Mobilian Autokylän Uutiset 2016

Page 16

16

AUTOKYLÄN UUTISET 2016

Mutkat suoriksi! LIISA KOHO

Ratsupolusta Rantatieksi, Rantatiestä moot­toritieksi. Merikeskus Vellamon näyt­ te­lyssä Kotkassa kerrotaan tiestä, sen te­­ki­­ jöis­tä ja kulkijoista. Suoraa ja tasaista. Sellaista on E18moottoritie, joka vie autoilijaa pikavauhtia halki eteläisen Kymenlaakson. Samaa matkaa on taitettu jo keskiajalla, mutta silloin vauhti ja kulkupelit olivat aivan toista. Vaatimaton ratsupolku oli kuitenkin tärkeä reitti Turun ja Viipurin linnojen välillä. Ratsupolusta kasvoi vähä vähältä yhä leveämpi Suuri Rantatie, jota käyttivät sotajoukot, kruunun asioilla liikkuneet virkamiehet ja tavallinen kansa. Toiset taittoivat taivalta hevoskyydillä, toiset

jalan. Lepohetken tarjosi pysähdys kestikievarissa, jossa matkaajat saivat ruokaa, juomaa ja yösijan. Suurimman muutoksen tie koki 1900-luvulla, kun autot syrjäyttivät hevospelit eikä maiseman halki kiemurteleva tie enää kelvannut kiireisille kulkijoille. Ihanteeksi tulivat suorat tiet. Kulkuväylä kasvoi ensin valtatieksi ja sitten moottoritieksi. Kestikievareiden tilalle tulivat huoltoasemat, hotellit ja motellit. Kymenlaakson museo on tuottanut Mutkat suoriksi -näyttelyn yhteistyössä valtakunnallisen tieliikenteen erikoismuseon Mobilian kanssa. Näyttelyä ovat lisäksi tukeneet liikenne- ja viestintäministeriö, A. Ahlström Kiinteistöt Oy, Cursor Oy, Jyrkilä Oy ja Valtatie 7 Oy.

Mutkat suoriksi! Kymenlaakson museossa Kotkassa koko vuoden 2016 www.merikeskusvellamo.fi

Sympaattinen keltainen postiauto Tjorven on saatu lainaksi Postimuseosta. Kuva: Tiina Hakuli

Fiat 127 vuosimallia 1980. Autoradiossa soi vuoden listahitit. Kuva: Tiina Hakuli


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.