usein hitaaksi, tylsäksi, lähes junnumaiseksi peliksi. Fyysisten eroavaisuuksien lisäksi on kuitenkin tärkeää nähdä ilmiön taakse. Miten voidaan tuottaa huippupelaajia ja kehittää peliä, kun naisille ei edes anneta

47

mahdollisuuksia keskittyä jääkiekkoon? Tytöt tarvitsevat omia idoleita, jotka näyttävät, että kaikki on mahdollista. Sitä ennen on aika laittaa olosuhteet kuntoon. Arvostuksen kautta luodaan kulttuuria ja katsomoon saadaan muitakin kuin pelaajien lähisukulaisia.

Kirjoittaja JUHOPEKKA PIETILÄ

Enemmän kuin laulukilpailu Suurelle yleisölle Euroviisut ovat viikon kestävä tapahtuma toukokuussa. William Lee Adamsille se on ympärivuotinen harrastus, josta hän on rakentanut itselleen myös uran.

William Lee Adams perusti wiwibloggs-uutissivuston huhtikuussa 2009. Tähän aikaan William työskenteli yhdysvaltalaisessa Time-lehdessä ja löysi Euroviisut vahingossa. Hänen ystävänsä ja kollegansa suhtautuivat kilpailuun väheksyvästi, joten William päätti perustaa blogityyppisen sivuston, jossa voisi jakaa mielipiteitä kilpailusta ja kappaleista. Hän halusi selvittää, kiinnostaisko ketään amerikkalaisen mielipiteet eurooppalaisesta laulukilpailusta.

sut pysyivät kuitenkin edelleen vain harrastuksena, eikä William uskonut, että sivustosta tulisi pian hänen koko elämänsä.

Muutaman kuukauden jälkeen hän oli oppinut paljon siitä, millaiset uutiset kiinnostavat juuri Euroviisuista pitävää yleisöä. Myös brändäyksen merkitys tuli tutuksi. Vaikka wiwibloggs oli vielä todella pieni sivusto ja kilpailu oli kovaa, William päätti lisätä sen yhteyteen kuvauksen Europe’s #1 source for the Eurovision Song Contest.

”FAKE IT UNTIL YOU MAKE IT”

PERSOONA VAHVUUTENA

Jo ensimmäisen viikon katselukertojen määrä oli Williamille suuri yllätys. Ensimmäisenä päivänä sivustolla vieraili viisikymmentä ihmistä ja viikon loppuun mennessä blogitekstejä oli lukenut jo viisisataa ihmistä. Eurovii-

Vaikka alun kasvu oli nopeaa, William tajusi nopeasti, että uskollisen yleisön saavuttamiseksi on pakko tehdä töitä. ”Euroviisut on luonteeltaan suhdanneherkkä. joten luonnollisesti lukijamäärät vähenevät kesällä.

Tämän vuoksi aloin julkaista muitakin kuin uutissisällöllisiä juttuja, kuten äänestyksiä ja feature-tyyppisiä artikkeleja. Silloin huomasin, että ihmiset palaavat sivulle myös hiljaisina aikoina.”

Vuonna 2011 William huomasi eron wiwibloggsin ja muiden Euroviisuista uutisoivien sivustojen välillä. Siinä missä muut sivustot lähinnä jakoivat samoja, lähinnä tiedotteista peräisin olevia faktoja, wiwibloggs lisäsi uutisiin persoonallisuutta ja myös huumoria. Faktoja ei unohdettu, mutta ne tuotiin esiin eri tavalla.

Kun muut sivustot kirjoittavat uutisia lähinnä toisille viisufa-

Kuva: Farouk Vallette

48

neille, William uskoo, että wiwibloggsia lukevat myös he, jotka eivät seuraa Euroviisuja vuoden ympäri. ”Euroviisuyhteisössä on usein hierarkia, jossa ihmiset sanovat ”hän tietää vähemmän kuin minä” tai ”hän ei ole niin suuri fani kuin minä”. Me emme välitä tästä. Me haluamme, että kaikki voivat tulla sivuillemme nauttimaan musiikista.”

KANSAINVÄLINEN TIIMI William myös huomasi pian, ettei voi yksin keskittyä kaikkeen; yli neljäänkymmeneen kilpailevaan maahan, heidän kansallisiin karsintoihin ja artisteihin. Hänen onnekseen ennen vuoden 2012 Euroviisuja ihmiset alkoivat kiinnostua myös wiwibloggsiin kirjoittamisesta. ”Bakussa tiimiin kuului neljä jäsentä ja siellä tapasin lisää ihmisiä, jotka liittyivät mukaan kesän aikana. Vain tutustumalla ja verkostoitumalla heidän kanssaan, jotka olivat kiinnostuneet samasta asiasta, sain lisää kirjoittajia sivulle.”

Vaikka wiwibloggsilla on nykyään yli 60 ”kirjeenvaihtajaa” ympäri maailman, tarkastaa William edelleen lähes jokaisen uutisen yhdessä muiden editoijien kanssa. Hän on kuitenkin huomannut, kuinka monen kirjoittajan taidot ovat kehittyneet vuosien aikana, eikä editointia tarvita niin paljoa. ”Nykyään monet pitävät wiwibloggaajana olemista

Vuoden 2016 Euroviisuissa paikan päällä oli 16 wiwibloggaajaa. Kuva: William Lee Adams

etuoikeutena. Kun tiimisi jäsen on ylpeä omasta työstään, hän haluaa myös kehittyä ja usein kehittyykin. Se on ihanaa nähdä.”

VIISUJA VUODEN YMPÄRI Vaikka nykyään niin viisufanit kuin artistitkin tunnistavat Williamin, imagon luominen oli aluksi haastavaa. Williamilla ei ollut monia Euroviisuista kiinnostuneita ystäviä, eikä hän uskonut, että artisteja kiinnostaisi puhua juuri hänelle. Nykyisin wiwibloggs saa monet uutiset ensimmäisenä suoraa eri maiden tv-yhtiöiltä. Williamin ja muiden wiwibloggsiin kirjoittavien mielipiteet otetaan huomioon myös jo kansallisissa karsinnoissa. Esimerkiksi William oli tänä vuonna mukana valitsemassa Suomen ja Norjan edustajia. ”Euroviisut rytmittävät koko vuottani. Olen tavannut suurimman osan läheisistä ystävistäni kilpailun kautta ja olen oppinut paljon Euroopasta ja eurooppalaisista. Kun matkustan kisakaupunkiin, pressikeskuksessa pöydässäni istuu muun muassa

norjalaisia, suomalaisia, brittiläisiä ja romanialaisia kollegoja ja he ovat suosikki-ihmisiäni koko maailmassa. Tämän vuoden Euroviisujen teema on juhli erilaisuutta ja sitä me teemme joka päivä.”

RAKASTA SITÄ MITÄ TEET William uskoo, että jos rakastaa sitä mitä tekee, se näkyy myös työssä. Uutissivuston perustamisessa on tärkeää, että tietää, mistä kirjoittaa ja että osaa rajata aiheensa tarkasti. Joukosta erottuminen on myös tärkeää, vaikka erilainen tyyli voikin ärsyttää joitain. ”Missä tahansa yhteisössä on vihaajia ja ihmisiä, jotka eivät halua sinun menestyvän. Joskus juttuihini kommentoidaan ”ketään ei kiinnosta, mitä ajattelet” tai ”voisitko vain kuolla?”, eikä se ole mukavaa. Pitää vain ymmärtää, että törkeät kommentit kertovat enemmän kirjoittajasta ja jatkaa tekemistä. Pitää kääntää viha polttoaineeksi.”

Wiwibloggsille tärkeä väylä on ollut myös YouTube, koska ihmiset eivät Williamin mukaan

49

lue kovin paljon kirjoitettua tekstiä nykypäivänä. YouTuben avulla wiwibloggs on tavoittanut myös uuden yleisön ja tavan toteuttaa itseään eri tavalla. ”Menestys tarkoittaa jokaiselle eri asiaa. Voit saada miljoonia lukijoita, mutta jos et rakasta sitä mitä teet, onko se sen arvoista?

Toisaalta, vaikka saisit vain muutamia satoja klikkauksia, voit silti rakentaa vahvan yhteisön ja solmia uusia suhteita. Silloin se on sen arvoista.”

Kirjoittaja SAMI LUUKELA

Lef fa-ar Kuva: Sundance Institute

VALITSE ELÄMÄ, VALITSE TRAINSPOTTING 2 Ohjaaja: Danny Boyle Pääosissa: Ewan McGregor, Robert Carlyle, Ewen Brenmer, Jonny Lee Miller Käsikirjoittaja: John Hodge Tyylilaji: Draamakomedia Ensi-ilta: 17.2.2017 Kulttimaineen itselleen niittänyt Irwine Welshin samannimiseen romaaniin perustuva Trainspotting on kahdenkymmenen vuoden jälkeen saanut itselleen jatko-osan. Trainspotting 2 on toteutettu suurelta osin samalla kokoonpanolla kuin alkuperäinen elokuva, eivätkä yhtäläisyydet lopu siihen.

Sama sysimusta huumori leikkisien visuaalisten efektien siivittämänä pistää silmään samaan aikaan kuin hyvällä maulla tehty soundtrack pistää korvaan. On selvää, että tässä elokuvassa ohjaaja Danny Boyle on kotikentällään. Vuoden 1996 hittileffa on saanut arvoisensa seuraajan.

Kahdessakymmenessä vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon. Danny Boyle on nykyään Oscar voittaja ja monet näyttelijöistä Hollywood tähtiä.

Myöskään Trainspottingin tarina ei ole pysynyt paikallaan. Trainspotting 2 sijoittuu niin ikään kahdenkymmenen vuoden päähän ykkösen lopusta. Tutut parikymppiset heroiiniriippuvaiset

arjen antisankarit ovat nyt keski-ikäisiä arkeensa pettyneitä ukkoja, jotka yrittävät löytää elämäänsä uudelleen.

Elokuva alkaa Mark Rentonin (Ewan McGregor) paluusta Edinburghiin. Ryöstettyään kaverinsa ykkösosan lopussa hän on aloittanut uuden huumevapaan elämän Amsterdamissa. Avioliittonsa kariuduttua ja äitinsä kuoltua hän kuitenkin päättää palata ainoaan kodikseen mieltämäänsä paikkaan. Hän lyöttäytyy yhteen vanhan kaverinsa Sick Boy Simonin (Jonny Lee Miller) kanssa, joka on perinyt tätinsä pubin ja vaihtanut heroiinin kokaiiniin. Baarimikon työn lisäksi hän hankkii lisätienestejä parittajana ja kiristäjänä. Parivaljakko yrittää ansaita tarpeeksi rahaa nostaakseen Simonin bisnekset tuottoisammalle tasolle samalla pitäen huolta aina niin sympaattisesta Spudista, (Ewen Brenmer) joka ei ole onnistunut pääsemään irti heroiinista. Samaan aikaan psykopaattinen Begbie (Robert Carlyle) on istunut vankilassa koko 20 vuotta. Hän kuitenkin karkaa ja ilmaantuu Edinburghiin sopivasti samaan aikaan Rentonin kanssa. Begbie ei ole unohtanut Rentonin petosta ja on unelmoinut kostosta koko linnareissunsa ajan.

Trainspotting 2:sta on mahdoton puhua vertaamatta sitä ykköseen.

Juoni on aikahypystä huolimatta suoraa jatkoa ja elokuva sisältää muutenkin paljon viittauksia. Onkin suositeltavaa, että alkuperäinen leffa on katsottu ennen elokuviin menemistä. Jatko-osa on edeltäjäänsä hitusen surumielisempi, ja teemat ovat vaihtuneet nuoruudesta ja eskapismis-

50

ta nuoruuden kaipuuseen ja nostalgiaan. Keski-iän kriisi näkyy selkeästi ja katsojille jää yksi varma ajatus: mennyttä aikaa ei saa takaisin.

Kaiken kaikkiaan Trainspotting 2 on loistava elokuva. Se onnistuu olemaan yhtä aikaa hauska, surullinen ja paikoittain jopa koskettava. Käsikirjoitus on fiksu, eikä yritä jäljitellä ykköstä liikaa. Näyttelemi- nen on tottunutta ja uskottavaa, ja erityisesti Robert Carlyle loistaa pahisroolissa Begbienä.

Hahmo pystyy muuttumaan hauskasta pelottavaksi sekunnissa ja tämän epävakaus näkyy selvästi. Näppärät surrealistiset efektit ja tyylilajiin täydellisesti sopiva soundtrack sekoittuvat kohtauksiin moitteettomasti.

Ei kuitenkaan niin hyvää, ettei jotain huonoakin. Ykkösestä tuttu Kelly McDonaldin esittämä Diane on mukana vain yhdessä kohtauksessa, ja muistuttaa enemmänkin cameo-roolia. Naishahmoilla on muutenkin hieman suppeat roolit. Suurin synti on kuitenkin se, ettei se aivan yllä Trainspottingin tasolle. Odotukset olivat yksinkertaisesti liian korkeat.

Nämä kömmähdykset unohtaa kuitenkin nopeasti eivätkä ne haittaa kokonaisuutta. Trainspotting 2 on Danny Boylea parhaimmillaan, siitä ei ole epäilystäkään.

vostelut TUSKALLISEN TARKKA JA HAUSKA KUVAUS NYKYIHMISISTÄ Käsikirjoittaja ja ohjaaja: Macon Blair Pääosissa: Melanie Lynskey, Elijah Wood Tyylilaji: Komediallinen rikostrilleri Ensi-ilta: 19.1.2017 Tämä maailma ei ole enää kotini nähtiin ensimmäisen kerran Sundance elokuvafestivaaleilla, joista se vei kotiin tuomaristopalkinnon. Kyseessä on aiemmin näyttelijänä esimerkiksi Green Roomissa toimineen Macon Blairin esikoisohjaus. Blairin tausta on indie-kauhussa, joka näkyy elokuvassa tummansävyisenä huumorina ja loppua kohden melko kekseliäänä väkivaltana. Esikoisohjaukseksi Tämä maailma ei ole enää kotini onnistui sangen hyvin.

Päähenkilö Ruth (Melanie Lynskey) on tavallista elämää viettävä sairaanhoitaja, joka asuu nimettömäksi jääneessä lähiössä. Ankea kohtelu töissä, välinpitämättömät ihmiset ja elämän yleinen turhuus ovat saaneet hänet vaipumaan masennukseen ja nihilismiin. Pahinta ovat pienet asiat, kuten hänen pihalleen ulostava naapurin koira tai kassajonossa kiilaaja. Ruthin hartain toive on se, että ihmiset lakkaisivat olemasta kusipäitä. Kamelin

selän murtaa viimein hänen kotinsa ryöstäneet murtovarkaat. Kun poliisi ei hänen nähdäkseen tee muuta kuin raportin, hän päättää naapurinsa Tonyn (Elijah Wood) kanssa lähteä itse etsimään kadonnutta omaisuuttaan ja oikeutta. Tony on sanalla sanoen outo mies, jolla on kotonaan kokoelma ninja-aseita muttei ystäviä. Alkaa kummallinen kostoretki, jossa Ruth raivoaa häntä huonosti kohtelevia ihmisiä kohtaan. Tony on taustatukena Ruthille motiivinaan lähinnä yksinäisyys ja tylsyys. Samaan aikaan murtovarkaat suunnittelevat hieman vakavampaa rikosta.

Kuva: Jaap Buitendijk

ei ollut kuitenkaan liian yliampuvaa ja onnistui olemaan jopa mustan huumorin tyyliin hauskaa. Myös kliseiden liialliselta käytöltä säästyttiin, vaikka muutama silmään osuukin.

Loppupeleissä Tämä maailma ei ole enää kotini on ihan katsomisen arvoinen elokuva, jos sattuu pitämään hiukan tummemmasta huumorista. Juoni ei ehkä ole kekseliäimmästä päästä, mutta nihilistinen ja maailmalle vihainen näkökulma riittävät korvaamaan tuon puutteen hyvin. Näytteleminen on sujuvaa, ja parhaimmillaan Ruthin kaikkeen väsynyt maailmankuva näkyy pelkästä ilmeestä. Parhaiten tästä elokuvasta jää mieleen sen asenne, Tämä maailma ei ole enää kotini joka hieman rauhoittuu viimeisessä antaa melko synkän kuvan nykymaailmasta ja -ihmisistä. Varsinaiset kohtauksessa. Arvio ”aika hyvä” tulee viholliset elokuvassa eivät välttämättä mieleen pakostakin. olekaan Ruthin kodin ryöstäneet murtovarkaat, vaan jokapäiväinen ihmisten itsekkyys ja välinpitämättömyys. Myös Ruth itse käyttäytyy melko tekopyhästi omaa ”lakatkaa olemasta kusipäitä” rukoustaan kohtaan kostaessaan omaa ahdistustaan ikäville ihmisille joista kaikilla ei ollut mitään tekemistä hänen kotinsa ryöstön kanssa. Tonyn uskonnollisuus ja aurinkoisempi elämänasenne on loistava kontrasti Ruthin nihilismille.

Huumori elokuvassa on ihan toimivaa, vaikkakin paikoittain hieman kömpelöä. Viimeisellä kahdella kymmenellä minuutilla elokuvan tyyli muuttuu huomattavasti, kun hölmöilyyn ja hauskoihin vastoinkäymisiin perustuva huumori vaihtuu todella väkivaltaiseksi. Lopun väkivaltaisuus tuli melkoisena yllätyksenä, mutta se

51

Kirjoittaja SANTTU KANGAS

Mä haluaisin apua mun ongelmaan, mulla on paha motivaatio vaje. Mistä te vanhat löydätte niinku syyt kaikken? T: “Ei jaksa”

Jos feministit pitävät tyttöjen puolta niin miksei ne pidä mun puolta, vaikka olen tyttö?

Ei se aina huvita nelikymppistäkään. Vaikeina hetkinä voi palauttaa mieleensä Kaija Koon Läpinäkyvää-kappaleen vuodelta 1997.

Kirjoittajan tilannetta tarkemmin tuntematta, aistimme, että hänellä on selvästi hätä, johon hän toivoo pelastajaa. Feministi-ambulanssia ei ole toistaiseksi olemassa.

Siinä Kaija tulkitsee: “Miten sulla menee? Minä tänään ruuhkabussissa ensi kertaa ymmärrän että alkuun on jo matkaa loppua enemmän - aika paljon enemmän.”

Tasa-arvotutkija Kaarina Kailo kommentoi asiaa näin: “Tytöillä on niin paljon erilaisia ongelmia, että pitäisi saada selvyys, että minkä tyyppisestä ongelmasta on kyse.

Kolottava kroppa ja lahoavat aivot muistuttavat viimeisen päivän lähestymisestä. Se ei ole vielä tänään. Tarvitaanko muuta syytä?

Täytyy pelata, kun pallo on vielä hallussa.

Suomessa toimii useita järjestöjä, jotka ovat keskittyneet naisten auttamiseen, joten niiden piiristä voisi löytyä parhaiten apua.

Miten voin lakata stressaamasta kaikkea?

Itse Juha Vainio opetti elämämme aamupäivässä, että “Joskus itkeehän myös nelikymppinen.

Sillä suoraan sanottuna suurinpiirtein – sellaista elämä on”. Lähde kävelemään. Kävelylenkillä ongelmat muuttuvat vainajiksi. Olipa ongelman koko valtava tai itikan kokoinen, sadan vuoden kuluttua se ei harmita yhtään.

OAMKin kampus-opo Heli Huttunen sanoo: ”Vuan muista, ettet jatkuvalla syötöllä piälläs aattele.

Se kun tekköö koko elämän niin vaekeeks, että suattaa ressi iskee piälles. Raahotu ja mieti ja muista että laeskuus on lahjakkuus!”

Entä jos ei muista kumpi on oikea, kumpi vasen?

Tämä vaati vastausta itseämme viisaammilta eli lapsilta. Hyvä ja testattu keino on istua autossa aina oikealla puolella.

Tätä muistikuvaa hyödynnämme itse, kun on vaikea hahmottaa, mitä vasen ja oikea tarkoittavat.

Eräs lapsi vinkkasi pappansa kertoneen, että sana “Volvo” auttaa. Siinä V on aina vasemmassa reunassa ja O oikeassa.

Ystäväni juo liikaa alkoholia. Miten voin auttaa häntä, jotta hän ei alkoholisoidu liikaa? T: “Huolissaan”

Feminismissä ei keskitytä yksittäisiin yksilöihin, vaan ongelmien juuriin, jotka voivat löytyä esimerkiksi yhteiskunnallisista rakenteista.”

Päihdehoitoa toteutetaan Oulussa A-klinikalla ja nuorille on Redi-päihdeasema. Näihin pääsee matalalla kynnyksellä päivystyksen kautta.

Parahin M & H, kysyn kaverin puolesta: onko rusetin ja sen normisolmun välillä joku ero?

Palvelupiste sijaitsee Peltolassa osoitt eessa Yrttipellontie 6. Se on auki maanantaista perjantaisin. Oulussa toimii paljon eri AA-ryhmiä joka päivä kaikilla suunnilla Oulua.

Mietin vaan, kun kaveri on aina tehnyt kenkiin solmun rusettina ja se on kuulemma väärin. Pliis auttakaa. T: “EOS600” Esko Lapinoja, Sievin Jalkineen aluepäällikkö: “ Kaverisi toimii juuri oikein, sillä rusetti on helpompi tehdä ja avata kuin solmu. Ja lisäksi normisolmu voi mennä vahingossa umpisolmuun. “

52

Alkoholiriippuvuus ei yleensä ole ongelmien syy , vaan niiden seuraus. Päihdeongelmassa on tärkeää henkilön oma motivaatio.

Läheiset voivat auttaa motivaatiota herättelemällä, puntaroiden hyötyjä ja haittoja. Arvostamme, että kannat huolta ystävästäsi. Muistathan silti omat voimavarasi.

Hei! Minä oon kaksissa kymmenissä oleva oamkilainen ja painin alituiseen ympäröivien kielioppiongelmien kanssa. Näyttää jatkuvasti siltä, että muut kirjoittavat tavattoman huonoa suomea, ja pääni hajoaa kaikesta ympärillä vallitsevasta virheellisyydestä ja säännöttömyydestä. Kaduilla kävelevät ihmiset paitateksteineen...

Julisteet tauluilla ja käytävillä, koen sen kaiken kovin ahdistavaksi ja painostavaksi, ja toisinaan minun niin tekisi mieli korjata nuo väärinkirjoitetut tekstit.

Mikä neuvoksi? Maailma musertaa minut merkityksettömillä & muokkaamattomilla meemeillään.

Minne menisin, mitä tekisin? En ole täydellinen; ei kukaan ole, mutta eksistentialismi masentaa osaltaan päivittäisessä elossa.

Riittämättömyyden tunteet, nuo jatkuvan paineen ja kiireen tuottamat perfektionistiset itseruoskinnat... Kumpi on pahempi, luovuttaminen vai sarja toinen toistaan huonompia tuloksia? Romahdan tähän sisäiseen tuskaan!

Mitä tehdä kun hiukset alkaa harvenemaan? Itsetuntoni kärsii :( T: ”Melkein kalju” Tilapäisiä sulkasatoja voi olla kenellä vain. Mikä on yleinen vointisi? Kannattaa tsekata, että hiuksesi saavat hyödyllisiä aineita.

Esimerkiksi biotiini on sellainen.

Nelikymppisen kokemuksella voimme kertoa, että (väärinkäyttöä välttäen) saksanpähkinät saavat jälleen hiukset hehkumaan.

Sekin on pakko tunnustaa empiirisenä havaintona, että iän myötä hiukset usein harvenevat.

Paitsi Lenita Airistolla ja Michael Monroella. Eli toisten hiuksista tulee hauraita nopeammin kuin toisten. Se on geneettinen juttu, johon ei välttämättä voi vaikuttaa. Älä sido itsetuntoasi pääkarvoihin.

Tuleeko enää nelikymppisenä harrastettua itsetyydytystä?

Anita Kangaskorte, seksuaaliterapeutti: “Itsetyydytys on ihmiselle normaali ja luonnollinen asia. Se ei ole ikäasia. Itsetyydytys voi kuulua elämään 20-vuotiaana, 40-vuotiaana, 50-vuotiaana, 60-vuotiaana tai 80-vuotiaana, ihan sama”.

Oikeutus omalle olemassololle on niin ikään vaikeaa saavuttaa, ajatuksena kuin käytännössäkin...

Hylkäämisen kulttuuri on vahvana yhteiskunnassamme. Hylkääminen myös.

Olen iloinen, että olen löytänyt paikkani täällä, mutta olen silti alinomaan pelästynyt jos tämä kaikki särkyy yhtäkkiä jonkinvuoksi, todennäköisesti jos en pystykään johonkin täydellisesti...

Hyytävää. Tämänkin lapun varmaan luokkatoverit kaivavat laatikosta esiin ylimääräisen viihteen toivossa ja miettivät sitten, että onpa urpo kun teki kirotusvireet alussa sekä sitten kritisoi muita.

Heh, taidan tästä lähteä takaisin maailmaan. Pontiac Pilatuksen kuolemattomiin ja yhä vastaamattomiin sanoihin.. Mikä on totuus?

Olet huolissasi siitä, että ihmiset eivät osaa kirjoittaa. Huomasimme, että sinunkin tekstiisi oli lipsahtanut muutama inhimilliseen elämään sisältyvä erhe. Älä murehdi, se on ihan ookoo.

Kuinka säilyttää seksuaalinen himo kumppaniinsa?

Suhteen eteen tulee tehdä töitä eikä suhde ole automaatti, joka illasta aamuun on aina samanlainen.

Vaikka rakastumisen tunne hiipuu, se ei tarkoita seksuaalisuuden himon häipymistä arjessa.

Anita Kangaskorte, seksuaaliterapeutti: ”Itsestä se on kiinni eikä kumppanista: ”Miksi ei haluaisi?

Kun pitää itsensä haluttavana, silloin kumppani on yhtä lailla haluttava. Hyväksyessään oman seksuaalisuutensa, voi löytää miljoonien mahdollisuuksien voimavaran elämäänsä.

Jos haluaa vaihtelua, voi pohtia, haluaako vaihtelua kumppanin kanssa vai hakeeko ulkopuolelta täysin tuntemattoman kanssa erilaisia kokemuksia.

Jos epäilee omaa haluttavuutta tai kyvykkyyttä, miksi lähteä testaamaan asiaa tuntemattoman kanssa.

Samanlaisuus on muuttuvaa, kokonaisvaltaista yhdessäoloa. ”

53

Hyvä kahdenkympin ylittänyt oamkilainen. On hienoa, että olet löytänyt paikkasi keskuudestamme. Kärsit riittämättömyyden tunteesta ja pelkäät hylkäämistä. Älä pelkää. Vaikka mokasit, rakastamme sinua yhä. Saavutuksesi eivät määrittele sinua.

Nelikymppiset ymmärtävät, että elämä on jatkuvaa alamäkeä.

Emme ole vieläkään tavoittaneet kuopan hiljaista pohjaa. Jokainen on matkalla tulevaisuuteensa. Yksin, mutta sidoksissa toisiin.

Lopuksi kysyt, mikä on totuus.

Tämä oli kysymyksistäsi meille hankalin. Totuus näyttäytyy meille kuin kuu, joka välkähtelee välillä kuulaana pilviverhon takaa. Silloinkin se näyttää meille vain yhden puolensa.

Kenties olemme etsijöitä elämämme loppuun. Voisiko se riittää? Jos löydät totuuden, muistathan painattaa sen t-paitaan, jotta muutkin voivat sen oivaltaa.

Kirjoittaja FLAVIO MATILDA Kuvitus FATIMA MATTILA

KEVÄÄN SUURI SOLMUHOROSKOOPPI Unohtakaa tähdet! Uusin ja varmin tapa ennustaa tulevaa on lukea köysiä, naruja ja johtoja. Jokainen tietää, kuinka laukkuun jätetyt korvakuulokkeet solmivat itsensä mitä ihmeellisimpiin solmuihin. Tai miten rullaverhon naru muuttuu taidokkaaksi solmumöykyksi. Nämä solmut eivät suinkaan ole sattumaa, vaan universumin tarjoamia viestejä tulevasta.

Sitä mukaa kun kevätauringon säteet pitenevät, Josefiinansolmun talvinen JOSEFIINANSOLMU melankolia alkaa sulaa pois. On aika aloittaa uudet kujeet ja niitä kimurantilla (15.12. – 31.1.)

Josefiinansolmulla riittää. Tämä kevät on erittäin suotuisaa aikaa aloittaa uusi työ, jopa alan vaihtoa kannattaa harkita. Köydet ovat nyt niin otollisessa asennossa, ettei mikään uusi suunnitelma voi mennä mönkään. Eikä mene, ellei Josefiinanköysi täydellisyyttä tavoitellessaan unohda levätä välillä.

Varo: Kumman kaa –uusintoja.

Tänä keväänä Koukkusolmun tulee huomioida rakkaitaan, sillä ennen pitkää hän tulee tarvitsemaan heidän apuaan. Lumien sulaminen ei tapahdu kivuttomasti ja useita kertoja unelmoiva Koukkusolmu huomaa toivovansa, ettei talvi sittenkään päättyisi. Hän ei kuitenkaan jää yksin ja apua saattaa löytyä yllättäviltä tahoilta. Vaikka ulkona olisi aurinkoista, kotoa ei kannata lähteä ilman lakkia. Ei ainakaan ennen kuin koivu on taas hiirenkorvalla.

Varo: banaanilikööriä.

54

KOUKKUSOLMU (1.2. – 15.3.)

Köydet ovat olleet värikkäälle Telttasolmulle umpisolmussa koko talven, mistä on johtunut pitkä ja harmillinen epäonni. Nyt kuitenkin kaikki muuttuu, ja ennen pitkää Telttasolmu saa mielenkiintoisen ehdotuksen, johon kannattaa tarttua.

Uusi tuttavuus tuo menestystä niin taloudellisesti kuin henkisestikin. Menestyksen huumassa kannattaa kuitenkin muistaa, että ruoho ei ole aina vihreämpää aidan toisella puolella.

Varo: karvanoppia.

PAALUSOLMU (1.5. – 14.6.)

TELTTASOLMU (16.3. – 30.4.)

Optimistinen Paalusolmu on touhunnut koko talven ja kesän lähestyessä paukut alkavat loppua. Kevät on kuitenkin jaksettava vielä painaa, sillä kesän kynnyksellä odottaa mieluisa matka. Tältä matkalta on lupa odottaa paljon. Mitä kauemmas Paalusolmu uskaltautuu lähtemään kotoaan, sitä suurempi palkinto häntä odottaa. Arpakojun kutsuun kannattaa vastata suvivirren kaiun jälkeen.

Sijoitus saattaa moninkertaistua.

Varo: valkoisia pöllöjä.

Tuntuuko, että elämä junnaa paikallaan ja olisi elämänmuutoksen aika? Nyt se kannattaa tehdä. Ankkurisolmun köydessä ollut solmuvyyhti on avautumassa ja se takaa onnistumisia uusille tavoitteille. Tänä keväänä kannattaa panostaa itseensä ja huolehtia omasta hyvinvoinnistaan. Rakkausrintamalla kevät puhkeaa kukkaan voimakkaalle Ankkurisolmulle vapun tienoilla, ja silloin kannattaa olla valmiina hyvissä ruumiin voimissa.

Varo: oransseja mattoja.

ANKKURISOLMU (15.6. – 31.7.)

Kevät saa mielen keveäksi ja nyt kannattaa varovaisen Timanttisolmun heittää TIMANTTISOLMU kaikki estonsa mielestään ja kokeilla uusia asioita. Juuri se tulee toteuttaa, mikä (1.8. – 14.9.) on pyörinyt mielessä jo pitkään. Joskus pimeimmästä luolasta löytyy suurin aarre. Työasioista ei kannata tänä keväänä murehtia; ne menevät mukavasti ihan omalla painollaan. Tärkeintä nyt on löytää oma rohkeutensa ja toteuttaa mielihalujaan.

Varo: pyykkinaruja.

Pohdiskelevan Lapinsolmun on aika herätä talviunestaan ja tarkkailla ympäristöään. Tänä keväänä on edessä suuria päätöksiä, joita ei pidä jäädä miettimään liian kauan. Yllättäen lähimmät ystävät saattavat vastustaa valintoja, mutta niiden ei saa antaa ohjailla liikaa. Pääsiäisenä solmittu tuttavuus voi aiheuttaa sydämentykytyksiä; silloin on hyvä muistaa, mikä elämässä on itselleen kaikkein tärkeintä.

Varo: mokkapaloja.

VERISOLMU (1.11. – 14.12.)

LAPINSOLMU (15.9. – 31.10.)

Tänä keväänä Verisolmun tulisi kysyä itseltään: mitä hän elämältään haluaa?

Köydet puoltavat henkistä valaistumista; sen iskiessä kannattaa mennä virran mukana. Karismaattinen Verisolmu haluaa säilyttää tietyn etäisyyden muihin, mutta joskus on hyvä kokeilla uusia rooleja. Odottamaton kohtaus aiheuttaa hampaiden kiristystä alkukesästä, mutta se tuo mukanaan positiivisen ja kauaskantoisen tapahtumaketjun.

Varo: punapäisiä postinkantajia.

55