2 minute read
YSTÄVÄT Rallimuseon tukena
by Mobilia
Next Article
ELINA KYTÖLÄ
Neljä vuotta sitten avatun Rallimuseon perustaminen ei olisi ollut mahdollista ilman laajaa tukijoiden joukkoa, joka osallistui joukkorahoituskampanjaan. Itse asiassa koko museon syntyprosessi sai alkusysäyksen innokkailta ralli-ihmisiltä. Yksi vahvasti Rallimuseo-ajatuksen takana seisseistä harrastajista on Harri Välimäki, joka on pikkupojasta asti kulkenut isänsä mukana ralleissa.
– Mäkisen Markon kanssa palloteltiin ajatusta suomalaisesta rallille omistetusta museosta tai kunniagalleriasta ja mietittiin, että Mobilia voisi olla sille hyvä paikka, Välimäki muistelee koko prosessin ensihetkiä.
Mobilian väki lämpisi ajatukselle ja kääri hihat toteutusvaihetta varten.
Monipuolista harrastamista
Välimäelle ralliautoilu on aina ollut hauska harrastus.
– Minulle on ollut tärkeää saada olla mukana. Menestyksestä en ole koskaan kauheasti haaveillut, Harri Välimäki kertoo omasta suhtautumisestaan ralliin.
Kun Välimäki sai ajokortin 1980-luvun loppupuolella, hän hyppäsi heti kartturin paikalle.
– Siihen aikaan 80-lätkäläiset eivät vielä saaneet itse ajaa ralliautoa, mutta kartturina sai olla, Välimäki muistelee.
– Kun sitten pääsin itse ajamaan, ajoin aika lailla ennakkoluulottomasti vähän kaikkea: rallia, rallisprinttiä, jäärataa, rallicrossia…
Ralliura huipentui etuauton ajamiseen MM-ralleissa Hyundain tallissa.
– Olihan se hienoa nähdä oma nimi samalla lähtölistalla kaikkien huippujen kanssa, vaikka olinkin vain etuautossa, Välimäki hymyilee.
Tällä hetkellä hän keräilee historic-autoja ja ajaa niillä kilpaa 5–7 rallia vuosittain. Oman kokoelman autot ovat hieman erilaisia, aitoja, historiallisia ralliautoja.
– Ei se ole ihan sama millä ajaa, Välimäki toteaa ja paljastaa naurahtaen, että parasta rallissa on edelleen se pieni tähtihetki lähtöviivalla muiden silmien alla.
– Kun voi kuvitella olevansa rallitähti, vaikka ajaisikin vanhalla Skodalla tai Alfa Romeolla.
Yhteisöllisyys tärkeää
Ralliurheilun yhteisöllisyys on näkynyt Rallimuseon toiminnassa alusta alkaen: Joukkorahoituksen myötä monet osoittivat tukensa itselleen tärkeän lajin historian säilyttämiselle ja esittämiselle. Monet ovat myös lahjoittaneet museolle esineitä tai auttaneet luomaan tärkeitä kontakteja. Rallimuseon joukkorahoittajille järjestämät Rallin illat ovat olleet yhteisöllisiä verkostoitumistilaisuuksia ja mahdollisuuksia nähdä rallilegendoja.
Joukkorahoituskampanjan kolmevuotinen vastikeaika on päättynyt, ja tilalle on perustettu Rallimuseon ystävät -yhdistys. – Moni tuttavapiiristäni on harmitellut, kun ei ehtinyt mukaan joukkorahoituskampanjaan, ja haluaisi silti osoittaa jotenkin tukensa Rallimuseolle, Välimäki kertoo.
– Uusi yhdistys on helppo tapa joukkorahoittajille pysyä hommassa mukana, ja samalla se mahdollistaa uusien rallifanien liittymisen porukkaan.
Yhdistys tukee Rallimuseon toimintaa ja mahdollistaa esimerkiksi suosittujen Rallin iltojen jatkumisen. Rallimuseolle tärkeää on myös asiantuntijoiden apu toiminnan kehittämisessä.
– Rallimuseon tapahtumat ovat olleet mahtavia tilaisuuksia tavata vanhoja tuttuja ja tutustua uusiin, samanhenkisiin ihmisiin, Välimäki kertoo.
– Tosi hienoa on ollut tutustua tilaisuuksissa myös nuorempiin harrastajiin.
Tutustu Rallimuseon ystävät -yhdistykseen ja liity mukaan: www.mobilia.fi/rallimuseo