Mobilian Autokylän Uutiset 2016

Page 3

3

AUTOKYLÄN UUTISET 2016

Mobilian pyörät pyörineet jo 30 vuotta Kuva:Takatasku Oy

HEIDI RYTKY Olisikohan Suomessa auto- ja tieliikenteen alan valtakunnallista erikoismuseota ilman yhden miehen suurta harrastuneisuutta? Ehkä sellaista olisi harkittu 1990-luvun alussa, kun muissa Pohjoismaissa alettiin perustaa tiemuseoita. Tuskin sitä kuitenkaan olisi Kangasalle sijoitettu ilman Olavi Sallista. Kangasalalainen kuljetusyrittäjä Olavi Sallinen (1932–2014) aloitti museoautojen harrastamisen jo 1950-luvulla. Keräilyharrastuksesta tuli ammatti, kun hän myi kuljetusyrityksensä ja laittoi kokoelmansa julkisesti esille Vehoniemenharjulle 1983. Vehoniemen Automuseosäätiön Olavi ja Lilja Sallinen perustivat 30. tammikuuta 1986. Seuraavana vuonna puolustusministeriö nimesi museon sotahistorialliseksi erikoismuseoksi, minkä myötä museotoiminta alkoi saada myös säännöllistä avustusta.

Tieliikennemuseona hallittua kasvua Toiminta laajeni edelleen, kun vuonna 1990 Vehoniemen Automuseosäätiön museoiden toimintaan yhdistettiin Tie­­ museo. Sopimuksen allekirjoittivat puo­­ lus­tus­ministeriö, Kangasalan kunta, Tie­ laitos, liikenneministeriö ja Autorekisterikeskus. Museo tarvitsi myös isommat tilat. Nykyiselle paikalle Längelmäveden rannalle alettiin rakentaa vuonna 1991. Samana vuonna säätiön johto vaihtui, eikä alkuperäisjäseniä ollut enää mukana. Taloustilanne museolla oli vaikea. Hyvän palautteen saanut uusi näyttely Mobilia tieliikennemuseoksi vaihtuneessa museossa ei saavuttanut yleisöä. Myynti takkusi, mutta museotoimintaa pyöritettiin vain muutaman henkilön voimin. Onneksi Tielaitos tuli apuun ja opetusministeriökin hyväksyi Mobilian valtionosuuden piiriin.

Nautiskelemaan ei jääty, vaan ryhdyttiin heti suunnittelemaan laajennusrakennusta, joka otettiin käyttöön 1994. Samana vuonna museonjohtajana rattiin tarttui Kimmo Levä, joka hoiti tehtäväänsä 17 tuloksellista vuotta. Vuosikymmenen loppu keskityttiin toiminnan kehittämiseen. Suureksi iloksi opetusministeriö tunnusti hyvän kehityskaaren ja nimesi Mobilian valtakunnalliseksi erikoismuseoksi vuonna 1997. Mobilian palveluja alettiin tuotteistaa. Päätuotteeksi kehitettiin kokoelmapalvelut, jotka tänäkin päivänä muodostavat Mobilian toiminnan kivijalan. Ensimmäinen asiakas oli Tiehallinto.

Autokylä kasvaa edelleen Mobilian 30-vuotiseen historiaan ovat olennaisena osana kuuluneet kiinteistö­ investoinnit, joita on tehty useassa eri vaiheessa. 2000-luvun ensimmäisellä vuo­ si­kymmenellä Mobilia sai modernit ja toi­ mintaan soveltuvat kokoelmatilat, joita kut­sutaan myös kokoelmahotelliksi. Viime vuonna valmistui viimeisin kiinteistöinvestointi: näyttelytilojen laajennus- ja perusparannushanke, jonka myötä myös museon kahvila- ja museokauppatilat uudistettiin. Toisella vuosikymmenellä katse onkin ollut elämyspalveluiden kehittämisessä. Vuonna 2010 Mobiliassa otettiin käyttöön Mobilian Autokylä -brändi, joka kuvaa hyvin museon kasvuhakuisuutta. Samana vuonna avattiin Rally Hall of Fame ja klassikkoautonäyttely uusimman kiinteistöinvestoinnin yhteyteen. Autokylä saa tänä vuonna nimelleen lisää katetta, kun kesäkuussa avataan Rallimuseo, jonka osaksi Rally Hall of Famekin siirtyy. Ajatus autourheilun liittämisestä Mobilian tarjontaan syntyi jo vuonna 2001, jolloin Flying Finns -näyttely oli suuri menestys. Moottoriurheiluun liittyvä museotyö kir-

jattiin säätiön strategiseksi tavoitteeksi ensimmäisen kerran vuonna 2003. Ralli on luontainen osa tieliikennemuseon toimintaa, sillä se on ainoa yleisillä teillä ajettava autourheilun muoto. Teiden rakentamisen ja kunnostamisen historia on tallennettu Mobiliaan Liikenneviraston kokoelmaan, mutta näytille se on päässyt suhteellisen harvoin. Juurilleen Mobilia aikoo palata siitä kertovassa näyttelyssä, joka avautunee vielä tämän vuosikymmenen puolella. Perusnäyttelyn suunnittelutyö on parhaillaan käynnissä työnimellä Tietä kansalle. Vaih-

tuva teemanäyttely säilyy edelleen näyttelykierrossa, joten vuosittain on luvassa uusia kujeita. Yhden hengen organisaatiosta on kasvettu yhteisöksi, joka työllistää vuosittain lähes 20 henkilötyövuoden verran. Vakituista henkilöstöä siitä on noin 13. Henkilökunnan osaaminen, into ja yhteistyö takaavat rennon meiningin, jossa uusia ajatuksia pulppuaa. Pitkän tähtäimen tavoitteena on saada Autokylän alueelle lisää kumppaneita ja vastustamatonta vetovoimaa.

1983

Olavi Sallisen kokoelmat avattiin yleisölle Vehoniemenharjulla.

1985

Olavi ja Lilja Sallinen allekirjoittivat Vehoniemen Automuseosäätiön säädekirjan.

1986

Kirjaus säätiörekisteriin 30. tammikuuta, jota pidetään säätiön virallisena perustamispäivänä.

1987

Puolustusministeriö nimesi museon sotahistorialliseksi erikoismuseoksi.

1990

Sopimus Tieliikennemuseon perustamisesta allekirjoitettiin 18. kesäkuuta.

1991

Uusi nimi Mobilia tieliikennemuseo otettiin käyttöön joulukuussa.

1992

Liikenneministeri Ole Norrback vihki uuden museorakennuksen käyttöön 8. kesäkuuta.

1993

Opetusministeriö hyväksyi museon valtionosuuden piiriin.

1994

Lisärakennus otettiin käyttöön. Kaikki toiminnot siirrettiin Kisarantaan ja näyttelytoiminta muuttui ympärivuotiseksi.

1997

Opetusministeriö nimesi Mobilian valtakunnalliseksi erikoismuseoksi. Autojen ja koneiden huolto- ja kunnostuspalvelut aloitettiin.

2000

Kokoelmienhoitopalvelut aloitettiin.

2001

Rakennettiin uutta tilaa kokoelmille. Tilat täydentyivät vielä 2005 ja 2009.

2008

Rahtarit-liikennepuisto avattiin.

2010

Otettiin käyttöön nimitys Mobilian Autokylä. Rally Hall of Fame avautui.

2015

Näyttelytilojen laajennus- ja perusparannushanke valmistui.

2016 Rallimuseo avataan uusiin näyttelytiloihin.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.