1 minute read

Tietä nuorille ja vanhemmille

ANNI ANTILA

Mobilian näyttelytarjonta on ollut omaleimaista ja laajaa. Pysyvää perusnäyttelyä Mobiliassa ei kuitenkaan ole ollut. Keväällä 2022 sellainen vihdoin tulee!

Advertisement

TIE PITÄÄ ENSIN SUUNNITELLA

Perusnäyttelyhankkeen myötä Mobiliaan avautuu maaliskuussa 2021 näyttely, jossa kuljetaan koko suomalaisen tieliikenteen historia kautta aikojen. Näyttelyn tavoitteena on auttaa ymmärtämään suomalaisen tien merkitys – niin tien tekemisen, ylläpidon kuin varsinkin käyttämisen kautta.

TIEN KULKIJAT

Pysyvä näyttely on kaikkia kävijöitä varten, ja se kokoaa yhteen suomalaisen tieliikenteen keskeiset ilmiöt. Näyttely sijoitetaan Mobilian Keskustalon ensimmäiseen näyttelytilaan. On selvää, ettei kaikki sisältö mahdu näyttelysaliin, vaan paljon tarpeellista tietoa ja kiinnostavia tarinoita sijoittuu myös näyttelyn digitaalisiin osiin. Näyttely on tarkoitettu kaikille kävijöille, mutta erityisenä kohderyhmänä ovat nuoret. Heidän tarpeensa on otettu suunnittelussa huomioon jo alkuvaiheista lähtien. Näyttelyn toteutuksen tarjouskilpailun arviointiraatiin kutsuttiin nuoria, jotta he itse saavat kertoa havainnoistaan ja tarpeistaan. Nuorten näkökulma huomioidaan erityisesti tekemällä valintoja ja ratkaisuja, jotka nuoret tunnistavat omista kokemuksistaan ja arvostuksistaan käsin.

Polkupyörä laajensi ihmisten vaikutuspiiriä oleellisesti 1900-luvun
alkuvuosikymmeninä. Mobilian uusi perusnäyttely kertoo laajasti teidenmerkityksestä ihmiselämään.

Polkupyörä laajensi ihmisten vaikutuspiiriä oleellisesti 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Mobilian uusi perusnäyttely kertoo laajasti teidenmerkityksestä ihmiselämään.

Kuvaaja Erkki Räikkönen. Kuva: Museovirasto

TARINOITA TIEN VARRELTA

Tiiviiseen tilaan pitää kirjoittaa tiiviisti, ja se vaatii taitoa. Näyttelytiimiin on saatu mukaan kirjailija Terhi Rannela tekemään kirjaimista elävää tekstiä.

Näyttelyn toteutus ja rakentaminen päätettiin tällä kertaa antaa urakkana ulkopuoliselle. Tarjouskilpailuun osallistui ehdokkaita niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Kilpailun voitti kuopiolainen Fantasia Works Oy. Näyttelysuunnitelman täydentyessä annetaan jälleen arviointiraadille mahdollisuus kertoa havaintojaan.

900 VUOTTA JA LOPPUA EI NÄY

Jo nyt suunnitteluvaiheessa ennustamme, että kymmenen vuoden päästä tarpeet ja tavat kertoa aiheesta ovat muuttuneet niin paljon, että näyttely on syytä uusia. Näyttelyä tullaan elinjakson aikanakin päivittämään ja parantamaan. Meidän aikanamme tieliikenne on suuren murroksen kynnyksellä, niin kuin se on ollut monesti menneisyydessäkin.

This article is from: