Autokylän uutiset 2018

Page 23

Helsingin seudun joukkoliikenteen historia on voittoisasti kerrottu

AUTOKYLÄN UUTISET 2018

23

HEIDI RYTKY

Vuoden 2018 tieliikennehistorian Mobilia-palkinto myönnettiin teokselle Viisi minuuttia seuraavaan lähtöön – HSLalueen joukkoliikenteen historia (HSL 2016). Voittajateos kertoo Helsingin seudun joukkoliikenteen historiasta 1800-luvulta nykypäivään asti. Kirjassa kerrotaan eri joukkoliikennemuodoista höyrylautoista metroon sekä myös joukkoliikenteen järjestämisen kehityksestä.

Kiteytettyä asiaa Tapio Tolmunen työskenteli kirjoittamisen parissa neljän vuoden ajan, ja hänellä oli tukenaan HSL:n nimeämä historiatoimikunta. Tolmunen kertoo, että vaikeinta oli seuloa suuresta tieto- ja materiaalimäärästä kirjaan kaikkein olennaisimmat asiat. Erityisesti hän haluaa kiittää pääkaupunkiseudun joukkoliikennehistorian harrastajia, joilta hän sai kuvia, tietoja ja palautetta tekstistä. – Arvostan harrastajia entistä enemmän, sillä he tekevät arvokasta työtä menneisyyden säilyttämiseksi ja monella

heistä on uskomaton tietomäärä, Tapio Tolmunen kiittää. Palkintolautakunta arvosti Tapio Tolmusen kykyä kiteyttää laaja aihe ammattimaisesti, unohtamatta kuitenkaan syventäviä yksityiskohtia. Kiitosta sai myös se, että runsasta ja laadullisesti vaihtelevaa lähdeaineistoa oli käytetty luovasti. Tuomariston mukaan kirja vetää lukijan mukaansa. Vahvan tietopohjan lisäksi teos tarjoaa matkustajien ja joukkoliikenteen työntekijöiden näkökulman, ja sitä varten on tehty kymmeniä haastatteluita. Graafista ulkoasua pidettiin selkeänä ja kuvitusta tasokkaana.

Kunniamaininta Checkerkirjalle Lisäksi palkintolautakunta halusi jakaa kunniamaininnan Kimmo Koistisen teok-

selle Checker Suomessa (Kustantaja Laaksonen 2017). Lautakunnan mielestä kirjassa on pieni, kiehtova ja surkuhupaisakin autohistorian sivupolku otettu pätevästi haltuun. Teoksessa on hyödynnetty paljon muistitietoa ja se on sidottu hyvin kontekstiinsa. Teksti on sujuvaa ja kuvat laadukkaita.

Ennätysmäärä ehdokkaita Mobilia säätiö jakaa 4 000 euron arvoisen tieliikennehistorian Mobilia-palkinnon joka toinen vuosi. Tänä vuonna kilpailuun osallistui peräti 13 ehdokasta tietokirjoista opinnäytetöihin ja tv-dokumenttiin. Taso oli tuomariston mukaan vaihteleva,

Tapio Tolmunen sai tieliikennehistorian Mobilia-palkinnon teoksellaan Viisi minuuttia seuraavaan lähtöön. Kuva: Mobilia/Katri Tuomisto

mutta aiheita pidettiin mielenkiintoisina ja jokaista teosta lajissaan ansiokkaana. Vahva kärkinelikko erottui, mutta voittaja pärjäsi tasaisimmin useimmilla arvioiduilla osa-alueilla, joita olivat luettavuus, tiedon taso ja luotettavuus, taitto ja painatus, yleisilme sekä luovuus.

Aikataulut ja liput Matkahuollosta

Kotona tai tien päällä, aikataulut, bussi- ja paikkaliput saat helposti ja nopeasti osoitteesta matkahuolto.fi ja Bussiliput-mobiilisovelluksesta.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.